HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS

VT MOISION TOIVOMUSPONSI LÄMMÖNKULUTUKSEN MITTAAMISESTA ASUNTOKOHTAISESTI KERROSTALOISSA

Khs 2008-253

Kj toteaa, että Kvsto hyväksyi 30.1.2008 energiapoliittisia linjauksia koskevan selonteon yhteydessä seuraavan toivomusponnen:

”Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään käytäntöjä, joilla kerrostaloissa asujat voivat mitata lämmönkulutuksensa asuntokohtaisesti. (Elina Moisio, äänin 77-0).”

Kvston työjärjestyksen 24 §:n mukaan Khn on toimitettava ponnen ehdottajalle kirjallinen selvitys toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä viimeistään vuoden kuluttua ponnen hyväksymisestä. Selvitys on toimitettava erikseen tiedoksi myös muille valtuutetuille.

Tekninen lautakunta toteaa (1.4.2008) lausuntonaan mm. seuraavaa:

Helsingin kaukolämmöstä, joka vastaa yli 92 prosenttia pääkaupungin lämmön tarpeesta, kuluttavat asuintalot runsaat 50 prosenttia (3 500 GWh/a), joten ponsissa esitetyillä energian kulutuksilla on huomattava merkitys. Asuintalojen lämmönkulutus jakaantuu kolmeen pääosaan eli rakennuksen lämmittämiseen, rakennuksen tarvitseman ilmanvaihdon lämmittämiseen ja lämpimän käyttöveden lämmittämiseen. Kukin näistä käyttää noin kolmasosan vuotuisesta energian kokonaistarpeesta.

Asuinrakennuksen lämmittämiseen tarvittava energiamäärä ja ilmanvaihdon tarvitsema energiamäärä riippuu kiinteistön lämmitysteknisten ja ilmanvaihtoteknisten laitteiden sekä säätölaitteiden laadusta, kunnosta ja käytöstä sekä itse rakennuksen rakenteiden laadusta. Näistä kaikista vastaa kiinteistön hoitaja ja omistaja, ei asukas. Asukas voi vaikuttaa asuntonsa lämmön kulutukseen sisälämpötilalla. Myös tämän järkevä ja helppo säätäminen edellyttää lämmitysjärjestelmän hyvää kokonaiskuntoa. Kiinteistön omistaja, siis myös asunto-osakeyhtiö, vastaa sekä kiinteistön rakenteellisesta ja teknisestä kokonaiskunnosta että lämmityskustannuksista siten, että asukkaalla on aina käytössään riittävän lämpimät ja terveelliset tilat. Näin ollen myös kustannukset ovat oikeudenmukaisesti osa yhtiövastiketta tai vuokraa riippumatta esimerkiksi asunnon sijainnista, ulkoseinän eristyksestä tai asunnon laitteiden kunnosta.

Helsingin kerrostalojen vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä on suunniteltu matalalle lämpötilatasolle ja jatkuvaan, ei keskieurooppalaiseen jaksottaiseen käyttöön. Radiaattoreiden lämpötilan säätö tapahtuu aina keskitetysti mahdollisemman matalalle tasolle ulkolämpötilan mukaan. Lisäksi käytännöllisesti katsoen kaikissa pattereissa Helsingissä on termostaattiset venttiilit, joilla asukkaat leikkaavat ylilämpötilat huonekohtaisesti. Huoneistojen ilmanvaihtomäärän tulee kaikissa olosuhteissa olla yli normien minimitason Helsingin olosuhteissa, eikä asukas saa muuttaa näitä perusasetuksia. Kaikilla näillä edistyksellisillä ratkaisuilla on saavutettu suurimmassa osassa Helsingin rakennuskantaa jo nyt hyvä ja säästävä lämpötalous ja terveellinen sisäilma sekä oikeudenmukainen kustannusten jako.

Mikäli lämmön kulutusta ja kustannuksia halutaan jakaa huoneistojen kesken mittaukseen perustuen täsmällisesti, tulee myös huoneistojen eriarvoinen sijainti kompensoida ja huoneistojen välinen lämmön siirtyminen ottaa huomioon. Laitteet, jotka pystyvät ottamaan edellä mainitut tekijät huomioon ovat toistaiseksi niin kalliita ja monimutkaisia, ettei niiden käyttö ole ollut perusteltua edes uudisrakennuskiinteistöissä. Lisäksi mittausten luotettavuus, mittauksen käyttöikä ja laskutuksesta aiheutuvat kustannukset eivät ole vastanneet edes saavutettavia teoreettisia tulevaisuuden hyötyjä. Lämmitykseen kohdistuva asuntokohtainen energian kulutus on pieni ja siihen liittyvät ulkoiset ja sisäiset tilannekohtaiset muuttujat suuria. Yhden asunnon lämmitykseen liittyvien ulkoisten saati sisäisten muutosten ymmärtäminen ja niihin oikea reagointi on mittaustiedolla lähes mahdotonta. Epäluotettava mittaus ja lopputuloksen vaikea tulkinta on haitta, ei hyöty, energian järkevälle käytölle etenkin, jos järjestely kasvattaa kustannuksia kaikissa tapauksissa.

Käyttöveden lämmittäminen aiheuttaa noin 30 prosenttia asuntojen lämmön tarpeesta. Tähän kulutukseen pystyy asukas vaikuttamaan helposti käyttäytymisellään ja lisäksi mittaustekniikka on jo nyt luotettavaa oikein toteutettuna uudisrakennuksissa.

Jos asuinkiinteistön asukkaiden sähkön ja veden sekä lämpimän käyttöveden lämmittämisen kustannukset jaetaan mittaukseen perustuen, kohdistuu yli 65 prosenttia asunnon vesi- ja energia-kustannuksista asuntokohtaiseen mittaamiseen. Lopusta kulutuksesta on pääosin vastuussa kiinteistön omistaja, ei asukas. Helsingin Energian mielestä myös tähän loppuosaan pystytään nopeasti ja parhaiten vaikuttamaan huolehtimalla jo nyt (vuodesta 1981) asunto-osakeyhtiöille ja kiinteistöille toimitetun talokohtaisen erittäin monipuolisen kaukolämmön kulutuksen informaation pakollisesta jakelusta asukkaille ja osakkaille. Tätä ei yleisesti tehdä asunto-osakeyhtiöissä eikä edes kaupungin kiinteistöyhtiöissä. Tässä raportissa kerrotaan rakennuksen käyttäytyminen viiden vuoden ajalta, korjataan sään vaikutus, verrataan ominaiskulutusta muihin vastaaviin kiinteistöihin. Jo tämän raportin saaminen kaikille asukkaille ja asunnon omistajille motivoisi kiinteistöstä huolehtivia henkilöitä järkevään energian käyttöön.

Nykyinen tekniikka antaa paljon lisää mahdollisuuksia ja Helsingin Energia on lisäksi kehittänyt yhdessä tytäryhtiönsä Mitox Oy:n kanssa kiinteistöjen kaikkea kulutusta seuraavan monipuolisen yhteisen Sävel-raportin ja kehittää edelleen sekä raportointia että neuvontaa siten, ettei yksittäisen asukkaan tai asunto-osakeyhtiön tarvitse analysoida mittaustietoa, vaan se on valmis jaettava informaatio kaikille myös internetin välityksellä. Helsingin Energia ja Mitox Oy kehittävät ja seuraavat aktiivisesti sekä mittaustekniikkaa että siihen liittyvää raportointia kansainvälisellä tasolla. Helsingin Energia on myös kysytty yhteistyökumppani tällä kansainvälisesti nopeasti kehittyvällä alueella.

Yhteenveto

Helsingin Energian mielestä:

- on ensisijaisen tärkeää saada kiinteistön asukkaille, ei pelkästään hallinnosta vastaaville, tieto energian kokonaiskulutuksesta ja monipuolista vertailutietoa monelta vuodelta. Tätä kautta luodaan oikea motivaatio kiinteistön pitkäaikaiseen huoltoon ja kunnossapitoon.

- Helsingin Energian ja sen tytäryhtiön Mitox Oy:n strategiaan ja perustehtävään kuuluvat ponsien esittämien asioiden käytäntöjen selvittäminen ja myös niiden kehittäminen kansainvälisellä tasolla pitkäjänteisesti, joten Helsingin Energia kehittää ja seuraa kaikkea raportointi-, mittaus- ja kustannusten jakotekniikkaa kansainvälisesti omalta osaltaan ja myös asiakkaiden tarpeisiin.

- Asukkaan kannalta vaikutus lämmitysenergian käyttöön liittyy lämpimään käyttöveteen ja hyvään sisäilman laatuun. Jälkimmäinen on ehdottomasti kiinteistön vastuulla.

- Asuntokohtaisen energian kulutuksen hallinta on järkevää käyttäytymistä ja sen neuvontaa ihmisille. Talouden kautta ohjaus toimii ihmisen käyttäytymisessä järkevällä tasolla sähkön ja käyttöveden kulutuksessa.

- Helsingin Energia ja Mitox Oy ovat aktiivisesti mukana kehittämässä kansainvälisesti myös näitä kiinteistöjen omistamia ja hallinnoimia järjestelmiä edistämään järkevää energian käyttöä. Samalla Mitox Oy luonnollisesti tarkastelee oman liiketoimintansa laajentamismahdollisuuksia.

Energiansäästöneuvottelukunta toteaa (8.4.2008) lausuntonaan mm. seuraavaa:

Helsingin kaupungin asuintalojen lämmön sääkorjattu ominaiskulutus oli keskimäärin 154,4 kWh/m², laskua kulutuksessa oli 8,5 % vuoteen 2006 mennessä verrattuna vuoden 1997 tasoon. Vastaava sähkönkulutus oli keskimäärin 42,5 kWh/m² ja verrattuna vuoden 1997 tasoon oli kulutus noussut runsaat 12 %.

Vaikka sähkön kulutuksen nousu verrattuna vastaavaan kulutuksen nousuun palvelurakennuksissa (29 % ajanjaksolla 1997 – 2006) on maltillisempaa, on pääpaino keskusteltaessa energiansäästöstä sähkön kulutuksen nousun pysäyttämisellä.

Kaukolämpö on merkittävin lämmitysmuoto kaupungin omistamissa kiinteistöissä Helsingin alueella. Sen osuus kokonaislämmönkulutuksesta oli lähes 99 %. Koko pääkaupungin lämmön tarpeesta on yli 92 % kaukolämmön piirissä. Asuinkerrostaloista lähes 95 % on kaukolämmitettyjä.

Kaukolämpöä kuluu rakennuksessa sekä tilojen lämmittämiseen että käyttöveden lämmittämiseen. Asuinrakennuksessa käyttöveden lämmityksen osuus on 30…35 % vuotuisesta kaukolämmön kulutuksesta.

Kaukolämpöyrityksen asiakkaana on Suomessa taloyhtiö tai muu kiinteistön omistaja. Käytetty lämpömäärä mitataan asiakaskohtaisesti. Lämmityskustannukset jaetaan asukkaiden kesken yleensä asuntopinta-alan mukaisesti.

Asukas voi vaikuttaa asuntonsa lämmön kulutukseen säätämällä huonekohtaiset lämpötilat termostaattien avulla, jolloin ylilämpötilat leikkautuvat huonekohtaisesti. Kiinteistön omistajan vastuulla on huolehtia hyvästä sisäilman laadusta ilmanvaihdon avulla sekä lämmitysjärjestelmän kokonaiskunnosta, joka on edellytys oikealle lämmitysverkoston säädölle.

Sen sijaan on erittäin tarpeellista jakaa entistä laajemmin tietoa asukkaille siitä, miten he voivat säästää energiaa asunnoissaan. Informaatio voi tällöin sisältää myös neuvoja, miten arvioida kunkin asunnon lämmitysenergian kulutusta.

Lämpimän käyttöveden määrä liittyy myös asunnon kokonaislämmitysenergian määrään. Asukkaan on hyvä tietää kiinteistön lämmitysenergian- ja vedenkokonaiskulutus ja vertailutieto vastaaviin kiinteistöihin. Tämä motivoi tarkentamaan myös omia kulutustottumuksia. Antamalla oikeanlaista informaatiota asukkaalle siitä, miten pelkästään kulutustottumuksia muuttamalla saadaan säästöjä aikaan, voidaan vaikuttaa itse kunkin sähkön, veden ja lämmönkulutuksiin ilman merkittäviä lisäinvestointeja.

Asuntotuotantotoimisto toteaa (31.3.2008) lausuntonaan mm. seuraavaa:

Huoneistojen tarvitsema lämmitysenergia jakautuu:

1. johtumis- ja vuotohäviöihin rakenteiden läpi

2. tuloilman lämmitykseen

3. käyttöveden lämmitykseen

Johtumis- ja vuotohäviöiden kattamiseksi on huoneistoissa yleisesti kaukolämpöverkostoon liitetty vesikiertoinen patterilämmitysjärjestelmä. Kaukolämmön mittaus on toteutettu keskitetysti koko kiinteistön osalta. Lämmitysverkoston putkitus rakennuksissa on toteutettu siten että päällekkäin sijaitsevilla asunnoilla on yhteinen nousulinja julkisivuttain, jolloin huoneiston läpi kulkee yleensä useita nousulinjoja. Jos lämmönkulutus halutaan mitata asuntokohtaisesti tulee verkosto rakentaa siten, että mittauspisteen kautta kulkee koko huoneiston tarvitsema lämmitysenergia. Muuten joudutaan turvautumaan useisiin mittauspisteisiin, jolloin mittausten tarkkuus kärsii ja investoinnin kustannukset kasvavat.

Tuloilman lämmityksen osalta käytössä on erilaisia toteutusvaihtoehtoja. Yksinkertaisin tapa lämpöenergian kulutuksen seurannan kannalta on ulkoilman johtaminen huoneistoon ilman tuloilman lämmitystä. Tällöin viileä tuloilma voidaan kokea vedon tunteena. Jos huoneistoon johdettava tuloilma lämmitetään, tulisi myös tuloilman lämmitysenergia mitata. Tuloilmaa voidaan lämmittää joko kaukolämmöllä tai sähköllä. Energiatehokkuusvaatimusten mukaisesti tulee sähkön käyttöä välttää eli jäljelle jää vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä.

Käyttöveden lämmitys tehdään yleisesti kiinteistökohtaisesti kaukolämpöön liitetyllä lämmönvaihtimella. Huoneiston kuluttama lämmin käyttövesi voidaan mitata erillismittareilla. Mitatun lämpimän käyttöveden osalta voidaan veden lämmitykseen kulunut energia arvioida laskelmien avulla. Ongelmana on käyttövesiverkostoon liitetyt kuivauspatterit. Niiden luovuttaman lämmitysenergian mittausta vaatisi oman mittarin.

Asuinrakennusten lämmityksen kustannukset v. 2006 olivat 0,66 €/m²/kk (ominaiskulutus 38,2 kWh/m³ilman käyttöveden lämmitystä) eli keskikokoisen asunnon (62 m²⁾ lämmityskustannukset ovat 25 €/kk.

Rakennuksen eri osassa sijaitsevat huoneistot eivät ole lämpöteknisesti samanarvoisessa asemassa. Mitä suurempi osa huoneiston rakenteista rajoittuu ulkoilmaa vasten ja sitä enemmän tarvitaan lämmitystä. Myös huoneiston suuntaus ilmasuuntien suhteen vaikuttaa lämmöntarpeeseen.

Lämmitysenergia on vaikeaa mitata tarkasti huoneistoittain, koska esimerkiksi energiasäästön takia verkostossa kulkevan veden lämpötilaerot pyritään pitämään pieninä ja lisäksi tarvittaisiin useita mittareita eri järjestelmiin.

Nykyisin asukas voi säätää asuinhuoneen lämpötilaa talvella ±2°C. Huoneistojen lämpötilan liiallinen alentaminen lisää mm. rakenteiden kosteusvaurioriskiä.

Lämmönkulutuksen huoneistokohtainen mittaus ei ole perusteltua koska huoneistot eivät ole lämmönkulutuksen suhteen tasavertaisessa asemassa. Huoneistokohtaisen lämmönkulutuksen mittaus on teknisesti vaikeasti toteuttavassa eikä se ole taloudellisesti perusteltavissa.

Kj toteaa annettuihin lausuntoihin viitaten, että huoneistokohtaiseen lämmönmittaukseen siirtymiseen kerrostaloissa liittyy vielä monia, erityisesti teknisiä vaikeuksia. Helsingin Energia kehittää ja seuraa raportointi-, mittaus- ja kustannusten jakotekniikkaa.

KJ Kaupunginhallitus päättänee merkitä tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston 30.1.2008 hyväksymän toivomusponnen (Elina Moisio) johdosta tehdyistä toimenpiteistä ja toimittaa selvityksen ponnen ehdottajalle (Elina Moisio) sekä tiedoksi muille valtuutetuille.

Pöytäkirjanote jäljennöksin kaupunginhallituksen esityslistasta valtuutettu Elina Moisiolle ja tiedoksi muille valtuutetuille.

Lisätiedot:
Olli Seppo, kaupunginkamreeri, puhelin 310 36135

VT MOISION TOIVOMUSPONSI VEDENKULUTUKSEN MITTAAMISESTA ASUNTOKOHTAISESTI KERROSTALOISSA

Khs 2008-254

Kj toteaa, että Kvsto hyväksyi 30.1.2008 energiapoliittisia linjauksia koskevan selonteon yhteydessä seuraavan toivomusponnen:

”Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään käytäntöjä, joilla kerrostaloissa asujat voivat mitata vedenkulutuksensa asuntokohtaisesti. (Elina Moisio, äänin 79-0).”

Tekninen lautakunta toteaa (1.4.2008) lausuntonaan mm. seuraavaa:

Talousvedenkulutuksen (kerrostalot, rivitalot ja omakotitalot yhteensä) osuus Helsingin Veden kokonaisvedenmyynnistä on noin 75 %. Kerrostalojen osuus kokonaisvedenmyynnistä on noin 60 %. Näin ollen kerrostaloasukkaat ovat merkittävä ja suurin yksittäinen vedenkuluttajaryhmä Helsingissä. Huoneistokohtainen vedenmittaus kerrostaloissa on harvinaista ja rivitaloissa yleisempää, kun taas omakotitalot ovat puolestaan pääsääntöisesti varustetut kiinteistökohtaisella vesimittarilla.
Kustannusvastaavan ja todelliseen vedenkulutukseen perustuvan asuntokohtaisen vesimaksun määrittämisen kannalta on olennaista, peritäänkö vesimaksu huoneiston kuluttamasta kylmästä käyttövedestä vai sekä kylmästä että lämpimästä käyttövedestä yhteensä. Tutkimusten mukaan asuinkäytössä noin 55 % käyttövedestä on kylmää ja noin 45 % lämmintä vettä. Lisäksi keskimäärin noin kolmasosa kaukolämpöön liitettyjen asuintalojen lämmönkulutuksesta kohdistuu käyttöveden lämmittämiseen.

Vanhojen kerrostaloasuntojen huoneistokohtainen vedenmittaus on teknisesti ja taloudellisesti haasteellista toteuttaa. Uudisrakentamisen osalta kehitys kohti huoneistokohtaisia mittareita voi sen sijaan olla nopeaakin. Tällä hetkellä varaus vesimittareiden jälkiasennuksiin uudisrakentamisen yhteydessä kuuluu jo voimassa oleviin asetuksiin.

Huoneistokohtaisen vedenmittauksen säätämisestä pakolliseksi on tehty eduskunnalle eräiden kansanedustajien kirjallinen kysymys marraskuussa 2007. Vastauksessaan kysymykseen asuntoministeri Jan Vapaavuori toteaa muun muassa, että ”Energiansäästöohjelman sekä ilmasto- ja energiastrategian laatimisen yhteydessä harkitaan tarvetta ja mahdollisuutta tarkentaa rakentamismääräyksiä siten, että huoneistokohtaisten vesimittareiden asentaminen uusiin asuinrakennuksiin tulisi pakolliseksi.”

Vanhojen kerrostaloasuntojen ja muidenkin useampia huoneistoja käsittävien vanhojen kiinteistöjen osalta siirtyminen talokohtaisesta mittauksesta huoneistokohtaiseen mittaukseen on harvinaista myös LVI-perusparannusten yhteydessä. Kerrostalojen käyttövesi lämmitetään yleensä talokohtaisesti kaukolämmön lämpimän veden lämmönsiirtimellä. Jos halutaan huoneistokohtainen mittaus sekä kylmän että lämpimän veden osalta, merkitsisi se yleensä 2-6 vesimittarin asentamista jokaiseen asuntoon.

Pienemmissä kerrostalohuoneistoissa (yksiöt ja kaksiot) on yleensä yksi tai kaksi nousulinjaa sekä kylmälle että lämpimälle vedelle (keittiö + WC/kylpyhuone), kun taas suuremmissa huoneistoissa nousulinjoja voi olla kolmekin (keittiö+WC+kylpyhuone erikseen). Putkistojen linjauksia ei yleensä muuteta edes vesi- ja viemäriputkien perusparannuksen yhteydessä pelkästään huoneistokohtaista vedenmittausta silmällä pitäen. Useiden vesimittareiden asentaminen samaan huoneistoon on epätarkoituksenmukaista ja kallista.

Suoralla sähkölämmityksellä varustetut rivitalot ovat luonnollinen kohde huoneistokohtaiselle vedenmittaukselle, koska niissä asukas vastaa veden lämmityksestä omalla kustannuksellaan ja tarvitaan vain yksi vesimittari huoneistoa kohden. Tällaisissa kiinteistöissä huoneistokohtainen mittaus on jo ollut melko yleistä jo yli 20 vuoden ajan. Myös kaukolämpöön liitetyissä rivitaloissa on usein huoneistokohtainen vedenmittaus, jonka mukaan huoneistolta laskutetaan kylmän käyttöveden kulutus. Tällöin lämpimän käyttöveden osuus sisältyy yleensä yhtiövastikkeeseen.

Asuntokohtaisen vedenmittauksen toteuttaminen kerrostalo-huoneistoissa siten, että asukkailla olisi todelliset mahdollisuudet vaikuttaa vesilaskunsa suuruuteen, edellyttäisi sekä kylmän että lämpimän käyttöveden määrän mittaamista. Vasta tällöin huoneistokohtaista vedenmittausta voitaisiin hyödyntää täysimääräisesti siten, että sillä olisi veden- ja energiankulutusta ohjaava vaikutus ja se edistäisi asukkaiden tasapuolista sekä kustannusten aiheuttamisperiaatteen mukaista kohtelua vesimaksun suhteen. Energiankulutuksen vähentämiseksi vesimaksun määrittämisellä pelkästään kylmän käyttöveden kulutuksen perusteella ei välttämättä saavuteta toivottua tulosta.

Energiansäästöneuvottelukunta toteaa (8.4.2008) lausuntonaan mm. seuraavaa:

Asuinkerrostalon kaikista hoitokuluista vesikustannukset ovat keskimäärin noin 10 -15 % ja lämmityskulut noin 20-25 %. Kyse on siis merkittävästä menoerästä erityisesti lämpimän käyttöveden kohdalla.

