HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS

VUOKRATTAVIEN OMAKOTITALOTONTTIEN VARAUSPERUSTEET VUONNA 2006

Khs 2006-1143

Kiinteistölautakunta esittää (25.4.2006) seuraavaa:

Aiemmin vuokratut pientalotontit

Vuonna 2000 tarjottiin vuokralle 83 omakotitalotonttia. Niitä haki 1 631 perhettä. Valtaosa hakijoista oli kuitenkin kiinnostunut vain tietyistä tonteista. Vuosaaren ja varsinkin Kivikon tontteihin kiinnostus oli huomattavasti muita vähäisempää. Kivikon tontteja tarjottiin lähes sijaluvulle 500 asti. Lopulta useiden peruutusten jälkeen yksi Kivikon tontti jäi vielä vuokraamatta. Sen sijaan tontin saanti muualta kuin Vuosaaresta tai Kivikosta edellytti sijoittumista hieman yli sadan eniten pisteitä saaneen joukkoon.

Vuonna 1997 oli vuokrattavana 32 kahden perheen ja 12 kolmen perheen tonttia. Edellisiä haki 98 ryhmää ja jälkimmäisiä 21 ryhmää.

Vuonna 1993 tarjottiin vuokrattavaksi 73 omakotitonttia. Hakijoita oli kaikkiaan 756.

Vuonna 1990 oli vuokrattavana 12 kahden perheen tonttia, joita haki 114 ryhmää. Neljän perheen tontteja oli 7, joita haki 13 ryhmää.

Lisäksi on vuokrattu tontteja erityisryhmille, tontteja joilla kaupunki on jo suorittanut osan suunnittelusta ja rakentamisesta sekä tontteja jotka on vuokrattu esitettyjen suunnitelmien perusteella. Kiinnostus näihin tontteihin on ollut huomattavasti vähäisempää.

Myydyt pientalotontit Kaupunki on myynyt vuosina 2001–2005 rivitalo-, pientalo- ja omakoti-tontteja yhteensä 62 kappaletta. Näistä omakotitontteja (yhden tai kahden asunnon AO-tontteja) oli 17, mutta käytännössä myös useimmat AP-tontit ovat omakotitontteja (esimerkiksi Vuosaaren Ramsinrannassa ja Konalan Lehtovuoressa myydyt tontit), joten omakotitontteja on myyty yhteensä 44 kpl. Kaikki tontit on myyty tarjouskilpailulla korkeimman tarjouksen tehneelle. Muita kriteereitä myynnin yhteydessä ei ole käytetty.

Nyt vuokrattavaksi suunnitellut tontit

Tällä kertaa vuokrattavana on yhden perheen eli omakotitalotontteja.

./. Luettelo tonteista on esityslistan tämän kohdan liitteenä 2.

Tontinvuokraajien valintaperusteet

Tonttien vuokraajat valitaan pisteyttämällä hakijat. Eniten pisteitä saanut hakija valitsee tontin ensimmäisenä. Pisteytyksessä vaikuttavat lapset, tulot ja helsinkiläisyys. Lasten pisteytyksessä painotetaan pieniä lapsia, esim. kahdella alle kouluikäisellä lapsella saa maksimipisteet. Perheen tulojen pisteytys painottuu 50 000 - 80 000 euron vuosituloon. Pienemmät tai isommat tulot pienentävät pistemäärää. Helsinkiläisyydessä pääpaino on nykyisellä asuinpaikalla.

./. Kiinteistölautakunta esittää, että lautakunta oikeutetaan ilmoittamaan vuonna 2006 vuokrattavaksi omatoimiseen rakentamiseen omakotitalotontteja, joiden vuokraajien valinnassa noudatetaan esityslistan tämän kohdan liitteessä 1 olevia pisteytysperusteita. Esityslistan tämän kohdan liitteenä 3 on kiinteistöviraston muistio 18.4.2006 omakotitalotonttien vuokrausperusteisiin liittyvistä asioista.

Samalla lautakunta esittää, että lautakunta oikeutetaan nimeämään varaustensaajat, päättämään varausehdoista ja varausajasta sekä myöntämään tarvittaessa jatkoa varausaikaan.

Vielä lautakunta toteaa päättäneensä että vuonna 2006 omatoimiseen rakentamiseen vuokrattavaksi ilmoitettavien omakotitalotonttien vuokraajien valinnassa noudatetaan, ehdolla että Khs hyväksyy vuokrausesityksen, lisäksi seuraavia periaatteita:

Tontinvarausjärjestys Tontinvarausjärjestys määräytyy saadun pistemäärän mukaan. Saman pistemäärän saaneiden kesken suoritetaan arvonta. Lautakunta oikeuttaa kiinteistöviraston tonttiosaston päällikön tai hänen määräämänsä suorittamaan arvonnan. Arvonnan pöytäkirja esitetään lautakunnan hyväksyttäväksi tontinvaraajien valintapäätöksen yhteydessä.

Vuokra varausajalta Tontista peritään vuokraa varausajalta kuukausittain. Varausajalta maksettu maanvuokra hyvitetään pitkäaikaisesta maanvuokrasta siltä osin kun se ylittää 2 kuukauden maanvuokran. Maanvuokraa ei palauteta, mikäli pitkäaikaista maanvuokrasopimusta ei tehdä.

Tontinmuodostamiskulut

Tontin vuokralaiselta peritään pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen tekemisen yhteydessä tonttijaosta, lohkomisesta ja rekisteröinnistä aiheutuneet kulut.

Yleiset varausehdot Varaus on voimassa 1,5 vuotta, jona aikana varaajan on pyydettävä pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen tekemistä alkamaan seuraavan 4 kuukauden aikana. Varausajan katsotaan alkavan siitä kun hakijalle on lähetetty tieto varattavissa olevasta tontista. Pitkäaikaista maan-vuokrasopimusta haettaessa rakennuspiirustusten tulee olla hyväksytty kiinteistöviraston tonttiosastolla.

Ellei varausehtoja noudateta, varaus on rauennut, eikä suoritettuja maanvuokria palauteta.

Hallintokeskuksen oikeuspalvelut on (11.5.2006) kiinteistölautakunnan esityksestä antamassaan lausunnossa ilmoittanut mm. seuraavaa:

Kiinteistölautakunta esittää Khn hyväksyttäväksi vuonna 2006 vuokralle tarjottavien omakotitalotonttien varausperusteita. Omakotitalojen varausjärjestys esitetään määräytyvän pisteytyksen mukaan. Pisteytyksessä vaikuttavat lapset, tulot ja helsinkiläisyys (koti- ja syntymäkotikunta). Lasten pisteytyksessä painotetaan pieniä lapsia. Perheen tulojen pisteytys painottuu 50 000–80 000 euron vuosituloon. Pienemmät ja isommat tulot pienentävät pisteitä. Helsinkiläisyydessä pääpaino on nykyisellä asuinpaikalla.

Syntymäkotikunnan osalta on esityksessä mainittu, että monet Helsingissä syntyneet ja lähes koko ikänsä Helsingissä asuneet ovat kokeneet epäoikeudenmukaiseksi, ettei heidän aiempaa Helsingissä asumistaan oteta huomioon. Syntymäkotikunta on tämän johdosta lisätty pisteytysperusteisiin vuonna 1997.

Perustuslain mukainen syrjintäkielto

Perustuslain 6 §:n 2 momentin mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan. Perustuslain hallituksen esityksen (309/1993) mukaan hyväksyttävälle perusteelle asetettavat vaatimukset ovat erityisesti säännöksessä lueteltujen erotteluperusteiden kohdalla korkeat. Muiden erotteluperusteiden osalta ei ole asetettu vastaavia vaatimuksia. Säännöksessä mainittuja perusteita ovat mm. sukupuoli, ikä, alkuperä tai muu henkilöön liittyvä syy. Hallituksen esityksessä on mainittu muina henkilöön liittyvinä syinä mm. varallisuus, perhesuhteet ja asuinpaikka.

Hallituksen esityksen mukaan säännös ei kuitenkaan kiellä kaikenlaista erottelua, vaan erottelun ilman hyväksyttävää perustetta. Erottelu tulee perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla.

Oikeuskirjallisuuden mukaan arvio erottelun hyväksyttävyydestä riippuu mm. erottelun perusteesta eli erottelun syystä, asteesta ja vaikutuksista (Hallberg ym.: Perusoikeudet 1999, s. 239).

Perustuslain säännös ei hallituksen esityksen mukaan estä tosiasiallisen tasa-arvon turvaamiseksi tarpeellista positiivista erityiskohtelua eli tietyn ryhmän (naiset, lapset, vähemmistöt) asemaa ja olosuhteita parantavia toimia.

Kunnan itsehallinto Kunnan itsehallinnosta on säädetty perustuslain 121 §:ssä. Lainkohdan mukaan kunnille annettavista tehtävistä säädetään lailla. Kuntalain 1 §:n mukaan kunnan tehtävänä on mm. omien asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen.

Johtopäätös Oikeuspalvelut toteaa, että kunnan tonttien vuokraaminen omakotitalorakentamiseen ei ole lakisääteistä kunnan toimintaa, eikä tonttien vuokraajien valintaperusteista ole säädetty laissa. Kysymys ei ole valtion tukemasta kunnan toiminnasta eikä perustuslain 19.4 §:ssä tarkoitetusta julkisen vallan tehtävästä edistää jokaisen oikeutta asuntoon (sosiaaliturva).

Perustuslain 6.2 §:n edellyttämänä hyväksyttävänä perusteena poiketa syrjintäkiellosta voidaan pitää kunnan itsehallintoon perustuvaa kuntalain mukaista velvollisuutta edistää ensisijaisesti omien asukkaidensa hyvinvointia. Tonttien varausperusteissa mainittuja hakijan tai puolison kotikuntaa koskevia pisteytysperusteita voidaan siten pitää perustuslain tarkoittamalla tavalla hyväksyttävinä.

Hakijan tai puolison syntymäkotikuntaa koskevien pisteytysperusteiden käyttäminen varausperusteissa on sen sijaan tulkinnanvaraista. Kunnan harkintavaltaan päättää vuokraajien valinnasta voitaneen katsoa kuuluvan Helsingissä syntyneiden ja kunnassa siten pitkään asuneiden kuntalaisten sekä paluumuuttajien huomioon ottaminen pisteytysperusteissa. Pisteytyksessä kuntalaiset saavat enemmän pisteitä kuin hakijat, jotka eivät ole kuntalaisia, mutta joilla on syntymäkotikunta Helsingissä. Koska hakemuksia tulee todennäköisesti runsaasti, pisteytysperusteet suosivat käytännössä hakijoita, joilla on

kunnassa kotipaikka. Ulkokuntalaisia ei siten aseteta kuntalaisiin nähden parempaan asemaan.

Lapsiperheiden erityiskohtelun perusteena voidaan käyttää mm. kunnan harkintavaltaa päättää tonttien vuokraajien valinnasta ottaen huomioon kunnan paikalliset olosuhteet ja tarkoituksenmukaisen asukasrakenteen ylläpitäminen kunnassa. Perusteena voidaan soveltaa analogisesti myös asunto-olojen kehittämistä koskevan lain sisältöä lapsiperheiden asunnonsaannin tukemisesta. Hakijan ja puolison lapsia koskevien pisteytysperusteiden käyttämiselle voidaan siten katsoa olevan lain mukaiset perusteet.

Perusteena tulojen huomioonottamiselle pisteytysperusteissa voitaneen pitää mm. kunnan harkintavaltaan kuuluvaa oikeutta varmistua hakijan edellytyksistä täyttää vuokrasopimuksen mukainen omakotitalon rakentamisvelvoite ja suoriutua vuokranmaksusta. Toisaalta voidaan katsoa, että kaupunki ei ole pitänyt perusteltuna tukea tontinvarausperusteissa sellaisten hakijoiden tontinhankintaa, joilla jo suurten tulojensa johdosta on tähän muita hakijoita huomattavasti paremmat mahdollisuudet.

Oikeuspalvelut katsoo, että lautakunnan tulisi vastaisuudessa esittää tontinvarausperusteiden perustelut nykyistä täsmällisemmin.

Vantaan kaupungin pientalotonttien hakijoiden pisteytyksestä tehty kantelu on eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaistavana. Oikeusasiamiehen asiassa antama ratkaisu tulisi myös ottaa huomioon tontinvarausperusteista myöhemmin päätettäessä.

Kaj:n mielestä omakotitalotonttien varausedellytysten tulee olla mahdollisimman selkeät ja sellaiset, joista ei synny tulkintaerimielisyyksiä ja mahdollisuutta jäädä ns. väliinputoajaksi. Kaj:n mielestä ei ole välttämätöntä eikä tarkoituksenmukaista pisteyttää hakijoita moniportaisesti lasten iän ja hakijatalouksien tulotason perusteella tai asettaa rajaavia ehtoja esim. avopuolisokäsitteen määrittelylle ja huomioonotettavien tulojen verotusmaalle. Oikeuspalvelut-osasto on lisäksi lausunnossaan todennut, että lisäpisteiden antamista sillä perusteella, että on syntynyt Helsingissä, ei pitäisi tehdä, koska tämä peruste voidaan tulkita ns. syrjiväksi perusteeksi.

Kiinteistölautakunnan esityksestä on tullut yhteydenottoja, joissa on ilmaistu olevan epäoikeudenmukaista, että pisteytykseen otetaan huomioon vain Suomessa verotettu tulo. Näin esimerkiksi kansainvälisissä tehtävissä olevat Helsinkiin takaisin haluavat henkilöt eivät voi saada vuokratuksi tonttia. On myös koettu epäoikeudenmukaiseksi, että avio- ja avopuolisoilta edellytetään, että heillä on sama osoite kuin hakijalla. Vain tällöin heidän tulonsa huomioidaan pisteytyksessä. Tämä ehto estää käytännössä yhteen muuttavien parien tontinsaannin.

Voimassa olevan vuosille 2004–2008 suunnatun asunto-ohjelman yhtenä tavoitteena on lapsiperheiden aseman parantaminen asumisessa siten, että heidän pientaloasumiseensa kohdistuvaan kysyntään voidaan paremmin vastata. Siksi on perusteltua, että tonttien varaajilta edellytetään, että heillä on yksi tai useampia lapsia. Lasten lukumäärää tai ikää ei Kaj:n mielestä ole tarpeen sen tarkemmin määritellä. Onhan niin, että lapsiperheille suotuisat ja tilavat asuinolosuhteet voivat rohkaista kasvattamaan perhekokoa myöhemminkin. On kuitenkin perusteltua, että tässä asiassa suositaan nyt oman kunnan asukkaita, koska ongelmaksi on koettu, että helsinkiläisiä perheitä on omakotitalotonttien kysyntää vastaamattoman määrän takia joutunut etsimään asumisratkaisuja Helsingin kehyskunnista.

Kaj:n mielestä omakotitalotonttien varauksen saajat tulisi laittaa etusijajärjestykseen arpomalla. Sen jälkeen varauksia tulisi tehdä järjestystä noudattaen sellaisille tontinhakijoille, jotka ovat hakuajan päättyessä olleet helsinkiläisiä, heillä on hankkeen läpiviemiseen tarvittavat taloudelliset edellytykset, hakijatalouteen kuuluu vähintään yksi alaikäinen ja varauksen saaja (ja hänen talouteensa kuuluvat) muuttaa itse asumaan varattavalle tontille rakennettavaan omakotitaloon.

KAJ Kaupunginhallitus päättänee varata liitteenä 2 olevan luettelon mukaiset tontit vuokrattavaksi omatoimista omakotitalorakentamista varten.

Samalla kaupunginhallitus päättänee oikeuttaa kiinteistölautakunnan ilmoittamaan varattavat tontit julkisesti haettavaksi määräaikaan mennessä vuoden 2006 aikana seuraavien periaatteiden mukaisesti:

Määräaikaan mennessä tulleet tontinvaraushakemukset arvotaan etusijajärjestykseen

Varaukset tehdään arvontaan osallistuneille hakijoille etusijajärjestystä noudattaen edellytyksellä, että varauksen saaja on helsinkiläinen, hänen talouteensa kuuluu (tai on tulossa) vähintään yksi alaikäinen, hänellä on taloudelliset edellytykset toteuttaa rakennushanke ja hän perheineen muuttaa itse asumaan varattavalle tontille rakennettavaan omakotitaloon. Samaan talouteen kuuluvat voivat osallistua arvontaan vain yhdellä hakemuksella.

Vielä kaupunginhallitus päättänee oikeuttaa kiinteistölautakunnan määrittämään vähimmäisehdon joka asetetaan varausten saajien taloudelliselle suorituskyvylle.

Pöytäkirjanote kiinteistölautakunnalle.

Lisätiedot:
Venesmaa Riitta, vs. kaupunginsihteeri, puhelin 169 2252

LIITTEET	Liite 1	Pisteytysperusteet
	Liite 2	Tonttiluettelo
	Liite 3	Muistio 18.4.2006
	Liite 4	Hallintokeskuksen oikeuspalveluiden lausunto 11.5.2006

ULKOMAINOSLAITTEIDEN NYKYTILAA JA TULEVAISUUDEN SUUNTAVIIVOJA KOSKEVA RAPORTTI

Khs 2002-692

Kaj toteaa, että kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä 5.6.2002 § 49 perustaa ulkomainoslaitteiden nykytilaa ja tulevaisuuden suuntaviivoja selvittävän työryhmän (Ulkomainosryhmä). Työtä käynnistettäessä ongelmaksi oli muodostunut mm. se, että ulkomainoslaitteiden sijoittamisesta kaupungissa ei ollut selvää toimintamallia, osa ulkomainoslaitteista oli kaupunkikuvaan sopimattomia ja malliltaan vanhentuneita, ulkomainoslaitehakemusten määrä oli jatkuvasti kasvanut ja, että ulkomainoslaitteiden lupa-asioita käsiteltiin päällekkäisesti eri hallintokunnissa.

Työryhmän tavoitteena oli menettelytapojen ja prosessien selkiyttäminen, ohjeiden laatiminen, luvattomien laitteiden poistaminen, sekavan ulkomainontatilanteen selkiyttäminen, kaupungin tulojen turvaaminen, ja valmistautuminen kilpailuun. Työryhmä luovutti 17.5.2005 Helsingin kaupunginjohtajalle 10.5.2005 päivätyn loppuraporttinsa.

Raportissa on käsitelty sellaisia ulkomainoslaitteita, jotka edellyttävät maankäyttö- ja rakennuslainsäädännön mukaisia lupia. Mainonnan sisältöön ei raportissa oteta kantaa. Tarkastelun ulkopuolelle on jätetty rakennusten julkisivuille, katoille tai sisätiloihin sijoitettava mainonta ja muiden kuin ulkomainosyrittäjien harjoittama mainonta. Liikennevälineisiin sijoitettua mainontaa ei käsitellä. Työryhmä on lisäksi rajannut siirrettävien mainostelineiden eli ns. A-standien käsittelyn toimeksiantonsa ulkopuolelle.

./. Ulkomainoslaitteiden nykytilaa ja tulevaisuuden suuntaviivoja koskeva loppuraportti on liitteenä 1.

Ulkomainosryhmä on esittänyt, että kaupunginhallitus kehottaisi ulkomainosryhmää ryhtymään ulkomainonnasta vuonna 2006 käytävän kilpailuttamisen edellyttämiin valmisteltaviin toimenpiteisiin ryhmän raportissa esittämien suuntaviivojen mukaisesti. Jatkotoimenpiteiksi työryhmä suosittaa, että Helsingin ulkomainontaa kehitetään mm. ulkomainoslaiteverkostoa modernisoimalla ja painottamalla laitteiden laadukkuutta ja ympäristöön sopivuutta. Laitteiden sijoituksessa tulisi huomioida kaupungin tiedotus- ym. tarpeet. Rakennusvalvontaviraston ulkomainoslaitteita koskevia ohjeita, kaupunkisuunnitteluviraston laatimaa vyöhykekarttaa sekä liikennesuunnitteluosaston laatimia liikenneturvallisuusohjeita tulisi noudattaa kilpailumenettelyssä. Yhteistyötä eri virastojen välillä tulisi parantaa prosesseja ja menettelytapoja yksinkertaistamalla ja kehittämällä.

Hallintokeskus (ent. kaupunginkanslia) pyysi raportista lausunnon oikeuspalvelut-osastolta, Kaupunginmuseon johtokunnalta, sosiaalilautakunnalta, pelastuslautakunnalta, yleisten töiden lautakunnalta, joukkoliikennelautakunnalta, rakennuslautakunnalta, kiinteistölautakunnalta, kaupunkisuunnittelulautakunnalta, Helsingin Energialta, Helsingin Satamalta, Ratahallintokeskukselta, Viacom Outdoor Oy:ltä, Outdoor Finland – Suomen Ulkomainosliitolta, JCDecauxilta, Clear Channel Suomi Oy:ltä sekä Infobase Towers Oy:ltä.

Oikeuspalvelut on (19.8.2005) lausunut mm. seuraavaa:

Oikeuspalvelut toteaa, että loppuraportin selvitys oikeusohjeista sekä nykytilanteesta ongelmineen ja taloudellisine vaikutuksineen on riittävässä määrin tuotu esiin uudistusten toteuttamiseksi. Kun vuokrasopimusten voimassaolo päättyy 31.7.2008, oikeuspalvelujen näkemyksen mukaan laitteiden kilpailuttaminen voidaan toteuttaa hyvissä ajoin. Kaikki suositukset jatkotoimenpiteistä ovat huomionarvoisia. Myös selvien ongelmien poistaminen jatkotoimenpiteinä tulisi ottaa huomioon. Lisäksi tulisi kehittää raportissa mainittua koko kaupunkia koskeva ATK-pohjainen ulkomainoslaitteiden paikkatietojärjestelmä, jota ylläpitää ja päivittää yksi viranomainen.

Edelleen oikeuspalvelut toteaa, että 1.8.2008 toteutettavassa prosessikaavio 4:ssä kaikille vuokrausta harjoittaville on samanlainen käsittely ja lausuntokierros ennen vuokrapäätöstä. Osapuolet olisivat yhdenvertaisessa asemassa ja eri tahojen vaatimukset tulisi yhdellä kertaa kartoitetuiksi kaupunkimiljöön, liikenteen vaatimusten ja kulttuurihistoriallisten tarpeiden näkökohdat huomioon ottaen. Lausuntokierros saattaisi yhtenäistää ulkomainoslaitteiden laatua, sijoitusta ja turvallisuutta olivatpa laitteet pysyviä tai tilapäisiä. On myös todennäköistä, että mallihyväksynnän ja laadun myötä vanhentuneet ja kaupunkikuvaa rumentavat ulkomainoslaitteet poistuvat ja kaupungin taloudellinen tilanne parantuisi. Rakennusvalvontaviraston lupapäätös voisi myös nopeutua.

Prosessikaavio 4:ään sisältyvä jatkolupamenettely mahdollisen luvan menetyksestä kaavoituksellisista syistä saattanee muodostua ongelmalliseksi niissä vuokrasopimustapauksissa, joissa lupapäätös laitteen sijoittamisessa on lyhyempi kuin itse vuokrasopimus. Tällaisen tilanteen estämiseksi tulisi hakijalle tiedottaa hyvissä ajoin ennen vuokrasopimuspäätöstä mahdolliset kaavoitukselliset toteutukset, jotta vältytään ristiriidoilta. Toinen keino on pyrkiä siihen, että vuokrasopimuksen ja lupapäätöksen kesto ovat yhtenevät. Kun kysymykseen tulee jatkolupa, tulisi myös vuokrasopimusaikaa tarkistaa. Kolmas vaihtoehto olisi ottaa vuokrasopimukseen vastaavaa ehto niissä tapauksissa, kun kaupunki on vuokranantajana. Tällaisissa tapauksissa irtisanomisajan tulisi olla riittävän pitkä. Vaihtoehto ei voine sopia tilanteisiin, kun valtio ja yksityinen omistavat maapohjan.

Voimassa olevista sopimuksista 1.8.2008 jälkeen oikeuspalveluilla ei ole muuta huomautettavaa kuin, että metroasemien mainoslaitteisiin voitaneen jatkotoimenpiteinä myös kiinnittää huomiota.

Helsingin kaupunginmuseon johtokunta on (23.8.2005) todennut, että kaupunginmuseo pitää ulkomainoslaitteiden nykytilaa ja tulevaisuuden suuntaviivoja koskevan työryhmän työtä arvokkaana ja tarpeellisena, jotta ulkomainonnan ohjeistusta ja eri viranomaisten käytännön työtä saataisiin selkeytettyä. Ulkomainontaan liittyvien rakenteiden ulkoasun ja sijoittamisperiaatteiden ohjeistaminen on kaupunkikuvan kannalta erittäin tärkeä asia. Muutoin nykyisessä kaupallisuuden leimaamassa tilanteessa aukiot ja katutilat sekä –näkymät muuttuisivat nopeasti levottomiksi markkinakentiksi.

Työn ulkopuolelle on rajattu siirrettävät mainostelineet eli ns. A-standit, joista kuitenkin on olemassa rakennuslautakunnan rakentamistapaohjeistus vuodelta 2001. Jatkossa katukuvan ja jalankulkualueiden ilmeeseen ja levottomuuteen vaikuttavien mainostelineiden sijoituskäytännöt ja mahdollisesti kokonaan rauhoitettavat alueet tulee selvittää.

Raportin ulkopuolelle on lisäksi rajattu rakennusten julkisivuille, katoille tai sisätiloihin sijoitettava mainonta. Rakennuksiin sijoitettavaa mainontaa säädellään rakennuslautakunnan v. 1997 hyväksymässä rakentamistapaohjeessa. Erityisen hyvänä kaupunginmuseon johtokunta pitää periaatetta, että ulkomainoslaitteita ei pääsääntöisesti sallita kiinnitettävän rakennusten seiniin. Samoin yleispiirteiset sijoitusvyöhykkeet ohjeistuksineen ovat välttämättömät. Tällä periaatteella turvataan kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti kaikkein arvokkaimpien ja herkimpien alueiden arvojen säilyminen. Työryhmä esittääkin vyöhykekartan kehittämistä yhteistyössä kaupunkisuunnitteluviraston ja kaupunginmuseon kanssa edelleen niin, että eri vyöhykkeiden sisältä löydetään ne alueet, jotka jäävät kokonaan ulkomainonnan ulkopuolelle. Kaupunginmuseon johtokunta pitää ehdotusta kannatettavana.

Raportissa esiteltyjen, nykyisin käytössä olevien mainoslaitteiden muodostama tuoteperhe tuo kaupunkikuvaan tiettyä rauhallisuutta. Tällaista ulkomainoslaitteiden yhdenmukaisuutta voidaan pitää hyvänä lähtökohtana ja kannatettavana periaatteena jatkossakin. Mainostaulujen yhdistämisellä pysäkkikatoksiin saadaan vähennettyä erillisten mainostaulujen määrää ja tarvetta.

Kaupunginmuseon johtokunta pitää tärkeänä sitä, ettei mainoslaitteiden kokoa tulevaisuudessa kasvateta. Myös rakenteiden keveyteen tulee kiinnittää erityistä huomiota, jottei mainoslaitteista kasva nykyisiä mainoslaitteita massiivisempia. Joissakin kulttuurihistoriallisesti merkittävissä paikoissa yksilöllisesti juuri siihen paikkaan suunniteltu, viereisten rakennusten arkkitehtuuriin ja muihin rakennelmiin sovitettu mainoslaite toisi epäilemättä paremman lopputuloksen. Tämä onkin periaatteessa mahdollista, mutta mallihyväksynnän vaatimus saattaa suosia valmiiksi mallihyväksyttyjä mainoslaitteita.

Lopuksi kaupunginmuseon johtokunta toteaa, että työryhmän raportin loppupäätelmänä esitetyt suositukset jatkotoimenpiteiksi ovat kaikki erittäin kannatettavia ja tarpeellisia ja pitää keskeisenä tavoitetta kehittää ulkomainontaa kaupungin arvon mukaiseksi, mikä edellyttää laitteiden laadun vaatimusta ja ympäristön ja kaupunkikuvan nykyistä parempaa huomioon ottamista. Ulkomainostilan suunnittelussa tulee ottaa huomioon myös kaupungin ja kansalaisjärjestöjen ilmoittamisen ja tiedotuksen tarpeet sellaisissa paikoissa, joissa kansalaiset liikkuvat, kuten esimerkiksi ostoskeskuksissa.

Sosiaalilautakunta on (6.9.2005) pitänyt tärkeänä, että ulkomainoslaitteita sijoitettaessa huolehditaan ympäristön esteettömyydestä, kuten raportissa todetaankin. Sosiaalilautakunta katsoo, että myös ns. A‑standien sijoittelua tulee valvoa siten, etteivät ne muodosta kulkuesteitä jalankulku- tai kevyen liikenteen väylille, vaikka niitä ei olekaan varsinaisesti käsitelty tässä raportissa. Vaihtoehtona olisi tutkittava A‑standien kieltämistä erikseen määritellyillä alueilla. Asiaa on sivuttu raportissa ja Ulkomainos -työryhmän jäsen Tapio Sademies on jättänyt niistä eriävän mielipiteen, jonka mukaan nämä A-standit olisi pitänyt sisällyttää tähän raporttiin. Huolimattomasti sijoiteltuna A-standit aiheuttavat sekavuutta kaupunkiympäristöön ja haittaavat esteetöntä liikkumista. A-standeja koskee erillinen Siirrettävät mainostelineet eli standit – sijoittamisperiaatteet -raportti, joka on hyväksytty rakennuslautakunnassa 24.4.2001.

Päiväkotien ja leikkipuistojen läheisyyteen mainostauluja sijoitettaessa tulee noudattaa erityistä harkintaa. Mainostajilta tulee vaatia kuluttaja-asiamiehen ohjeiden noudattamista. Kuluttaja-asiamiehen Alaikäiset, markkinointi ja ostokset –ohjeessa katsotaan, että koska ulkomainonnassa käytetään julkista tilaa eikä mainosta voi välttyä kohtaamasta, ulkomainonta kohtaa myös lapset ja nuoret. Näin ollen tätä markkinointia voidaan arvioida kuten lapsille suunnattua markkinointia. Häiritsevä mainonta loukkaa kuluttajan oikeutta rauhalliseen asuinympäristöön ja vahvistaa usein vallitsevia sukupuolistereotypioita.

Erityisesti lasten ja nuorten ympäristö tulisi rauhoittaa liialliselta markkinoinnilta. Vaikka vastuun mainonnan sisällöstä kantavat mainostajat, on kaupungilla ulkomainonnasta hyötyvänä osapuolena myös vastuu huolehtia siitä, että mainonnan sisältö on asiallista ja ohjeisiin perustuvaa.

Ulkomainoslaitteita sijoitettaessa on kiinnitettävä huomio myös erityisryhmien tarpeisiin. Sijoittelulla ei saa vaikeuttaa liikkumista esim. pyörätuolilla tai lastenvaunujen kanssa. Sijoittelu ei saa haitata kaupunkiympäristön hahmottamista. Näkövammaisten osalta on otettava huomioon, että mainoslaitteiden tulee olla hahmotettavissa kepin kanssa alhaalta asti. Sivulle ylhäältä levenevät laitteet voivat aiheuttaa ongelmia. Pysäkkikatoksissa on huolehdittava, että tilaa jää pyörätuolilla kääntymiseen. Tämä helpottaa myös lastenvaunujen kanssa liikkuvia.

Tulevaisuudessa ulkomainoksiin liitetään myös ääniä. Joissakin paikoissa näitä äänimainostauluja on jo käytössä. Tästä ei ollut mainintaa loppuraportissa, mutta asia on tarpeen ottaa huomioon. Äänien osalta tulee kiinnittää huomiota siihen, etteivät ne häiritse esimerkiksi liikennevalojen ääniopastuksen havainnointia eivätkä aiheuta lisähälyä jo ennestään meluisaan kaupunkiympäristöön.

Sosiaalilautakunta pitää työryhmän esittämiä suosituksia jatkotoimenpiteiksi hyvinä ja tärkeinä ottaen kuitenkin huomioon esteettömyysasiat sekä markkinoinnin yleiset eettiset periaatteet.

Pelastuslautakunta on (13.9.2005) todennut mm., että kiinteiden mainoslaitteiden sijoituksessa on otettava huomioon visuaalisten ja liikenneturvallisuusnäkökohtien lisäksi pelastusturvallisuuteen kuuluvat asiat. Raportissa on kiinteiden mainoslaitteiden sijoittelussa jätetty tyystin huomioimatta pelastustiet. Reitti nostolavayksikölle sijaitsee paikoin kevyenliikenteen väylällä, viheralueella, julkisella torialueella jne. eli reiteillä, jotka eivät ole perinteisiä tontille ajoreittejä. Varsinkin nostolavalle varatun reitin geometria on tilaa vievä, kääntösäteen ollessa 12 m, tulee normaali tiestönkin reittitarkastelut tehdä huolella.

Pelastusviranomainen olisi toivonut selkeitä pelisääntöjä A-standien käytölle, semminkin kun pelastuslain mukaan muidenkin onnettomuuksien kuin tulipalojen ennaltaehkäisyyn tulee laitoksen kiinnittää huomiota.