Veden- ja energiankulutuksen vähentämiseksi tulee ensisijaisesti huolehtia siitä, että vesikalusteet (hanat, sekoitinkalusteet ja WC-istuimet) ovat kunnossa. Kalusteita uusittaessa tulee kalusteet valita siten, että ne on varustettu vedensäästöominaisuuksin. Myös oikeista kulutustottumuksista tulee antaa riittävästi tietoa.

Mikäli kulutustottumukset ovat säästäviä, vesikalusteet varustettu vedensäästöominaisuuksin, vuotavat hanat ja WC-istuimet korjataan välittömästi, ei huoneistokohtaisella mittauksella enää ole saavutettavissa merkittäviä säästöjä.

Energiansäästöneuvottelukunta toteaa, että vaikkakin huoneistokohtaisen mittauksen absoluuttista säästövaikutusta ja sitä kautta hankkeen taloudellista kannattavuutta laajemmin on vaikea arvioida, on huoneistokohtainen mittaus ja laskutus suositeltavaa toteuttaa uudisrakennuksissa sekä laajoissa peruskorjaushankkeissa.

Säästövaikutuksen lisäksi huoneistokohtaisen mittauksen hyvä puoli on oikeudenmukaisuus veden kulutuksesta johtuvien kustannusten jaossa, koska vedestä maksetaan käytön perusteella.

Huoneistokohtaista mittausta suunniteltaessa on erityistä huomiota kiinnitettävä suunnitteluratkaisuun, mittarien huolto- ja vaihtotoimenpiteiden helppouteen sekä luentatavan valintaan, jotta tulokset ovat luotettavia ja hyöty/kustannussuhde saadaan mahdollisimman hyväksi ja mittarointi taloudellisesti kannattavaksi. Energiansäästöneuvottelukunta suosittelee käyttämään kaukoluettavia mittareita, joihin on yhdistettävissä putkisto- ymv vuodot paljastava toiminto.

Helsingin Veden mukaan liian suuri vedenkulutuksen vähennys on uhkana veden hyvälle laadulle Helsingissä. Tästä syystä Helsingin Vesi suosittaa kylmän veden järkevää ja kohtuullista käyttöä. Jos viipymät putkistossa ovat liian pitkät, vedessä voi esiintyä laatuongelmia ja viemäreiden toiminta voi heiketä kunnallisissa viemäriverkostoissa. Sama ilmiö voi tulla esiin myös joidenkin vanhojen kiinteistöjen sisäisissä vesi- ja viemäriverkostoissa.

Oikeaan kulutuskäyttäytymiseen ohjaaminen sekä maailmanlaajuinen pula vedestä puoltavat moraalisista syistä myös kylmän veden säästöön panostamista.

Asuntotuotantotoimisto toteaa (31.3.2008) lausuntonaan mm. seuraavaa:

Käyttövesiverkoston suunnittelussa huomioidaan nykyisin vedenkulutuksen mittaus asuntokohtaisesti (Suomen Rakentamismääräyskokoelma / D1 24.1.2007.)

Putkistoon tulee suunnitella vesimittareille varaus, johon vesimittarit voidaan asentaa joko putkiston asennuksen yhteydessä tai jälkikäteen.

Huoneistokohtaisessa vedenmittauksessa kulutustiedot siirretään kiinteistön keruuyksikköön, josta kulutuslukemat on luettavissa. Nykyisin on saatavana myös internetin välityksellä toimivia kulutustietojen raportointijärjestelmiä.

Vedenmittausjärjestelmä voi olla oma itsenäinen järjestelmä tai vaihtoehtoisesti liittyä muuhun kiinteistönvalvontajärjestelmään.

Vedenkulutustietojen keräys, laskutus ja asukkaiden informointi on kunkin yhtiön organisoitava tapauskohtaisesti.

Huoneistokohtaisen vedenmittauksen avulla voidaan vedenkäytön kustannukset (myös käyttöveden lämmityskustannus) jakaa oikeudenmukaisesti kaikkien käyttäjien kesken.

Tulosten saavuttamiseksi on tärkeää asukkaiden motivointi vedensäästöön. Huoneistokohtainen vedenmittaus ja vesilaskutus ohjaavat asukkaita toimimaan haluttuun suuntaan.

Kj toteaa annettuihin lausuntoihin viitaten, että vanhojen kerrostaloasuntojen huoneistokohtainen vedenmittaus on teknisesti ja taloudellisesti haasteellista toteuttaa. Uudisrakentamisen osalta kehitys menee kohti huoneistokohtaisia mittareita. Valtion toimesta selvitetään mahdollisuutta tarkentaa rakentamismääräyksiä siten, että huoneistokohtaisten vesimittareiden asentaminen uusiin asuinrakennuksiin tulisi pakolliseksi.

Pöytäkirjanote jäljennöksin kaupunginhallituksen esityslistasta valtuutettu Elina Moisiolle ja tiedoksi muille valtuutetuille.

Lisätiedot:
Olli Seppo, kaupunginkamreeri, puhelin 310 36135

LAUSUNTO UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUKSELLE ESPOON VEDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMOHANKKEEN YVA-ARVIOINTIOHJELMASTA

Khs 2008-328

Uudenmaan ympäristökeskus on varannut mm. Helsingin kaupungille mahdollisuuden lausunnon antamiseen Espoon Veden jätevedenpuhdistamohankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta 17.4.2008 mennessä.

Hanke on Espoon Veden jätevedenpuhdistamon rakentaminen. Nykyinen jätevedenpuhdistamon kapasiteetti on jäämässä riittämättömäksi viemäröintialueen asukasmäärän ja jätevesimäärän kasvaessa sekä puhdistusvaatimusten kiristyessä. Hankkeen mitoitusvuotena on käytetty vuotta 2040, mutta puhdistamon toiminta ja tarvittaessa laajentuminen on varmistettu ottamalla vaihtoehtojen tilavarauksissa huomioon kapasiteetin kasvattamisen mahdollisuus 50 prosentilla vuoden 2040 jälkeen. Hankkeen jätevedenpuhdistamon jätevedenkäsittelykapasiteetti on siten 143 000 m3/d ja asukasvastineluku 473 000. Jätevedenpuhdistamo arvioidaan otettavan käyttöön vuonna 2017.

Koska nykyisessä Suomenojan jätevedenpuhdistamossa ei ilman kehittämisinvestointeja pystytä käsittelemään mitoituskuormituksen mukaista jätevesimäärää vaadittavalla puhdistusteholla, ei puhdasta nollavaihtoehtoa ole mukana arvioinnissa. Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkastellaan kuutta Espoon kaupungin alueelle sijoittuvaa eri sijoitusvaihtoehtoa:

- 0+ Suomenojan puhdistamoalueen maanpäällinen katettu puhdistamo

- 1 Mossasvedjebergenin kalliopuhdistamo

- 2 Eestinkallion kalliopuhdistamo

- 3 Sammalvuoren kalliopuhdistamo

- 4 Harmaakallion kalliopuhdistamo

- 5 Blominmäen kalliopuhdistamo

Kussakin vaihtoehdossa tarkastellaan myös tarvittavia jäteveden siirtoviemäritunneleita. Kaikissa vaihtoehdoissa puhdistetut jätevedet johdetaan mereen nykyistä purkutunnelia pitkin.

./. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma on tämän asian liitteenä. Se on lisäksi luettavissa internetissä osoitteessa www.kalliopuhdistamo.fi > Ympäristövaikutusten arviointi > Aineistoa > Yva ohjelma 010208.

Ympäristölautakunta päätti (11.3.2008) antaa seuraavan lausunnon:

Espoon jätevedenpuhdistamon ympäristövaikutusten arviointiohjelman mukaan arviointiselostus valmistuu kesällä 2008, vaikka luontoselvitykset valmistuvat lopullisesti vasta syyskuussa. Ympäristölautakunnan mielestä YVA -menettelyn aikataulussa tulee ottaa huomioon, että kaikkien uusien selvitysten tulokset ovat käytettävissä vaihtoehtojen vertailua varten.

Arviointiohjelmassa todetaan, että keskeisessä osassa ovat ihmisiin ja asutukseen kohdistuvat vaikutukset. Niitä on jo kartoitettu mm. työpajatyöskentelyllä. Tärkeitä vertailukriteereitä ovatkin mm. puhdistamon etäisyys asutuksesta, laitoksen laajentamismahdollisuudet, rakennusaikaiset vaikutukset mm. louhinnan ja räjäytysten haitat lähiympäristön käytölle sekä rakentamisen ja käytön aikaisten liikennehaittojen minimointi.

Arviointiohjelmassa puhdistamon toiminnassa ja mitoituksessa lietteen käsittelyksi on oletettu mädättäminen, kuivattaminen ja jatkokäsittelyn hankkiminen ostopalveluna. Ympäristövaikutusten selostusosassa lietejätteiden käsittelyvaihtoehdot tulisi selvittää laajemmin. Arviointimenettelyn aikana olisi selvitettävä miten jäteveden puhdistuksesta syntyvästä lietteestä saataisiin tehokkaimmin tuotettua hyödynnettäväksi sopivaa biokaasua, miten syntyvä biokaasu voidaan parhaiten hyödyntää ja voidaanko mädätysprosessiin ottaa mukaan myös yhdyskuntien biojätettä ja lantaa.

Arviointimenettelyn aikana on suunniteltu kerättäväksi tietoja muiden jätevedenpuhdistamoiden hajuhaitoista. Ympäristölautakunta toteaa, että Helsingin Viikinmäen jätevedenpuhdistamon hajupäästöistä on laadittu leviämisselvitys vuonna 2003. Siinä arvioitiin jätevedenpuhdistamon lähiympäristössä jatkuvien päästöjen ja häiriötilanteissa vapautuvien päästöjen hajuvaikutuksia erityisesti lähelle suunnitellulla asuinalueella.

Viikinmäen puhdistamolla on typenpoiston käyttöönoton jälkeen ilmennyt ajoittain mädättämöiden ylikuohuntaa, mistä on aiheutunut muutaman vuorokauden mittaisia hajutilanteita. Suuren puhdistamon määräaikaishuollot kestävät vuosittain joistakin päivistä viikkoihin. Vuonna 2001 laajana peruskunnostuksen vuoksi hajuhäiriöpäiviä kertyi yhteensä 54.

Tekninen lautakunta / Helsingin Vesi esittää (1.4.2008) mm. seuraavaa:

Espoon uuden jätevedenpuhdistamon ympäristönvaikutusten arviointimenettely on käynnistetty, koska käsittelykapasiteetti nykyisellä Suomenojan jätevedenpuhdistamolla on käymässä riittämättömäksi viemäröintialueen laajentumisesta ja asukasmäärine kasvusta johtuvan jätevesimäärän kasvun seurauksena. Lisäksi Itämeren suojelemiseksi puhdistamolta mereen johdettavaa ravinnekuormaa on pienennettävä, mikä johtaa jätevedenpuhdistamon kiristyviin käsittelytehovaatimuksiin.

Suomenojan jätevedenpuhdistamo käsittelee tällä hetkellä Espoon, Länsi-Vantaan, Kirkkonummen ja Siuntion jätevedet. Puhdistamo toimii Helsingin Viikinmäen jätevedenpuhdistamon ohella toisena pääkaupunkiseudun jätevedenpuhdistamona, jotka yhdessä käsittelevät koko pääkaupunkiseudun ja osittain myös sen ympäristön jätevedet.

Valtioneuvoston periaatepäätöksessä 23.11.2006 ”Vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015” yksi keskeinen tavoite on rannikko- ja sisävesien rehevöitymisen pysäyttäminen ja tilan parantaminen. Periaatepäätöksen taustaselvityksessä on arvioitu toimenpiteitä ja niiden vaikutuksia rannikkovesien tilan kehittymiseen. Raportissa todettiin, että merkittävimmät parantavat vaikutukset yhdyskuntajätevesien osalta saavutetaan tehostamalla typenpoistoa, keskittämällä käsittely suuriin yksiköihin ja liittämällä vielä suurempi osa haja-asutuksen jätevesistä viemäriverkon piiriin.

Espoon jätevedenpuhdistamon ympäristövaikutusten arviointiohjelmassa arvioitavat ympäristövaikutukset ja arviointimenetelmät on esitetty varsin suppeasti. Arviointiohjelmaa tulisi täydentää ainakin seuraavien keskeisten asioiden osalta:

Arviointiohjelmassa tulisi selkeämmin esittää hankkeen seudullisen toteuttamisen myönteiset ja kielteiset ympäristövaikutukset mm. Itämereen ja muuhun ympäristöön ottaen huomioon tehostuva typenpoisto, haja-asutuksen käsittely jne. Itämeren tilan parantaminen on kaikkien yhteinen intressi. Myös mahdolliset vaikutukset Hiidenveteen, joka toimii pääkaupunkiseudun vesihuollon poikkeusolojen varavesilähteenä Päijänne-tunnelin ollessa poissa käytöstä, tulisi ottaa huomioon.

Arviointiohjelmassa tulisi selkeämmin esittää, että hankkeen ympäristönvaikutusten arviointi tehdään hankeen koko elinkaaren osalta. Puhdistamo on erittäin pitkäaikainen investointi ja sen vaikutukset ympäristöön, Itämereen, tulevaan maankäyttöön jne. tulisi arvioida 60 – 80 vuoden tähtäimellä.

Arviointiohjelmassa tulisi esittää myös jätevedenpuhdistamon mahdollinen laajentaminen ja sen vaikutusten arviointi. Rakennettava uusi puhdistamo ja Helsingin Viikinmäen puhdistamo muodostavat kokonaisuuden. Viikinmäen jätevedenpuhdistamon jäljellä oleva kapasiteetin laajennusvara riittää ainoastaan nykyisen Viikinmäen viemäröintialueen lisääntyvien jätevesien käsittelyyn. Espoon jätevedenpuhdistamolla tulisi olla riittävät laajennusmahdollisuudet sen oman viemäröintialueen kasvavien jätevesimäärien käsittelemiseksi tulevaisuudessa. Lisäksi poikkeustilanteiden ympäristövaikutuksia arvioittaessa tulisi ottaa huomioon myös jätevedenpuhdistamoiden yhteistoiminta ja sen ympäristövaikutukset.

Ryj viittaa saatuihin lausuntoihin.

RYJ Kaupunginhallitus päättänee lähettää Uudenmaan ympäristökeskukselle Espoon Veden jätevedenpuhdistamohankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta seuraavan lausunnon:

Kaupunginhallitus toteaa, että Espoon jätevedenpuhdistamon ympäristövaikutusten arviointiohjelman mukaan arviointiselostus valmistuu kesällä 2008, vaikka luontoselvitykset valmistuvat lopullisesti vasta syyskuussa. Kaupunginhallitus katsoo, että hankkeen YVA-menettelyn aikataulu tulee laatia siten, että kaikki uusien selvitysten tulokset ovat tosiasiallisesti käytettävissä vaihtoehtojen vertailua varten.

Kaupunginhallitus katsoo, että Espoon jätevedenpuhdistamon ympäristövaikutusten arviointiohjelmassa arvioitavat ympäristövaikutukset ja arviointimenetelmät on esitetty varsin suppeasti. Arviointiohjelmaa tulisi täydentää ainakin seuraavien keskeisten asioiden osalta:

Ympäristövaikutusten selostusosassa lietejätteiden käsittelyvaihtoehdot tulisi selvittää laajemmin. Arviointimenettelyn aikana tulisi selvittää miten jäteveden puhdistuksesta syntyvästä lietteestä saataisiin tehokkaimmin tuotettua hyödynnettäväksi sopivaa biokaasua, miten syntyvä biokaasu voidaan parhaiten hyödyntää ja voidaanko mädätysprosessiin ottaa mukaan myös yhdyskuntien biojätettä ja lantaa.

Tietojen keräämisestä muiden jätevedenpuhdistamojen osalta kaupunginhallitus toteaa lopuksi, että Helsingin Viikinmäen jätevedenpuhdistamon hajupäästöistä on laadittu leviämisselvitys vuonna 2003. Siinä arvioitiin jätevedenpuhdistamon lähiympäristössä jatkuvien päästöjen ja häiriötilanteissa vapautuvien päästöjen hajuvaikutuksia erityisesti lähelle suunnitellulla asuinalueella.

Kirje Uudenmaan ympäristökeskukselle ja pöytäkirjanote Helsingin Vedelle ja ympäristölautakunnalle.

Lisätiedot:
Saarinen Erja, apulaiskaupunginsihteeri, puhelin 310 36102

LIITE

Espoon jätevedenpuhdistamon ympäristövaikutusten arviointiohjelma

LAUSUNTO UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUKSELLE LASSILA & TIKANOJA OYJ:N YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSESTA

Khs 2008-448

Uudenmaan ympäristökeskus on (26.2.2008) varannut Helsingin kaupunginhallitukselle tilaisuuden antaa lausunto Lassila & Tikanoja Oyj:n ympäristölupahakemuksesta. Mahdollinen lausunto tulisi antaa 1.4.2008 mennessä.

Ryj toteaa, että lausunnon antamiselle on myönnetty lisäaikaa 21.4.2008 saakka.

Lassila & Tikanoja Oyj:n on toimittanut Uudenmaan ympäristökeskukselle lupahakemuksen osoitteessa Viikintie 33, Helsinki, sijaitsevan jätteiden siirtokuormaus- ja lajitteluaseman toiminnan muuttamiseksi.

./. Ympäristölupahakemus ja sijaintikartta ovat tämän asian liitteinä 1 ja 2.

Lassila & Tikanoja Oyj:n Viikin laitoksella lajitellaan ja siirtokuormataan rakennustoiminnan, teollisuuden ja yhdyskuntien jätteitä. Laitos toimii Viikin entisen jätevedenpuhdistamon alueella osoitteessa Viikintie 33. Kyseessä on olemassa oleva toiminta, jolle haetaan uutta lupaa 6.11.2001 myönnetyn ympäristöluvan lupamääräysten tarkistamiseksi ja toiminnan muuttamiseksi. Toiminnan muutos koskee vastaanotettavan jätteen määrän lisäämistä 46 000 tonnista 75 000 tonniin vuodessa.

Vastaanottokapasiteetin lisääminen on hakijan mukaan tarpeen, koska yrityksen toiminta Verkkosaaren alueella on päättymässä. Vastaanotettavasta jätteestä olisi rakennusjätettä noin 30 000 t, loput kaupan ja teollisuuden jätettä, yhdyskuntajätettä, puuta sekä paperia ja pahvia. Yhdyskuntajätettä varastoidaan vain konteissa ja muita jätteitä myös halliin kipattuna. Hallissa lajitellaan kontteihin muut paitsi yhdyskuntajätteet, joka siirtokuormataan suoraan puristinkontteihin. Haettu muutos ei aiheuta lisärakentamista tai muuta ulkoista muutostarvetta alueella.

Laitos toimii arkisin klo 6.00–22.00 ja lauantaisin klo 8.00–16.00. Kuorma-autoliikenteen enimmäismääräksi arvioidaan 70 ajoneuvoa/vrk.

Laitoksen ympäristön roskaantumista estetään päivittäisellä piha-alueen siivouksella. Melua aiheutuu autoliikenteestä, pyöräkoneesta, siirtokuormauksesta ja lajittelusta. Ilmaan aiheutuvia päästöjä on etenkin pöly, jonka leviämistä estetään lajittelemalla jäte pölynpoistolla varustetussa hallissa. Pesuhallin vedet johdetaan hiekan- ja öljynerotuskaivon kautta jätevesiviemäriin.

Kaupunkisuunnittelulautakunta toteaa (20.3.2008), että alueella on voimassa asemakaava vuodelta 1977. Asemakaavassa tontti on merkitty kunnallisteknisten rakennusten ja laitosten korttelialueeksi, jonka rakennusoikeus on merkitty tehokkuusluvulla e = 0,1. Hakemuksen kohteena oleva alue on osa Viikin entisen jätevedenpuhdistamon tonttia, jolta puhdistamotoiminta on loppunut toiminnan siirryttyä Viikinmäkeen. Puhdistamon rakennusten ja laitteiden maanpäälliset osat on purettu ja altaat on täytetty maalla.

Helsingin Yleiskaava 2002:ssa alue kuuluu Viikinrannan alueeseen, jota kehitetään toimitilavaltaisena asumisen, kaupan ja julkisten palvelujen sekä virkistyksen käyttöön ja ympäristöhaittoja aiheuttamattomaan toimitilakäyttöön sekä alueelle tarpeellisen yhdyskuntateknisen huollon ja liikenteen käyttöön.

Viikin entisen jätevedenpuhdistamon alue on osa Viikinrantaa, joka on tulevaisuudessa Arabianrannan ja Viikin tiedepuiston alueita yhdistävä rakentamiskohde. Tulevan maankäytön periaatteita on tarkoitus täsmentää Viikinrannan maankäyttösuunnitelmassa. Viikin entisen jätevedenpuhdistamon alue tulee olemaan Tiedepuiston laajentumisaluetta, mutta sille ei vielä tällä hetkellä ole vireillä hankkeita. Entisen jätevedenpuhdistamoalueen asemakaavan muutoksen laatiminen tullee ajankohtaiseksi 2010–2012.

Tällä hetkellä alueella on tilapäisiä toimintoja, mm. pilaantuneen maan käsittelyä, rakennusjätteiden lajittelua, jätteen siirtokuormausasema, betoniasema ja kivenmurskausta, koska alue tällä hetkellä käyttötarkoituksensa, sijaintinsa ja liikenneyhteyksiensä puolesta soveltuu tämän tyyppiseen toimintaan. Kaikki toiminnot ovat olleet määräaikaisia ja lähtökohtana on ollut, että toiminnasta ei aiheudu haittaa ympäristölle eikä toiminta vaikeuta alueen tulevaa maankäyttöä. Tämän hetken arvioiden mukaan tilapäinen toiminta voi jatkua alueella vuoden 2012 loppuun saakka.

Kaupunkisuunnitteluvirasto puoltaa ympäristöluvan myöntämistä Lassila & Tikanoja Oyj:lle määräaikaisena 31.12.2012 saakka.

Kiinteistövirasto toteaa (31.3.2008), että kiinteistölautakunta on 20.11.2007 vuokrannut Lassila & Tikanoja Oyj:lle noin 2470 m²:n suuruisen alueen 36019 tontista nro 1 siirtokuormausasemaa ja varastointia varten 31.12.2012 saakka. Yritys on toiminut alueella useita vuosia. Nykyisen toiminnan jatkaminen on tarkoituksenmukaista tilapäiskäyttöä siihen saakka kunnes alueen pitkäaikainen käyttö varmistuu.

Kiinteistövirastolla ei ole huomauttamista Lassila & Tikanoja Oyj:n vireillä olevaan ympäristölupahakemukseen.

Ympäristölautakunta puoltaa (1.4.2008) Lassila & Tikanoja Oy:n Viikin lajitteluasemaa koskevan ympäristölupahakemuksen hyväksymistä, mikäli hakemuksen käsittelyssä otetaan hakemuksessa esitettyjen seikkojen lisäksi huomioon seuraavat näkökohdat.