Raporttiin on lisättävä pelastustoimen osio, missä viitataan pelastuslakiin, pykäliin 21 ja 33. Suunnittelun yhteydessä on aina selvitettävä olemassa olevat pelastustiet. Niille ei saa sijoittaa kiinteitä mainoslaitteita.

Määritettäessä jatkosuunnittelussa sijoitusohjeet kiinteille mainoslaitteille on myös määriteltävä käyttöohjeet nk. A-standeille.

Esteettömyystarkastelujen tulisi olla mukana kaikessa Helsingin kaupungin suunnittelussa (vrt. Esteetön Helsinki-projekti). Nyt on rajattu raportin ulkopuolelle nk. A-standit, joilla on suuri merkitys kaupunkitilan toimivuuteen. Vanhusten, näkö- ja liikuntavammaisten liikkumisen sujuvuus heikentyy samoin lastenrattaiden kera kulkevien. A-standit jopa aiheuttavat vaaratilanteita: kohtaamisonnettomuuksia, kompurointeja jne.

Yleisten töiden lautakunta on (15.9.2005) esittänyt seuraavaa:

Lupaprosessi Rakennusviraston rooli ulkomainoslaitteiden sijoittamisessa rajoittuu nykyisin lähinnä ulkomainosyrittäjälle annettavan kaivuluvan myöntämiseen ja valvontaan sen jälkeen, kun kiinteistövirasto on tehnyt ulkomainospaikasta vuokrasopimuksen kaupunkisuunnitteluvirastoa kuultuaan ja rakennusvalvontavirasto puolestaan antanut toimenpideluvan mainoslaitteen sijoittamiseen.

Kaivulupa myönnetään prosessin loppuvaiheessa juuri ennen mainoslaitteen asentamista. Jos tässä yhteydessä paljastuu esim. maanalaisista johdoista johtuvia esteitä mainoslaitteen sijoittamiselle suunniteltuun paikkaan, on sille etsittävä uusi paikka ja pahimmassa tapauksessa koko prosessi voidaan joutua käymään läpi uudestaan.

Raportissa prosessia ehdotetaan muutettavaksi 1.8.2008 lähtien siten, että jo ennen mainospaikkaa koskevan vuokrasopimuksen tekemistä rakennusvirasto antaisi lausunnon mainospaikan soveltuvuudesta mm. johtojen ja katuympäristön kannalta. Tällä muutoksella voidaan varmistaa, että lupaprosessia ei jatketa turhaan paikoissa, joissa mainoslaitteen sijoittamiselle ei ole teknisiä edellytyksiä. Katu- ja puisto-osasto pitää tätä muutosta perusteltuna.

Ulkomainoslaitteisiin liittyvä lupaprosessi on hakijan ja kaupungin hallinnonkin kannalta moniportainen, joten raportissa esitetään sen yksinkertaistamista siten, että jo mainospaikan vuokrauspäätös sisältäisi kaikki tarvittavat luvat, mm. kaivuluvan. Yleisten alueiden vuokrauksia tekevät nykyisin sekä kiinteistöviraston tilakeskus, joka vastaa vuokrauksista kaupallisiin tarkoituksiin, sekä rakennusviraston katu- ja puisto-osasto, jolle kuuluvat muut luvat. Vaikka nykyinen järjestelmä toimii kohtalaisen hyvin, olisi pidemmällä aikavälillä rationaalisempaa keskittää kaikki yleisten alueiden vuokrausasiat yhteen yksikköön. Yleisten alueiden käytön vastuullisena tahona luontevin sijoituspaikka tälle yksikölle olisi katu- ja puisto-osasto.

Esteettömyys Mainoslaitteiden sijoittamisessa on otettava huomioon esteettömyysnäkökulma, eli laitteita ei esimerkiksi tulisi sijoittaa paikkoihin, joita näkövammaiset eivät voi havaita valkoisen kepin avulla kaduilla liikkuessaan. Mainoslaitteilla ei tule myöskään rajoittaa kohtuuttomasti kulkuväylien leveyttä, jotta niillä voidaan liikkua esteettömästi esim. pyörätuolilla. Mahdollisuuksien mukaan mainoslaitteet on sijoitettava kaduilla kohtiin, joissa ei ole jalankulkua, esim. välikaistoille ym.

Esteettömyysnäkökohtien arvioimisessa on syytä käyttää valtakunnallisessa esteettömyysprojektissa kehitettyjä mitoitusohjeita.

Mainoslaitteiden sijoittamisessa tulee ottaa huomioon työturvallisuusnäkökohdat laitteita huollettaessa ja mainoksia vaihdettaessa sekä laitteita ympäröivien alueiden ylläpidettävyys, mm. aurausmahdollisuus.

Yhteiskunnallinen tiedottaminen mainoslaitteissa

Kaupungilla on nykyisin kiinteistöviraston hallinnoimina käytössään 159 kaupungin omaan tiedottamiseen liittyviä mainostiloja, ns. Abribus-valomainostauluja, joita on toistaiseksi käytetty lähinnä kulttuuripalvelujen mainostamiseen. Kahden viikon kampanjan mainostilavuokra on kaupungin eri hallintokunnille 1 590 euroa.

Rakennusvirastolla on jatkuvaa tarvetta erilaisiin asenne- ym. kampanjointiin (mm. Helli Helsinkiä, roskaamiskampanjat). Jos ulkomainoslaitteiden kilpailuttamisessa varattaisiin tietty määrä tällaista "ilmaista" mainostilaa, voitaisiin kaupungin kannalta tärkeitä siisteys- ym. teemoja edistää vähäisin kustannuksin, mutta laajalla näkyvyydellä. Ulkomainoslaitteita kilpailutettaessa tulisi ottaa tämä näkökulma huomioon.

Myös asukasjärjestöjen ja kaupungin omaa tiedottamistarvetta palvelevien ilmoitustaulujen mahdollisuutta tulisi selvittää. Näiden ylläpito voitaisiin tehdä esimerkiksi yhteistyössä asukasjärjestöjen kanssa.

Jatkotoimenpiteet Raportissa ehdotetaan useita jatkotoimenpiteitä, joista seuraavat koskevat rakennusvirastoa:

Yhteistyötä eri virastojen välillä tulee parantaa prosesseja ja menettelytapoja yksinkertaistamalla ja kehittämällä. Tämä tarkoittaa

- eri virastojen roolien selkiyttämistä ja rajapinnoista sopimista ja jatkossa ulkomainonnan parissa olevien toimijoiden vähentämistä kaupungin kentässä

- paikkatietojärjestelmän pikaista kehittämistä ja käyttöönottoa. Järjestelmän tulee palvella kaikkia kaupungin toimijoita (vastuullisena kiinteistövirasto)

- ulkomainoslaitteiden paikkojen huomioimista laadittavissa suunnitelmissa, mm. katu- ja ympäristösuunnitelmissa sekä katutilaa koskevien suunnitteluohjeiden laatimista, joissa huomioidaan myös ulkomainoslaitteiden mitoitus ja sijoittamisedellytykset (kaupunkisuunnitteluvirasto, rakennusvirasto).

Ulkomainoslaitteiden paikat kilpailua varten teetetään konsulttityönä (kaupunkisuunnitteluvirasto yhteistyössä muiden virastojen kanssa) ja soveltuvin osin virastojen omana työnä.

Kaupungin tulee katutilan omistajana ja haltijana ottaa kantaa siirrettäviin mainostelineisiin eli standeihin, joista yleisimpiä ovat ns. A-standit.

Katu- ja puisto-osaston mielestä tavoite vähentää ulkomainoslaitteiden kanssa toimivia hallintokuntia nykyisestä neljästä on perusteltu ja se ehdottaakin tutkittavaksi, voitaisiinko yleisille alueilla sijoitettavien ulkomainoslaitteiden vuokraustoiminta siirtää kiinteistövirastosta rakennusviraston katu- ja puisto-osastolle, joka vastaa katujen kunnossa- ja puhtaanapidosta sekä muutoinkin toimii katu- ja puistoalueiden isäntänä. Katu- ja puisto-osastolla ollaan yhdistämässä katu- ja puistoalueiden paikkatietorekisterit yhdeksi yleisten alueiden rekisteriksi, johon voitaisiin luontevasti liittää myös ulkomainoslaitteita koskevat tiedot.

Katusuunnittelun yhteydessä on toistaiseksi otettu kantaa ulkomainoslaitteiden sijoittamiseen vain satunnaisesti. Katu- ja puisto-osasto pitää työryhmän ehdotusta ulkomainoslaitteiden huomioimiseksi katusuunnitteluvaiheessa perusteltuna eikä näe esteitä sille, että jatkossa katusuunnitelmissa ja niihin liittyvissä suunnitelmaselostuksissa tarkistetaan ulkomainoslaitteiden sijoittamismahdollisuudet sekä tehdään niihin tarvittavat tilavaraukset.

Siirrettävien mainoslaitteiden osalta katu- ja puisto-osasto toteaa, että etenkin eräillä keskustan alueilla ns. A-standeista on haittaa kadun käyttäjille ja kunnossapidolle. Näiden laitteiden käytöstä tehdyt ohjeet on hyväksytty rakennuslautakunnassa 24.4.2001. Järjestyslain voimaan tulon johdosta kaupungin järjestyssääntö, jonka perusteella näitä mainoksia olisi pystytty tehokkaasti valvomaan, on kumottu. Laitteiden valvontavastuu on nykyisin rakennusvalvontavirastolla ja poliisilla, mutta resurssit tähän ovat riittämättömät. Esteettömyyden lisäämiseksi niiden käyttöä tulisikin pystyä rajoittamaan ja valvomaan nykyistä paremmin.

Joukkoliikennelautakunta on (22.9.2005) esittänyt mm. seuraavaa:

Ulkomainoslaitteista liikennelaitoksen vastuulle kuuluvat raitiovaunu- ja bussipysäkkien sadekatokset. Niiden pystytyksestä ja kunnossapidosta liikennelaitoksella on vuoden 2015 loppuun kestävä sopimus, joka jatkuu viisi vuotta kerrallaan irtisanomisajan ollessa 24 kuukautta. Sopimukseen kuuluu tällä hetkellä 1210 katosta (vuoden 2005 lopussa 1255 modulia) ja niitä rakennetaan vielä 140 lisää vuoden 2009 loppuun mennessä.

Pysäkkikatoksia on kahta tyyppiä, leveä- ja kapeapäätyisiä, leveäpäätyinen suojaa paremmin sateelta ja tuulelta, joten se on matkustajapalvelun kannalta huomattavasti parempi. Pysäkkikatoslupia käsiteltäessä ei matkustajapalvelua kuitenkaan aina riittävästi huomioida vaan kapeapäätyisiä katoksia joudutaan asentamaan kohteisiin, joissa pysäkkitila riittäisi leveämmällekin mallille.

Joukkoliikenteen osalta kaupungin tarpeet karttainformaatiolle ja tiedottamiselle on jo nyt huomioitu, mutta kaupungin kulttuurin ja muun tiedottamisen tarpeeseen ei ole varauduttu.

Näköpiirissä ei ole pysäkkikatoksiin liittyviä muutostarpeita, mutta viimeistään vuonna 2013, ennen nykyisen sopimuskauden irtisanomisajan umpeutumista ne luonnollisesti tarkistetaan.

Rakennuslautakunta on (27.9.2005) todennut mm. seuraavaa.

Rakennusvalvontaviraston rooli on toimia lupaviranomaisena, joka myöntää ulkomainoslaitteille luvat maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämällä tavalla. Yleensä ulkomainoslaitteet edellyttävät toimenpidelupaa maankäyttö- ja rakennusasetuksen 62 §:n mukaisesti. Asetuksen toimenpidelupaa ei kuitenkaan tarvita, jos toimenpide perustuu oikeusvaikutteiseen kaavaan tai katusuunnitelmaan taikka yleisistä teistä annetun lain mukaiseen hyväksyttyyn tiesuunnitelmaan.

Helsingissä on lisäksi omaksuttu ns. mallihyväksyntämenettely. Aluksi itse laitteelle haetaan mallihyväksyntä, jonka jälkeen yksittäisten laitteiden luvat haetaan pelkästään esittämällä laitteen asemapiirros ja ympäristösuunnitelma.

Vanhojen ennen vuotta 1990 käyttöön otettujen laitteiden luvat oli myönnetty yleensä määräaikaisina (esim. pylvästauluille ja suurtauluille normaalisti viideksi vuodeksi).

Myös laitteiden lupien valvonta kuuluu rakennusvalvontavirastolle. Lisäksi Helsingin kaupunginvaltuusto on määrännyt rakennuslautakunnan toimimaan viranomaisena, joka valvoo, että liikenneväylät, torit ja katuaukiot sekä puistot ja oleskeluun tarkoitetut ulkotilat täyttävät hyvän kaupunkikuvan ja viihtyisyyden vaatimukset.

Rakentamisen ohjaamiseksi rakennuslautakunta voi antaa alueellisia tai koko kaupunkia koskevia rakentamistapaohjeita. Ohjeiden on edistettävä alueen ominaispiirteisiin ja paikallisiin erityisolosuhteisiin sopivaa ja kestävää rakentamista (Helsingin kaupungin rakennusjärjestys 2 §). Kun toimenpide toteutetaan rakentamistapaohjeen mukaisesti, lupaa toimenpiteeseen ei tarvitse hakea. Rakennusvalvontaviranomainen voi kuitenkin edellyttää luvan hakemista erityisestä syystä.

Työryhmän suosituksista

Työryhmä suosittaa, että kantakaupungin keskeisissä osissa, raportin liitekartan vyöhykkeellä I, luovutaan vanhoista ennen vuotta 1990 käytössä olleista laitteista vuoden 2008 jälkeen. Käytetty karttaliite on otettu ilmeisesti sellaisenaan kaupunkisuunnitteluviraston jo aikaisemmin laatimasta kartasta, jota on käytetty annettaessa lausuntoja mainostauluhankkeista.

Esitetyllä vyöhykeajattelulla tavoitellaan menettelyjen yksinkertaistamista. Sen avulla on mahdollista selkiyttää ulkomainoslaitteiden sijoittamiskäytäntöjä ja esim. kehittää kullekin alueelle sen tarpeisiin sopivat luvanvaraisuussäännöt.

Kartan mukainen vyöhyke I on kuitenkin kovin laaja ja sisältää eri lailla arvotettavia alueita. Asiaa voitaisiin tarkastella eritellymmin niin, että ulkomainoslaitteet empirekeskustassa ja muutamalla muulla ydinkeskustan kaikkein arvokkaimmalla alueella kiellettäisiin kokonaan ja linja olisi vapaampi näiden alueiden ulkopuolella.

Myös esitys siltä osin, millainen laitekanta eri vyöhykkeillä ylipäätänsä olisi mahdollista, on tiukahko. Sähköisiä mainos- ja informaatiotauluja sallittaisiin vyöhykkeellä I vain korttelien sisäpihojen kaltaisissa paikoissa. Pylvästaulut olisi kielletty kokonaan. Vyöhyke I kattaa koko niemen.

Rakennuslautakunnan mielestä vyöhykeajattelu on liian summittainen keino ratkaista kysymys arvokkaiden alueiden rauhoittamiseksi häiritsevältä ulkomainonnalta ja ulkomainoslaitteilta. Juuri niemen alueella liikkuu eniten kaupunkilaisia ja matkailijoita. Esimerkiksi matkailijat tarvitsevat informaatiota, jota kaksipuolisilla sähköisillä laitteilla on voitu välittää.

Rakennuslautakunta esittää, että vyöhykeajattelu korvataan yksityiskohtaisemmalla tarkastelulla, jossa erityisen arvokkaat ympäristöt nostetaan esiin ja arvotetaan ulkomainonnan kannalta. Erään lähtökohdan tähän tarjoaa valtakunnallisesti merkittäviä kulttuurihistoriallisia ympäristöjä koskeva Museoviraston uusi tarkistettu luettelo. Olemassa oleva valtakunnallisesti merkittäviä kulttuuriperintökohteita koskeva inventointi ja julkaisu on vuodelta 1993.

Työryhmän kanta, että mainoslaitteiden laadukkuutta tulee kilpailutettaessa painottaa, on oikea. Mainoslaitteiden nykyinen kaupunkikuvallinen ilme on vain keskinkertainen. Juuri kilpailuttaminen on se vaihe, jossa kaupungilla on mahdollisuus vaikuttaa käytettyjen laitetyyppien valintaan ja siihen, että laitteita jatkuvasti kehitetään. Ulkomainoslaitteita koskevat sopimukset päättyvät pääosin kesällä 2008 ja laitteistot ja laitepaikat on tarkoitus kilpailuttaa sitä ennen. Työryhmän esitykset tähtäävätkin kilpailun valmisteluun ja kilpailun jälkeiseen tilanteeseen.