1 Rakennusjätekuormien purkamisen ja jätteen lajittelun aiheuttama pölyäminen on estettävä mahdollisimman tehokkaasti ja alueella liikennöinnin aiheuttama pölyäminen on estettävä kastelemalla ja suolaamalla liikennöitäviä alueita ja pitämällä piha-alueet mahdollisimman puhtaana pölyävästä aineksesta.

2 Laitoksella käytettävien työkoneiden tulee olla mahdollisimman hiljaisia.

3 Alueen siisteydestä on huolehdittava. Mikäli roskaantumista pääsee tapahtumaan, roskaantuneet alueet on viipymättä siivottava. Yhdyskuntajätteen siirtokuormauskontin ja puristimen alusta on puhdistettava päivittäin haju- ja hygieniahaittojen ehkäisemiseksi.

4 Hakijan tulee selvittää teknis-taloudelliset mahdollisuudet rakentaa yhdyskuntajätteen puristimen ja kontin ympärille halli haittojen ehkäisemiseksi.

5 Laitokselle vastaanotettava jäte ei saa sisältää haitallisia aineita, kuten PCB- tai lyijypitoista saumausnauhaa.

Vastaanotettavat rakennusjätekuormat eivät saa sisältää hygieniahaittoja aiheuttavia jätteitä tai voimakkaasti pölyäviä jätteitä.

Hakijan on järjestettävä asiakkailleen tarpeen mukaan tiedotusta ja neuvontaa laitokselle vastaanotettavien jätteiden laatuvaatimuksista.

6 Polttoaineiden varastoinnissa ja koneiden tankkauksessa on huolehdittava siitä, että polttoaineita ei onnettomuustapauksissa pääse maaperään tai lumensulatusaltaaseen. Tankkauspaikan on ainakin oltava tiivis ja imetystarvikkeiden on oltava tankkauspaikan välittömässä läheisyydessä. Koneista ja laitteista mahdollisesti aiheutuvien vuotojen keräämiseen on varauduttava.

7 Jätteet saa toimittaa vain sellaisiin vastaanottopaikkoihin, joilla on lupa kyseisten jätteiden vastaanottoon.

8 Laitos sijoitetaan ennestään melun voimakkaasti kuormittamalle alueelle. Ympäristöluvan myöntäminen edellyttää myös, ettei toiminnasta yhdessä muiden kanssa aiheudu merkittävää ympäristön pilaantumista tai muita ympäristönsuojelulaissa kiellettyjä seurauksia. Tämän vuoksi toiminnan muuttamisen edellytyksiä harkittaessa on otettava huomioon myös alueella jo ennestään olevan toiminnan ja muun ajoneuvoliikenteen häiriintyville kohteille aiheuttamat melu- tai muut haitat. Lähtökohtana tulee olla valtioneuvoston päätöksen (993/1992) mukaisten melutason ohjearvojen saavuttaminen.

9 Laitoksen toiminnasta aiheutuva melu Vanhankaupunginlahden lintuvesi -Natura-alueella on selvitettävä kertaluonteisesti laitoksen toimiessa normaalilla kapasiteetilla. Selvitys on toimitettava myös Helsingin kaupungin ympäristökeskukselle.

Toimintaa voidaan jatkaa muutettuna lupapäätöstä noudattaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Toimintaa on harjoitettu alueella jo useamman vuoden ajan eikä ongelmia ole esiintynyt.

Ryj viittaa saatuihin lausuntoihin.

RYJ Kaupunginhallitus päättänee antaa Uudenmaan ympäristökeskukselle Lassila & Tikanoja Oyj:n ympäristölupahakemuksesta seuraavan lausunnon:

Kaupunginhallitus puoltaa ympäristöluvan myöntämistä Lassila & Tikanoja Oyj:lle määräaikaisena 31.12.2012 saakka ehdolla, että hakemuksen käsittelyssä otetaan hakemuksessa esitettyjen seikkojen lisäksi huomioon seuraavat näkökohdat:

1 Rakennusjätekuormien purkamisen ja jätteen lajittelun aiheuttama pölyäminen tulee estää mahdollisimman tehokkaasti ja alueella liikennöinnin aiheuttama pölyäminen tulee estää kastelemalla ja suolaamalla liikennöitäviä alueita ja pitämällä piha-alueet mahdollisimman puhtaana pölyävästä aineksesta.

2 Laitoksella käytettävien työkoneiden tulee olla mahdollisimman hiljaisia.

3 Alueen siisteydestä tulee huolehtia. Mikäli roskaantumista pääsee tapahtumaan, roskaantuneet alueet tulee viipymättä siivota. Yhdyskuntajätteen siirtokuormauskontin ja puristimen alusta tulee puhdistaa päivittäin haju- ja hygieniahaittojen ehkäisemiseksi.

4 Hakijan tulee selvittää teknis-taloudelliset mahdollisuudet rakentaa yhdyskuntajätteen puristimen ja kontin ympärille halli haittojen ehkäisemiseksi.

5 Laitokselle vastaanotettava jäte ei saa sisältää haitallisia aineita, kuten PCB- tai lyijypitoista saumausnauhaa.

Vastaanotettavat rakennusjätekuormat eivät saa sisältää hygieniahaittoja aiheuttavia jätteitä tai voimakkaasti pölyäviä jätteitä.

Hakijan tulee järjestää asiakkailleen tarpeen mukaan tiedotusta ja neuvontaa laitokselle vastaanotettavien jätteiden laatuvaatimuksista.

6 Polttoaineiden varastoinnissa ja koneiden tankkauksessa tulee huolehtia siitä, että polttoaineita ei onnettomuustapauksissa pääse maaperään tai lumensulatusaltaaseen. Ainakin tankkauspaikan tulee olla tiivis ja imetystarvikkeiden tulee olla tankkauspaikan välittömässä läheisyydessä. Koneista ja laitteista mahdollisesti aiheutuvien vuotojen keräämiseen tulee varautua.

7 Jätteet saa toimittaa vain sellaisiin vastaanottopaikkoihin, joilla on lupa kyseisten jätteiden vastaanottoon.

8 Laitos sijoitetaan ennestään melun voimakkaasti kuormittamalle alueelle. Ympäristöluvan myöntäminen edellyttää myös, ettei toiminnasta yhdessä muiden kanssa aiheudu merkittävää ympäristön pilaantumista tai muita ympäristönsuojelulaissa kiellettyjä seurauksia. Tämän vuoksi toiminnan muuttamisen edellytyksiä harkittaessa tulee ottaa huomioon myös alueella jo ennestään olevan toiminnan ja muun ajoneuvoliikenteen häiriintyville kohteille aiheuttamat melu- tai muut haitat. Lähtökohtana tulee olla valtioneuvoston päätöksen (993/1992) mukaisten melutason ohjearvojen saavuttaminen.

9 Laitoksen toiminnasta aiheutuva melu Vanhankaupunginlahden lintuvesi -Natura-alueella tulee selvittää kertaluonteisesti laitoksen toimiessa normaalilla kapasiteetilla. Selvitys tulee toimittaa myös Helsingin kaupungin ympäristökeskukselle.

Kirje Uudenmaan ympäristökeskukselle ja pöytäkirjanote kaupunkisuunnittelulautakunnalle, kiinteistövirastolle ja ympäristölautakunnalle.

Lisätiedot:
Saarinen Erja, apulaiskaupunginsihteeri, puhelin 310 36102

LIITTEET	Liite 1	Ympäristölupahakemus
	Liite 2	Sijaintikartta

7.4.2008 pöydälle pantu asia

LAUSUNTO PÄÄKAUPUNKISEUDUN TAKSA- JA LIPPUJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISSUUNNITELMASTA 2014

Khs 2007-2771

YTV pyytää (14.12.2007) lausuntoa pääkaupunkiseudun taksa- ja lippujärjestelmän 2014 periaatteista 31.3.2008 mennessä.

./. Liitteenä 1 on taksa- ja lippujärjestelmän kehittämissuunnitelman loppuraportti.

Lausunnossa pyydetään erityisesti ottamaan kantaa siihen, mikä esitetyistä vaihtoehdoista otetaan jatkotyön pohjaksi ja miten laajalle alueelle pääkaupunkiseudun tuleva taksa- ja lippujärjestelmä 2014 varaudutaan toteuttamaan. Teknisen järjestelmän elinkaari on noin 15 vuotta, joten järjestelmä on voimassa noin vuoteen 2030 asti.

Raportti on myös ladattavissa YTV:n internetsivuilta www.ytv.fi (etusivu > julkaisusarja > 4/2008). Muut asiakirjat ovat nähtävänä kokouksessa.

Joukkoliikennelautakunta toteaa (26.2.2008), että pääkaupunkiseudun lippu- ja informaatiojärjestelmä on tarkoitus uusia kokonaisuudessaan vuoteen 2014 mennessä. Valmistelutyö järjestelmien uusimiseksi on käynnistynyt jo vuonna 2006. Järjestelmien suunnittelussa on lähdetty siitä, että ne on mahdollista laajentaa koko Helsingin työssäkäyntialueelle, joka ulottuu noin 70 kilometrin säteelle Helsingin keskustasta.

Työn ensimmäisessä vaiheessa on tutkittu lukuisaa joukkoa erilaisia taksajärjestelmävaihtoehtoja ja arvioitu lippujärjestelmän kehittämismahdollisuuksia. Työn toiseen vaiheeseen on valikoitu muutama perusperiaatteiltaan erilainen taksajärjestelmävaihtoehto, joita on jatkokehitelty eteenpäin. Työssä on kuvattu esillä olleet vaihtoehdot vaikutuksineen, mutta varsinaisia suosituksia ei ole tehty. Taksa- ja lippujärjestelmä voi olla myös esillä olleiden vaihtoehtojen yhdistelmä.

Nykyisessä järjestelmässä maksualueiden rajat perustuvat kaupunkien rajoihin. Kaupunkien sisäisen lipun ja seutulipun välinen hintaero on suuri, mikä tekee kalliita niistä matkoista, jotka ulottuvat vain lyhyen matkaa vyöhykerajan yli toisen kunnan alueelle. Keskimäärin matkustettua kilometriä kohden seutumatkat ovat sen sijaan noin 20 % sisäisiä matkoja edullisempia. Uudessa taksa- ja lippujärjestelmässä tulisikin ratkaista ongelma hieman seuturajan ylittävien matkojen osalta.

Taksajärjestelmävaihtoehtojen osalta nykyjärjestelmän rinnalla erilaisia malleja ovat vyöhykejakoon tai matkan pituuteen perustuvat vaihtoehdot. Vyöhykejakoon perustuvat vaihtoehdot ovat perusperiaatteeltaan samanlaisia kuin nykyjärjestelmä: matkan hinta perustuu vyöhykerajojen ylitysten perusteella laskettavaan hintaan. Vyöhykkeet voivat poiketa nykyisestä kuntarajoja noudattelevasta käytännöstä, jolloin vaihtoehdot vaativat maksualueiden rajoista ja hintaportaista sopimista. Vyöhykevaihtoehtojen ominaisuuksiin vaikuttavat maksualueiden rajojen sijainnin lisäksi merkittävästi sovelletut hintaportaat vyöhykkeeltä toiselle siirryttäessä.

Matkan pituuteen perustuva järjestelmä on periaatteeltaan erilainen kuin nykyjärjestelmä, mutta muistuttaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella käytössä olevaa linja-autoliikenteen kilometripohjaista hinnoittelua. Tehdyssä selvityksessä on tarkasteltu mallia, jossa hinta määräytyy linnuntie-etäisyyden mukaan. Matkan pituuteen perustuva malli vaatii uutta tekniikkaa, jolla määritellään joukkoliikennematkan pituus. Tämä edellyttää ns. check-in-check-out -järjestelmää, jossa matkustaja leimaa lipun myös kulkuvälineestä poistuttaessa. Varsinaisia vyöhykkeitä ei ole.

YTV:n hallitus on päättänyt pyytää (14.12.2007 § 2001) YTV-alueen jäsen-, lähi- ja kehyskunnilta sekä muilta sidosryhmiltä lausunnot koskien pääkaupunkiseudun uuden taksa- ja lippujärjestelmä 2014:n periaatteita. Käytännössä uusi taksa- ja lippujärjestelmä tulisi käyttöön noin vuonna 2014.

Lausunnossa pyydetään ottamaan kantaa kolmeen tässä vaiheessa keskeisimpään uuden taksa- ja lippujärjestelmän ominaisuuteen, joiden perusteella päätetään uuden järjestelmän perusrakenne.

Kysymykset ovat:

1 Miten laajalle alueelle pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen taksa- ja lippujärjestelmä varaudutaan toteuttamaan?

2 Perustuuko järjestelmä nykytyyppiseen vai siitä kehitettyyn vyöhykejärjestelmään ja montako vyöhykettä tarvitaan?

3 Perustuuko järjestelmän hinnoittelu kuljetun matkan pituuteen? Tällaisen järjestelmän tekninen toteutus edellyttää ns. check-in-check-out -järjestelmää, jossa matkakortti on ”leimattava” sekä ajoneuvoon tai laiturialueelle mentäessä että sieltä poistuttaessa.

Lisäksi lausunnossa pyydetään erityisesti ottamaan kantaa siihen, mikä esitetyistä vaihtoehdoista otetaan jatkotyön pohjaksi. Järjestelmän arvioidaan olevan voimassa noin vuodesta 2014 vuoteen 2030.

Lausuntopyynnön yhteydessä lausunnon antajille toimitettiin 22.11.2007 päivätty kalvosarja ”Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen taksa- ja lippujärjestelmän kehittämissuunnitelma 2014”. Lausunnonantajille 16.1.2008 järjestetyssä infotilaisuudessa osallistujat saivat luonnoksen raportista ”Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen taksa- ja lippujärjestelmän kehittämissuunnitelma 2014”. Lopullisen raportin Liikennelaitos sai YTV:ltä 5.2.2008. Raportissa esitetyt vaihtoehdot ja käsitellyt tarkastelut poikkeavat monin olennaisin osin lausuntopyynnön yhteydessä saadussa kalvosarjassa esitetystä informaatiosta.

Joukkoliikennelautakunta toteaa asiasta lausuntonaan seuraavaa:

Kysymys 1

Nykyisen pääkaupunkiseudun taksa- ja lippujärjestelmän laajennus lähitulevaisuudessa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle on perusteltua, koska pääkaupunkiseudun työssäkäyntialue on viime vuosina laajentunut voimakkaasti ja laajenee edelleen. Vielä noin 80 kilometrin etäisyydellä Helsingin keskustasta sijaitsevien kuntien työssä käyvistä asukkaista pääkaupunkiseudulle sukkuloivien osuus on kunnasta riippuen n. 12 – 28 %.

Jotta henkilöautoliikenteen osuus kaikesta pääkaupunkiseudulle suuntautuvasta työmatkaliikenteestä ei olisi kohtuuttoman korkea, on uuden taksa- ja lippujärjestelmän oltava joustavasti laajennettavissa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Tämä tarkoittaa joko uusien vyöhykkeiden lisäämistä nykytyyppiseen vyöhykepohjaiseen järjestelmään tai kilometripohjaisen hinnoittelun liittämistä osaksi tariffia.

Taksa- ja lippujärjestelmän toiminnallinen perusrakenne on valittava siten, että yhtenäinen taksa- ja lippualue voi ulottua vähintään noin 80 kilometrin säteelle Helsingistä käsittäen siten yhteensä n. 30 kuntaa. Matkustajien kannalta paras ratkaisu on, jos samaa toiminnallista perusrakennetta voitaisiin soveltaa missä päin Suomea tahansa, niin paikallis- kuin kaukoliikenteessäkin.

Käytännössä on tärkeää, että uusi taksa- ja lippujärjestelmä tarjoaa kunnille mahdollisuuden itsenäiseen päätöksentekoon kuntien sisäisten matkojen hinnoittelun osalta. Matkustajien kannalta olisi edullista, jos saman lippualueen sisällä hinnoittelu olisi kuntien kesken mahdollisimman yhdenmukaista ja tähän tulee tietyissä rajoissa pyrkiä. Realismia on kuitenkin, että järjestelmä, jossa hintaportaita ei voitaisi säätää kuntien erilaisia taloudellisia tilanteita vastaaviksi, johtaisi käytännössä huomattaviin ongelmiin ja mahdollisesti joukkoliikenteen kehittämisen esteeksi. Taksa- ja lippujärjestelmän tuleekin olla tässä suhteessa joustava.

Pääkaupunkiseudulla työssä käyvien on voitava tehdä työmatkansa vaivattomasti ja kohtuullisin kustannuksin joukkoliikenteellä. Yksityisauton käytölle pääkaupunkiseudun kuntiin suuntautuvassa liikenteessä on tarjottava kilpailukykyinen vaihtoehto.

Koko työssäkäyntialueella käytössä olevalla yhtenäisellä taksa- ja lippujärjestelmällä voidaan ohjata asukkaiden liikkumistottumuksia ja vähentää siten liikenteen ympäristövaikutuksia. Samalla lipputuotteella on voitava tehdä niin pitkät työmatkat kuin kuntien sisäiset asiointimatkatkin.

Taksa- ja lippujärjestelmän ei pidä edistää yhdyskuntarakenteen hajautumista yhtenäisellä lippualueella, mistä johtuen pitkien matkojen taksojen ei tule olla alihinnoiteltuja suhteessa lyhyempiin matkoihin ja saavutettavaan yhteiskuntataloudelliseen hyötyyn.

Voimakkaat, yhdyskuntarakenteen hajautumista hillitsevät toimenpiteet rakentuvat rinnakkaisista toimenpiteistä, kuten joukko- ja yksityisautoliikenteen hinnoittelusta ja niiden käytettävyydestä. Yksittäin toteutettuna niillä ei saavuteta toivottuja tuloksia.

Kysymys 2

Tehdyssä kehittämissuunnitelmassa, jota itse asiassa pitäisi kutsua selvitykseksi, on tutkittu vyöhyke- ja kilometripohjaisia tariffijärjestelmiä ja niiden vaikutuksia matkustuskäyttäytymiseen, hinnoitteluun ja yhdyskuntatalouteen.

Vertailuvaihtoehtona toimii nykyisin käytössä oleva lippujärjestelmä laajennettuna pääkaupunkiseudun lähikuntiin (lähikunnat = 3. vyöhyke).

Myös nykyistä kehittyneempi ja laajemmalle alueelle ulottuva vyöhykejärjestelmä edellyttää käytännössä check in / out -tekniikan käyttöönottoa – näin etenkin arvokortilla matkustettaessa. Muussa tapauksessa kortinlukijalaitteessa pitäisi olla useita nappuloita, joista matkustajan pitäisi osata tehdä oikea valinta aina kulloisellekin matkalle. Maksaneisuuden valvonta olisi silloin vaikeaa.

Nykyisin vyöhykerajan tuntumassa asuvien osalta hinnoitteluporras on jyrkkä ja hinta lyhyeltä vyöhykerajan ylittävältä osalta tuntuu suurelta. Matkustajakilometriä kohden seutulipulla matkustaminen on asiakkaalle kuitenkin keskimäärin 20 – 30 % edullisempaa kuin Helsingin sisäisessä liikenteessä matkustaminen.

Selvityksessä esitetyissä vyöhykevaihtoehdoissa, joissa seutumatkustamisesta tehdään nykyistä edullisempaa, kuntien sisäisiä matkoja tekevät subventoisivat vielä nykyistä voimakkaammin seutumatkustajien lipunhintoja. Merkittävää seutulippujen hinnan alennusta kunnan sisäisten lippujen hinnan kustannuksella ei tässä valossa voi pitää perusteltuna.

Joukkoliikennelautakunnan näkemyksen mukaan nykytyyppinen vyöhykejärjestelmään perustuva taksa- ja lippujärjestelmä on matkustajan kannalta helppo ymmärtää, mikäli vyöhykkeet eivät ole kooltaan liian pieniä ja rajautuvat selkeästi esimerkiksi nykyisiin kuntarajoihin tai merkittäviin pääväyliin. Vyöhykejärjestelmä soveltuu hyvin niin kausi-, arvo- kuin kertalippumyyntiinkin. Hinnan määräytyminen on kuitenkin jäykkää ja järjestelmän laajentaminen laajalle yhtenäiselle alueelle on kankeaa.

Mitä enemmän järjestelmään liitetään vyöhykkeitä, sitä vaikeampaa matkan hinta on hahmottaa ja siten palvelun käytettävyys kärsii. Jos tasahintaisista vyöhykkeistä halutaan tehdä erityisen suuria, korostuu hintaporras vyöhykerajan ylittävillä matkoilla. Vyöhykejärjestelmässä lyhyet vyöhykerajan ylittävät matkat ovat aina kalliita vastaaviin sisäisiin matkoihin verrattuna, ellei vyöhykerajoja aseteta osittain lomittain. Silloin järjestelmä kuitenkin suosii nimenomaan lomittaisilla alueilla asuvia. Tehty selvitys ei ota kantaa lomittaisiin vyöhykkeisiin.

Joukkoliikennelautakunnan näkemyksen mukaan mikään esitetyistä vyöhykejärjestelmävaihtoehdoista ei yksin sovellu laajan Helsingin työssäkäyntialueen yhtenäiseksi taksa- ja lippujärjestelmäksi.

Kysymys 3

Matkan pituuteen perustuva taksa- ja lippujärjestelmä on joustavasti laajennettavissa uusille alueille. Kilometripohjainen taksajärjestelmä kannustaa asioimaan omassa aluekeskuksessa, sillä lyhyiden arvokortilla maksettavien matkojen asiakashinnat voivat olla nykyisiä kuntien sisäisiä vyöhykematkoja edullisempia. Kuntarajan ylittävillä matkoilla ei ole hintaporrasta. Samanpituinen kunnan sisäinen ja seutumatka maksavat matkustajalle täsmälleen saman verran. Järjestelmä mahdollistaa kilometritariffin vaihtelun kunnittain. Tämä ei kuitenkaan ole käytettävyyden kannalta suotavaa.

Matkan pituuden mukaan määräytyvä taksajärjestelmä soveltuu hyvin arvokortilla maksamiseen. Kilometripohjainen taksajärjestelmä ei sovellu sellaisenaan puhtaille kausi- tai kertalipuille, vaan järjestelmän taustalle tarvitaan myös jonkinlainen vyöhykejärjestelmä. Selvityksessä mainittu ajatus nk. kultakortista, jolla paljon matkustava voi ostaa itselleen määräajaksi edullisemman tariffin, on erittäin hyvä. Kultakortti on ikään kuin kausi- ja arvolipun välimuoto, jolla voitaisiin houkutella eri kulkumuotojen sekakäyttäjiä ja henkilöautoilijoita sitoutuneemmiksi joukkoliikenteen käyttäjiksi.