Suositusten mukaan yhteistyön parantaminen virastojen välillä tarkoittaa mm. selkeiden periaatteiden laatimista ulkomainonnalle rakentamistapaohjeiden muodossa. Tällainen jo olemassa oleva rakentamistapaohje on Mainosroskakorit, sijoittamisperiaatteet, vuodelta 2004. Aiheeseen liittyy myös rakentamistapaohje Mainoslaitteet rakennuksissa, jonka aihepiirin työryhmä on rajannut raporttinsa ulkopuolelle.

Lisäksi rakennusvalvonnassa on tehty työtä ulkomainoslaitteita, ulkomainonnan suurtauluja sekä pylvästauluja koskevien ohjeiden laatimiseksi.

Toinen vastaava kehityskohde raportissa on valvonnan tehostaminen. Rakennusvalvontavirastossa on kaksi katujen valvontaan erityisesti tarkoitettua rakennusmestarin virkaa. Katuvalvonnan painopiste on talviaikaisessa liukkaudentorjunnassa, mutta virasto on myös pannut toimeen esimerkiksi ns. A-standeihin keskittyviä valvontaiskuja yhteistyössä poliisin kanssa.

Työryhmän raporttiin liittyy jäsen Sademiehen eriävä mielipide, joka koskee etupäässä juuri A-standejä. Mielipiteen mukaan standit tulisi kieltää työryhmän esittämän I vyöhykkeen alueelta. Työryhmä tyytyy katsomaan, että kaupungin tulee katutilan omistajana ja haltijana ottaa tämäntapaisiin telineisiin kantaa. Rakennuslautakunta on omalta osaltaan vuonna 2001 hyväksynyt rakentamistapaohjeen Siirrettävät mainostelineet eli standit, sijoittamisperiaatteet ja lähettänyt sen kaupunginhallitukselle tiedoksi ja kiinteistölautakunnalle toimenpiteitä varten.

Paikkatietojärjestelmä Lupaviranomaisen kannalta tarkasteltuna kehitys 1980-luvulta on mainoslaitteiden osalta ollut ongelmallinen. Vanhojen ennen vuotta 1990 käyttöön otettujen laitteiden luvat oli myönnetty yleensä määräaikaisina (esim. pylvästauluille ja suurtauluille 5 vuodeksi). Tämä on osittain johtanut siihen, että määräaikojen jatkoille ei ole lupia haettu, tai näitä jatkolupia ei ole kyetty voimavarojen niukkuudesta johtuen asianmukaisesti käsittelemään. Kun ulkomainoslaitteiden määrä on suuri, on tuhansien laitteiden seuranta osoittautunut vaikeaksi. Työryhmä esittääkin kehitettäväksi ja käyttöön otettavaksi ulkomainoslaitteita koskevan paikkatietojärjestelmän. Järjestelmän avulla laitteiden paikkojen vuokraus, lupakäsittely, valvonta ja seuranta helpottuisivat. Vastuuvirastona on kiinteistövirasto.

Rakennuslautakunta kannattaa paikkatietojärjestelmän pikaista käyttöön saamista.

Rakennusvirasto katuhallintokuntana

Eri virastojen työnjaon mukaisesti olisi tarkoituksenmukaista, että rakennusvirasto katuhallintokuntana suunnittelisi katutilan käyttöä raportissa esitetyllä tavalla. Virasto suunnittelee tai suunnitteluttaa kadunkalusteiden paikat ja myöntää luvat teknisille laitteille. Olisi järkevää, että rakennusvirasto myös määrittelisi normaalien katuympäristöön sijoitettavien ulkomainoslaitteiden paikat katusuunnitelmissa ja katusuunnitelmaa täydentävissä ympäristösuunnitelmissa. Tällöin erillistä rakennusvalvonnan lupakäsittelyä ei enää lainkaan tarvittaisi.

Vyöhykekartta, liikenneturvallisuusohjeet ja rakennusvalvontaviraston ohjeet loisivat puitteet laitteiden sijoittamiselle virastojen sopiman työnjaon mukaisesti.

Kaupunkikuvaneuvottelukunnan lausunto

Kaupunkikuvaneuvottelukunta on antanut Ulkomainostyöryhmän loppuraportista oman lausuntonsa 17.8.2005.

Neuvottelukunta suosittelee pylväsmainonnan kehittämistä kohti kulttuurimainontaa. Banderollimainontaa pitäisi kehittää innovatiiviseksi kertomaan kaupungin eri aktiviteeteista. Tällaisesta on löydettävissä hyviä esimerkkejä eri puolilta Eurooppaa.

Kun ulkomainonta kaupungin toimesta kilpailutetaan, tulee ulkomainostyöryhmän jäseniä olla edustettuna laadittaessa kilpailutuksen kehykset.

Lopuksi Rakennuslautakunta pitää ulkomainoslaitteiden nykytilaa ja tulevaisuuden suuntaviivoja koskevaa loppuraporttia hyvänä lähtökohtana valmisteltaessa ulkomainoslaitteista käytävää kilpailua. Raportissa esitetyt jatkotoimenpidesuositukset ovat rakennusvalvonnan näkökulmasta pääosin tarkoituksenmukaisia ja ovat omiaan selkiyttämään ja yksinkertaistamaan nykyisiä käytäntöjä.

Esitetystä vyöhykeajattelusta tulee kuitenkin luopua. Kolmiportainen aluejako voidaan korvata eri tilanteet paremmin huomioon ottavalla yksityiskohtaisemmalla tarkastelulla, jossa alueiden sopivuus tai sopimattomuus erityyppiseen ulkomainontaan harkitaan.

Samalla kun kaupalliseen tarkoitukseen tulevaa laitekantaa kehitetään, tulisi kaupungin entisestään voimistaa keinoja osoittaa vapaaehtoisen kansalaistoiminnan, kuten kaupunginosayhdistysten käyttöön soveltuvia ilmoitustauluja. Tällaisesta käytännöstä on jo muutamia hyviä esimerkkejä eri puolilla kaupunkia. Tarvetta kansalaistiedottamiseen on enenevässä määrin.

Helsingin Satama on (28.9.2005) pitänyt hyvänä raportissa esitettyjä pääperiaatteita koko kaupungin ulkomainonnan keskitetystä koordinoinnista. Helsingin Satama pitää hyvänä myös sitä, että käytettävät laitteet tyyppihyväksyttäisiin.

Helsingin Sataman mielestä mainoslaitteita sijoitettaessa Sataman hallinnoimilla alueilla on otettava huomioon alueen liikenteelliset ja paikalliset olosuhteet, joten mainoslaitteiden sijoittelusta Sataman pitää saada päättää itse.

Lisäksi Helsingin Satama korostaa sitä, että sen lisäksi mitä vaatimuksia mainoksille muutoin asetetaan, ne eivät saa olla Sataman liiketoiminnan vastaisia.

Helsingin Satama haluaakin olla sen alueille sijoitettavien mainoslaitteiden lupahakemusten valmistelussa mukana ja vaikuttaa niitä koskevien sopimusten sisältöön. Parhaiten tämä toteutuu oman sopimuksen kautta ja mieluiten niin, että sama sopimus kattaa sekä ulkoalueiden mainokset että terminaalien sisällä olevat mainokset.

Helsingin Energia on (26.10.2005) todennut mm., että mainoslaitteet liittyvät Helsingin Energian liiketoimintaan mm. seuraavissa yhteyksissä: pylvästaulut (n. 2 000 kpl) on sijoitettu pääsääntöisesti ulkovalaistuksen pylväisiin ja mainosroskakoreista (n. 1 000 kpl) huomattava osa on kiinnitetty myös valaisinpylväisiin. Valaistujen ulkomainosten liittymisjohdoista lähes kaikki on liitetty ulkovalaistusverkkoon. Pienehkö osa mainoslaitteista tarvitsee jatkuvaa sähköä, jolloin niillä on liittymisjohto jakeluverkkoon.

Helsingin Energia toteaa, että pylvästaulujen sijoituksessa ja kiinnityksessä tulisi ottaa myös pylvään omistajan näkökanta entistä paremmin huomioon. Esim. tuulisille paikoille ei tulisi lainkaan asentaa pylvästauluja, koska pylväitä ei ole mitoitettu taulujen aiheuttamalle tuulikuormalle. Samasta syystä esim. banderollien kiinnittäminen pylväisiin on kaikkialla kiellettyä.

Pylvästaulujen ja mainosroskakorien kiinnityslaitteet ja –tavat tulisi toteuttaa pylvään pintakäsittelyä suojaavalla tavalla ja kiinnitys ei saa estää pylvään sähkölaitteiden kytkentätilan avaamista. Liittymisjohtojen tilaukset suositellaan tehtäviksi hyvissä ajoin etukäteen, jolloin tarvittaessa ehditään tutkimaan edullisempaa vaihtoehtoista paikkaa ja liittymisjohtoreittiä. Valaistujen mainostaulujen luminanssin (pintakirkkauden) tulee olla oikeassa suhteessa ympäröivään julkisen ulkotilan valaistukseen.

Kiinteistölautakunta on (1.11.2005) todennut mm. seuraavaa.

Kiinteistöhallinnon rooli Paikkojen vuokraaminen ulkomainoslaitteita varten, pysäkkikatoksia lukuun ottamatta, on ollut kiinteistöhallinnon tehtävä noin 60 vuoden ajan eli siitä alkaen, kun järjestettyä sekä säädeltyä ulkomainontaa on kaupungissamme ollut. Kiinteistöhallinnolla on edelleen parhaat edellytykset kaupungille menestyksellisen ulkomainosvuokrauksen hoitamiseen.

Toisaalta saattaa olla jatkossa paikallaan miettiä pysäkkikatoksien hallinnointia. Pysäkkikatosten lupamenettely poikkeaa suuresti mainoslaitepaikkojen menettelystä. Pysäkkikatoksia käytetään ulkomainonnan lisäksi tuotekohtaiseen mainontaan. Pysäkkikatoksien maapohjalle ei ole määritelty vuokraa. Jatkossa saattaisi tulla ongelmia kilpailuttamisen myötä siitä, että pysäkkikatosten ylläpito kuuluu liikennelaitokselle, jolla ei ole katoksille omaa käyttöä, kun liikennöinnin on voittanut jokin muu yhtiö. Tällöin pahimmillaan saattaisi olla seurauksena, että jonkin linjan voittaneella yhtiöllä on erillissopimus pysäkkikatosmainonnasta jonkin toisen ulkomainosyhtiön kanssa ja alueelle tulee toiset pysäkit ja toiset jäävät paikalleen vain mainospaikoiksi. Näin on tapahtunut ainakin Ruotsissa.

Merkittävä osa ulkomainonnasta raportin ulkopuolella

Työryhmä ei käsitellyt esimerkiksi pysäkkikatoksia, valomainontaa, rakennusten seiniin kiinnitettyjä mainoslakanoita, mainosliputusta eikä nk. a-standimainontaa, vaikka nämä muodostavat erittäin merkittävän ja yhä kasvavan mainosvolyymin Helsingissä. Myöskään ulkomailla olevia uusia mainoslaiteratkaisuja ei ole käytännössä lainkaan tarkasteltu, vaikka muun muassa Pariisista löytyy useita tyylikkäitä, myös Helsinkiin sopivia laitteita. Työryhmä keskittyi lähes yksinomaan kiinteistöviraston tilakeskuksen vuokraamiin mainoslaitteisiin.

Yrittäjien asema Työryhmä on kuullut yrittäjiä. Yrittäjien kannanotoilla ei ole juuri ollut merkitystä raportin sisältöön. Ulkomainosyrittäjien mielipiteiden tulisi selkeämmin näkyä loppupäätelmissä. Asialla on myös valtakunnallista merkitystä, koska jonkin laitteen osittainen tai totaalinen kieltäminen Helsingissä vaikuttaa koko maan kehitykseen.

Työryhmän suosituksista

Työryhmä suosittaa, että kaupunki jaetaan kolmeen eri vyöhykkeeseen. Lautakunnan mielestä vyöhykeajattelusta tulisi luopua. Kunkin mainospaikan ja ‑laitteen soveltuvuus tulee ratkaista paikkakohtaisesti, kuten on tehty tähänkin saakka.

Virastojen työnjako Raportti keskittyy suurelta osin virastojen väliseen työnjakoon, jota on pyritty selkeyttämään. Tilakeskuksen kannalta ei ole suurta merkitystä sillä, missä vaiheessa se pyytää yrittäjien hakemuksesta kultakin virastolta lausunnon. Tavallisesti hakemuksista pyydetään lausunto ennen vuokrauspäätöksen tekemistä kaupunkisuunnitteluvirastolta, minkä jälkeen on tehty päätös. Tämän jälkeen yrittäjä toimittaa hakemuksensa ja vuokrauspäätöksensä rakennusvalvontavirastolle. Se, että rakennusvirasto haluaa, että ns. kaivulupaa varten pyydetään ensiksi lausunto siltä, on toki mahdollista, mutta asian kokonaisprosessissa kaivuluvalla ei ole suurtakaan merkitystä. Ulkomainosyrittäjät selvittävät etukäteen mainospaikan pystyttämisen mahdolliset viemäri-, johto- yms. esteet, koska he ovat hankkineet tarvittavat tiedot ennen lupahakemuksien jättämistä.

Liikenneturvallisuusnäkökohdat laitteita sijoitettaessa

Raporttiin on liitetty ohje mainoslaitteiden sijoittelusta liikenneturvallisuuden kannalta. Tämä ohje perustuu yksinomaan kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluviranomaisen näkökantoihin ja tulkintoihin. Tutkimuksia mainoslaitteiden vaikutuksista liikenneturvallisuuteen ei ole tehty, vaikka saadun tiedon mukaan mm. JCDecaux Oy Finland on esittänyt tällaisen tutkimuksen tekemistä yhteistyössä siten, että yhtiö osallistuisi tutkimuksen rahoitukseen.

Kullakin mainoslaitteella on lupa nykyiseen sijoituspaikkaansa. Paikkahakemuksen yhteydessä kiinnitetään luonnollisesti huomiota myös liikenneturvallisuuteen. Tiedossa ei ole yhtään tapausta, jossa mainoslaitteesta olisi aiheutunut liikenneonnettomuus. Laitteet on sijoitettu vakiintuneiden periaatteiden mukaisesti ja sijoituspaikat ovat olleet samoja useita vuosia. Viime ja tämän vuoden aikana, kun yrittäjät ovat hakeneet uusia mainoslaitepaikkoja, on jo eräissä kannanotoissa sovellettu työryhmän raportin ohjeita, vaikka ohjeet eivät ole vielä voimassa. Uusia ohjeita ja määräyksiä voidaan soveltaa vasta siitä alkaen, kun ne on hyväksytty.

Laadittu liikenneturvallisuusohje on liian tiukka, perustuu olettamuksiin eikä ota huomioon sitä, että kaupungissa on kivitaloja, erilaisia pylväitä, bussipysäkkejä, liikenteen ohjauslaitteita, huoltoasemien liikemerkkejä yms. näköesteitä. Lautakunnan mielestä ohjeita ei voida ottaa käyttöön ennen kuin asia ensin tutkitaan perusteellisesti.

A-standit Työryhmä ei käsitellyt raportissaan ns. a-standeja, joita on ripoteltu useita satoja kappaleita ympäri kaupunkia. Raportissa on kiinteistöviraston jäsenen eriävä mielipide, jonka mukaan ns. a-standit tulisi kieltää kantakaupungin alueelta. Tämä alue on sama, jonka sisältä kiinteistölautakunta kielsi muovikalusteet ulkotarjoilualueilta. Huolimatta rakennusvalvontaviraston a-standeistä antamista ohjeista ohjeiden valvonta on olematonta sekä tehotonta.

Useissa Euroopan kaupungeissa nämä laitteet on kokonaan kielletty. Mikäli a-standien pitäminen kiellettäisiin kantakaupungin alueella, kaupunkikuva selkenisi sekä parantuisi huomattavasti. A-standien rivistöt mm. kävelykaduilla muodostavat esteitä liikunta- ja näkörajoitteisille. A‑standeista tulee kaupungille viikoittain kielteistä palautetta.

Kiinteistölautakunnan mielestä a-standit tulisi kieltää kantakaupungin alueelta.

Mallihyväksyntä Työryhmä ehdottaa, että ulkomainoslaitteille myönnettäisiin mallihyväksynnät määräaikaisena esim. 10 - 15 vuodeksi. Lautakunnan mielestä mallihyväksyntäjärjestelmää tulee kehittää. Niistä tulisi etukäteen pyytää ainakin kaupunkisuunnitteluviraston ja kiinteistöviraston lausunnot. Myös yrittäjille lausunnot ovat välttämättömiä, varsinkin kun on kyse vanhojen laitteiden jatkoajoista. Määräaikaa tulee tarkastella laitekohtaisesti ja pyrkiä siihen, että käytössä olisi laitteita, joita voidaan käyttää pidempiä aikoja. Kaikilla mainoslaitteilla, jotka liittyvät tilakeskuksen vuokraamiin mainoslaitepaikkoihin, on voimassa oleva tyyppihyväksyntä.

Paikkatietojärjestelmä Eri hallintokunnilla on ollut selkeä tarve saada aikaan mainospaikkojen paikkatietojärjestelmä. Tilakeskuksella on ollut käytössään manuaalinen karttajärjestelmä, josta tilakeskus luo atk-järjestelmää. Järjestelmää ylläpitää tilakeskus ja eri virastoille tulee sen selailumahdollisuus. Jatkossa paikkatietojärjestelmää tulee kehittää keskitetysti sellaiseksi, että se on kaikkien asiaan liittyvien virastojen käytössä ja ne voivat täydentää siihen omat tietonsa.

Taloudellinen merkitys Ulkomainonnan taloudellinen merkitys on huomattava. Helsingin markkinat muodostavat merkittävän osan valtakunnallisten ulkomainosyhtiöiden tuloista. Myöskään sen työllistävä vaikutus ei ole merkityksetön. Mikäli raportin suositukset otettaisiin liikennesuunnitteluosaston kannan mukaisena sellaisenaan heti käytäntöön, aiheutuisi siitä tilakeskuksen tiedon mukaan yrittäjille 1,4 miljoonan euron siirtokustannukset edellyttäen, että korvaavia paikkoja löytyisi vastaava määrä. Varovaisen arvion mukaan liiketaloudelliset menetykset ulkomainosyhtiöille, niiden ilmoituksen mukaan, olisivat noin 4 miljoonaa euroa. Jos ohjeet sellaisenaan tulisivat voimaan, ne saattaisivat vaikuttaa myös muiden kaupunkien vastaaviin ohjeisiin ja tätä myötä uusiin tulonmenetyksiin. Sillä olisi merkitystä myös kaupungin vuokra- ja verotuloihin sekä eittämättä myös alan yritysten työllistämismahdollisuuksiin.

Kaupungin oma ilmoittelutarve

Kvston vuoden 1991 päätöksellä saatiin kaupungin käyttöön kaikkiaan 50 tiedotustaulupaikkaa karttoja sekä ilmoittelua varten. Sopimuskauden aikana tilakeskus on pystynyt lisäämään paikkoja niin, että kaupungin virastoilla ja laitoksilla on käytössään karttapaikkojen lisäksi 159 mainospaikkaa omaan ilmoitteluun. Näitä paikkoja tilakeskus vuokraa hallintokunnille pääsääntöisesti kahden viikon jaksoissa 1 590 euron korvauksesta. Oikea korvaushinta, mikäli paikat vuokrattaisiin vapailta markkinoilta, olisi 29 400 euroa. Tilakeskuksen tarkoituksena on jatkaa vuokraustoimintaa edelleen.

Kulttuuribanderollimainonta

Erilaisten tapahtumien yhteydessä on tarvetta luoda uudenlaista kulttuuri- ja tapahtumabanderollimainontaa. Tällainen mainonta on yleensä lyhytkestoista, eikä po. tahoilla ole mahdollisuutta maksaa markkinahintaisia vuokria. Tämän johdosta tällaisesta uudesta banderollimainonnasta saatava vuokratulo ei tule korvaamaan raportin mukaan poistettavien, perinteisten mainoslaitepaikkojen vuokratuloja.

Kilpailuttaminen Nykyiset ulkomainontalaitteita koskevat vuokrasopimukset päättyvät 31.7.2008. Tilakeskuksella on tarkoitus kilpailuttaa kaikki ulkomainontapaikkoja koskevat sopimukset. Raportin toteutumisesta mahdollisesti johtuvat tulkintaerimielisyydet vaikeuttavat kilpailuttamista. Kilpailuttaminen tulee eittämättä nostamaan laitepaikoista saatavaa tuloa kaupungille. Tarjouspyynnön asiakirjat tuodaan hyvissä ajoin kiinteistölautakunnan päätettäväksi.

Laitteiden lukumäärä Perinteisten mainoslaitteiden lukumäärää voidaan kasvattaa monimuotoisuutta ja suunnittelua lisäämällä. Laitteiden lukumäärä Helsingissä on esim. Tukholmaan verrattuna vielä vaatimatonta luokkaa.

Kaupunkisuunnittelulautakunta on (10.11.2005) lausunut mm. seuraavaa.

Taustaa

Ulkomainonnan toimintaperiaate

Ulkomainontaa harjoittavat siihen erikoistuneet ulkomainosyhtiöt, jotka suunnittelevat tai suunnitteluttavat käytettävät ulkomainosvälineet. Niille hankitaan rakennusvalvontaviraston mallihyväksyntä. Ulkomainosyhtiöt vuokraavat ulkomainoslaitteille paikat kaupungilta, valtiolta tai yksityisiltä kiinteistönomistajilta. Yhtiöt tai kiinteistönomistajat hakevat laitteille rakennuslainsäädännön edellyttämät luvat. Ulkomainosyhtiöt vuokraavat mainostajille laitteista mainostilat, painavat julisteet, hoitavat julisteiden levityksen ja vastaavat ulkomainoslaitteiden kunnosta.

Vuokraus- ja lupakäytäntö

Helsingin kaupungin katu- ja muille julkisille alueille pystytettävien kiinteiden mainoslaitteiden paikkojen vuokraamisesta vastaa kiinteistövirasto. Kiinteistövirasto pyytää laitteiden ehdotetuista sijoituspaikoista lausunnon kaupunkisuunnitteluvirastolta, jossa esitetyn paikan sopivuus arvioidaan liikenneturvallisuuden, toiminnallisuuden ja kaupunkikuvan kannalta. Jos kyseessä on olemassa olevaa laitetta koskeva jatkohakemus, annetaan lausunto rakennusvalvontavirastolle. Rakennusviraston katuosasto antaa laitteelle kaivuluvan. Laitteiden rakennusluvat käsittelee rakennusvalvontavirasto. Vuokrauspäätökset hyväksyy kiinteistölautakunta.

Luvanvaraisuus

Ulkomainoslaitteet ovat maankäyttö- ja rakennuslainsäädännön perusteella luvanvaraisia. Myös järjestyslaki ja Helsingin kaupungin rakennusjärjestyksen 9 ja 37 § sisältävät mainoslaitteita koskevia määräyksiä.

Ohjeisto Rakennuslautakunta voi antaa rakentamistapaohjeita, joilla ohjataan rakentamista ja rakennetun ympäristön laatua. Rakennusvalvonta voi myös luopua luvanvaraisuudesta, mikäli toimenpide täyttää ohjeessa esitetyt vaatimukset.

Pylvästaulujen sijoittamisessa on rakennusvalvontavirastossa sovellettu 1960-luvulla laadittuja ohjeita. Julkisivutoimikunta on vuonna 1983 antanut lausunnon suurtaulujen ja kolmiopilareiden sijoittamisperiaatteista. Suurtauluista on rakennusvalvontaviraston ohje vuodelta 1988, lisäksi on ohje mainosroskakorien sijoittamisesta.

Rakennusvalvontavirastossa valmisteltiin ulkomainostyöryhmän työskentelyn aikana yleisohjetta "Ulkomainoslaitteet, sijoittamisperiaatteet".

Kaupunkisuunnitteluvirastossa on vuodesta 1989 noudatettu kiinteistövirastolle 11.9.1989 annetussa lausunnossa esitettyjä periaatteita kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokkaista kaupunkiympäristöistä ja muista paikoista, joihin mainoslaitteita ei tulisi lainkaan sijoittaa, kuten esimerkiksi Senaatintori, Esplanadin puisto, Vanha kirkkopuisto, Kauppatori, kirkkojen ja muiden monumentaalirakennusten läheisyys ja puistot. Nämä samat periaatteet kaupunkisuunnitteluvirasto on toistanut 19.4.2001 kiinteistövirastolle pylvästauluja koskevasta hakemuksesta antamassaan lausunnossa.

Ulkomainoslaitteisto

Helsingin käytössä oleva ulkomainoslaitteisto perustuu pääosin vuonna 1991 laadittuun sopimukseen. Näitä laitteita ovat mm. pysäkkikatokset, pyöreät mainospilarit ja katumainostaulut, joilla on mallihyväksyntä. Muut vielä käytössä olevat laitteet ovat pääosin vanhempia, osa jopa 1940-luvulta. Näitä ovat vanhanmalliset suurtaulut, kolmiopilarit, pylvästaulut ja mainosroskakorit. Laadultaan em. laitteet ovat lähinnä tilapäisluonteisia.

Erilaisia ulkomainoslaitteita on Helsingissä pysäkkikatokset mukaan lukien n. 2 000 kpl, jonka lisäksi n. 2 000 pylvästaulua ja n. 1 000 mainosroskakoria.

Sopimustilanne

Ulkomainonta Helsingissä on 1990-luvun alkupuolelta lähtien ollut erittäin keskittynyttä. Lähes 100 % ulkomainonnasta on tällä hetkellä yhden yrittäjän hallussa. Tämä on osaltaan estänyt kilpailua alalla. Kaikkien kiinteistöviraston solmimien ulkomainoslaitteiden vuokrasopimukset päättyvät 31.7.2008, pysäkkikatosten osalta 31.12.2015. Ennen sopimuskauden päättymistä kaupunki kilpailuttaa uuden tilanteen eri ulkomainoslaiteyrittäjien kesken.

Ulkomainoslaitteiden nykyinen tilanne Helsingissä

Ulkomainospintojen määrät ovat olleet voimakkaassa kasvussa jo pitkään ja niiden määrä on noussut nopeasti. Kilpailun puute on toisaalta johtanut siihen, että laitteistossa ei ole tapahtunut merkittävää kehitystä 1990-luvun alun jälkeen, eikä Helsingin kaupungilla ole ollut riittävää tahtoa tai näkemystä laitteiston kehittämiseksi tai niiden sijoittamisen ohjaukseen. Tilanne on muodostunut paikoitellen jopa kaupunkikuvallisesti kaoottiseksi ja vaatisi johdonmukaista kehitystyötä. Osaltaan tilanne johtuu monista toimijoista kaupungin sisällä. Kokonaisuutta on ollut vaikea valvoa, koska ulkomainoslaitteiden määrä on suuri eikä niille ole toistaiseksi kehitetty kattavaa ohjeistusta eikä tehokasta karttapohjaista seurantajärjestelmää.

Kaupunkisuunnitteluvirasto lausuntojen antajana

Ulkomainoslaitteita koskevien hakemusten käsittely työllistää useita virastoja merkittävästi. Toisaalta kaupunki saa laitepaikoista vuokratuloja, toisaalta laitehakemusten käsittelyyn kuluva työpanos kaupunkisuunnittelu-, rakennusvalvonta- ja rakennusvirastossa on kasvanut erittäin suureksi. Voimassa olevan ulkomainoslaitesopimuksen päättymisen lähestyminen on lisäksi saanut mainoslaiteyritykset aktiivisesti pyrkimään laitemääriensä lisäämiseen, jolloin sijoituspaikkoja on voitu hakea sadoille laitteille yhtä aikaa.

Ongelmaksi on koettu, ettei kaupungin hallintokunnilla ole ollut selviä toimintamalleja ulkomainoslaitteiden sijoittamiselle kaupungissa. Yhtenäisen ohjeistuksen ja mainoslaitteita koskevan karttapohjaisen seurantajärjestelmän puuttuminen lisäävät laitehakemusten käsittelyyn tarvittavaa työtä ja kuluvaa aikaa mm. kaupunkisuunnitteluvirastossa. Tilanne ei ole ollut tyydyttävä myöskään mainoslaiteyrittäjien kannalta.

Kaupunkisuunnitteluvirasto on 1.8.2004–30.9.2005 antanut kirjalliset lausunnot yhteensä 327 laitepaikkaa koskevista, eri yrittäjien mainoslaitehakemuksesta. Lausuntoja on annettu sekä kiinteistöviraston talo-osastolle että rakennusvalvontavirastolle.

Ulkomainoslaitteiden yleispiirteiset sijoitusvyöhykkeet -kartta

Ulkomainostyöryhmän työhön liittyen on kaupunkisuunnitteluvirastossa valmisteltu "Ulkomainoslaitteiden yleispiirteiset sijoitusvyöhykkeet" ‑kartta. Se on tarkoitettu apuvälineeksi kaupunkisuunnitteluviraston työntekijöille, jotka valmistelevat lausuntoja yritysten esittämistä mainoslaitepaikoista. Koska valmistelutyö jakautuu monen aluesuunnittelijan osalle, on toimintaperiaatteiden ohjeistukselle olemassa selkeä tarve. Yhtenä työvälineenä olisi yleispiirteinen vyöhykekartta, jota mm. rakennusvalvontaviraston kirjalliset ohjeet täydentävät.

Kartassa kaupungin alue on jaettu kolmeen vyöhykkeeseen, joilla käytettäviksi sopivat laitetyypit on lueteltu karttaan liittyvässä taulukossa. Kartan vyöhykejako vastaa kaupunkisuunnitteluvirastossa viime vuosina ulkomainoslaitehakemuksia käsiteltäessä noudatettua linjaa. Karttaa esitetään ohjeellisena noudatettavaksi uusia ulkomainoslaitehakemuksia käsiteltäessä sekä kaikkiin ulkomainoslaitteisiin 1.8.2008 alkaen.

Jatkossa vyöhykekarttaa on tarkoitus täydentää ja tarkentaa käytettävissä olevien resurssien puitteissa.

Yrittäjien kuuleminen

Ulkomainosryhmä on työnsä kuluessa ollut yhteydessä ulkomainoslaiteyrittäjiin ja esitellyt valmisteltavaa aineistoa. Yrittäjille on tiedotettu ja heitä on kuultu työn suuntaviivoista, laadittavista ohjeista, vyöhykekartasta, liikenneturvallisuusohjeista ja menettelytavoista. Yrittäjille on lisäksi järjestetty kolme kuulemistilaisuutta.

Ulkomainoslaitteiden yleispiirteiset sijoitusvyöhykkeet -karttaa koskien kaupunkisuunnitteluvirastoon on toimitettu 4 kirjallista kannanottoa (Outdoor Finland - Suomen Ulkomainosliitto, Clear Channel Suomi Oy, JCDecaux Finland Oy ja Viacom Outdoor).

Lausunto ulkomainostyöryhmän raportista

Kaupunkisuunnittelulautakunta pitää ulkomainostyöryhmän raporttia tervetulleena selvityksenä aiheesta, jota ei Helsingissä aikaisemmin ole tällä perusteellisuudella tutkittu. Mainoslaitteisiin liittyviä liikenneturvallisuuskysymyksiä on raportissa käsitelty ensimmäisen kerran kokonaisvaltaisesti. Raportti on hyvä lähtökohta valmisteltaessa ulkomainoslaitteista ennen nykyisten sopimusten loppumista käytävää kilpailua.

Työryhmän suositukset jatkotoimenpiteiksi

Raportin loppuun kootuissa suosituksissa työryhmä korostaa mm. erityisen huomion kiinnittämistä mainoslaitteiden laadukkuuteen tulevan kilpailuttamisen yhteydessä. Edelleen työryhmä haluaa varmistettavaksi kaupungin omien informaatiotarpeiden huomioon ottamisen. Rakennusvalvontaviraston ja kaupunkisuunnitteluviraston laatimia ohjeita esitetään noudatettavaksi kilpailuttamisen yhteydessä. Työryhmä esittää myös useita keinoja eri virastojen välisen yhteistyön parantamiseksi sekä vuokraus- ja lupaprosessien kehittämiseksi.

Työryhmän esittämät suositukset ovat ulkomainoslaitteiden korkean laadun, hyvän kaupunkiympäristön ja kaupungin viranomaisten yhteistyön kehittämisen kannalta perusteltuja. Kaupunkisuunnittelulautakunta kannattaa raportissa esitettyjen suuntaviivojen ottamista tulevan kilpailuttamisen valmistelun lähtökohdiksi.

Lupaprosessin kehittäminen

Raportissa esitetään tulevaisuuden kehityskuvana moniportaisen lupaprosessin yksinkertaistamista siten, että lupien myöntäminen ja laitepaikkojen vuokraaminen keskitettäisiin yhdelle toimijalle. Tämän edellytyksenä on kuitenkin, että mainoslaitteita koskien on olemassa rakentamistapaohjeet, jolloin varsinaista rakennuslupaa ei ohjeiden mukaisille laitteille tarvitsisi hakea.