Kuten selvityksessä on todettu, ajetun matkan pituuteen pohjautuvassa taksajärjestelmässä on oltava kilometritariffin lisäksi jokin aloitusmaksu. Aloitusmaksun tehtävä on toisaalta turvata riittävät lipputulot järjestelmätasolla, toisaalta vähentää erittäin lyhyiden satunnaisten joukkoliikennematkojen houkuttelevuutta. Näin ehkäistään joukkoliikenteen tarpeeton kilpailu kevyttä liikennettä vastaan ja toisaalta vältetään se, että tarpeettomat parin pysäkkivälin mittaiset matkat hidastaisivat kohtuuttomasti joukkoliikenteen pysäkkiaikoja ja siten sen kilpailukykyä. Joukkoliikennelautakunnan näkemyksen mukaan aloitusmaksuun ei pidä sisällyttää lainkaan varsinaista matkustusoikeutta, vaan kilometritaksa maksetaan aina ajetun matkan pituuden mukaan. Tämä yhtenäistää hinnanmääräytymisperusteita.

Joukkoliikennelautakunta katsoo, että matkan pituuden mukaan määräytyvä taksa on joustava ratkaisu arvokortilla tehtäviin matkoihin. Järjestelmän heikkous on sen vaatima sisään- ja ulosleimaustapahtuma (check in / out). Jos check in / out -toiminto edellytettäisiin jokaiselta matkustajalta kaikilla matkoilla, vaikeuttaisi se joukkoliikenteen käytettävyyttä ja pidentäisi mm. keskimääräisiä pysäkkiaikoja ja siten joukkoliikenteen nopeutta. Erityisesti nykyisin kausilipuilla matkustavat kokisivat tämän kielteisenä muutoksena nykyiseen järjestelmään verrattuna. Helsingissä nykyisin tehtävistä joukkoliikennematkoista 80 % tehdään kausilipulla, 10 % arvolipulla ja 10 % kertalipuilla. Taksa- ja lippujärjestelmä tuleekin toteuttaa siten, ettei kausilipulla matkustavien ei hankaloidu nykyiseen verrattuna.

Tarkasteltujen vaihtoehtojen ominaisuuksia esittelevässä liitteessä on taulukko, jossa on tiivistetysti esitetty eri taksa- ja lippujärjestelmävaihtoehtojen keskeisiä ominaisuuksia. Lisäksi liitteessä on sanallisesti kuvattu eri järjestelmävaihtoehtojen vaikutuksia.

Joukkoliikennelautakunnan näkemys uudesta taksa- ja lippujärjestelmästä

Yleistä

Joukkoliikennelautakunnan näkemyksen mukaan pääkaupunkiseudulle ja sen lähi- ja kehyskuntiin tarvitaan joukkoliikenteen taksa- ja lippujärjestelmä, joka on tarvittaessa hinnoittelultaan, mutta ennen kaikkea teknisiltä ja loogisilta käytettävyyden perusominaisuuksiltaan yhtenäinen. Hinnoitteluun, lipputukeen ja joukkoliikenteen palvelutasoon on voitava tarvittaessa vaikuttaa kuntakohtaisesti. Matkustajan kannalta on sitä parempi, mitä laajemmalle alueelle yhtenäinen tariffipolitiikka ulottuu. Järjestelmän on kannustettava tekemään myös satunnaisia joukkoliikennematkoja matkan pituudesta riippumatta.

Taksa- ja lippujärjestelmä ei voi olla samanaikaisesti sekä kuntatalouden että yksityisen kuluttajan kannalta edullinen niin pitkillä kuin lyhyilläkin matkoilla ja lisäksi käytettävyydeltään niin yksinkertainen, ettei matkustajilta edellytetä mitään toimenpiteitä heidän noustessaan ajoneuvoon tai poistuessaan siitä. Joukkoliikennelautakunnan näkemyksen mukaan ei siksi ole realistista pyrkiä pitäytymään puhtaasti nykytyyppisessä vyöhykejärjestelmässä. Se ei sellaisenaan ole joustavasti laajennettavissa uusille alueille eikä matkan matkustajahinta ole riittävän edullinen lyhyillä vyöhykerajan ylittävillä matkoilla.

Joukkoliikennelautakunta katsoo, että uudelle taksa- ja lippujärjestelmälle voidaan löytää sellainen perusrakenne, jossa yhdistyvät vyöhyke- ja kilometripohjaisen hinnoittelun vahvuudet. Järjestelmän perusidea on esitelty seuraavissa kappaleissa.

Kausimatkustajille helppo ja tuttu käytettävyys

Sekä kilometripohjainen että tiheä vyöhykepohjainen järjestelmä edellyttävät matkakortin näyttämistä lukijalaitteelle niin ajoneuvoon noustessa kuin sieltä poistuttaessakin (check in – check out -ominaisuus). Lisäksi lipputuotteen on oltava kilometripohjaisessa järjestelmässä arvopohjainen. Noin 80 % Helsingin nykyisistä joukkoliikennematkoista tehdään kausilipulla. Näiden matkustajien matkaa ei tule hankaloittaa edellyttämällä check out –toimintoa. Tästä syystä on perusteltua pyrkiä säilyttämään nykyisin käytössä olevan vyöhykejärjestelmän hyvät ominaisuudet, kuten vaivattomuus kausilipulla matkustettaessa.

Lähes kaikkien arvolipulla matkustavien kannalta kilometripohjainen taksajärjestelmä toisi joustavuutta ja poistaisi vyöhykejärjestelmän keskeiset epäkohdat myös kausimatkustajien osalta. Kun samalla on tärkeää säilyttää puhdas kausiominaisuus, tai taksa- ja lippujärjestelmässä halutaan edelleen myydä myös paperisia kertalippuja, täytyy kilometripohjaisen järjestelmän taustalle rakentaa karkea vyöhykejärjestelmä.

Joukkoliikennelautakunnan näkemyksen mukaan kilometripohjaisen järjestelmän edellyttämä karkea vyöhykejako voidaan yksinkertaisimmillaan tehdä jakamalla vyöhykkeet nykyisen kaltaisesti kuntarajojen mukaisesti. Silloin järjestelmä on matkustajalle yhtä helppo hahmottaa kuin nykyisin. Lisäksi kuntien välinen lipputulojen jakaminen on kausilippujen osalta selkeää. Olennaisinta on kuitenkin helppokäyttöisyys ja oikeudenmukaisuus matkustajanäkökulmasta.

Tästä näkökulmasta voitaisiin myös harkita vaihtoehtoa, jossa vyöhykerajat ovat osittain lomittain siten, että esimerkiksi Itä-Espoossa asuvat voisivat halutessaan ostaa joko Helsingin tai Espoon maksuvyöhykkeen lipun.

Joustava arvopohjainen matkustaminen – Check in / out ja kilometripohjainen taksa

Matkan pituuden mukaan määräytyvä taksa on matkustajan kannalta oikeudenmukainen, sillä matkasta maksetaan sen mukaan, kuinka paljon palvelua käytetään. Jotta palveluun kuuluisi selvä vastike, kannattaa kilometripohjaiseen taksajärjestelmään liittää aloitusmaksu. Näin joukkoliikenne ei tarpeettomasti kilpaile hyvin lyhyillä matkoilla kevyttä liikennettä vastaan.

Arvokortilla tehtäviin check in / out matkoihin liittyy katevaraus, joka palautetaan matkustajan kortille check out tapahtuman yhteydessä. Näin varmistetaan, että matkasta peritään aina riittävä taksa.

Toisin kuin tehdyssä selvityksessä on pohdittu, ei kilometripohjaisen matkan aloitusmaksuun tarvitse sisällyttää lainkaan varsinaista matkustusoikeutta. Kun jokaisesta matkustetusta metristä veloitetaan erikseen, on hinnan arvioiminen kaikissa tilanteissa yhtenäistä.

Aloitusmaksun ja kilometritaksan suuruus ja niiden välinen hintasuhde ovat poliittisia kysymyksiä. Aloitusmaksu voi tarvittaessa vaihdella aloitusvyöhykkeen mukaan. Toisaalta järjestelmän ymmärrettävyyden kannalta olisi perusteltua, että aloitusmaksu on kaikkialla sama.

Matkustajan kannalta arvopohjainen kilometrimatkustaminen tuo lisää joustavuutta. Myös kausimatkustajat, jotka pääsääntöisesti matkustavat oman vyöhykkeensä sisällä, voivat hyödyntää arvokorttipohjaista kilometriveloitusta satunnaisilla vyöhykerajan ylittävillä matkoillaan. Vyöhykerajan ylittäneestä osuudesta veloitettaisiin kilometritaksan mukaisesti ilman arvokorttipohjaiseen kertamatkaan liittyvää aloitusmaksua.

Hintakatto

Arvopohjaisten kertamatkojen kilometriveloitus lisää taksajärjestelmän joustavuutta ja lyhyiden matkojen hinnoittelun oikeudenmukaisuutta. Sopivalla aloitusmaksulla lyhyet matkat voisivat olla nykyisiä kertamatkoja edullisempia.

Toisaalta sisällyttämällä kunnan sisällä tehtävään arvokorttipohjaiseen matkaan yhden matkan (ja mahdollisesti myös yhden vuorokauden) maksimiveloitus voidaan varmistaa, ettei kertamaksu muodostu liian suureksi ja toisaalta useita kertamatkoja päivän aikana tekevän asiakkaan matkakortti muuttuisi lopulta päivälipuksi.

Asiakkaalle arvokorttipohjainen vyöhykekertamatka maksaisi vähintään aloitusmaksun ja korkeintaan tietyn maksimisumman, joka voisi olla hieman nykyistä kunnan kertamaksua suurempi. Jos matka jatkuisi vyöhykerajan yli, alkaisi kilometripohjainen veloitus uudelleen, kunnes uuden vyöhykkeen kertamatkan hintakatto saavutettaisiin.

Lipputulojen jako kuntien kesken

Lipputulojen ja myös liikennöintikustannusten jaon kannalta on tärkeää, että tulevassakin kuntalaisuustieto on yhdistettävissä matkakorttiin. Kuntalaisuustietoa ei välttämättä kannata tallentaa matkakortille kuten nykyisin, vaan kortille tallennettua henkilötunnustietoa voidaan ajaa ristiin Väestörekisterikeskuksen kotikuntatietojen kanssa.

Taksa- ja lippujärjestelmää luotaessa tärkeintä on asiakasystävällisyys. Mikäli asiakasystävällinen järjestelmä ei mahdollista tiedon saantia aukottomasti järjestelmästä suoraan tulojen ja kustannusten jakamiseksi, voidaan tulojen ja kustannusten jakamiseksi tarvittavaa täydentävää tietoa kerätä esimerkiksi määräajoin toistettavin erillistutkimuksin. On ehdottoman tärkeää, että tulot ja kustannukset jaetaan kuntien kesken oikeudenmukaisesti, mutta järjestelmän matkustajaystävällisyys ei saa tästä syystä kärsiä.

Alennusryhmät

Alennusryhmäkäytäntöjä on syytä yhtenäistää ja yksinkertaistaa ja tarpeetonta byrokratiaa on karsittava. Asia ei kuitenkaan liity tässä vaiheessa tehtävään taksa- ja lippujärjestelmän valintaan vaan ratkaisu voidaan tältä osin tehdä erikseen. Asia edellyttää erillisen perusteellisen valmistelun.

Liikennelaitoksen esittämän taksa- ja lippujärjestelmän keskeiset ominaisuudet

- Kausimatkustajille lähes nykyjärjestelmän kaltainen vyöhykejärjestelmä.

- Myös (paperisille) kertalipuille vyöhykejärjestelmä.

- Arvokortilla maksettavat kertamatkat kilometripohjaisia (joustava hinnoittelu).

- Arvokortilla tehtävissä matkoissa aina check in / out sekä katevaraus, joka palautetaan matkustajan kortille check out -tapahtuman yhteydessä.

- Kausimatkustaja voi maksaa vyöhykerajan ylittävästä satunnaisesta matkan osuudesta arvokortilla kilometritariffin mukaisesti.

- Vyöhykkeen sisäinen matka- ja päiväkohtainen veloituskatto (”capping”).

- Mahdollisuus joko kuntakohtaiseen tai itsenäiseen hinnoitteluun (ja joukkoliikenteen lipputukeen).

- Oletettavasti kausilipuilla matkustavien osuus säilyisi nykyisellään, arvolipulla matkustavien määrä nousisi hieman ja hinnoittelusta riippuen kertalippujen käyttö vähenisi.

Vahvuudet

- Järjestelmä on laajennettavissa erittäin joustavasti pääkaupunkiseudun ulkopuolelle periaatteessa rajoituksetta.

- Hinnoittelun joustavuus ja oikeudenmukaisuus myös kaikilla lyhyillä matkoilla.

- Tukee sekä kausimatkustamista että kulkumuotojen sekakäyttäjien sitoutumista joukkoliikenteeseen.

- Vyöhykejärjestelmän hyvät puolet.

- Kilometripohjaisen järjestelmän hyvät puolet.

- Mahdollistaa selkeät clearing-säännöt kuntien kesken.

Heikkoudet

- Check out arvokorttipohjaisissa matkoissa edellyttää matkustajalta muistamista, jotta välttyy katevarauksen menettämiseltä.

- Mahdolliset tekniset häiriöt check out-tilanteessa.

Loppupäätelmä

Uusi joustavasti laajennettavissa oleva, mutta silti helppokäyttöinen ja säännöllisiä matkustajia palkitseva taksa- ja lippujärjestelmä kannattaa rakentaa vyöhyke- ja kilometripohjaisten järjestelmien yhdistelmänä. Nykyisen vyöhykejärjestelmän hyvät puolet, kuten helppo käytettävyys, on syytä säilyttää kausiominaisuutta arvostaville vakioasiakkaille. Check in / out -ominaisuus on syytä ottaa käyttöön arvokorttipohjaisilla kertamatkoilla.

Joukkoliikennelautakunta katsoo, että tässä karkeasti kuvatusta vyöhyke- ja kilometripohjaisten järjestelmien yhdistelmästä on tehtävä tarkentava suunnitelma ennen päätöksentekoa. Tämä suunnitelma tulee tuoda kunnille lausunnoille.

Valittavan taksa- ja lippujärjestelmän tulee kannustaa joukkoliikenteen houkuttelevuuden kasvattamiseen myös Helsingissä. Helsingissä noudatetaan joukkoliikennemyönteistä politiikkaa ja taksa- ja lippujärjestelmän tulee tukea joukkoliikenteen kilpailukyvyn parantamista myös Helsingissä. Nyt tehdyssä selvityksessä vaihtoehdot oli pääsääntöisesti rakennettu siten, että järjestelmä johtaisi helsinkiläisten matkustamisen kallistumiseen ja siten Helsingin kaupungin tariffituen vähenemiseen.

On hyvä, että valittava vaihtoehto johtaa joukkoliikenteen käytön lisääntymiseen Espoossa, Vantaalla ja kehyskunnissa. Taksa- ja lippujärjestelmän tulee kuitenkin mahdollistaa tämä ilman joukkoliikenteen houkuttelevuuden heikentämistä Helsingissä. Päinvastoin taksa- ja lippujärjestelmän tulee tukea ja mahdollistaa joukkoliikenteen kilpailukyvyn parantaminen Helsingissä myös Helsingissä tehtävien matkojen lipun hintoja alentamalla.

Päätöksenteko taksa- ja lippujärjestelmässä tulee YTV:n ja pääkaupunkiseudun kuntien välisen joukkoliikenteen yhteistyösopimuksen mukaisesti toteuttaa niin, että kuntien kuuleminen ja mukanaolo kaikissa vaiheissa toteutuu.

Pääkaupunkiseudun ja Helsingin seudun tulevalla taksa- ja lippujärjestelmällä on huomattavat kauaskantoiset vaikutukset liikennejärjestelmään ja joukkoliikenteen kilpailukykyyn. Nyt esillä olleista vaihtoehdoista mikään ei sellaisenaan tulle valituksi tulevaksi järjestelmäksi vaan vaihtoehtoja edelleen muokataan. Taksa- ja lippujärjestelmää ei tule päättää pyytämättä lopullisesti valittavaksi esitettävästä vaihtoehdosta kunnilta lausuntoja.

Kaupunkisuunnittelulautakunta toteaa (28.2.2008) seuraavaa:

Lausunnon tiivistelmä

Helsingin kannalta tavoiteltavinta on Helsingin sisäisten ja Helsingin alueella kulkevien sekä helsinkiläisten että muiden seudullisten joukkoliikennematkojen mahdollisimman suuri kuljetusosuus. Taksa- ja lippujärjestelmän tulee kattaa pääkaupunkiseudun koko työssäkäyntialue.

Helsingin kaupungin joukkoliikennematkojen lisäämisen kannalta paras raportissa esitelty järjestelmävaihtoehto on nykyisten kuntarajoihin perustuvien tariffien määräytymisrajojen tarkistaminen.

Mosaiikkivaihtoehto ja matkan pituuteen perustuva vaihtoehto ovat seudullisesti parhaita malleja. Helsingin kannalta mallien ongelma on, että kaupungin sisäiset matkat kallistuvat ja niiden määrä vähenee. Mallit edellyttävät lisäksi check-in-check-out –järjestelmää, jonka toteuttaminen on haastavaa uuden teknologian, tietosuojakysymysten, kausilippujen määrittelyn ja poistumisleimausten aiheuttamien viipeiden vuoksi.

Seudullisia matkoja lisääviä mutta Helsingin sisäisiä matkoja vähentäviä vaihtoehtoja ovat kolme kaarimaista vyöhykettä, kaksi kaarimaista vyöhykettä, maksualueiden hintaportaiden tarkistaminen ja tasatariffi.

Mikään tarkastelluista vaihtoehdoista ei sovellu sellaisenaan pääkaupunki-seudun työssäkäyntialueen taksa- ja lippujärjestelmän malliksi. Jatkotarkastelut tulisikin suunnata sellaisen mallin kehittämiseen, jossa vyöhykepohjaisen ja matkan pituuden perusteella määräytyvän hinnoittelun hyvät puolet yhdistyvät. Kehitettävän mallin tulisi tukea Helsingin sisäisten ja Helsingin alueella kulkevien sekä helsinkiläisten että muiden seudullisten joukkoliikennematkojen mahdollisimman suurta kuljetusosuutta.

Lausunto Helsingin kannalta tavoiteltavinta on Helsingin sisäisten ja Helsingin alueella kulkevien sekä helsinkiläisten että muiden seudullisten joukkoliikennematkojen mahdollisimman suuri kuljetusosuus. Taksa- ja lippujärjestelmän tulee kattaa pääkaupunkiseudun koko työssäkäyntialue, joka ulottuu noin 70 km:n säteelle Helsingin keskustasta.

Helsingin kaupungin joukkoliikennematkojen lisääntymisen kannalta paras raportissa esitelty järjestelmävaihtoehto on nykyisten kuntarajoihin perustuvien tariffien määräytymisrajojen tarkistaminen. Itäisen Espoon ja Helsingin välinen matkustus kasvaa selvästi, mutta Espoon sisäinen matkustus vähenee. Mallilla ei ole merkitystä muiden lähi- ja kehyskuntien kannalta pääkaupunkiseudun lippujärjestelmään liittymisessä ja siitä aiheutuvissa kustannuksissa.

Mosaiikkivaihtoehto ja matkan pituuteen perustuva vaihtoehto ovat seudullisesti parhaita malleja. Helsingin kannalta mallien ongelma on, että kaupungin sisäiset matkat kallistuvat ja niiden määrä vähenee. Raportissa oletetaan, että mallit edellyttävät teknisesti hankalasti toteutettavaa check-in/out -järjestelmää. Mosaiikkimaisiin vyöhykkeisiin ja matkan pituuteen ajassa mitattuna perustuvia lippujärjestelmiä on toiminnassa Euroopassa ilman hankalaa check-in/out -tekniikkaa. Tällaisilla järjestelmillä vältetään sekä monimutkaisen tekniikan että tietosuojan ongelmat eikä hidastuteta joukkoliikennettä.

Seudullisia joukkoliikennematkoja lisää kolmen kaarimaisen vyöhykkeen vaihtoehto. Mallissa Helsingin kantakaupungin asukkaat hyötyvät, mutta kantakaupungin ulkopuolisilla alueilla matkan hinta nousee. Seudullisia matkoja lisääviä mutta Helsingin sisäisiä matkoja vähentäviä vaihtoehtoja ovat lisäksi maksualueiden hintaportaiden tarkistaminen, kaksi kaarimaista vyöhykettä ja tasatariffi.

Mikään tarkastelluista vaihtoehdoista ei sovellu sellaisenaan pääkaupunkiseudun koko työssäkäyntialueen taksa- ja lippujärjestelmän malliksi vv. 2014–2030. Jatkotarkastelut tulisikin suunnata sellaisen mallin kehittämiseen, jossa vyöhykepohjaisen ja matkan pituuden perusteella määräytyvän hinnoittelun hyvät puolet yhdistyvät ilman epävarmoja teknisiä ratkaisuja. Helsingin kannalta kehitettävän mallin tulisi tukea Helsingin sisäisten ja Helsingin alueella kulkevien sekä helsinkiläisten että muiden seudullisten joukkoliikennematkojen mahdollisimman suurta kuljetusosuutta.

Merkittiin, että keskustelun kuluessa varajäsen Alku ehdotti kohdan ”Lausunto” kolmannen kappaleen muuttamista kuulumaan seuraavasti:

”Mosaiikkivaihtoehto ja matkan pituuteen perustuva vaihtoehto ovat seudullisesti parhaita malleja. Helsingin kannalta mallien ongelma on, että kaupungin sisäiset matkat kallistuvat ja niiden määrä vähenee. Raportissa oletetaan, että mallit edellyttävät teknisesti hankalasti toteutettavaa ’check-in/out’-järjestelmää. Mosaiikkimaisiin vyöhykkeisiin ja matkan pituuteen ajassa mitattuna perustuvia lippujärjestelmiä on toiminnassa Euroopassa ilman hankalaa ’check-in/out’-tekniikkaa. Tällaisilla järjestelmillä vältetään sekä monimutkaisen tekniikan että tietosuojan ongelmat eikä hidastuteta joukkoliikennettä.”

Lisäksi varajäsen Alku ehdotti kohdan ”Lausunto” viimeisen kappaleen toisen virkkeen muuttamista kuulumaan seuraavasti:

”Jatkotarkastelut tulisikin suunnata sellaisen mallin kehittämiseen, jossa vyöhykepohjaisen ja matkan pituuden perusteella määräytyvän hinnoittelun hyvät puolet yhdistyvät ilman epävarmoja teknisiä ratkaisuja.”

Merkittiin, että esittelijä ilmoitti muuttavansa ehdotustaan varajäsen Alkun ehdotusten mukaisesti.

Talous- ja suunnittelukeskus toteaa (28.2.2008), että PKS-neuvottelukunta on sopinut kuntien yhteisen joukkoliikenteen tilaajaorganisaation perustamisesta tavoitteena edistää joukkoliikenteen käyttöä turvaamalla toimiva joukkoliikennejärjestelmä pääkaupunkiseudulla ja laajemminkin Helsingin seudulla. Taksa- ja lippujärjestelmä on keskeinen joukkoliikenteen toimivuuteen ja käyttöön vaikuttava tekijä. Taksa- ja lippujärjestelmää kehitettäessä tarkastelu tulee ulottaa koko Helsingin seudun työssäkäyntialueelle, joka nykyisellään ulottuu noin 75 km:n etäisyydelle Helsingin keskustasta.