Kaupunkisuunnitteluviraston rooli lupaprosessissa

Ulkomainostyöryhmän raporttiin liittyvien prosessikaavioiden osalta kaupunkisuunnittelulautakunta toteaa, että niissä on kaupunkisuunnitteluviraston tehtäväksi lausunnonantajana sekä nykyisin että tulevaisuuden kehityskuvissa esitetty liikenteellisten ja toiminnallisten seikkojen arvioiminen. Kaupunkisuunnitteluvirastossa mainoslaitepaikkoja tarkastellaan kuitenkin liikenneturvallisuuden ja ympäristön toiminnallisuuden lisäksi aina myös kaupunkikuvallisena kysymyksenä, mikä tulee virastojen toimintatapoja kehitettäessä ottaa huomioon.

Paikkatietojärjestelmä

Mainoslaitteiden sijoittamista koskevien hakemusten käsittelyn yhteydessä on kaupunkisuunnitteluvirastossa koettu erittäin suureksi ongelmaksi se, ettei mainoslaitteiden vuokraus- ja lupatilanteesta ole ollut käytettävissä ajan tasalla olevaa seuranta- ja paikkatietojärjestelmää. Suuren laitekannan ollessa kyseessä on kokonaisuuden hallinta käynyt lähes mahdottomaksi. Yksittäisten laitehakemusten kohdalla tämä on merkinnyt suurta lisätyömäärää lausuntojen valmistelijoille. Työryhmä esittää raportissaan paikkatietojärjestelmän kehittämistä ja käyttöön ottamista, vastuuvirastona kiinteistövirasto. Kaupunkisuunnittelulautakunta kannattaa paikkatietojärjestelmän mahdollisimman nopeaa käyttöön saamista.

Rakennustapaohjeiden laatiminen

On erittäin tärkeää, että ulkomainoslaitteita varten on olemassa selkeät periaatteet, joiden mukaan ulkomainontaa koskevia asioita voidaan eri virastoissa käsitellä. Kaupunkisuunnittelulautakunta kannattaa ulkomainontaa koskevien rakentamistapaohjeiden pikaista laatimista, niin kuin työryhmän raportissa on esitetty.

Ulkomainoslaitteita koskevan vyöhykekartan kehittäminen

Yhtenä osana jatkokehitykselle työryhmä esittää kaupunkisuunnitteluviraston laatiman ulkomainoslaitteita koskevan yleispiirteisen vyöhykekartan tarkentamista siten, että vyöhykkeiden sisällä esitetään erityyppiseen ulkomainontaan soveltuvat alueet ja ne alueet, jotka jäävät kokonaan ulkomainonnan ulkopuolelle.

Kaupunkisuunnittelulautakunta toteaa, että ko. kartta on toistaiseksi tarkoitettu vain ulkomainoslaitteiden sijoittelun yleispiirteiseen ohjaukseen, ja sitä tullaan jatkossa tarkentamaan käytettävissä olevien resurssien puitteissa. Kannanotoissa mainoslaitehakemuksiin kaupunkisuunnitteluvirastossa on tähänkin asti seurattu 11.9.1989 kiinteistövirastolle annetussa lausunnossa esitettyjä periaatteita kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokkaista kaupunkiympäristöistä ja muista paikoista, joihin mainoslaitteita ei tulisi lainkaan sijoittaa, kuten esimerkiksi Senaatintori, Esplanadin puisto, Vanha kirkkopuisto, Kauppatori, kirkkojen ja muiden monumentaalirakennusten läheisyys ja puistot.

Raportin A-standeja koskeva eriävä mielipide

Tehtävänsä alussa työryhmä rajasi tehtäväkenttänsä ulkopuolelle mm. irralliset, kadulle sijoitettavat ns. A-standit. Työn aikana ovat näihin laitteisiin liittyneet ongelmat kuitenkin nousseet toistuvasti esille, ja myös loppuraportissa niihin viitataan. Raporttiin liittyy kiinteistöviraston edustajan eriävä mielipide, jossa esitetään A-standien kieltämistä kantakaupungin keskeisillä alueilla.

Kaupungin järjestyssäännön uusimisen yhteydessä kaupunginhallitus antoi v. 1999 rakennusvalvontavirastolle tehtäväksi valmistella ohje siirrettävien mainostelineiden sijoittamisesta katu- ym. alueille. Kaupunkisuunnitteluvirasto antoi ohjeluonnoksesta 15.12.2000 lausunnon, jossa virasto esitti ns. A-standien kieltämistä jalankulkua haittaavina ja kaupunkikuvaa rumentavina. Rakennuslautakunta kuitenkin hyväksyi 24.4.2001 siirrettävien mainostelineitten sijoittamisperiaatteet -ohjeen. Siitä kaupunkisuunnitteluvirasto antoi 26.3.2002 lausuntonsa, jossa toistettiin viraston kielteinen kanta näiden laitteiden sallimiseen ja edellytettiin tehokasta valvontaa, mikäli laitteet sallitaan.

Uuden järjestyslain tultua voimaan ja syrjäytettyä paikalliset järjestyssäännöt 1.10.2003, on siirrettäviä mainostelineitä koskeva ohjeistus ollut pelkästään em. rakennuslautakunnan ohjeen varassa. Ohjeen valvonta kuuluu rakennusvalvontavirastolle.

Kuluneiden viiden vuoden aikana on kaupunkisuunnittelulautakunnan mielestä käynyt selväksi, että v. 2001 laaditulla ohjeella ei tilannetta Helsingin keskustan jalankulkualueilla ole saatu lainkaan hallintaan. Liikkeenharjoittajat eivät ohjetta tunne tai eivät siitä piittaa. Rakennusvalvontavirastolla ja poliisilla puolestaan ei ole voimavaroja riittävään valvontaan, ja satunnaisten valvontaiskujen vaikutus on jäänyt hetkelliseksi.

Paikoitellen Helsingin keskustan jalankulkualueet muistuttavat enemmän esteratoja kuin jalkakäytäviä, koska kuka tahansa voi vuokraa maksamatta, lupia hakematta ja seurauksista piittaamatta pystyttää jalkakäytäville mainostelineitä ja muutakin irtainta. Telineitä sijoitetaan kymmenien metrien päähän liikkeiden ovilta katujen risteyksiin, jalankulkijoiden esteettömästä liikkumismahdollisuudesta ei välitetä, ja usein telineistä aiheutuu suoranaista vaaraa. A-standiin voi törmätä yhtä hyvin invaluiskan kuin suojatien päässä, jopa raitiovaunukorokkeella.

Kaupunkisuunnitteluvirasto ja rakennusvirasto joutuvat työssään entistä tarkemmin ottamaan huomioon julkiselle kaupunkiympäristölle asetetut esteettömyysvaatimukset. Ilo Helsingin kaupungin korkeatasoisesti toteuttamista jalankulkualueista jää kuitenkin lyhytaikaiseksi, kun ne heti valmistumisensa jälkeen tukitaan esteettisesti yleensä ala-arvoisilla mainostelineillä. Lopputuloksena Helsingin ydinkeskusta on hankalakulkuista kaupunkiympäristöä, jota leimaa yleinen rähjäisyys.

Kaupunkisuunnittelulautakunta esittää ns. A-standien kieltämistä ainakin Helsingin ydinkeskustassa ja kantakaupungin vilkkaimmilla jalankulkualueilla. Esteettömän liikkumisen turvaamiseksi jalkakäytävillä ja muilla jalankulkualueilla tulisi rakennusviraston ja kaupunkisuunnitteluviraston yhteistyönä laatia ohjeisto, jossa määritellään erilaisten kadunkalusteiden sijoittamisehdot ja vapaana pidettävän jalankulkutilan vähimmäismitat erityyppisillä kaduilla.

Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi kartan "Ulkomainoslaitteiden yleispiirteiset sijoitusvyöhykkeet" käytettäväksi ohjeellisena asemakaavaosastolla ulkomainoslaitteiden sijoittamista koskevia lausuntoja valmisteltaessa.

Outdoor Finland – Suomen ulkomainosliitto sekä Viacom Outdoor lausuvat (12.9.2005) näkemyksenään mm. , että työryhmä on onnistunut tehtävässään huonosti ja että raportti on tarkoituksenhakuinen. Ulkomainostyöryhmä on rajannut työnsä koskemaan ainoastaan järjestäytynyttä ulkomainontaa harjoittavien yrittäjien liiketoimintaa. Merkittävää osaa ulkomainosvälineitä ei ole tarkasteltu lainkaan.

Raportin näkemys, jonka mukaan kaupungin tulot voidaan turvata ulkomainoslaitteiden määrää vähentämällä ja laitekohtaisia vuokria korottamalla, on epärealistinen. Raportissa ei ole otettu huomioon ulkomainonnan myötä kaupungille tulevia muita taloudellisia hyötyjä (kuten erilaiset kadunkalusteet, esim. pysäkit).

Ulkomainosyrittäjiä on kuultu useaan otteeseen ja ulkomainosyrittäjiltä on pyydetty lausuntoja työryhmän työn eri osiin. Näillä kuulemisilla ja lausunnoilla ei kuitenkaan ulkomainosyrittäjien mielestä ole ollut mitään vaikutusta työryhmän työn lopputulokseen.

Raportin osana olevat liikenneturvallisuusohjeet sekä erillinen vyöhykekartta eivät sovellu sellaisenaan rakennettuun kaupunkiympäristöön. Ne eivät ota huomioon kaupunkikuvan jatkuvaa, nopeaa muuttumista. Outdoor Finland - Suomen ulkomainosliiton jäsenistö on lausunnoissaan ehdottanut erillisen Helsingissä toteutettavan liikenneturvallisuuden ja ulkomainonnan syy-yhteyksiä tutkivan tutkimuksen teettämistä. Näin ei kuitenkaan ole jostain syystä haluttu toimia.

Ulkomainontaa on harjoitettu ammattimaisesti Helsingissä jo vuodesta 1946 hyvässä yhteistyössä kaupungin ja yrittäjien välillä. Yhteistyö on nykyisellä tavalla toimivaa, palvellen sekä kaupungin että yrittäjien yhteisiä tavoitteita. Outdoor Finland - Suomen ulkomainosliitto ei näe riittävää tarvetta lähteä muuttamaan toimivaa yhteistyötä niinkin merkittäviltä osin kuin lausuttavana oleva raportti esittää.

Outdoor Finland - Suomen ulkomainosliitto esittääkin, että raporttia ja sen suosituksia ei oteta käytäntöön nykyisessä muodossa ja että sen sisältämät liikenneturvallisuusohjeet hylätään kokonaan, kunnes asiasta on tutkimuksella todennettua ja luotettavaa tietoa ulkomainonnan liikenteelle aiheuttamista riskeistä.

Ratahallintokeskus lausuu (29.9.2005) mm. seuraavaa:

Ratahallintokeskus on 18.3.2005 antanut lausuntonsa rakennusvalvontaviranomaisen ulkomainoslaitteista koskevien ohjeiden ja rakentamisohjeiden luonnoksesta.

Rakentamistapaohjeiden yleinen velvoittavuus/merkitys jää epäselväksi. Onko rakentamistapaohjeita ja työryhmän ohjeita tarkoitettu noudatettavaksi suosituksina vai ohjeina, ja mikä merkitys näillä on ajateltu olevan toimenpideluvanmyöntämisprosessissa.

MRL:n ja MRA:n mukaan toimenpideluvan myöntäminen tulee ratkaista muiden kuin hankkeen taloudellisten vaikutusten pohjalta. Työryhmän raportissa on selkeästi tuotu esille se, että mainoslaitteita valittaessa on merkittävänä seikkana otettava huomioon se, miten paljon vuokratuottoa kaupungille siitä saadaan (esim. raportin kohdat 8.; 9. ja 13.). Paitsi että on siis todettu nykytilan huono taloudellinen tuotto, on tämä tilanne otettu huomioon myös työryhmän esittämissä ohjeissa tulevaisuuden mainonnan suhteen (esim. kohta 16 / s. 19). Tässä ei enää ole kyse niiden toimenpidelupaedellytysten arvioimisesta, joista laki säätää.

Yleisellä tasolla Ratahallintokeskuksella ei ole huomauttamista työryhmän yhteenvedosta tai suosituksia siltä osin, kuin kyse on toimenpidesuosituksista kaupungin omalle mainonnalle ja sen kilpailuttamiselle / muulle järjestämiselle (esim. ohjeet sivulla 19). Työryhmän suositukset ovat kuitenkin sekavat ja kyseenalaiset juuri siitä syystä, että niissä on yhdistetty kaupungin oman mainonnan järjestämisprosessi sekä yleinen ulkomainonta Helsingissä. Suositusosa lienee vain kaupungille osoitettu, mutta raportin liitteissä tehdyt ehdotuksiksi tulkittavat ohjeet esitetään koskemaan muitakin kuin Helsingin kaupunkia.

Helsingin kaupungin omat mainossopimukset päättyvät vuonna 2008. Tämän mukaisesti työryhmä esittää, että uudet ohjeet otetaan käyttöön vuoden 2009 alusta. Ratahallintokeskuksen käsityksen mukaan laista johtuvat siirtymäsäännökset eivät mahdollista sitä, että ohje koskisi esimerkiksi niitä Ratahallintokeskuksen mainostajien kanssa tekemiä sopimuksia, jotka ovat voimassa vielä 1.1.2009 ja sen jälkeen.

Mitä tulee esitettyyn ulkomainonnan prosessiin, Ratahallintokeskus ei näe, että tällä yksinkertaistettaisiin menettelyä.

Helsingin kaupungin rakennusjärjestyksessä on jo määrätty ulkomainoslaitteiden asettamisesta varsin kattavasti ottaen huomioon maankäyttö- ja rakennuslain tavoitteet. Täsmällisempi säätäminen rikkoo helposti sitä laissa säädettyä ehdotonta velvoitetta, jonka mukaan rakennusjärjestyksen määräykset eivät saa olla maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle kohtuuttomia.

Rautateiden asemalaiturialueet ovat oma muusta kaupunkikuvasta erillinen alue. Ratahallintokeskus pitää hyvänä sitä ratkaisua, että Ratahallintokeskus alueen haltijana päättää näillä alueilla tapahtuvasta mainostamisesta ottaen huomioon kaupungin rakennusjärjestyksen ja järjestyslain asettamat vaatimukset. Yksityiskohtaisempia määräyksiä ei tarvita.

JCDecaux Finland Oy toteaa 28.10.2005 saapuneessa kirjeessään mm. seuraavaa:

Tulkitsemme työryhmän loppuraportin sisältämien ehdotettujen toimintatapojen ja sääntöjen, voimaan astuessaan, rajoittavan merkittävästi ulkomainontaa sen eri muodoissa koko Helsingin alueella. Tämä toteutuisi erityisesti keskusta-alueilla, jotka ovat kaupungin ulkomainosliiketoiminnan kannalta oleellisimpia alueita.

Työryhmä on jättänyt käsittelemättä mm. liikennevälinemainonnan (raitiovaunut, bussit, pysäkkikatokset), julkisivu- ja kattovalomainokset ja a-standit. Mikäli työryhmän laatimien suuntaviivojen mukaisesti ulkomainoskontaktien määrää halutaan merkittävästi rajata, vaikeutetaan sillä mainosmyyntiämme ja kilpailukykyämme verrattuna muihin medioihin, joilla tällaisia rajoitteita ei ole. Työryhmän käsittely on näin ollen ollut mielestämme syrjivää.

Työryhmän loppuraportti on tarkoitushakuinen. Valmisteluvaiheessa työryhmä on järjestänyt kuulemistilaisuuksia yrittäjille. Olemme antaneet viralliset lausunnot laadittavista oheista. Työryhmän loppuraportti ei huomioi lainkaan näitä lausuntoja, eikä kaupunginjohtajalle luovutettuun raporttiin ole sisällytetty kaikkia ohjeita, joihin siinä viitataan. Raportin keskeinen suositus on kuitenkin, että tulevaisuudessa näitä ohjeita noudatettaisiin. Työryhmä on mielestämme näin ollen onnistunut tehtävässään heikosti.

Nykyisten mainoslaitteiden sijoittelu on ollut luvanvaraista jo pitkään, eikä niiden tarkoituksenmukaisen sijoittamisen esteenä ole aiemmin ollut suuria ongelmia. Yhteistyö kaupungin virkamiehien ja yhtiömme välillä on ollut erittäin toimivaa.

Mielestämme raportissa esitettyjä ohjeistuksia, sekä siinä viitattuja erillisiä ohjeita ulkomainonnasta ei tule soveltaa esitetyllä tavalla. Ohjeistuksia tulee tarkistaa niin, että ne luovat edellytykset myös liiketaloudelliselle toiminnalle. Lisäksi esitämme, että tarkistettuja uusia periaatteita sovelletaan ainoastaan uusiin lupahakemuksiin, sallien pitkään paikallaan olleiden mainoslaitteiden, joilla on voimassaolevat rakennus-/toimenpideluvat, pitämisen nykyisillä paikoillaan. Tämän tulisi koskea myös ns. vuoden 2008 jälkeistä tilannetta (kun nykyiset sopimukset kaupungin ja yrittäjien välillä päättyvät), edellyttäen tietysti, että mahdolliset kaupunkitilassa tapahtuvat merkittävät muutokset otetaan huomioon. Ohjeiden takautuva soveltaminen nyt tai tulevaisuudessa ei ole perusteltua, eikä noudata hyvää hallintotapaa.