Nykyinen taksa- ja lippujärjestelmä perustuu maksuvyöhykkeisiin, joiden rajat perustuvat kaupunkien rajoihin. Maksuvyöhykkeet ja vyöhykerajat ovat ongelmallisia järjestelmän laajennettavuuden kannalta. Ongelmana on myös maksuvyöhykkeiden rajat ylittävien matkojen kalleus suhteessa kaupunkien sisäisiin matkoihin. Vyöhykerajojen muuttaminen kuntarajoista poikkeaviksi tai vyöhykkeiden lisääminen ei poista rajoista aiheutuvia ongelmia, se vain siirtää niitä. Kuntarajoista poikkeavat vyöhykerajat tekisivät järjestelmästä matkustajan kannalta nykyistä vaikeaselkoisemman ja järjestelmän ylläpito monimutkaistuisi.

Matkan pituuteen perustuva hinnoittelu poistaisi vyöhykerajat ja olisi helposti laajennettavissa. Se olisi myös matkustajan näkökulmasta oikeudenmukainen, kun matkan hinta määräytyisi matkan pituuden perusteella. Matkan pituuteen perustuva hinnoittelu edellyttää kuitenkin toimiakseen matkalipun leimaamista sekä ajoneuvoon mentäessä että siitä poistuttaessa. Sisään/ulos -leimaus olisi matkustajan näkökulmasta nykyistä kausilipun käyttöä hankalampaa ja sillä olisi etenkin ruuhkaliikenteessä liikennettä hidastava vaikutus. Helsingin sisäisessä liikenteessä noin 80 % nykyisistä matkakortin käyttäjistä käyttää kausilippua. Matkan pituuteen perustuva hinnoittelu merkitsisi myös osan Helsingin sisäisistä matkoista kallistumista nykyisestään. Taksa- ja lippujärjestelmän uudistamisella ei saa olla vaikutuksia, jotka saattaisivat vähentää joukkoliikenteen kilpailukykyä Helsingin sisäisessä liikenteessä, kun tavoitteena on päinvastoin joukkoliikenteen käytön lisääminen.

Joukkoliikenteen palvelutaso ja kaupungin panostus joukkoliikenteeseen on kunkin kaupungin itsenäisesti päätettävissä. Taksa- ja lippujärjestelmän tulee myös jatkossa mahdollistaa kaupungeille itsenäinen päätöksenteko kaupunkien sisäisten matkojen hinnoittelussa ja joukkoliikenteen tukemisessa. Niin ikään järjestelmän tulee tuottaa lipputuottojen/kuntaosuuksien kohdentamiseen tarvittava tieto. Samassa yhteydessä lipputulojen/kuntaosuuksien laskentaa tulisi pyrkiä yksinkertaistamaan.

Edellä olevan perusteella talous- ja suunnittelukeskus toteaa, että

tavoitteena tulee olla toiminnallisilta ja teknisiltä perusominaisuuksiltaan yhtenäinen taksa- ja lippujärjestelmä koko Helsingin seudun työssäkäyntialueelle. Järjestelmän tulee mahdollistaa kaupungille itsenäinen päätöksenteko liikenteen palvelutasosta, sisäisestä tariffista ja joukkoliikennetuesta. Taksa- ja lippujärjestelmän tulee tuottaa lipputuottojen/kuntaosuuksien kohdentamiseen tarvittava tieto. Uudistuksella ei saa vaarantaa joukkoliikenteen houkuttelevuutta Helsingin alueella. Edellä todettu edellyttänee kausilippuominaisuuden ja pääosin nykyisen kuntarajoihin perustuvan vyöhykejaon säilyttämistä. Järjestelmän laajennettavuuden näkökulmasta matkan pituuteen perustuva hinnoittelu on ominaisuutena perusteltua sisällyttää järjestelmään.

Pääkaupunkiseudun ja koko Helsingin seudun tulevalla taksa- ja lippujärjestelmällä on kauaskantoiset vaikutukset seudun liikennejärjestelmään ja joukkoliikenteen kilpailukykyyn. Taksa- ja lippujärjestelmän jatkovalmistelu on kytkettävä vireillä olevaan pääkaupunkiseudun joukkoliikennejärjestelmän uudelleenjärjestelyyn, joka toteutetaan näillä näkymin vuoden 2010 alusta lukien.

Lisäksi talous- ja suunnittelukeskus katsoo, että taksa- ja lippujärjestelmän uudistamisen tulee turvata Helsingin osalta nykyinen lipputulokertymä ja perustua nykyiseen tariffituen tasoon.

Ryj toteaa, että joukkoliikennelautakunnan lausunnon liitteenä olleet selvitykset (Raportissa esitettyjen vaihtoehtojen tiivistetty vaikutusanalyysi Helsingin näkökulmasta sekä HKL:n esittämän mallin keskeisimpiä ominaisuuksia) ovat liitteinä 2 ja 3.

Ryj viittaa saatuihin lausuntoihin ja toteaa, että mikään YTV:n kehittämissuunnitelmassa esitetyistä vaihtoehdoista ei sellaisenaan sovellu Helsingin työssäkäyntialueen taksa- ja lippujärjestelmäksi. Taksa- ja lippujärjestelmän jatkovalmistelu on tehtävä yhteistyössä pääkaupunkiseudun kuntien ja YTV:n kesken, ja työ on kytkettävä vireillä olevaan pääkaupunkiseudun joukkoliikennejärjestelmän uudelleenvalmisteluun.

Joukkoliikennelautakunnan esittämät näkemykset uudesta järjestelmästä ovat hyvä pohja jatkotarkasteluille. Kaupungin lausunnossa on nostettu esiin myös talous- ja suunnittelukeskuksen lausunnossaan mainitsemat joukkoliikenteen palvelutasoa ja taloutta koskevat näkökohdat.

RYJ Kaupunginhallitus päättänee antaa Pääkaupunkiseudun taksa- ja lippujärjestelmän kehittämissuunnitelma 2014 raportista YTV:lle seuraavan lausunnon:

Kaupunginhallitus toteaa asiasta lausuntonaan seuraavaa:

Vastaukset esitettyihin kysymyksiin

Kysymys 1

Taksa- ja lippujärjestelmän toiminnallinen perusrakenne on valittava siten, että yhtenäinen taksa- ja lippualue voi ulottua vähintään noin 80 kilometrin säteelle Helsingistä käsittäen siten yhteensä n. 30 kuntaa. Matkustajien kannalta paras ratkaisu olisi, jos samaa toiminnallista perusrakennetta voitaisiin soveltaa missä päin Suomea tahansa, niin paikallis- kuin kaukoliikenteessäkin.

Kysymys 2

Vertailuvaihtoehtona toimii nykyisin käytössä oleva lippujärjestelmä laajennettuna pääkaupunkiseudun lähikuntiin (lähikunnat = 3. vyöhyke).

Myös nykyistä kehittyneempi ja laajemmalle alueelle ulottuva vyöhykejärjestelmä edellyttää käytännössä check in / out -tekniikan käyttöönottoa etenkin arvokortilla matkustettaessa. Muussa tapauksessa kortinlukijalaitteessa pitäisi olla useita nappuloita, joista matkustajan pitäisi osata tehdä oikea valinta aina kulloisellekin matkalle. Maksaneisuuden valvonta olisi silloin vaikeaa.

Nykytyyppinen vyöhykejärjestelmään perustuva taksa- ja lippujärjestelmä on matkustajan kannalta helppo ymmärtää, mikäli vyöhykkeet eivät ole kooltaan liian pieniä ja rajautuvat selkeästi esimerkiksi nykyisiin kuntarajoihin tai merkittäviin pääväyliin. Vyöhykejärjestelmä soveltuu hyvin niin kausi-, arvo- kuin kertalippumyyntiinkin. Hinnan määräytyminen on kuitenkin jäykkää ja järjestelmän laajentaminen laajalle yhtenäiselle alueelle kankeaa.

Mikään esitetyistä vyöhykejärjestelmävaihtoehdoista ei yksin sovellu laajan Helsingin työssäkäyntialueen yhtenäiseksi taksa- ja lippujärjestelmäksi.

Kysymys 3

Kuten selvityksessä on todettu, ajetun matkan pituuteen pohjautuvassa taksajärjestelmässä on oltava kilometritariffin lisäksi jokin aloitusmaksu. Aloitusmaksun tehtävä on toisaalta turvata riittävät lipputulot järjestelmätasolla, toisaalta vähentää erittäin lyhyiden satunnaisten joukkoliikennematkojen houkuttelevuutta. Näin ehkäistään joukkoliikenteen tarpeeton kilpailu kevyttä liikennettä vastaan ja toisaalta vältetään se, että tarpeettomat parin pysäkkivälin mittaiset matkat hidastaisivat kohtuuttomasti joukkoliikenteen pysäkkiaikoja ja siten sen kilpailukykyä. Aloitusmaksuun ei pidä sisällyttää lainkaan varsinaista matkustusoikeutta, vaan kilometritaksa maksetaan aina ajetun matkan pituuden mukaan. Tämä yhtenäistää hinnanmääräytymisperusteita.

Matkan pituuden mukaan määräytyvä taksa on joustava ratkaisu arvokortilla tehtäviin matkoihin. Järjestelmän heikkous on sen vaatima sisään- ja ulosleimaustapahtuma (check in / out). Jos check in / out
-toiminto edellytettäisiin jokaiselta matkustajalta kaikilla matkoilla, vaikeuttaisi se joukkoliikenteen käytettävyyttä ja pidentäisi mm. keskimääräisiä pysäkkiaikoja ja siten joukkoliikenteen nopeutta. Erityisesti nykyisin kausilipuilla matkustavat kokisivat tämän kielteisenä muutoksena nykyiseen järjestelmään verrattuna. Helsingissä nykyisin tehtävistä joukkoliikennematkoista 80 % tehdään kausilipulla, 10 % arvolipulla ja 10 % kertalipuilla. Taksa- ja lippujärjestelmä tuleekin toteuttaa siten, ettei kausilipulla matkustavien ei hankaloidu nykyiseen verrattuna.

Näkemys uudesta taksa- ja lippujärjestelmästä

Yleistä

Pääkaupunkiseudulle ja sen lähi- ja kehyskuntiin tarvitaan joukkoliikenteen taksa- ja lippujärjestelmä, joka on tarvittaessa hinnoittelultaan, mutta ennen kaikkea teknisiltä ja loogisilta käytettävyyden perusominaisuuksiltaan yhtenäinen. Hinnoitteluun, lipputukeen ja joukkoliikenteen palvelutasoon on voitava tarvittaessa vaikuttaa kuntakohtaisesti. Matkustajan kannalta on sitä parempi, mitä laajemmalle alueelle yhtenäinen tariffipolitiikka ulottuu. Järjestelmän on kannustettava tekemään myös satunnaisia joukkoliikennematkoja matkan pituudesta riippumatta.

Taksa- ja lippujärjestelmä ei voi olla samanaikaisesti sekä kuntatalouden että yksityisen kuluttajan kannalta edullinen niin pitkillä kuin lyhyilläkin matkoilla ja lisäksi käytettävyydeltään niin yksinkertainen, ettei matkustajilta edellytetä mitään toimenpiteitä heidän noustessaan ajoneuvoon tai poistuessaan siitä. Siksi ei ole realistista pyrkiä pitäytymään puhtaasti nykytyyppisessä vyöhykejärjestelmässä. Se ei sellaisenaan ole joustavasti laajennettavissa uusille alueille eikä matkan matkustajahinta ole riittävän edullinen lyhyillä vyöhykerajan ylittävillä matkoilla.

Uudelle taksa- ja lippujärjestelmälle voidaan löytää sellainen perusrakenne, jossa yhdistyvät vyöhyke- ja kilometripohjaisen hinnoittelun vahvuudet. Järjestelmän perusideaa on esitelty seuraavissa kappaleissa.

Kausimatkustajille helppo ja tuttu käytettävyys

Kilometripohjaisen järjestelmän edellyttämä karkea vyöhykejako voidaan yksinkertaisimmillaan tehdä jakamalla vyöhykkeet nykyisen kaltaisesti kuntarajojen mukaisesti. Silloin järjestelmä on matkustajalle yhtä helppo hahmottaa kuin nykyisin. Lisäksi kuntien välinen lipputulojen jakaminen on kausilippujen osalta selkeää. Olennaisinta on kuitenkin helppokäyttöisyys ja oikeudenmukaisuus matkustajan näkökulmasta.

Joustava arvopohjainen matkustaminen – Check in / out ja kilometripohjainen taksa

Hintakatto

Lipputulojen jako kuntien kesken

Alennusryhmät

Taksa- ja lippujärjestelmän keskeiset ominaisuudet

- Kausimatkustajille lähes nykyjärjestelmän kaltainen vyöhykejärjestelmä.

- Myös (paperisille) kertalipuille vyöhykejärjestelmä.

- Arvokortilla maksettavat kertamatkat kilometripohjaisia (joustava hinnoittelu).

- Arvokortilla tehtävissä matkoissa aina check in / out sekä katevaraus, joka palautetaan matkustajan kortille check out -tapahtuman yhteydessä.

- Kausimatkustaja voi maksaa vyöhykerajan ylittävästä satunnaisesta matkan osuudesta arvokortilla kilometritariffin mukaisesti.

- Vyöhykkeen sisäinen matka- ja päiväkohtainen veloituskatto (”capping”).

- Mahdollisuus joko kuntakohtaiseen tai itsenäiseen hinnoitteluun (ja joukkoliikenteen lipputukeen).

- Oletettavasti kausilipuilla matkustajien osuus säilyisi nykyisellään, arvolipulla matkustavien määrä nousisi hieman ja hinnoittelusta riippuen kertalippujen käyttö vähenisi.

Vahvuudet

- Järjestelmä on laajennettavissa erittäin joustavasti pääkaupunkiseudun ulkopuolelle periaatteessa rajoituksetta.

- Hinnoittelun joustavuus ja oikeudenmukaisuus myös kaikilla lyhyillä matkoilla.

- Tukee sekä kausimatkustamista että kulkumuotojen sekakäyttäjien sitoutumista joukkoliikenteeseen.

- Vyöhykejärjestelmän hyvät puolet.

- Kilometripohjaisen järjestelmän hyvät puolet.

- Mahdollistaa selkeät clearing-säännöt kuntien kesken.

Heikkoudet

- Check out arvokorttipohjaisissa matkoissa edellyttää matkustajalta muistamista, jotta välttyy katevarauksen menettämiseltä.

- Mahdolliset tekniset häiriöt check out -tilanteessa.

Loppupäätelmä

Tavoitteena tulee olla toiminnallisilta ja teknisiltä perusominaisuuksiltaan yhtenäinen taksa- ja lippujärjestelmä koko Helsingin seudun työssäkäyntialueelle. Uusi joustavasti laajennettavissa oleva, mutta silti helppokäyttöinen ja säännöllisiä matkustajia palkitseva taksa- ja lippujärjestelmä kannattaa rakentaa vyöhyke- ja kilometripohjaisten järjestelmien yhdistelmänä. Nykyisen vyöhykejärjestelmän hyvät puolet, kuten helppo käytettävyys, on syytä säilyttää kausiominaisuutta arvostaville vakioasiakkaille. Check in / out -ominaisuus on syytä ottaa käyttöön arvokorttipohjaisilla kertamatkoilla. Vyöhyke- ja kilometripohjaisten järjestelmien yhdistelmästä on tehtävä tarkentava suunnitelma ja siitä on pyydettävä kuntien lausunnot.

Valittavan taksa- ja lippujärjestelmän tulee kannustaa joukkoliikenteen houkuttelevuuden kasvattamiseen ja kilpailukyvyn parantamiseen myös Helsingissä. Nyt tehdyssä selvityksessä vaihtoehdot oli pääsääntöisesti rakennettu siten, että järjestelmä johtaisi helsinkiläisten matkustamisen kallistumiseen ja siten Helsingin kaupungin tariffituen vähenemiseen. Taksa- ja lippujärjestelmän uudistamisen tulee turvata Helsingin osalta nykyinen lipputulokertymä ja perustua nykyiseen tariffituen tasoon.

Taksa- ja lippujärjestelmän tulee mahdollistaa joukkoliikenteen käytön lisääntyminen Espoossa, Vantaalla ja kehyskunnissa ilman joukkoliikenteen houkuttelevuuden heikentämistä Helsingissä. Järjestelmän tulee tukea ja mahdollistaa joukkoliikenteen kilpailukyvyn parantaminen Helsingissä myös Helsingissä tehtävien matkojen lipun hintoja alentamalla.

Joukkoliikenteen palvelutaso ja kaupungin panostus joukkoliikenteeseen ovat kunkin kaupungin itsenäisesti päätettävissä. Taksa- ja lippujärjestelmän tulee myös jatkossa mahdollistaa kaupungeille itsenäinen päätöksenteko kaupunkien sisäisten matkojen hinnoittelussa ja joukkoliikenteen tukemisessa. Niin ikään järjestelmän tulee tuottaa lipputuottojen/kuntaosuuksien kohdentamiseen tarvittava tieto. Samassa yhteydessä lipputulojen/kuntaosuuksien laskentaa tulisi pyrkiä yksinkertaistamaan.

Taksa- ja lippujärjestelmän jatkovalmistelu on kytkettävä vireillä olevaan pääkaupunkiseudun joukkoliikennejärjestelmän uudelleenjärjestelyyn.

Kirje YTV:lle ja pöytäkirjanote kaupunkisuunnitteluvirastolle, liikennelaitokselle sekä talous- ja suunnittelukeskukselle.

Lisätiedot:
Matikainen Kristiina, kaupunginsihteeri, puhelin 310 36035

LIITTEET	Liite 1	YTV:n raportti: Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen taksa- ja lippujärjestelmän kehittämissuunnitelma 2014
	Liite 2	Raportissa esitettyjen vaihtoehtojen tiivistetty vaikutusanalyysi Helsingin näkökulmasta
	Liite 3	Liikennelaitoksen esittämän mallin keskeisimpiä ominaisuuksia

7.4.2008 pöydälle pantu asia

LAUSUNTO KESTÄVÄT HANKINNAT -TOIMINTAOHJELMAEHDOTUKSESTA

Khs 2008-355

Ympäristöministeriö pyytää (13.2.2008) lausuntoa Kestävät hankinnat toimintaohjelmaehdotuksesta 31.3.2008 mennessä.

Laajapohjaisen työryhmän laatiman toimintaohjelmaehdotuksen tavoitteena on, että julkiset hankkijat ottavat jatkossa ympäristönäkökulman huomioon kaikissa hankinnoissa ja toimivat esimerkkinä ilmastonmuutoksen hillinnässä. Johdon tuki ja strateginen sitoutuminen on keskeinen edellytys sille, että organisaatio tekee kestävämpiä hankintoja. Työryhmä esittää tavoitteita julkisille hankkijoille viidellä eri toimialalla: sähkön hankinta, palvelusopimukset, rakennukset ja kiinteistönhoito, energiaa käyttävät laitteet sekä elintarvikkeet. Toimintaohjelmaehdotuksessa on myös ehdotettu toimia, joilla edistetään ympäristöystävällistä hankintapolitiikkaa valtionhallinnossa ja kunnissa.

Ohjelmaehdotus löytyy osoitteesta www.ymparisto.fi/default.asp?node=7468&lan=fi.

Ryj toteaa, että lausunnon antamiselle on saatu lisäaikaa 15.4.2008 saakka.

./. Ohjelmaehdotuksen osat Toimintaohjelman ehdotukset sekä Toimintaohjelman seuranta ja indikaattorit on jaettu esityslistan liitteenä 1.

Hankintakeskus toteaa (11.3.2008) seuraavaa:

Yleiset kommentit toimintaohjelmaehdotuksesta

Hankintakeskus yhtyy liitteen 4 täydentävän lausuman vaatimukseen siitä, että kestäviin hankintoihin tulisi sisällyttää paitsi ympäristö- myös sosiaalinen kestävyys. Tätä oikeastaan edellyttää jo toimenpideohjelmaehdotuksen otsikko, jossa viitataan termiin kestävä kehitys.

Toimenpideohjelman ehdotukset

Toimenpideohjelma määrittelee visioksi seuraavaa:

Julkinen sektori tuntee hankintojen ympäristövaikutukset ja toimii esimerkkinä kestäville hankinnoille. Julkinen sektori pienentää hankintojensa ilmastovaikutusta, jätemäärää ja ympäristön kemikalisoitumista sekä edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä ja ympäristömyötäisiä innovaatioita.

Hankintakeskus yhtyy sekä visioon että sitä seuraaviin suosituksiin sivulla 25.

Kuntien tavoitteeksi määritelty 25 % vuoteen 2010 mennessä vaikuttaa maltilliselta, jos osuus mitataan hankintojen lukumäärästä. Tavoitteen saavuttamisessa kunnissa on varmasti suuria eroja.

Toimenpiteeseen 6.3.3, koskien ympäristöjärjestelmien ja -ohjelmien soveltamista, hankintakeskus toivoisi, että aikataulua kiristettäisiin ainakin niin, että yksiköt velvoitettaisiin laatimaan ympäristöohjelma huomattavasti ennen vuotta 2015.

Toimintaohjelmaehdotusten kohtaa 6.5 hankintakeskus haluaisi laajentaa niin, että siinä kehotettaisiin merkittävimpien hankintojen ohella ympäristönäkökulman käyttöönottoon kaikissa hankinnoissa.

Toimenpiteestä 6.5.1 hankintakeskus pitää internet-pohjaista tietopankkia perusteltuna tiedonkeruu- ja tiedonvälittämistyökaluna, mutta muistuttaa, että pelkkien malliasiakirjojen yms. jakaminen ei auta hankintayksikköä tarpeeksi, vaan usein tarvittaneen myös opastusta ja tulkintaa.

Helsingin Energia toteaa (17.3.2008) seuraavaa:

Sähkön hankintaohjeilla ei tule määrittää tuotantotapaa

Julkisen sektorin sähkön hankinnalle ohjelmassa ehdotetaan vähimmäiskiintiöitä uusiutuvilla luonnonvaroilla tuotetulle sähkölle (vähintään 31,5 % vuonna 2010 ja 60 % vuonna 2015). Käytännössä tämä johtaisi siihen, että suuret kaupungit eivät voi ostaa merkittävää osaa sähköstään omistamaltaan energiayhtiöltä. Esimerkiksi Helsingin Energian sähköntuotanto perustuu vähäpäästöiseen sähkön ja lämmön yhteistuotantoon, jossa uusiutuvien osuutta ei ole mahdollista merkittävästi nostaa esitetyllä aikajänteellä.

Sähkön hankintaan liittyen on kiinnitettävä erityistä huomiota keinoihin, joilla voidaan oikeasti vaikuttaa ilmaston muutoksen hillintään. Sähkömarkkinat toimivat siten, että muihin tuotantomuotoihin nähden pienillä muuttuvilla kustannuksilla syntyvä vesivoima hyödynnetään markkinoilla aina ja jatkuvasti ilman minkäänlaisia lisätoimia. Näin tapahtuu myös jo rakennetun tuulivoiman suhteen. Ilmaston muutoksen hillitsemiseksi merkityksellisiä ovat vain sellaiset toimet, jotka edistävät uuden päästöttömän (ml. uusiutuvat) tai vähäpäästöisen energiantuotannon syntymistä.

Uusiutuvan energian edistämistä koskevaa EU-lainsäädäntöä laaditaan parhaillaan. Riskinä on, että kansalliset tukijärjestelmät ja EU:n alkuperätakuujärjestelmä yhdessä johtavat siihen, että energiantuottajan mahdollisuudet tarjota vihreitä tuotteita ovat tulevaisuudessa hyvin rajalliset. Työ- ja elinkeinoministeriö on tällä hetkellä tutkimassa menettelyitä, joilla uutta uusiutuvaa ja vähäpäästöistä energiantuotantoa voitaisiin edistää mahdollisimman tarkoituksenmukaisella ja kustannustehokkaalla tavalla. Kestävien hankintojen toimintaohjelmassa tulisikin viitata ko. ministeriön tuleviin linjauksiin ja niitä tukeviin ratkaisuihin.

Uusiutuvan energian edistämisestä Suomessa päätetään kansallisen energia- ja ilmastostrategian valmistelun puitteissa. Julkisen sektorin sähkönhankintaohjeissa ei tule antaa suosituksia, jotka toteuttaisivat vain näennäisiä ohjausvaikutuksia ja joilla ei olisi todellista vaikutusta ympäristönäkökulman kannalta. Ohjelmaluonnoksesta tulee poistaa siinä esitetyt vähimmäiskiintiöt uusiutuvilla luonnonvaroilla tuotetulle sähkölle.

Julkisen sektorin tulee panostaa energiatehokkuuteen

Tärkeämpää kuin sähkön tuotantotapoihin vaikuttaminen on energiankäytön tehostaminen ja järkevä käyttö. Julkisten hankintojen energiatehokkuutta koskeviin suosituksiin (6.4.3) ei pidä sotkea sähkön hankintaa koskevia suosituksia. Energian loppukäytön tehostuminen sinällään edesauttaa uusiutuvien energialähteiden kansallisten tavoitteiden saavuttamista. Energiatehokkuuden parantamisessa julkisella sektorilla on myös paremmat mahdollisuudet vaikuttaa kuin uusiutuvan energian edistämisessä, mm. näyttämällä esimerkkiä energiatehokkaissa hankinnoissa ja edistämällä matalaenergiarakentamista.

Rakentamisohjeilla ei tule rajoittaa kaukolämmön käyttöä

Rakentamisen osalta ohjelmaluonnoksessa esitetään yhtenä tavoitteena, että vuoden 2015 jälkeen julkisella rahoituksella rakennettavissa, korjattavissa (mahdollisuuksien mukaan) ja vuokrattavissa rakennuksissa tavoitteena on passiivitalo. Tällä määrittelyllä tarkoitetaan taloa, jonka lämmitys- ja jäähdytysenergian yhteenlaskettu vuotuinen tarve on 20–30 kWh/m2 rakennuksen sijainnista riippuen ja energia hankitaan uusiutuvista energialähteistä. Tämä johtaa siihen, että monissa kaupungeissa, mm. Helsingissä, näin määriteltyjä passiivitaloja ei voida liittää sähkön ja lämmön yhteistuotantoon perustuvan kaukolämmön piiriin tai ko. uudelle alueelle ei tästä syystä ole tarkoituksenmukaista rakentaa kaukolämpöverkkoa ollenkaan. Tällainen tavoiteasetanta ei ole EU:n, Suomen tai Helsingin kaupungin energiapoliittisten linjausten mukainen.

Esitettyä tavoitetta tulee tarkistaa siten, että vähäpäästöiselle sähkön ja lämmön yhteistuotannolle ei aseteta keinotekoisia esteitä ja että julkiset rakennukset voidaan tulevaisuudessakin liittää kaukolämpöverkkoon.

Yhteenveto Helsingin Energian näkemyksen mukaan kestävien hankintojen toimintaohjelmaa tulee korjata seuraavasti:

1 Esitetyt vähimmäiskiintiöt uusiutuvilla luonnonvaroilla tuotetulle sähkölle tulee poistaa (kohta 6.2). Tavoitteeksi tulee asettaa toimet, jotka edistävät uuden päästöttömän (ml. uusiutuvat) tai vähäpäästöisen energiantuotannon syntymistä.

2 Sähkön hankintaa koskevat suositukset eivät kuulu energiatehokkuuteen eikä uusiutuvia pidä lisätä energiatehokkuuden kustannuksella. Julkisten hankintojen energiatehokkuutta koskeviin suosituksiin (kohta 6.4.3) ei siten tule sisällyttää uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön hankintaa.

3 Julkiselle rakentamiselle ei tule asettaa sellaisia tavoitteita (kohta 6.2, passiivitalo), jotka estävät rakennusten liittämisen ekotehokkaan kaukolämmityksen piiriin.

Liikennelaitos toteaa (6.3.2008), että liikennelaitoksen näkemyksen mukaan nyt julkaistu Kestävät hankinnat toimintaohjelmaehdotus on askel eteenpäin ympäristöasioiden käsittelyssä hankintojen yhteydessä. Ehdotuksessa esille otetut sähkön hankinta, palvelusopimukset, rakennukset ja kiinteistönhoito ovat kaikki liikennelaitoksen toimintaan liittyviä mittavia hankintakokonaisuuksia, joista saatava uusi ympäristötieto on kiinnostavaa ja arvokasta. Ohjelma antaa useita ideoita hankintojen viherryttämiseksi. Ensimmäisenä toimenpiteenä ohjelman johdosta liikennelaitos päivittää hankintastrategiansa niin, että ympäristönäkökohdat tulevat siinä nykyistä paremmin tarkastelluiksi ja huomioon otetuiksi.

Ympäristöasioiden koulutusta hankinnoissa tulisi myös lisätä, jotta käyttöön saataisiin menettelyjä ja tekniikoita, joilla ympäristönäkökohtien huomioon ottaminen helpottuisi ja muodostuisi hankintojen oleelliseksi osaksi.

Liikennelaitos seuraa tiiviisti EU:n, Suomen valtion ja Helsingin kaupungin ohjeita ympäristöasioiden käsittelystä hankinnoissa sekä soveltaa niitä mahdollisuuksien mukaan.

Esimerkkinä mainittakoon Helsingin sisäisen bussiliikenteen kilpailuttaminen, jossa pisteitä jaetaan mm. päästöjen, partikkeleiden ja melun perusteella. Tarjoajilla tulee olla ISO 14001 -standardin sertifioitu ympäristöasioiden hallintajärjestelmä tai vastaava eurooppalainen järjestelmä, jonka tulee liittyä kaupunkibussiliikenteeseen.

Liikennelaitos suunnittelee Helsingin joukkoliikenteen toiminnan lähtien siitä, että se on mahdollisimman taloudellista ja tarkoituksenmukaista ja ympäristönäkökohdat on siinä otettu huomioon. Älykkään liikenteen yhdistys, jossa liikennelaitos on mukana, pyrkii juuri ehdotuksessa mainittuihin joukkoliikenteen suunnittelussa huomioon otettaviin päämääriin ja innovaatioihin. Työtä tehdään myös henkilöautojen yhteiskäytön ja kaupunkipyöräilyn edistämiseksi.

Toisena esimerkkinä voidaan mainita liikennelaitoksen raideliikenteen hankinnat ja muut isot kalustoinvestoinnit, joissa pyritään vertailemaan tarjouksia mahdollisuuksien mukaan elinkaarikustannusten perusteella.

Palvelukeskus Palmia toteaa (7.3.2008), että esitetty Kestävät hankinnat -toimintaohjelmaehdotus ja esimerkiksi sen asettamat tavoitteet palvelusopimuksille on hyvin suurelta osin yhdenmukainen Palmian toiminnan ja sen pitkän aikavälin ympäristöpäämäärien kanssa. Julkisten hankintojen ympäristövaikutus on merkittävä ja ehdotuksen yleiset tavoitteet ympäristönäkökulman huomioon ottamisesta hankinnoissa ovat kannatettavia.

Luvussa 6.2 on asetettu tavoitteita mm. ruokailulle, rakentamiselle, liikkumiselle ja energiaa käyttäville laitteille.

Ruokailulle asetetuissa tavoitteissa (6.2, kohta Ruokailu, tavoite) on haasteellista kestävyyden määrittelyn monimuotoisuus ja aikanaan päätettävien toimenpiteiden vastuutus. Palmia tuottaa ruokapalveluita asiakkailleen näiden toiveiden ja sopimusten mukaisesti ja on jatkuvasti ylläpitänyt valmiutta valmistaa luomutuotteita asiakkaiden tarpeiden mukaan. Tavoitteen sisältämä mahdollinen lyhyiden toimitusketjujen vaatimus tuo esiin ongelmat raaka-aineiden saatavuudessa. Nykyisillä määrärahoilla tavoitteen saavuttaminen ei ole mahdollista. Tavoite edellyttää, että julkiseen ruokailuun ohjataan enemmän varoja erityisesti opetus- ja hoitoalalla.

(6.2, kohta Ruokailu, suositukset) Ruokatuotteiden koko elinkaari on Palmian Catering-palveluissa huomioitu mahdollisuuksien mukaan. Uutta energiaa säästävää keittiöteknologiaa on otettu käyttöön. Elintarvikkeiden tarjouspyynnöissä pyydetään tiedot laadunvarmistus- ja omavalvontajärjestelmistä sekä kuvaus ympäristöasioiden huomioon ottamisesta ja toimenpiteistä kestävän kehityksen edistämiseksi. Ehdotetut toimenpiteet kestävien elintarvikehankintojen ohjeistuksen, neuvonnan ja välineiden lisäämisestä (Kohdat 6.5.4, 6.5.5 ja 6.5.6) ovat kuitenkin erittäin kannatettavia.

Palmia on osallistunut Helsingin EkoRak-ohjelman laatimiseen edistääkseen osaltaan rakennusten koko elinkaaren ympäristövaikutusten huomioon ottoa. Sähköisten kiinteistön huoltokirjojen käyttöä on laajennettu voimakkaasti ja opastusta niiden käyttöön on annettu runsaasti. Hanke jatkuu edelleen. Palmian kuljetuksia optimoidaan jatkuvasti ja Palmian omissa hankintaratkaisuissa on vähennetty toimipaikkoihin meneviä kuljetuksia elintarvikkeiden ja siivousaineiden osalta. Laitehankinnoissa käytetään valintakriteereinä muun muassa varaosien saatavuutta ja materiaalien kierrätettävyyttä sekä laitteiden energiankulutusta.

Yleisesti ottaen Palmia näkee tämän toimintaohjelmaehdotuksen

edistävän suotuisasti ja monipuolisesti ympäristöä säästäviä hankintoja.

Rakennusvirasto toteaa (17.3.2008), että ehdotuksessa kestävien hankintojen toimintaohjelmaksi on käsitelty laajasti julkisen sektorin hankintoja ja niihin liittyviä ongelmia ja haasteita. Julkisen sektorin vastuu hankintaprosessiensa ympäristönäkökohtien huomioimisesta on tunnustettu, ja konkreettisia muutoksia on jo nähtävissä. Helsingin kaupungin ympäristöpolitiikassa (30.3.2005) sitoudutaan parantamaan hankkijoiden ympäristöosaamista sekä tekemään entistä enemmän ympäristövaikutukset huomioivia tuotteiden ja palveluiden hankintapäätöksiä. Helsingin kaupungin hankintastrategiassa (3.4.2006) ei kehittämiskohteisiin ole kirjattu hankintojen ekologista kestävyyttä, mutta rakennusviraston vielä luonnosvaiheessa olevassa hankintastrategiassa on lyhyt kuvaus ympäristöasioista HKR-Tekniikan ja HKR-Rakennuttajan hankinnoissa.

Rakennusvirasto vastaa suurelta osin kaupungin rakentamisen palveluhankinnoista sekä kaupungin auto-, kone- ja kuljetuspalveluhankinnoista. Nämä kaksi hankintaryhmää on nostettu myös valtakunnalliseen toimintaohjelmaan ja näin ollen lukeutuvat taloudellisesti sekä ympäristönäkökohdiltaan julkisen sektorin merkittävimpiin hankintoihin.

Rakentaminen on käsitelty hyvin pintapuolisesti ohjelmassa. Toisaalta rakennuttamisprosessin kaikkien vaiheiden käsittely suunnittelusta ylläpitoon on ehkä liian laaja kuuluakseen tähän toimintaohjelmaan.

Ohjelmaan on sisällytetty paljon asiaa, ja ehkä siksi mitään aiheista ei ole käsitelty perinpohjaisesti. Ohjelma sisältää myös hyvin erityyppisiä ja laajuudeltaan erilaisia hankintoja ja se heikentää ohjelman luettavuutta sekä uskottavuutta. Esim. rakentamisprosessi tai sähkölaitteiden hankinta ovat mittakaavassaan ja hankintaprosessina hyvin erilaisia.

Rakennusviraston näkökulmasta katsottuna ohjelma sisältää osittain jo pitkään käytössä olleita toimintatapoja kuten ESCO-malli, LCC ja energiatehokkuussopimus. Rakennusvirasto toivoisikin ohjelmalta enemmän uusia tehokkaita keinoja, konkretiaa ja vastauksia ohjelmassa todetuille haasteille ja ongelmille julkisen sektorin hankintojen kehittämiseen.

Ohjelmassa listattujen ongelmien (ympäristötiedon, koulutuksen, johdon sitoutumisen ja käytännön työkalujen puute) lisäksi haasteita tuottaa ympäristöasioiden asettaminen kelpoisuusehdoiksi kilpailutuksessa niin, että arvottaminen olisi yksiselitteistä ja perusteltua kuitenkin niin, että tarjousten käsittely ei pitkittyisi. Rakennusvirasto esittääkin, että ohjelmaan valittuja tärkeimpiä teemoja pohdittaisiin ja analysoitaisiin vielä tarkemmalla tasolla ja niille laadittaisiin hankintaohjeet arviointimenetelmineen.

Helsingin kaupunki on asettanut vaativampia tavoitteita rakennusten energiansäästölle kuin nyt valtion organisaatiot tässä ohjelmassa. Rakennusten energialuokitustavoite A-luokka on kunnianhimoton, sillä rakennusvirasto on asettanut tavoitteeksi matalaenergiarakennukset (määräystasosta -50%). Rakentamisen energiankulutusta on tutkittu ja määräyksiä kiristetään jatkuvasti. Voidaan jo nähdä, että matalaenergiarakentaminen on tulevaisuudessa ainoa rakentamistapa. Sen sijaan rakennusten käyttäjien tekemille hankinnoille (toimistolaitteet, irtovalaisimet, keittiölaitteet jne.) tarvittaisiin ripeästi hyviä hankintaohjeita ja valintatapoja. Rakennusten sähkönkulutuksessa ns. pistorasiakulutus kasvaa jatkuvasti ja siihen ei ole vielä löydetty ratkaisua. Hyvä esimerkki käytännöllisestä ohjeistuksesta on HKR-Rakennuttajan aloitteesta Motivassa tehty ATK-laitteiden hankinta- ja käyttöohje.

Toimintaohjelman toteutuksessa avainasemassa on hankintahenkilöstön koulutus. Siihen ohjelmassa onkin varauduttu. Internet -pohjainen tietopankki ja help desk ovat vaativia tavoitteita. Löytyykö hankkeille resursseja ajantasaiseen tiedon ylläpitämiseen ja laaja asiantuntijaverkosto?

Koulutuksen lisäksi tarvitaan hankinnoista lisää tietoa. Rakennusvirasto toivoo tuotteiden ja palveluiden yhä tarkempaa ympäristövaikutusten selvittämistä. Kuten ohjelmassa todetaan, mm. palveluhankintojen ympäristövaikutuksia ei tunneta tarpeeksi.

Edellä mainittujen keinojen lisäksi ympäristömyötäisiä ja yhä eettisempiä hankintoja edesautetaan taloudellisella ohjauksella. Mm. energiatehokkaiden laitteiden hankintaa voitaisiin helpottaa verotuksella.

Rakennusvirasto pitää julkisen sektorin hankintojen ympäristömyönteisyyden pohdintaa tärkeänä, mutta myös vaikeana teemana. Rakennusvirasto aikoo jatkossakin kehittää omaa hankintatoimeaan ja huomioi kestävien hankintojen toimintaohjelman suositukset uuden ympäristöohjelmatyönsä yhteydessä.

Ympäristökeskus toteaa (6.3.2008), että ympäristökeskuksen näkökulmasta ohjelmaehdotus on monipuolinen ja laaja kokonaisuus, joka sisältää hyvin perusteltuja tavoitteita ja toimenpiteitä ekohankintojen edistämiseksi. Viiden toimialan tavoitteiden asettaminen tuo ohjelmaan konkretiaa ja haastaa myös paikallistason toimijat pohtimaan omia tavoitteitaan. Ympäristökeskuksen mielestä esimerkiksi kestävien hankintojen tavoitteet onkin asetettava myös kuntatasolla ainakin suurimmissa kaupungeissa.

Helsingin kaupunki on voimassa olevassa ympäristöohjelmassa, ns. HEKO-ohjelmassa asettanut määrällisiä tavoitteita ympäristömerkityille pesu- ja puhdistusainehankinnoille sekä paperinkulutukselle. Jatkossa harkittavaksi tulevat määrälliset tavoitteet myös joillekin muille tuoteryhmille, esimerkiksi kaupungin sähkönkulutuksen tai elintarvikehankintojen ympäristönäkökulmalle. Tässä työssä työryhmän ehdottamat tavoitteet ovat hyviä esimerkkejä.

Helsingin kaupungilla hankintojen ympäristötavoitteita on pohdittu ympäristö- ja hankintatoimen yhteistyönä. Tämä työtapa on koettu toimivaksi ja ympäristökeskuksen mielestä sitä voi suositella muillekin kunnille.

Ehdotetut työkalut kestävien hankintojen lisäämiseksi ovat myös pääosin hyvin perusteltuja. Monesti kestävien hankintojen käytännön esteenä ovat hankintahenkilöstön riittämättömät valmiudet ympäristökriteerien asettamiseen hankinnoille, sillä tehtävä on usein varsin haasteellinen ja monitahoinen. Tästä syystä etenkin kunnissa on tarvetta hankkijoiden ympäristökoulutukselle ja –neuvonnalle. Sen järjestäminen olisi järkevintä organisoida valtakunnallisesti, sillä kestävien hankintojen haasteet ovat kunnissa varsin samantyyppisiä.

Ehdotettuja työkaluja on myös melko runsaasti (ehdotuksen kappaleet 6.3-6.7). Ympäristökeskuksen mielestä työkalujen käyttöönotossa keskeistä on niiden integrointi hankintayksiköiden johtamisjärjestelmiin, jotta kestävien hankintojen edistämisestä tulee vakiintunutta toimintaa, eivätkä ne jää lyhytkestoisiksi projekteiksi. Toimenpiteiden toteutumista saattaisi edistää, jos jotkut niistä nimettäisiin kestävien hankintojen kärkihankkeiksi. Se nostaisi niiden statusta ja helpottaisi ohjelman toteuttamisen priorisointia.

Ehdotettua ympäristöpassia ei ympäristökeskuksen mielestä kannata toteuttaa erillisenä hankkeena, vaan yhteistyössä tai osana olemassa olevia yrityksille ja julkisille toimijoille suunnattuja kevennettyjä ympäristöjärjestelmiä. Tällaisia ovat mm. TE-keskusten tukema EcoStart-järjestelmä ja pääkaupunkiseudun kaupunkien suunnitteilla oleva kevennetyn ympäristöjärjestelmän toimintamalli pk-yrityksille.

Vastaavasti toimenpide-ehdotukset, jotka liittyvät rakennusten ympäristöluokitusten käyttöönottoon ja kestävän rakentamisen kriteereihin, ovat Helsingin tavoitteiden mukaisia, ja yhteistyö niiden kehittämisessä on siten perusteltua. Kaupunki laatii parhaillaan ekologisesti kestävän rakentamisen ohjelmaa, jossa tullaan linjaamaan Helsingin kantaa mm. näihin aiheisiin.

Ryj toteaa, että toimintaohjelmaehdotus on pääosin hyvä väline kestävän kehityksen ja ympäristönäkökohtien huomioon ottamiseen julkishallinnon hankintatoiminnassa.

Monia toimintaohjelmaehdotuksessa esiin tuotuja asioita on Helsingissä jo sisällytetty mm. kaupungin strategisiin ohjelmiin kuten kestävän kehityksen toimintaohjelmaan ja kaupungin neljänteen ympäristöohjelmaan, Helsingin ekologisen kestävyyden ohjelmaan (HEKO-ohjelma). Lisäksi vastikään hyväksytyissä kaupungin energiapoliittisissa linjauksissa on käsitelty samansuuntaisia asioita kuin ehdotuksessa. Ympäristöjärjestelmien ja –ohjelmien kehittämisen ohella myös energiatehokkuussopimukset ovat Helsingissä olleet jo pitkään käytössä.

Elinkaariajattelun sisällyttäminen hankintoihin sisältyy jo tällä hetkellä kaupungin HEKO-ohjelmaan. Kestävyys otetaan huomioon kaupungin hankintastrategian jatkovalmistelussa.

RYJ Kaupunginhallitus päättänee antaa ympäristöministeriölle seuraavan lausunnon Kestävät hankinnat -toimintaohjelmaehdotuksesta:

Yleistä

Ohjelmaehdotus on laaja kokonaisuus, joka sisältää runsaasti tavoitteita ja toimenpiteitä ekohankintojen edistämiseksi. Viiden toimialan tavoitteiden asettaminen tuo ohjelmaan konkretiaa ja haastaa myös paikallistason toimijat pohtimaan omia tavoitteitaan. Toisaalta kun ohjelma sisältää hyvin erityyppisiä ja laajuudeltaan erilaisia hankintoja, saa ohjelmasta tästä syystä sisällöltään hieman epäyhtenäisen vaikutelman. Esim. rakentamisprosessi tai sähkölaitteiden hankinta ovat mittakaavaltaan ja hankintaprosessina hyvin erilaisia.

Kuntien tavoitteeksi määritelty tavoite siitä, että vähintään 25 %:ssa hankinnoista otetaan ympäristönäkökulma huomioon vuoteen 2010 mennessä vaikuttaa maltilliselta, jos osuus mitataan hankintojen lukumäärästä. Helsinki on voimassa olevassa ympäristöohjelmassaan asettanut määrällisiä tavoitteita eräille tuoteryhmille (ympäristömerkityille pesu- ja puhdistusainehankinnoille sekä paperinkulutukselle). Jatkossa harkittavaksi tulevat määrälliset tavoitteet myös joillekin muille tuoteryhmille, esimerkiksi elintarvikehankinnoille. Tässä työssä työryhmän ehdottamat tavoitteet ovat hyviä esimerkkejä.