Uusien korvaavien paikkojen löytäminen nyt esitettyjen periaatteiden pohjalta tuntuu mahdottomalta. Ulkomainospaikkojen merkittävä väheneminen vaikuttanee myös ulkomainosyhtiöiden kykyyn tarjota jatkossa niitä kaupungin saamia palveluita ja etuja, joita yhtiömme tänä päivänä kaupungille tuottaa. Näitä ovat mm. kaupungin saamat vuokratulot, pysäkkikatokset, kaupungin oma tiedotustoiminta yhtiömme tiedotustauluissa (kulttuuri- yms. tapahtumat), kaupungin hallintokunnat), roskakorit sekä niiden tyhjentäminen.

Mikäli nykyiselle raportissa poistettavaksi ehdotetuille, ulkomainospaikoille löytyisi korvaavat ja kuluttajakontaktien osalta vastaavan arvoiset siirtopaikat, aiheuttaisi laitteiden siirtäminen kustannuksia yli 1,4 milj. euron arvosta.

Esitämme, että työryhmän loppuraporttia ei hyväksytä esitetyllä tavalla otettavaksi käyttöön.

Kaj katsoo, että ulkomainosryhmän suositukset jatkotoimenpiteiksi ovat yleisesti arvioiden kannatettavia. Virastojen roolien selkiyttäminen ja yhteistyön parantaminen virastojen välillä on ensiarvoisen tärkeää. Myös ulkomainoslaitteita koskevan atk-pohjaisen paikkatietojärjestelmän kehittäminen on tärkeää. Järjestelmän avulla voitaneen vähentää eri virastoissa tehtävää päällekkäistä työtä, lupaprosessia sujuvoittaa sekä ulkomainoslaitteiden laadun tarkkailua, sijoituspaikkojen vuokrahallintoa ja valvontaa tehostaa.

Työryhmän työn ulkopuolelle on jätetty nk. A-standien sääteleminen kaupunkikuvassa. Ne on kuitenkin mm. lausunnonantajien keskuudessa koettu ongelmallisiksi mm. jalankulun ja pyöräilyn esteettömyyden ja kaupunkikuvan kannalta. A-standien sijoittelu ja valvonta nykyisellään ei ole tyydyttävällä tasolla. Vuonna 2001 laaditun ohjeen jälkeen tapahtunut järjestyslain voimaantulo ja kaupungin järjestyssäännön kumoutuminen sen johdosta on entisestään hankaloittanut valvontavastuita. Tämän vuoksi Kaj katsoo, että rakennuslautakunnan ja kiinteistölautakunnan tulisi tarkistaa ohjeet A-standien sijoittamisesta ja valvonnasta. Koska laitteiden suuresta määrästä johtuu, että niiden oikeaa sijoittamista on erittäin vaikea valvoa, lienee tarkoituksenmukaista, että niiden kieltämistä kokonaan, esimerkiksi kantakaupungin ja ostoskeskusten vilkkailla jalankulkualueilla tullaan jatkossa harkitsemaan.

KAJ Kaupunginhallitus päättänee merkitä ulkomainosryhmän raportin tiedoksi ja kehottaa ulkomainosryhmää ryhtymään ulkomainonnasta tehtyjen vuokrasopimusten päättymiseen ja 31.7.2008 mennessä käytävän kilpailuttamisen edellyttämiin valmisteleviin toimenpiteisiin raportissa esitettyjen suuntaviivojen mukaisesti.

Lisäksi kaupunginhallitus päättänee kehottaa työryhmää seuraamaan vyöhykejaottelun toimivuutta lupaharkinnassa ja kolmen vuoden seurantajakson jälkeen harkitsemaan, tulisiko vyöhykeajattelusta luopua ja korvata se yksityiskohtaisemmilla ohjeilla.

Edelleen kaupunginhallitus päättänee kehottaa työryhmää 31.12.2007 mennessä valmistelemaan esityksen, joka keskittäisi mainoslaitteisiin liittyvän lupaprosessin yhdelle virastolle.

Lopuksi kaupunginhallitus päättänee kehottaa rakennuslautakuntaa ja kiinteistölautakuntaa yhteistyössä tarkistamaan ja saattamaan voimaan 31.12.2007 mennessä ohjeistuksen nk. A-standi -tyyppisten mainosten sijoittamisesta ja valvonnasta Helsingin keskustassa ja muilla vilkkaan jalankulun alueilla, kuten ostos- ja kauppakeskuksissa. Tässä yhteydessä tulee harkita myös niiden kieltämistä kokonaan erikseen määritellyillä alueilla.

Pöytäkirjanote hallintokeskuksen oikeuspalvelut-osastolle, Kaupunginmuseon johtokunnalle, sosiaalilautakunnalle, pelastuslautakunnalle, yleisten töiden lautakunnalle, joukkoliikennelautakunnalle, rakennuslautakunnalle, kiinteistölautakunnalle, kaupunkisuunnittelulautakunnalle, Helsingin Energialle, Helsingin Satamalle, Ratahallintokeskukselle, Viacom Outdoor Oy:lle, Outdoor Finland – Suomen Ulkomainosliitolle, JCDecauxille, Clear Channel Suomi Oy:lle sekä Infobase Towers Oy:lle.

Lisätiedot:
Saarinen Erja, apulaiskaupunginsihteeri, puhelin 169 2361
Uusitalo Marjatta, kaupunkikuva-arkkitehti, puhelin 310 26350

LIITTEET	Liite 1	Ulkomainoslaitteiden nykytilaa ja tulevaisuuden suuntaviivoja koskeva loppuraportti
	Liite 2	Oikeuspalveluiden lausunto 19.8.2005
	Liite 3	Kaupunginmuseon johtokunnan lausunto 23.8.2005
	Liite 4	Sosiaalilautakunnan lausunto 6.9.2005
	Liite 5	Pelastuslautakunnan lausunto 13.9.2005
	Liite 6	Yleisten töiden lautakunnan lausunto 15.9.2005
	Liite 7	Joukkoliikennelautakunnan lausunto 22.9.2005
	Liite 8	Rakennuslautakunnan lausunto 27.9.2005
	Liite 9	Helsingin Sataman lausunto 28.9.2005
	Liite 10	Helsingin Energian lausunto 26.10.2005
	Liite 11	Kiinteistölautakunnan lausunto 1.11.2005
	Liite 12	Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto 10.11.2005
	Liite 13	Viacom Outdoorin kirje 26.8.2005
	Liite 14	Outdoor Finlandin lausunto 12.9.2005
	Liite 15	Ratahallintokeskuksen lausunto 29.9.2005
	Liite 16	JCDeauxin lausunto 16.9.2005

LAUSUNTO LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖLLE TYÖRYHMÄN MIETINNÖSTÄ 'LINJA-AUTOLIIKENTEEN RAHOITUKSEN UUDISTAMINEN'

Khs 2006-1157

Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää (3.5.2006) lausuntoa työryhmän mietinnöstä *Linja-autoliikenteen rahoituksen uudistaminen* 16.6.2006 mennessä.

./. Työryhmän mietintö on liitteenä 1. Mietintö on myös luettavissa internetissä osoitteessa: http://www.mintc.fi/oliver/upl967-Julkaisuja%2024_2006.pdf.

Ryj toteaa, että lausunnon antamiselle on saatu lisäaikaa 30.6.2006 saakka.

Joukkoliikennelautakunta toteaa (15.6.2006) seuraavaa:

Liikenne- ja viestintäministeriö asetti 15.6.2005 työryhmän laatimaan esityksen alueellisen ja paikallisen joukkoliikenteen rahoitusjärjestelmän uudistamisesta ja tehostamisesta sekä valtion ja kuntien yhteistyön parantamisesta. Työryhmän toimeksiantoa laajennettiin 8.12.2005 koskemaan Helsingin, Tampereen ja Turun seutujen joukkoliikenteen rahoitus- ja järjestämistapoja.

Tavoitteeksi asetettiin kunta- ja aluetason yhteistyön tehostaminen joukkoliikenteen suunnittelussa ja toteutuksessa. Työryhmän tehtävänä oli myös arvioida joukkoliikenteen markkinaosuuden nostamiseen tähtääviä keinoja ja tehdä siihen liittyviä kehittämisehdotuksia. Työryhmän mietintö valmistui 19.4.2006.

Liikenne- viestintäministeriö on pyytänyt Helsingin kaupungilta lausuntoa työryhmän mietinnöstä 16.6.2006 mennessä. Kaupunginkanslia on pyytänyt asiassa lausuntoa liikennelaitokselta.

Mietinnössä mainitaan rahoituksen uudistamisen keskeisiksi tavoitteiksi seuraavat:

1. Julkisen rahoituksen tarve on mahdollisimman vähäinen

2. Valtio ja kunnat osallistuvat yhdessä joukkoliikennepalvelujen järjestämiseen ja rahoitukseen

3. Peruspalvelutaso voidaan turvata

4. Lakisääteiset kuljetukset ja matkojen yhdistelytoiminta voidaan integroida nykyistä paremmin julkiseen liikenteeseen

5. Liikenteenharjoittajien suunnitteluosaamista ja innovaatiokykyä voidaan hyödyntää

6. Linja-autoliikenteen markkinoiden toimivuus ja tehokkuus paranee.

Nykytilanne

Julkisen liikenteen liikevaihto on noin 2 miljardia euroa, josta linja-autoliikenteen osuus on noin 700 miljoonaa euroa eli 35 %. Valtio ja kunnat käyttävät vuosittain noin 200 miljoonaa euroa joukkoliikenteen tukemiseen. Tästä linja-autoliikenteen osuus on noin 145 miljoonaa euroa. Tuen osuus linja-autoliikenteen henkilöliikenteen liikevaihdosta on noin 20 %.

Suomessa julkisen liikenteen kulkumuoto-osuus matkustajakilometreistä laskettuna on nykyisin noin 15 %, josta linja-autoliikenteen osuus on 7 %. Pääkaupunkiseudulla joukkoliikenteen liikenneosuus on merkittävästi suurempi: Seudun sisäisistä moottoriajoneuvomatkoista noin 40 % tehdään joukkoliikenteellä.

Suurissa kaupungeissa (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Tampere ja Turku) joukkoliikenne on kokonaan kuntien taloudellisella vastuulla. Helsingin tariffituki joukkoliikenteelle vuonna 2006 on noin 96,5 M€. Helsingin sisäisessä joukkoliikenteessä (192,4 milj. matkaa vuonna 2005) tehdään lähes puolet Suomen joukkoliikenteen matkoista.

Muualla maassa liikennetarjonta on yksityisten liikennöitsijöiden suunnittelemaa ja niiden taloudellisella vastuulla olevaa linjaliikennelupapohjaista liikennettä, jonka palvelutasoa valtio ja kunnat täydentävät peruspalvelujen kannalta tärkeän, mutta kannattamattoman liikenteen ostoilla.

Lisääntynyt yksityisautoilu on pienentänyt joukkoliikenteen kulkumuoto-osuutta ja heikentänyt liikennejärjestelmien toimintaa. Tämän seurauksena joukkoliikenteen ja erityisesti linja-autoliikenteen taloudellinen kannattavuus on selvästi heikentynyt, vaikka lippujen hintoja on nostettu yli 40 % viimeisen kymmenen vuoden aikana. Toimialan käyttökate on laskenut 1990-luvun lopun 20 prosentin tasosta 13 prosenttiin.

Suurten kaupunkien valtiolle asettamat haasteet

Hallitusohjelmassa todetaan, että hallitus pyrkii parantamaan joukkoliikenteen toimintaedellytyksiä ja palvelua, lisäämään joukkoliikenteen rahoitusta ja kehittämään henkilökuljetusten yhdistelyä ja uusia liikenteen hoitotapoja.

Kuntien taloudellinen tilanne on viime vuosina heikentynyt. Pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa ei ole voitu osoittaa riittäviä määrärahoja joukkoliikenteeseen. Liikennelaitoksen talousarvioraamissa vuodelle 2007 joukkoliikenteen tariffitukea on nostettu 8 milj. euroa. Joukkoliikenteen tuen määrä pitkällä aikajänteellä on kuitenkin selvästi liian alhainen. Matkalippujen hintoja on 2000-luvulla jouduttu merkittävästi korottamaan ja palvelutarjontaa supistamaan. Paineet palvelutarjonnan supistamiseksi ja lipunhintojen korottamiseksi ovat tulevaisuudessakin hyvin voimakkaat.

Paikallisliikenneliitto ja suuret kaupungit ovat negatiivisen kierteen katkaisemiseksi helmikuussa 2006 yhdessä esittäneet työryhmälle, että valtion talousarvioon tulisi vuodelle 2007 saada erillinen määräraha pääkaupunkiseudun, Tampereen ja Turun joukkoliikenteen matkalippujen hintojen alentamiseksi ja/tai matkustuspalveluiden kysyntää vähentävien lipunhintojen korotusten estämiseksi. Esitystään kunnat perustelevat valtion joukkoliikennemäärärahojen kustannustehokkuudella ja liikennepoliittisella vaikuttavuudella.

Esityksen mukaan määrärahan tason tulisi olla 22 - 25 milj. euroa eli noin 15 % näiden kaupunkien joukkoliikenteen nettomääräisestä tuesta, jotta sillä olisi todellisia liikennepoliittisia vaikutuksia. Määrärahan avulla voitaisiin parantaa liikennepalvelujen tarjontaa, alentaa lipun hintoja tai ehkäistä hinnan korotukset ja lisätä joukkoliikenteen kilpailukykyä. Suurten kaupunkien joukkoliikennettä tukemalla valtio omalta osaltaan vaikuttaisi kestävän kehityksen mukaisen yhdyskuntarakenteen kehittymiseen kyseisillä alueilla. Tällä hetkellä valtion osuus keskisuurten kaupunkien joukkoliikenteen tuesta on 20 - 40 % välillä, kun taas suurten kaupunkien joukkoliikennettä ei tueta ollenkaan.

Jos tuki pääkaupunkiseudun joukkoliikenteelle olisi 15 milj. euroa, voitaisiin esimerkinomaisesti lipunhintoja alentaa noin 10 % ja vastaava matkustajamäärien kasvu olisi noin 3,5 % (30 000 lisämatkaa/vrk). Myönteiset vaikutukset näkyisivät joukkoliikenteen matkustamisen ja lipputulojen lisääntymisenä, mikä puolestaan mahdollistaisi palvelutason parantamisen ja kysynnän kasvun. Samalla koko liikennejärjestelmän toimivuus paranisi varsinkin ruuhka-aikaan ja myös tarve henkilöautoliikenteen infrastruktuuri-investointeihin vähenisi. Yhteiskuntataloudellinen vaikutus olisi selvästi kannattava.

Vaihtoehtoiset suunnittelu- ja ohjaustavat

Työryhmän mietinnössä on hahmoteltu neljä vaihtoehtoista joukkoliikenteen suunnittelu- ja ohjausmallia:

Nykymalli, joka perustuu lääninhallitusten yrityksille myöntämiin linjaliikennelupiin, lääninhallituksen ostamaan runkoliikenteeseen sekä niitä täydentäviin kuntien palveluostoihin. Voimassa olevat linjaliikenteen luvat ovat usein suunnittelun perustana. Taloudellisen vastuun linja-lupaan perustuvasta liikenteestä kantaa liikenteen harjoittaja. Malli on käytössä pienissä ja keskisuurissa kaupungeissa ja maaseudulla. Siihen sisältyvä linjaliikenteen lippurahastus ei enää ole mahdollista kun EY:n palvelusopimusehdotus hyväksytään.

Konsessiomalli on sekamalli, jossa viranomaiset päättävät yhteiskuntapoliittisten periaatteiden pohjalta joukkoliikenteen tavoitteet ja toimintaperiaatteet sekä liikenteen palvelutason. Liikennettä kilpailutetaan joko brutto- tai nettoperiaatteella eli lippuriskin voi kantaa viranomainen tai liikenteen harjoittaja. Liikenteen harjoittajille voi jäädä myös muita toimintoja, kuten lipunmyynti, lippujärjestelmän ylläpito ja kehittäminen sekä reittien suunnittelu. Malli soveltuu maaseudulle, pieniin ja keskisuuriin kaupunkeihin ja niiden työssäkäyntialueille.