Helsingin kaupungilla hankintojen ympäristötavoitteita on pohdittu ympäristö- ja hankintatoimen yhteistyönä. Tämä työtapa on koettu toimivaksi ja sitä voi suositella muillekin.

Ehdotetut työkalut kestävien hankintojen lisäämiseksi ovat pääosin perusteltuja. Monesti kestävien hankintojen käytännön esteenä ovat hankintahenkilöstön riittämättömät valmiudet ympäristökriteerien asettamiseen hankinnoille, sillä tehtävä on usein varsin haasteellinen ja monitahoinen. Tästä syystä etenkin kunnissa on tarvetta hankkijoiden ympäristökoulutukselle ja -neuvonnalle. Sen järjestäminen olisi järkevintä organisoida valtakunnallisesti, sillä kestävien hankintojen haasteet ovat kunnissa varsin samantyyppisiä.

Ehdotettuja työkaluja on myös melko runsaasti (ehdotuksen kappaleet 6.3 - 6.7). Työkalujen käyttöönotossa keskeistä on niiden integrointi hankintayksiköiden johtamisjärjestelmiin, jotta kestävien hankintojen edistämisestä tulee vakiintunutta toimintaa, eivätkä ne jää lyhytkestoisiksi projekteiksi.

Toimenpiteiden toteutumista saattaisi edistää, jos jotkut niistä nimettäisiin kestävien hankintojen kärkihankkeiksi. Se nostaisi niiden statusta ja helpottaisi ohjelman toteuttamisen priorisointia.

Eräitä yksittäisiä ehdotuksia koskevia huomioita

Julkisen sektorin sähkön hankinnalle ohjelmassa (kohta 6.2 Sähkön hankinta, tavoite) ehdotetaan vähimmäiskiintiöitä uusiutuvilla luonnonvaroilla tuotetulle sähkölle (vähintään 31,5 % vuonna 2010 ja 60 % vuonna 2015). Käytännössä tämän tavoitteen soveltaminen saattaisi johtaa siihen, että suuret kaupungit eivät voisi ostaa merkittävää osaa sähköstään omistamaltaan energiayhtiöltä. Esimerkiksi Helsingin Energian sähköntuotanto perustuu sähkön ja lämmön yhteistuotantoon, jossa uusiutuvien energialähteiden osuutta ei ole mahdollista nostaa vähimmäiskiintiön tasolle esitetyllä aikajänteellä.

Sähkön hankinnassa on kiinnitettävä erityistä huomiota keinoihin, joilla voidaan vaikuttaa ilmaston muutoksen hillintään. Sähkömarkkinat toimivat siten, että muihin tuotantomuotoihin nähden pienillä muuttuvilla kustannuksilla syntyvä vesivoima hyödynnetään markkinoilla aina ja jatkuvasti ilman minkäänlaisia lisätoimia. Näin tapahtuu myös jo rakennetun tuulivoiman suhteen. Ilmaston muutoksen hillitsemiseksi merkityksellisiä ovat vain sellaiset toimet, jotka edistävät uuden päästöttömän (ml. uusiutuvat) tai vähäpäästöisen energiantuotannon syntymistä.

Uusiutuvan energian edistämistä koskevaa EU-lainsäädäntöä laaditaan parhaillaan. Riskinä on, että kansalliset tukijärjestelmät ja EU:n alkuperätakuujärjestelmä yhdessä johtavat siihen, että energiantuottajan mahdollisuudet tarjota vihreitä tuotteita ovat tulevaisuudessa hyvin rajalliset. Työ- ja elinkeinoministeriö tutkii parhaillaan menettelyitä, joilla uutta uusiutuvaa ja vähäpäästöistä energiantuotantoa voitaisiin edistää mahdollisimman tarkoituksenmukaisella ja kustannustehokkaalla tavalla. Kestävien hankintojen toimintaohjelmassa tulisikin viitata ko. ministeriön tuleviin linjauksiin ja niitä tukeviin ratkaisuihin asettamatta tässä ohjelmassa uusiutuvilla luonnonvaroilla tuotetulle sähkölle epärealistisia vähimmäiskiintiöitä.

Palvelujen samoin kuin tuotteidenkin osalta tarvitaan yhä tarkempaa ympäristövaikutusten selvittämistä. Kuten ohjelmassa todetaan, mm. palveluhankintojen ympäristövaikutuksia ei tunneta tarpeeksi.

Rakentamista on ohjelmassa käsitelty hyvin pintapuolisesti. Toisaalta rakennuttamisprosessin kaikkien vaiheiden käsittely suunnittelusta ylläpitoon on ehkä liian laaja kuuluakseen ohjelmaan. Ohjelma sisältää osittain jo pitkään käytössä olleita toimintatapoja kuten ESCO-malli, elinkaarikustannusanalyysi ja energiatehokkuussopimukset, joista Helsingillä on jo kokemusta.

Helsingin kaupunki on asettanut vaativampia tavoitteita rakennusten energiansäästölle kuin ohjelmassa (kohta 6.2, Rakentaminen). Rakennusten energialuokitustavoite A-luokka ei ole kovin kunnianhimoinen. Helsingin kaupunki on energiapoliittisissa linjauksissaan asettanut tavoitteeksi matalaenergiarakentamisen kaupungin omissa uudis- ja korjausrakennuskohteissa.

Helsingin kaupungin energiapoliittisten linjausten mukaista on kasvattaa uusiutuvien energialähteiden osuutta, ja kaupungin omissa uudis- ja korjausrakennuskohteissa sovelletaan mahdollisuuksien mukaan matalaenergiarakentamista. Ohjelmassa määritellyn mukaisia passiivitaloja koskeva tavoite vaikuttaisi Helsingissä ja muissakin suurissa kaupungeissa sähkön ja lämmön yhteistuotantoon perustuvan kaukolämmön käyttömahdollisuuksiin merkittävästi. Tämän vuoksi tavoitetta (kohta 6.2, passiivitalo) tulisi tarkistaa siten, ettei sähkön ja lämmön yhteistuotantoon perustuvan kaukolämmön käytölle aseteta esteitä.

Liikkumisen osalta vähäpäästöisempään ja vähemmän polttoainetta kuluttavaan ajoneuvokalustoon siirtyminen on sinänsä hyvä tavoite, mutta tavanomaiseen käyttöön tarkoitettuja henkilöautoja koskevat tavoitetasot olisivat Helsingissä omiaan lisäämään investointikustannuksia voimakkaasti lähivuosina. Helsingin kaupunki on energiapoliittisissa linjauksissaan ottanut esille erilaisia keinoja edistää tätä tavoitetta, samoin kuin vaikuttamista liikkumistarpeisiin sekä liikenteen toimivuuteen ja ympäristövaikutuksiin yleensä.

Energiaa käyttävien laitteiden osalta tarvittaisiin rakennusten käyttäjien tekemille hankinnoille (toimistolaitteet, irtovalaisimet, keittiölaitteet jne.) hyviä hankintaohjeita ja valintatapoja. Rakennusten sähkönkulutuksessa ns. pistorasiakulutus kasvaa jatkuvasti, eikä siihen ole vielä löydetty tehokasta ratkaisua. Hyvä esimerkki käytännöllisestä ohjeistuksesta on Helsingin kaupungin rakennusviraston aloitteesta Motivassa tehty ATK-laitteiden hankinta- ja käyttöohje.

Ruokailulle asetetuissa tavoitteissa (6.2, kohta Ruokailu, tavoite) on haasteellista se, ettei kestävyyden määrittely ole yksiselitteistä. Tavoitteeseen mahdollisesti sisältyvä lyhyiden toimitusketjujen vaatimus tuo esiin ongelmat raaka-aineiden saatavuudessa. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että julkiseen ruokailuun ohjataan enemmän varoja erityisesti opetus- ja hoitoalalla.

Ruokatuotteiden koko elinkaari on Helsingin kaupungin catering-palveluissa otettu mahdollisuuksien mukaan huomioon. Uutta energiaa säästävää keittiöteknologiaa on otettu käyttöön. Elintarvikkeiden tarjouspyynnöissä pyydetään tiedot laadunvarmistus- ja omavalvontajärjestelmistä sekä kuvaus ympäristöasioiden huomioon ottamisesta ja toimenpiteistä kestävän kehityksen edistämiseksi. Ehdotetut toimenpiteet kestävien elintarvikehankintojen ohjeistuksen, neuvonnan ja välineiden lisäämisestä (toimenpiteet 6.5.4, 6.5.5) ovat kuitenkin erittäin kannatettavia.

Ympäristöjärjestelmien ja –ohjelmien käyttöönotto vuoteen 2015 mennessä (toimenpide 6.3.3.) vaikuttaa melko väljältä tavoitteelta. Olisi toivottavaa, että tavoiteaikataulu olisi tiukempi.

Nykyisissä kauppa- ja teollisuusministeriön suosituksissa julkisten hankintojen energiatehokkuudesta käsitellään sähköisten koneiden ja laitteiden, ajoneuvojen ja työkoneiden sekä korjaus- ja uudisrakennushankkeiden hankintaa. Ohjeiden laajentaminen koskemaan mm. valaistusta, kylmälaitteita ja muita ohjelmassa mainittuja laitteita on kannatettavaa. Sen sijaan tähän yhteyteen ei ole tarpeen sisällyttää uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön hankintaa.

Internet-pohjainen tietopankki (toimenpide 6.5.1.) on hyvä tiedonkeruun ja tiedonvälittämisen työkalu, mutta pelkkien malliasiakirjojen yms. jakaminen ei auta hankintayksikköä tarpeeksi, vaan usein tarvittaneen myös opastusta ja tulkintaa.

Ehdotettua ympäristöpassia (6.5.6.) ei ole syytä toteuttaa erillisenä hankkeena, vaan yhteistyössä tai osana olemassa olevia yrityksille ja julkisille toimijoille suunnattuja kevennettyjä ympäristöjärjestelmiä. Tällaisia ovat mm. TE-keskusten tukema EcoStart-järjestelmä ja pääkaupunkiseudun kaupunkien suunnitteilla oleva kevennetyn ympäristöjärjestelmän toimintamalli pk-yrityksille.

Kirje ympäristöministeriölle ja pöytäkirjanote hankintakeskukselle, Helsingin Energialle, rakennusvirastolle ja ympäristökeskukselle.

Lisätiedot:
Matikainen Kristiina, kaupunginsihteeri, puhelin 310 36035

LIITE

Ote raportista

ETELÄ-HERMANNIN ASUINKERROSTALOTONTTIEN 21010/1 - 4 MYYMINEN

Khs 2008-595

21. kaupunginosan (Hermannin) korttelin nro 21010 tontit
nro 1–4; Plazankuja 5, Tuulensuunkuja 3, Tuulensuunkuja 1,
Fenixinrinne 2

Kiinteistölautakunta toteaa (4.3.2008) mm. seuraavaa:

Tiivistelmä Kiinteistölautakunta järjesti 16.12.2007 - 1.2.2008 välisenä aikana Etelä-Hermannin asuinkerrostalotonttien (AK) 21010/1 - 4 myyntiä koskevan avoimen tarjouskilpailun. Myytäville tonteille on rakennettava vapaarahoitteisia korkealaatuisia omistusasuntoja.

Määräaikaan mennessä tonteista tehtiin kaikkiaan seitsemän ostotarjousta. VVO Rakennuttaja Oy on tarjonnut tonteista 21010/1 ja 2 korkeimmat hyväksyttäväksi esitettävät hinnat 2 450 000 euroa ja 2 262 000 euroa. Skanska Kodit Oy on tarjonnut tonteista 21010/3 ja 4 korkeimmat hyväksyttäväksi esitettävät hinnat 2 914 500 euroa, kummastakin.

Kaupunki saa esityksen mukaan tonttikaupoista yhteensä
10 541 000 euroa, mikä vastaa tonttien asuntorakennusoikeuden
keskimääräistä yksikköhintaa noin 909 euroa/k-m², mikäli tonttien 21010/1 ja 2 työ- ja varastotiloille ei lasketa arvoa.

Etelä-Hermannin alue Etelä-Hermanniin rakennetaan Helsingin yliopiston eläinlääketieteelliseltä tiedekunnalta sekä Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitokselta (EELA) vapautuneelle keskeiselle paikalle uusia korkeatasoisia asuntoja. Vellamonpuisto, Allotrianpuisto, Eläinlääkärinpuisto, Hermanninpuisto, Agroksenmäki ja Violanpuisto vanhoine puineen luovat alueelle voimakkaan identiteetin ja toimivat pienten asuntopihojen lisäksi asukkaiden virkistysalueina. Tiivis korttelirakenne ja pääsääntöisesti maan-alainen pysäköinti luovat kaupunkimaisen ja lähes autottoman asuin-alueen.

Kaupunginhallituksen päätös tonttien varaamisesta tarjouskilpailua varten

Khs päätti 13.3.2006 varata 21. kaupunginosan (Hermanni) tontit (AK) 21010/1-4 luovutettavaksi tarjouskilpailulla vapaarahoitteisten korkealaatuisten omistusasuntojen rakennuttamista varten päätöksestä tarkemmin ilmenevillä ehdoilla.

Asemakaava Kvston 11.09.2002 hyväksymän ja 25.10.2002 lainvoimaiseksi tulleen asemakaavan muutoksen nro 10900 mukaan tontit ovat enintään viisi-kuusikerroksisten asuinkerrostalojen korttelialuetta (AK V-VI). Tonttien rakennusoikeuksien ja suojellun savupiipun osalta viitataan tonttitietojen yhteydessä asiasta mainittuun.

Myytäville tonteille saa sijoittaa liiketiloja, julkisia lähipalvelutiloja ja kunnallistekniikkaa palvelevia tiloja rakennuksen pohjakerrokseen.

Asemakaavaan on merkitty pysäköintiä varten muun muassa pääosin tonttien 21010/1 - 4 ja tontin 21007/1 (nykyisen tontin 21021/1) alapuolelle maanalainen tila (ma). Autopaikkanormi on AK-korttelialuetta varten 1 ap/140 m² asuntokerrosalaa. Korttelin 21010 autopaikat sijoitetaan maanalaiseen pysäköintilaitokseen.

Tonttitiedot Asuinkerrostalotontin (AK) 21010/1 osoite on Plazankuja 5. Tontin pinta-ala on 2 094 m² ja rakennusoikeus 2 900 k-m² + 800 k-m².

Asuinkerrostalotontin (AK) 21010/2 osoite on Tuulensuunkuja 3. Tontin pinta-ala on 1 992 m² ja rakennusoikeus 2 900 k-m² + 800 k-m². Tontilla 21010/2 sijaitsee tiilinen savupiippu, joka on merkitty asemakaavaan merkinnällä sr-2. Savupiippu siirtyy mainitun tontin myynnin yhteydessä sen ainesosana ostajan omistukseen sekä kunnossa- ja puhtaanapidettäväksi.

Asuinkerrostalotontin (AK) 21010/3 osoite on Tuulensuunkuja 1. Tontin pinta-ala on 1 994 m² ja rakennusoikeus 2 900 k-m².

Asuinkerrostalotontin (AK) 21010/4 osoite on Fenixinrinne 2. Tontin pinta-ala on 1 305 m² ja rakennusoikeus 2 900 k-m².

Kaikilla tonteilla ensimmäinen luku osoittaa asuntokerrosalan. Tonteilla 21010/1 ja 2 jälkimmäinen luku osoittaa varastojen ja työhuoneiden kerrosalan, joka saadaan rakentaa pihatason alapuolelle rakennuksena, jonka kerroksia ei lasketa suurimpaan sallittuun kerroslukuun.

Tontit on merkitty kiinteistörekisteriin 20.9.2007. Kaupunki suorittaa tonttien muodostamiskustannukset.

Asuntotontin toteutus, asuntorakentaminen ja määräajat

Myytävälle tontille on rakennettava vapaarahoitteisia korkealaatuisia omistusasuntoja. Hitas-sääntelyä ei noudateta. Asuntojen osalta tavoitteena on varauspäätöksen mukaisesti 75 h-m²:n keskipinta-ala. Hyväksyttyjen piirustusten mukaiset rakennukset on rakennettava tonteille kahden vuoden kuluessa siitä, kun tonttia koskeva arkkitehtuurikutsu-kilpailu on järjestetty. Perustellusta syystä myyjä voi myöntää ostajan hakemuksesta mainittuun määräaikaan pidennystä.

Etelä-Hermannin Pysäköinti Oy

Etelä-Hermannin Pysäköinti Oy:n vaikutusalueen kokonaisautopaikka-määrä on arviolta 429 autopaikkaa, joista 336 autopaikkaa toteutetaan maanalaiseen pysäköintilaitokseen ja 93 autopaikkaa Sörnäistenkadun varteen autopaikkatonteille (LPA) 21014/1 ja 21015/1. Hankkeen koko-naiskustannusarvio on noin 13,7 milj. euroa eli 32 000 euroa/autopaik-ka (taso 9/2005, RI=112,5). Asuntotuotantotoimiston ilmoituksen mukaan pysäköintilaitoksen on arvioitu valmistuvan käyttökuntoon kesällä 2009.

Ostajat ovat velvolliset liittymään pysäköintiyhtiöön tarjouspyynnön ja Khn päätöksen 13.3.2006 mukaisin ehdoin. Niiden mukaan ostajat ovat velvolliset maksamaan liittymismaksuna tontin luovutuksen yhteydessä 32 000 euroa asemakaavan mukaiselta autopaikalta. Mikäli liittymismaksun suorittaminen viivästyy mainitusta ajankohdasta, korotetaan liittymismaksua 3,5 %:n vuotuista korkoa vastaavalla määrällä. Autopaikkojen tonttikohtainen määrä todetaan rakennusluvista. Liittymismaksua tarkistetaan rakennusluvan myöntämisajankohdan rakennuskustannusindeksin perusteella lähtökohtana kustannustaso 1/2006. Pysäköintiyhtiön hallituksella on myös oikeus tarkistaa kustannusarvioon perustuvaa 32 000 euron liittymismaksua, mikäli hankkeen todelliset kustannukset muuttuvat kustannusarviosta.

Lisäksi ostajat ovat velvolliset tekemään pysäköintisopimuksen auto-paikkojen toteuttamisesta ja käytöstä sekä merkitsemään ja ostamaan pysäköintiyhtiön osakkeita. Myytävien tonttien autopaikat sijoitetaan maanalaiseen pysäköintilaitokseen. Ostajat ovat velvolliset huolehtimaan, että autopaikat säilyvät tonttien asukkaiden käytössä.

Suunnittelijan valinta Tarjouskilpailun voittajien on yhteistyössä kaupungin kanssa järjestettävä myytävistä tonteista Suomen Arkkitehtiliiton kilpailusääntöjen mukainen arkkitehtuurikutsukilpailu suunnitteluratkaisujen korkeatasoisen kaupunkikuvallisen ilmeen ja toteutuksen turvaamiseksi. Arkkitehtuuri-kutsukilpailun järjestäjinä toimivat tonttien ostajat, jotka vastaavat kilpailun kustannuksista.

Tarjouskilpailu ja hinnaltaan korkein tarjous

Kaikille avoin tarjouskilpailu järjestettiin 16.12.2007 - 1.2.2008 välisenä aikana. Kilpailusta ilmoitettiin pääkaupunkiseudun päivälehdissä ja internetissä kiinteistöviraston tonttiosaston kotisivuilla (www.hel.fi/kv/tontti). Lisäksi tarjouspyyntöasiakirja lähetettiin vielä erikseen rakennusliikkeille, rakennuttajille ja muille mahdollisille ostajaehdokkaille.

Määräaikaan 1.2.2008 klo 16.00 mennessä jätettiin myytävistä tonteista yhteensä seitsemän ostotarjousta. Myytävien tonttien ostotarjoukset olivat 1 168 700 – 2 914 500 euroa, mikä vastaa asuntorakennusoikeuden yksikköhintoja noin 403 – 1 005 euroa/k-m².

Tarjouspyynnön mukaiset korkeimmat ostotarjoukset ja pääsuunnit-

telijoiden valinnat

VVO Rakennuttaja Oy on tarjonnut tonteista 21010/1 ja 2 korkeimmat hyväksyttäväksi esitettävät hinnat 2 450 000 euroa ja 2 262 000 euroa, mitkä vastaavat tonttien asuntorakennusoikeuden yksikköhintoja noin 845 euroa/k-m² ja noin 780 euroa/k-m², mikäli tonttien työ- ja varastotiloille ei lasketa arvoa. Vastaavat asuntorakennusoikeuden yksikköhinnat ovat noin 783 euroa/k-m² ja noin 718 euroa/k-m², mikäli po. työ- ja varastotilat arvioidaan alueen hintatason mukaisesti noin 225 euroa/k-m².

Skanska Kodit Oy on tarjonnut tonteista 21010/3 ja 4 korkeimmat hyväksyttäväksi esitettävät hinnat 2 914 500 euroa kummastakin, mitkä vastaavat tonttien asuntorakennusoikeuden yksikköhintoja noin
1 005 euroa/k-m².

VVO Rakennuttaja Oy:n puolesta on ilmoitettu, että yhtiön hallitus on hyväksynyt tarjouksen. Skanska Kodit Oy:n puolesta on ilmoitettu, että tarjous edellyttää Ruotsissa sijaitsevan yhtiön konsernihallinnon hyväksymisen.

Kaupunki saa esityksen mukaan tonttikaupoista yhteensä
10 541 000 euroa, mikä vastaa myytävien tonttien asuntorakennus-oikeuden keskimääräistä yksikköhintaa noin 909 euroa/k-m², mikäli tonttien 1 ja 2 työ- ja varastotiloille ei lasketa arvoa. Vastaava asuntorakennusoikeuden keskimääräinen yksikköhinta on noin 878 euroa/

k-m², mikäli työ- ja varastotilat arvioidaan alueen hintatason mukaisesti noin 225 euroa/k-m².

Mainittuja tarjouksia voidaan pitää hyväksyttävänä ottaen huomioon viimeaikainen alueen tonttikaupoissa ollut hintataso, tonttien kallis liittyminen alueelliseen pysäköintilaitokseen sekä lisäksi tonttien 21010/1 ja 2 hinnanmuodostukseen alentavasti vaikuttaneet tekijät kuten tonttien korkeuserot, pysäköintilaitoksen hissi- ja sisäänkäyntirakennukset (E- ja F-kuilut) ja tontilla 2 sijaitseva suojeltu savupiippu, joka jää ostajan kunnossa- ja puhtaanapidettäväksi. Kaikkia tontteja rasittaa myös kaavassa yleiselle jalankululle ja polkupyöräilylle varattu reitti. Tarjoajat täyttävät tarjouspyynnössä edellytetyt kelpoisuusvaatimukset.

Tämän vuoksi tonttien myyminen mainituille yhtiöille tai niiden toimesta perustettaville yhtiöille on perusteltua.

Tonttien kauppakirjat Kaupunki tekee tarjouskilpailun päätyttyä myytävien tonttien osalta kunkin korkeimman hyväksytyn kiinteistökaupan ostotarjouksen tekijän kanssa kauppakirjan sen jälkeen, kun kaupungin johtosääntöjen mukaan toimivaltainen toimielin on omalta puoleltaan hyväksynyt kaupan.

Päätösehdotukseen on kirjattu tarkemmin tarjouspyynnössä mainittuja tonttien kauppakirjaan sisällytettäviä ehtoja muun muassa kaupanteon määräaikaan, kauppahinnan suorittamiseen, omistus- ja hallintaoikeuden siirtymiseen, kauppahinnalle laskettavaan korkoon, kauppahinnan tarkistamiseen, vastuunrajoituksiin sekä vahingonkorvauksiin ja sopimussakkoihin liittyen.

Lopuksi lautakunta toteaa, että tontit 21010/1 ja 2 esitetään myytäväksi VVO Rakennuttaja Oy:lle sekä tontit 21010/3 ja 4 Skanska Kodit Oy:lle tai niiden toimesta perustettaville yhtiöille 1.2.2008 päättyneessä Etelä-Hermannin tarjouskilpailussa, joten muut kilpailussa tehdyt ostotarjoukset eivät tällä kerralla anna aihetta toimenpiteisiin.

Kaj:n mielestä tontit tulisi myydä tarjouskilpailun perusteella lautakunnan esityksen mukaisesti.

KAJ Kaupunginhallitus päättänee oikeuttaa kiinteistölautakunnan myymään VVO Rakennuttaja Oy:lle tai sen toimesta perustettavalle yhtiölle Helsingin kaupungin 21. kaupunginosan (Hermanni) korttelin nro 21010 tontti nro 1:n 2 450 000 euron kauppahinnalla.

Lisäksi kaupassa noudatetaan seuraavia ehtoja:

1 Tontin kauppakirja on tehtävä ja allekirjoitettava viimeistään 30.6.2008, ellei kaupunki myönnä ostajalle hakemuksesta perustellusta syystä mainittuun määräaikaan pidennystä.

2 Kaupassa noudatetaan ilmoitettua tonttikohtaista hintaa 31.10.2008 saakka. Mikäli kaupunki myöntää ostajalle hakemuksesta perustellusta syystä kaupan tekemiseen lisä-aikaa, kauppahinnalle lasketaan 1.11.2008 alkaen kaupan-tekopäivään saakka neljän (4) %:n suuruinen vuotuinen korko.

Ostaja suorittaa tontin kauppahinnan kokonaisuudessaan kaupungin pankkitilille ennen kauppakirjan allekirjoittamista. Omistus- ja hallintaoikeus kaupan kohteeseen siirtyy ostajalle kauppakirjan allekirjoituksin.

Mikäli myytävälle tontille rakennettavien rakennusten kerrosalan määrä ylittää tontin asemakaavan muutokseen
nro 10900 merkityn rakennusoikeuden kerrosalaneliömetri-määrän (2900 k-m² tai 2 900 k-m² + 800 k-m²), myyjällä on oikeus periä ostajalta kunkin ylityksen osalta lisäkauppahintaa tontin kaupantekohetken ja lisäkauppahinnan määräämishetken elinkustannusindeksin (lokakuu 1951 = 100) pistelukujen mukaisessa suhteessa korjatun yksikköhinnan mukaan. Korjattava yksikköhinta (euro/k-m²) on tontin kauppahinta jaettuna tontin rakennusoikeuden määrällä
(2 900 k-m² tai 2 900 k-m² + 800 k-m²). Perittävä kauppahinta on kuitenkin vähintään kaupantekohetken mukainen yksikköhinta (euroa/k-m²).

Myyjän oikeus lisäkauppahintaan tontin ostajalta on voi-massa viisi (5) vuotta sen jälkeen, kun tontin ensimmäisen rakennusluvan mukaiset rakennukset ovat valmistuneet ja hyväksytty käyttöönotettavaksi.

Ostaja on mahdollisen lisäkauppahinnan määrittämistä varten velvollinen toimittamaan kahden kuukauden kuluessa kohteen rakennusluvan lainvoimaiseksi tulosta tiedon kohteen lopullisesta asuinrakennusoikeuden kerrosala-neliömetrimäärästä (k-m²) kiinteistöviraston tonttiosastolle.

Ostaja on velvollinen suorittamaan mahdollisen lisäkauppahinnan kiinteistöviraston tonttiosastolle viimeistään viiden kuukauden kuluessa kohteen rakennusluvan lainvoimaiseksi tulosta.

Myytävälle tontille mahdollisesti toteutettavien liiketilojen sekä julkisten palvelutilojen ja kunnallistekniikkaa palvelevien tilojen osalta peritään samaa kauppahintaa samojen periaatteiden mukaan kuin asuinrakennusoikeuden osalta.

Mainittu oikeus lisäkauppahinnan perimiseen koskee myös poikkeamispäätöksen tai kaavamuutoksen mahdollistamia lisärakentamistilanteita.

3 Ostaja on velvollinen kustannuksellaan suunnittelemaan ja rakennuttamaan/rakentamaan myytävän tontin kokonaan valmiiksi 16.12.2007 päivätyn tarjouspyynnön ehtojen ja allekirjoittamansa ostotarjouksen mukaisesti sekä noudattaen hyvää rakennuttamis- ja rakentamiskäytäntöä.

Ostaja on velvollinen kustannuksellaan järjestämään tarjouspyynnön 9.4. kohdan mukaisesti yhdessä korttelin nro 21010 muiden tonttien ostajien ja kaupungin kanssa myytävistä tonteista Suomen Arkkitehtiliiton kilpailusääntöjen mukaisen arkkitehtuurikutsukilpailun suunnitteluratkaisujen korkeatasoisen kaupunkikuvallisen ilmeen ja toteutuksen turvaamiseksi viimeistään kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun tonttien kauppakirjat on allekirjoitettu.

4 Myytävälle tontille on rakennettava vapaarahoitteisia korkealaatuisia omistusasuntoja. Hitas-sääntelyä ei noudateta. Asuntojen osalta tavoitteena on varauspäätöksen mukaisesti 75 h-m²:n keskipinta-ala.

Hyväksyttyjen piirustusten mukaiset rakennukset on rakennettava tontille kahden vuoden kuluessa siitä, kun tonttia koskeva arkkitehtuurikutsukilpailu on järjestetty. Perus-tellusta syystä myyjä voi myöntää ostajan hakemuksesta mainittuun määräaikaan pidennystä.

5 Ostaja on velvollinen liittymään alueelliseen pysäköintiyhtiöön tarjouspyynnön ja kaupunginhallituksen päätöksen 13.3.2006 (370 §) mukaisin ehdoin.

6 Tonteilla 21010/1 - 4 on oikeus sijoittaa asemakaavan muutoksen nro 10900 ja rakennusluvan edellyttämät autopaikat alueelle toteutettavaan Etelä-Hermannin maanalaiseen pysäköintilaitokseen.

Mainittujen tonttien ostajat ovat velvolliset huolehtimaan, että kyseiset autopaikat säilyvät tonttien asukkaiden käytössä.

Vastaavasti tontit 21010/1 - 4 ovat velvolliset korvauksetta sallimaan mainitun maanalaisen pysäköintilaitoksen rakentamisen, pitämisen, käyttämisen, ylläpidon ja uudistamisen sekä ajon ja kulun kyseisiin pysäköintilaitokseen tonttien maan-alaisilla osilla.

Mainittu oikeus käsittää muun muassa laitosta palvelevien sisäänkäyntirakennusten (hissi- ja porrasyhteys) ja muiden mahdollisten tarvittavien rakenteiden ja laitteiden sijoittamisen maanpinnalle integroituna asuintaloon tai erillisinä rakennuksina.

Tonteilla 21006/1, ja 3-4, 21007/2-6 (nykyisin 21007/2 - 3,
6 ja 7), 21008/1-4 (nykyisin 4 ja 5), 21009/1, 21010/1 - 4, 21011/1, 21012/1-3, 21013/2, 21020/1 ja 21021/1-2 on oikeus korvauksetta kulkuun pysäköintilaitokseen tontilla 21010/1 (E-kuilu) ja tonteilla 21010/2-3 (F-kuilu) sekä kaikilla muillakin tonteilla ja alueilla sijaitsevien laitoksen sisäänkäyntirakennusten kautta.

Samoin tontit 21010/1 - 3 sekä muutkin tontit ja alueet, joilla sijaitsee laitoksen sisäänkäyntirakennuksia, ovat velvolliset korvauksetta sallimaan vastaavan oikeuden mahdollisille pysäköintilaitoksen vuorottaispysäköijille.

7 Ostaja on velvollinen tarvittaessa korvauksetta sallimaan julkisivuihin kiinnitettävät valaisimet. Valaisimien kiinnittäminen täytyy huomioida jo rakennusten suunnitteluvaiheessa.

8 Ostaja on velvollinen korvauksetta sallimaan asemakaavassa osoitetun tontin osan käyttämisen yleiseen jalankulkuun ja polkupyöräilyyn sekä rakentamaan ja pitämään sen kustannuksellaan kunnossa ja puhtaana. Tämän mahdollistamiseksi asemakaavaan on merkitty tonteille rakennukseen jätettävä kulkuaukko.

9 Kaupunki suorittaa kustannuksellaan tonttien 21010/1 - 2 tasauslouhinnat tarjouspyynnön mukaisesti.

10 Myyjän tietojen mukaan myytävillä tonteilla ei aiemmin ole harjoitettu toimintaa, joka saattaisi aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista.

Mikäli rakennettaessa kuitenkin ilmenee tarvetta maaperän puhdistamiseen, ostaja on velvollinen välittömästi ottamaan yhteyttä kiinteistöviraston tonttiosastoon (tontti-asiamies Maria Mannisto, puhelin 310 36454), jotta tarvittavasta menettelystä voitaisiin sopia.

Tällöin kaupunki vastaa ostajalle pilaantuneiden maa-ainesten poistamisesta aiheutuvista tavanomaisiin maan-rakennuskustannuksiin nähden ylimääräisistä kustannuksista.

11 Ostaja on velvollinen kustannuksellaan poistamaan uudis-rakentamisen edellyttämässä laajuudessa tontilla tai sen maaperässä mahdollisesti olevat rakennus- tai muut jätteet ja vanhat rakenteet, kuten johdot, putket, pylväät, asfaltoinnin, perustukset tai muut vastaavat.

Myyjä ei vastaa ostajalle viivästyksestä johtuvista vahingoista, joita ostajan hankkeille saattaa aiheutua tontin maaperän puhdistamisesta tai tontilla tai sen maaperässä olevien rakenteiden, jätteiden tai muiden vastaavien poistamisesta.

12 Helsingin kaupungilla ja sen määräämillä on oikeus korvauksetta toteuttaa tontille maanalaisia hankkeita sekä käyttää, ylläpitää ja uudistaa niitä edellyttäen, etteivät nämä estä eivätkä rajoita tontin asemakaavan eivätkä tarjouspyynnön mukaista toteuttamista eivätkä käyttöä.

13 Myyjä ei vastaa ostajalle mahdollisesti aiheutuvista vahingoista, kuten esimerkiksi suunnittelukuluista, mikäli po. myyntipäätös ei tule lainvoimaiseksi tai mikäli hankkeen toteuttamisen edellyttämät rakennus- tai muut luvat eivät tule lainvoimaiseksi tai mikäli tontin myyminen viivästyy tarjouspyynnössä mainitusta syystä tai kaupungista riippumattomista syistä.

14 Jos ostaja ei noudata tämän kauppakirjan ehtoja, ostaja on velvollinen suorittamaan kaupungille mahdollisen vahingonkorvauksen lisäksi sopimussakkoa kulloinkin enintään 490 000 euroa.

15 Ostaja on velvollinen muutoinkin noudattamaan 16.12.2007 päivätyn tarjouspyynnön ehtoja ja kaupungin käyttämiä kiinteistökaupan tavanomaisia ehtoja.

Samalla kaupunginhallitus päättänee oikeuttaa kiinteistölautakunnan myymään VVO Rakennuttaja Oy:lle tai sen toimesta perustettavalle yhtiölle Helsingin kaupungin 21. kaupunginosan korttelin nro 21010 tontti nro 2:n 2 262 000 euron kauppahinnalla.

Lisäksi kaupassa noudatetaan seuraavia ehtoja:

1 Tontin kauppakirja on tehtävä ja allekirjoitettava viimeistään 30.6.2008, ellei kaupunki myönnä ostajalle hakemuksesta perustellusta syystä mainittuun määräaikaan pidennystä.

(2 900 k-m² tai 2 900 k-m² + 800 k-m²). Perittävä kauppahinta on kuitenkin vähintään kaupantekohetken mukainen yksikköhinta (euroa/k-m²).

Ostaja on velvollinen suorittamaan mahdollisen lisäkauppahinnan kiinteistöviraston tonttiosastolle viimeistään viiden kuukauden kuluessa kohteen rakennusluvan lainvoimaiseksi tulosta.

Mainittu oikeus lisäkauppahinnan perimiseen koskee myös poikkeamispäätöksen tai kaavamuutoksen mahdollistamia lisärakentamistilanteita.

Ostaja on velvollinen kustannuksellaan järjestämään tarjouspyynnön 9.4. kohdan mukaisesti yhdessä korttelin
nro 21010 muiden tonttien ostajien ja kaupungin kanssa myytävistä tonteista Suomen Arkkitehtiliiton kilpailusääntöjen mukaisen arkkitehtuurikutsukilpailun suunnitteluratkaisujen korkeatasoisen kaupunkikuvallisen ilmeen ja toteutuksen turvaamiseksi viimeistään kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun tonttien kauppakirjat on allekirjoitettu.

5 Ostaja on velvollinen liittymään alueelliseen pysäköintiyhtiöön tarjouspyynnön ja kaupunginhallituksen päätöksen 13.3.2006 (370 §) mukaisin ehdoin.

6 Tonteilla 21010/1 - 4 on oikeus sijoittaa asemakaavan muutoksen nro 10900 ja rakennusluvan edellyttämät autopaikat alueelle toteutettavaan Etelä-Hermannin maanalaiseen pysäköintilaitokseen.

Mainittujen tonttien ostajat ovat velvolliset huolehtimaan, että po. autopaikat säilyvät tonttien asukkaiden käytössä.

Vastaavasti tontit 21010/1 - 4 ovat velvolliset korvauksetta sallimaan mainitun maanalaisen pysäköintilaitoksen rakentamisen, pitämisen, käyttämisen, ylläpidon ja uudistamisen sekä ajon ja kulun kyseiseen pysäköintilaitokseen tonttien maan-alaisilla osilla.

Tonteilla 21006/1, ja 3 - 4, 21007/2 - 6 (nykyisin
21007/2 - 3, 6 ja 7), 21008/1 - 4 (nykyisin 4 ja 5), 21009/1, 21010/1 - 4, 21011/1, 21012/1 - 3, 21013/2, 21020/1 ja 21021/1 - 2 on oikeus korvauksetta kulkuun pysäköintilaitokseen tontilla 21010/1 (E-kuilu) ja tonteilla 21010/2 - 3 (F-kuilu) sekä kaikilla muillakin tonteilla ja alueilla sijaitsevien laitoksen sisäänkäyntirakennusten kautta.

7 Ostaja on velvollinen tarvittaessa korvauksetta sallimaan julkisivuihin kiinnitettävät valaisimet. Valaisimien kiinnittäminen täytyy huomioida jo rakennusten suunnitteluvaiheessa.

9 Kaupunki suorittaa kustannuksellaan tonttien 21010/1 - 2 tasauslouhinnat tarjouspyynnön mukaisesti.

10 Myyjän tietojen mukaan myytävillä tonteilla ei aiemmin ole harjoitettu toimintaa, joka saattaisi aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista.

Tällöin kaupunki vastaa ostajalle pilaantuneiden maa-ainesten poistamisesta aiheutuvista tavanomaisiin maan-rakennuskustannuksiin nähden ylimääräisistä kustannuksista.

13 Myyjä ei vastaa ostajalle mahdollisesti aiheutuvista vahingoista, kuten esimerkiksi suunnittelukuluista, mikäli myyntipäätös ei tule lainvoimaiseksi tai mikäli hankkeen toteuttamisen edellyttämät rakennus- tai muut luvat eivät tule lainvoimaiseksi tai mikäli tontin myyminen viivästyy tarjouspyynnössä mainitusta syystä tai kaupungista riippumattomista syistä.

14 Tontilla 21010/2 sijaitsee tiilinen savupiippu, joka on merkitty asemakaavassa merkinnällä sr-2. Savupiippu siirtyy tontin myynnin yhteydessä sen ainesosana ostajan omistukseen. Ostaja on velvollinen kustannuksellaan huolehtimaan piipun kunnossa- ja puhtaanapidosta.

15 Jos ostaja ei noudata tämän kauppakirjan ehtoja, ostaja on velvollinen suorittamaan kaupungille mahdollisen vahingonkorvauksen lisäksi sopimussakkoa kulloinkin enintään 452 400 euroa.

16 Ostaja on velvollinen muutoinkin noudattamaan 16.12.2007 päivätyn tarjouspyynnön ehtoja ja kaupungin käyttämiä kiinteistökaupan tavanomaisia ehtoja.

Vielä kaupunginhallitus päättänee oikeuttaa kiinteistölautakunnan myymään Skanska Kodit Oy:lle tai sen toimesta perustettavalle yhtiölle Helsingin kaupungin 21. kaupunginosan (Hermanni) korttelin
nro 21010 tontti nro 3:n 2 914 500 euron kauppahinnalla.

Lisäksi kaupassa noudatetaan seuraavia ehtoja:

1 Tontin kauppakirja on tehtävä ja allekirjoitettava viimeistään 30.6.2008, ellei kaupunki myönnä ostajalle hakemuksesta perustellusta syystä mainittuun määräaikaan pidennystä.

Mikäli myytävälle tontille rakennettavien rakennusten kerrosalan määrä ylittää tontin asemakaavan muutokseen
nro 10900 merkityn rakennusoikeuden kerrosalaneliömetri-määrän (2 900 k-m² tai 2 900 k-m² + 800 k-m²), myyjällä on oikeus periä ostajalta kunkin ylityksen osalta lisäkauppahintaa tontin kaupantekohetken ja lisäkauppahinnan määräämishetken elinkustannusindeksin (lokakuu 1951 = 100) pistelukujen mukaisessa suhteessa korjatun yksikköhinnan mukaan. Korjattava yksikköhinta (euro/k-m²) on tontin kauppahinta jaettuna tontin rakennusoikeuden määrällä (2 900 k-m² tai 2 900 k-m² + 800 k-m²). Perittävä kauppahinta on kuitenkin vähintään kaupantekohetken mukainen yksikköhinta (euroa/k-m²).

Ostaja on velvollinen suorittamaan mahdollisen lisäkauppahinnan kiinteistöviraston tonttiosastolle viimeistään viiden kuukauden kuluessa kohteen rakennusluvan lainvoimaiseksi tulosta.

Mainittu oikeus lisäkauppahinnan perimiseen koskee myös poikkeamispäätöksen tai kaavamuutoksen mahdollistamia lisärakentamistilanteita.

5 Ostaja on velvollinen liittymään alueelliseen pysäköintiyhtiöön tarjouspyynnön ja kaupunginhallituksen päätöksen 13.3.2006 (370 §) mukaisin ehdoin.

6 Tonteilla 21010/1 - 4 on oikeus sijoittaa asemakaavan muutoksen nro 10900 ja rakennusluvan edellyttämät autopaikat alueelle toteutettavaan Etelä-Hermannin maanalaiseen pysäköintilaitokseen.

Mainittujen tonttien ostajat ovat velvolliset huolehtimaan, että kyseiset autopaikat säilyvät tonttien asukkaiden käytössä.

Vastaavasti tontit 21010/1 - 4 ovat velvolliset korvauksetta sallimaan mainitun maanalaisen pysäköintilaitoksen rakentamisen, pitämisen, käyttämisen, ylläpidon ja uudistamisen sekä ajon ja kulun kyseiseen pysäköintilaitokseen tonttien maanalaisilla osilla.

Tonteilla 21006/1, ja 3 - 4, 21007/2 - 6 (nykyisin
21007/2 - 3, 6 ja 7), 21008/1 - 4 (nykyisin 4 ja 5), 21009/1, 21010/1 - 4, 21011/1, 21012/1 - 3, 21013/2, 21020/1 ja 21021/1 - 2 on oikeus korvauksetta kulkuun pysäköintilaitokseen tontilla 21010/1 (E-kuilu) ja tonteilla 21010/2 - 3 (F-kuilu) sekä kaikilla muillakin tonteilla ja alueilla sijaitsevien laitoksen sisäänkäyntirakennusten kautta.

7 Ostaja on velvollinen tarvittaessa korvauksetta sallimaan julkisivuihin kiinnitettävät valaisimet. Valaisimien kiinnittäminen täytyy huomioida jo rakennusten suunnitteluvaiheessa.

9 Myyjän tietojen mukaan myytävillä tonteilla ei aiemmin ole harjoitettu toimintaa, joka saattaisi aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista.

Tällöin kaupunki vastaa ostajalle pilaantuneiden maa-ainesten poistamisesta aiheutuvista tavanomaisiin maan-rakennuskustannuksiin nähden ylimääräisistä kustannuksista.

10 Ostaja on velvollinen kustannuksellaan poistamaan uudis-rakentamisen edellyttämässä laajuudessa tontilla tai sen maaperässä mahdollisesti olevat rakennus- tai muut jätteet ja vanhat rakenteet, kuten johdot, putket, pylväät, asfaltoinnin, perustukset tai muut vastaavat.

11 Helsingin kaupungilla ja sen määräämillä on oikeus korvauksetta toteuttaa tontille maanalaisia hankkeita sekä käyttää, ylläpitää ja uudistaa niitä edellyttäen, etteivät nämä estä eivätkä rajoita tontin asemakaavan eivätkä tarjouspyynnön mukaista toteuttamista eivätkä käyttöä.

12 Myyjä ei vastaa ostajalle mahdollisesti aiheutuvista vahingoista, kuten esimerkiksi suunnittelukuluista, mikäli myyntipäätös ei tule lainvoimaiseksi tai mikäli hankkeen toteuttamisen edellyttämät rakennus- tai muut luvat eivät tule lainvoimaiseksi tai mikäli tontin myyminen viivästyy tarjouspyynnössä mainitusta syystä tai kaupungista riippumattomista syistä.

13 Jos ostaja ei noudata tämän kauppakirjan ehtoja, ostaja on velvollinen suorittamaan kaupungille mahdollisen vahingonkorvauksen lisäksi sopimussakkoa kulloinkin enintään 582 900 euroa.

14 Ostaja on velvollinen muutoinkin noudattamaan 16.12.2007 päivätyn tarjouspyynnön ehtoja ja kaupungin käyttämiä kiinteistökaupan tavanomaisia ehtoja.

Vielä kaupunginhallitus päättänee oikeuttaa kiinteistölautakunnan myymään Skanska Kodit Oy:lle tai sen toimesta perustettavalle yhtiölle Helsingin kaupungin 21. kaupunginosan korttelin nro 21010 tontti
nro 4:n 2 914 500 euron kauppahinnalla.