Konsessiomallin käyttöönotto mahdollistaa linja-autoliikenteen markkinoiden avautumisen aiempaa useammille liikenteen harjoittajille ja matkojen yhdistelyn integroinnin muuhun joukkoliikenteeseen. Malli soveltuu maaseudulle, pieniin ja keskisuuriin kaupunkeihin ja niiden työssäkäyntialueille. Palvelusopimusehdotus mahdollistaa konsessiomalliin perustuvien järjestelmien kehittämisen ja käyttöönoton. Se ei sovellu pikavuoroliikenteeseen.

Tilaaja-tuottaja-malli on kaikilta osiltaan viranomaisaloitteinen: viranomainen päättää strategiatason tavoitteiden lisäksi palvelutason, suunnittelee koko palvelutarjonnan sekä määrittelee laadun ja kantaa tuloriskin (bruttoperiaate). Viranomainen vastaa lippujärjestelmästä ja lipunmyynnistä sekä hoitaa liikenteen informaation. Tilaaja-tuottaja-malli on käytössä pääkaupunkiseudulla. Malli on palvelusopimusehdotuksen mukainen.

Vapaan kilpailun mallissa liikenteen suunnitteluvastuu on liikenteen harjoittajilla. Palvelutarjontaa muodostuu pelkästään riittävän kysynnän kautta. Kukin liikenteen harjoittaja suunnittelee oman liikenteensä ja yhteensovittamista tapahtuu ainoastaan vapaaehtoisella yhteistyöllä. Tarjottujen joukkoliikennepalvelujen hallinta olisi vaikeaa ja malli johtaisi todennäköisesti nykymallin kaltaiseen tilanteeseen sillä erotuksella, että linjalupia ei olisi ja yritykset voisivat vapaasti kilpailla keskenään. Soveltuu parhaiten pikavuoroliikenteeseen. Palvelusopimusta ei sovelleta kaupalliseen liikenteeseen, jossa viranomaisilla ei ole julkisen palvelun velvoitetta.

Työryhmän esitys

Liikenne- ja viestintäministeriön asettama työryhmä esittää, että

1. Linja-autoliikennettä tarkastellaan neljänä eri tyyppisenä kokonaisuutena: 1. Suurten kaupunkien liikenne (pääkaupunkiseutu, Tampere ja Turku), 2. Pienten ja keskisuurten kaupunkien liikenne, 3. Maaseutuliikenne 4. Pikavuoroliikenne. Alueellinen linja-autoliikenne tulee suunnitella laajempina kokonaisuuksina ilman nykyisiä linjaliikennelupa- ja kuntarajoitteita. Tämä luo edellytyksiä tehostaa palvelutuotantoa ja selkeyttää linjastoa ja aikatauluja.

2. Joukkoliikennepolitiikan ja -tukitoimien tehostamiseksi alueellisten ja paikallisten viranomaisten on perusteltua määrittää yhdessä alueensa joukkoliikenteen palvelutaso ja tavoitteet sekä sopia matkojen yhdistelystä ja matkapalvelukeskustoiminnasta. Tämän pohjalta yksi toimivaltainen viranomainen voisi vastata liikenteen järjestämisestä. Kaupunkiseuduilla se voisi olla esimerkiksi keskuskaupunki tai yhteinen seudullinen toimielin.

3. Linja-autoliikennemarkkinoiden toimivuuden parantamiseksi, linja-autoyrittäjien markkinoille pääsyn helpottamiseksi ja tukijärjestelmien vaikuttavuuden tehostamiseksi tulee nykyistä suunnittelu- ja linjaliikennelupajärjestelmää kehittää konsessiomallin pohjalta.

4. Suunnitteluosaamisen ja innovaatiokyvyn hyödyntämiseksi liikenne on perusteltua järjestää siten, että liikenteen harjoittajilla on jatkossakin mahdollisuus vaikuttaa oman liikenteensä suunnitteluun ja että liikenteen hoitoon liittyy kannustimia.

Työryhmä ei ole ottanut kantaa valtion ja kuntien työnjakoon joukkoliikenteen julkisen rahoituksen osalta. Myöskään työnjaosta ja menettelytavoista ei ole tehty ehdotusta, koska palvelusopimusasetuksen käsittely on EU:ssa kesken ja kunta- ja palvelurakenneuudistuksen lopputulos on avoinna.

Työryhmässä on keskusteltu tarpeesta kytkeä valtion rahoitus kuntien tukemaan joukkoliikenteeseen. Kunnilla on lähtökohtainen intressi joukkoliikennepalvelujen ylläpitämiseen, joten niiden rahoittamia hankkeita tukemalla valtio voisi varmistaa oman rahoituksensa vaikuttavuutta. Toisaalta menettely saattaa johtaa pitkän matkan maaseutuliikenteen ja alueiden välisten yhteyksien heikentymiseen, jos kunnilla ei ole yhteistä näkemystä palvelujen tarpeesta ja rahoituksesta. Toisaalta periaate ei ole yhteensopiva sen kanssa, että valtio ostaa yksinään alueellista junaliikennettä.

Työryhmä ei ole löytänyt ratkaisua, jolla valtion rahoitus voitaisiin keveällä tavalla kytkeä kunnan rahoitukseen.

Näillä perusteilla työryhmä esittää että:

5. Liikenne- ja viestintäministeriö ryhtyy yhdessä eri osapuolten kanssa valmistelemaan työryhmän mietinnössä esitetyn konsessiomallin pohjalta yksityiskohtaisempia vaihtoehtoja eri alueiden suunnittelu-, järjestämis-, ja rahoitusmalleiksi rahoituslaskelmineen sen jälkeen kun kunta- ja palvelurakenneuudistuksen periaatteet ovat selvillä. Samassa yhteydessä tehdään ehdotukset valtion ja kuntien välisistä rahoitusperiaatteista sekä siirtymävaiheen toimenpiteistä.

Työryhmä toteaa, että Helsingin, Tampereen ja Turun seutujen vaikutus joukkoliikenteen markkinaosuuteen on keskeinen. Näillä alueilla tarve joukkoliikenteen käytön lisäämiseen on suurin ja haasteet kovimmat. Vuoden 2006 budjetin käsittelyn yhteydessä nousi esille valtion nykyistä suurempi panostus Helsingin, Tampereen ja Turun seutujen joukkoliikenteeseen. Valtion joukkoliikenteen määrärahakehyksen puitteissa tätä ei kuitenkaan ole mahdollista toteuttaa. Näillä perusteella työryhmä esittää, että:

6. Valtio osallistuu pääkaupunkiseudun sekä Tampereen ja Turun seutujen joukkoliikenteen edistämiseen kehittämällä joukkoliikenteen infrastruktuuria ja avustamalla näitä seutuja kehittämishankkeissa, joilla joukkoliikenteen palvelutasoa nostetaan merkittävästi.

Työryhmä kiinnitti huomiota myös siihen, että eri liikennetilastoissa liikenteen luokittelut vaihtelevat ja niissä estetyt käsitteet ovat osittain sekavia. Tilastojen teossa käytetään myös yllättävän vanhoja taustatietoja. Työryhmä esittää, että:

7. Liikenne- ja viestintäministeriö käynnistää joukkoliikenteen tilastoinnin uudistamistyön. Tavoitteena on tilasto, josta saa alueellisen ja valtakunnallisen kokonaisnäkemyksen joukkoliikenteen suoritteista ja rahoituksesta sekä niiden jakautumisesta yksityisen ja julkisen sektorin kesken. Samalla tilastoinnin käsitteet yhtenäistetään ja ajanmukaistetaan. Tilaston tulee mahdollistaa myös alueiden välinen vertailu.

Helsingin kaupungin kanta

Helsingin kaupungin näkökulmasta voidaan todeta seuraavaa:

1. Helsingin ja pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmän kannalta toimiva ja kilpailukykyinen joukkoliikenne on ensiarvoisen tärkeä. Helsinki pitääkin erityisen myönteisenä, että työryhmän mietintö ja toimenpide-ehdotukset on laajennettu koskemaan myös Helsingin, Tampereen ja Turun seutujen joukkoliikenteen rahoitus- ja järjestämistapoja. Tämä onkin erityisen perusteltua viitaten yleisesti hyväksyttyyn tavoitteeseen lisätä joukkoliikenteen käyttöä erityisesti työmatkoilla.

2. Työryhmä toteaa mietinnössään että suuret kaupungit ovat epätasa-arvoisessa aseman muihin kuntiin verrattuna. Samalla työryhmä kuitenkin ilmoittaa, että rahoituksen järjestäminen ongelmien ratkaisemiseksi ei ole mahdollinen.

Työryhmän kanta ei edistä valtion rahoituksen tasapuolista toteutumista eikä maamme kuntalaisten yhdenvertaista kohtelua. Työryhmän kanta ei myöskään tältä osin mahdollista valtion rahoituksen tehokasta käyttöä, sillä rahalla saatavat myönteiset vaikutukset olisivat pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa niin suhteellisesti kuin absoluuttisestikin suuremmat kuin vastaavalla rahalla muualla saavutettavat vaikutukset. Kun työryhmä on havainnut selvän epäkohdan joukkoliikenteen rahoituksen järjestämisessä, ei tälle epäkohdalle missään tapauksessa tule ummistaa silmiä. Mikäli 25 milj. euroa esitetty rahoitus suurten kaupunkien joukkoliikenteelle on valtiontalouden kannalta kertamuutoksena epärealistinen toteuttaa, tulisi tähän tasoon edetä vaiheittaisin ratkaisuin. Pienten ja keskisuurten kaupunkien joukkoliikenteen rahoitusta ei tule vähentää vaan rahoitus sinänsä selvästi hyödylliselle suurten kaupunkien joukkoliikenteen tuelle tulisi löytää muualta.

3. Helsingin kaupungin tariffituki joukkoliikenteelle vuonna 2006 on noin 93 milj. euroa. Tarve joukkoliikenteen käytön lisäämiseen ja haasteet sen edellyttämän infrastruktuurin kehittämiseen ovat kaikkein kovimmat Helsingin kaltaisissa suurissa kaupungeissa, joissa liikenne on ruuhkaista ja joukkoliikenne on kokonaan kunnan vastuulla. Valtakunnallisestikin joukkoliikenteen kulkumuoto-osuuden kannalta suurten kaupunkien merkitys on keskeinen. Joukkoliikenteeseen sijoitetulla eurolla saadaan Helsingissä ja muissa suurissa kaupungeissa yhteiskunnan kannalta selvästi suuremmat hyödyt kuin muualla Suomessa. Edellä mainittuun sekä hallitusohjelmaan että kuntien ja veronmaksajien tasapuoliseen kohteluun vedoten Helsinki katsoo, että valtion tulee tukea suurten kaupunkien joukkoliikennettä samoin perustein kuin joukkoliikennettä tuetaan suurten kaupunkien ympäristökunnissa.

Jos tuki pääkaupunkiseudun joukkoliikenteelle olisi 15 milj. euroa, voitaisiin esimerkinomaisesti lipunhintoja alentaa noin 10 %. Matkustajamäärän kasvu pääkaupunkiseudulla olisi noin 10 -12 miljoonaa matkaa vuodessa. Myönteiset vaikutukset näkyisivät joukkoliikenteen matkustamisen ja lipputulojen lisääntymisenä, mikä puolestaan mahdollistaisi palvelutason parantamisen ja kysynnän kasvun. Samalla koko liikennejärjestelmän toimivuus paranisi varsinkin ruuhka-aikaan ja myös tarve henkilöautoliikenteen infrastruktuuri-investointeihin vähenisi. Yhteiskuntataloudellinen vaikutus olisi selvästi kannattava.

4. Työryhmä esittää valtion osallistumista pääkaupunkiseudun, Tampereen ja Turun seutujen joukkoliikenteen edistämiseen kehittämällä joukkoliikenteen infrastruktuuria ja avustamalla kehityshankkeissa, joilla mm. pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen palvelutasoa voidaan nostaa. Työryhmän esitys on tältä osin erittäin kannatettava. Joukkoliikenteen infrastruktuuriin panostamalla sujuvoitetaan joukkoliikennettä ja lisätään joukkoliikenteen houkuttelevuutta. Tarkoituksenmukainen investointitaso pääkaupunkiseudun joukkoliikenneinfrastruktuurihankkeisiin on 75 milj. euroa/vuosi.

Mietinnössä ehdotetaan valmistelun jatkamista esitetyn konsessiomallin pohjalta, jotta linja-autoyrittäjien markkinoille pääsy helpottuu ja tukijärjestelmien vaikuttavuus lisääntyy. Konsessiomalli on varsin lähellä pääkaupunkiseudulla käytössä olevaa mallia. Malli voi soveltua melko hyvin myös muualle Suomeen. Mikäli tätä mallia lähdetään soveltamaan, parantaa se linja-autoliikennemarkkinoiden toimivuutta laajentamalla kilpailutettua liikennettä. Konsessiomallin suunnittelussa tulee kuulla myös liikennöitsijöitä. Toteutusmallin tulee olla liikennöitsijöidenkin kannalta toimiva ja kannustava. Mahdollista muutosta suunniteltaessa ja toteutettaessa tulee erityishuomiota kiinnittää matkustajalle edullisten lipunhintojen varmistamiseen ja hyväksi havaittujen lipputuotteiden kuten seutu- ja kaupunkilippujen säilyttämiseen. Huomiota tulee kiinnittää myös siihen, ettei hallinnon kasvusta aiheudu merkittävää julkista taloutta rasittavaa kustannuserää.

5. Mietinnössä on arvioitu pääkaupunkiseudulla käytössä olevaa tilaaja-tuottaja-mallia jossain määrin negatiivisin sävyin, vaikka se eroaa konsessiomallista melko vähän.

6. Autoverotuksen alentaminen heikensi vuonna 2003 huomattavasti joukkoliikenteen hintakilpailukykyä. Vastaavasti polttoaineen hinnankorotukset ovat viimeaikoina lisänneet joukkoliikenteen kysyntää. Mietintöön ei sisälly tämän suuntaisia joukkoliikenteen markkinaosuuden nostamiseen tähtääviä keinoja tai ehdotuksia joukkoliikenteen ja henkilöautoliikenteen välisen hintasuhteen parantamiseksi, vaikka niillä on merkittävä vaikutus matkustuskäyttäytymiseen ja joukkoliikenteen kilpailukykyyn.

Talous- ja suunnittelukeskus toteaa (9.6.2006) seuraavaa:

Talous- ja suunnittelukeskus toteaa, että työryhmän esityksissä pääpaino on pienten ja keskisuurten kaupunkien ja maaseudun linja-autoliikenteessä. Suurten kaupunkiseutujen (Helsinki, Tampere, Turku) joukkoliikenteen rahoituksen järjestämiseksi työryhmän esityksissä ei ole uusia keinoja vaikka työryhmä toteaa, että suurten kaupunkiseutujen vaikutus joukkoliikenteen markkinaosuuteen on keskeinen ja että kyseisillä alueilla joukkoliikenteen käytön lisäämisen tarve on suurin ja haasteet kovimmat. Myönteistä sinällään on suurten kaupunkien liikenteen tarkastelu omana erillisenä kokonaisuutenaan. Erityisesti Helsingin seudulla, missä raideliikenteen osuus on keskeinen, tulee kuitenkin tarkastella koko joukkoliikennejärjestelmää, ei linja-autoliikennettä erillisenä.

Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen järjestäminen seudullisesti toimivaksi kokonaisuudeksi sisältyy Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien 22.5.2006 hyväksymän yhteistyösopimuksen kehittämishankkeisiin. Joukkoliikennejärjestelmän toimivuudesta on tarkoitus tehdä kokonaisarviointi, jonka perusteella käynnistetään uudistamisjärjestelyt vuoden 2007 loppuun mennessä. Kehittämistavoitteet ovat yhdensuuntaiset työryhmän mietinnön, liikenteen seudullista järjestämistä koskevien tavoitteiden kanssa.

Talous- ja suunnittelukeskus toteaa, että mietinnössä joukkoliikenteen valtion rahoitukselle asetetaan - aivan oikein - tavoitteeksi mahdollisimman suuri tehokkuus. Työryhmän tavoite valtion ja kuntien rahoituksen kytkemisestä toisiinsa on myös oikea. Valtio ei kuitenkaan nykyisellään osallistu lainkaan joukkoliikenteen liikennöintikustannuksiin Helsingin, Tampereen ja Turun kaupunkiseuduilla vaan julkinen rahoitus on kokonaan kuntien vastuulla. Kyseisillä alueilla tehdään kuitenkin 60 % Suomen joukkoliikenteen matkoista.

Mietinnössäkin todettu esitys määrärahan varaamisesta valtion vuoden 2007 talousarvioon Helsingin, Tampereen ja Turun kaupunkiseutujen joukkoliikenteen tukemiseen on työryhmän valtion rahoitukselle asettamien tavoitteiden mukainen ja talous- ja suunnittelukeskuksen mielestä erittäin perusteltu. Joukkoliikenteen rahoituksen lisäämistavoite sisältyy hallitusohjelmaan. Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen julkinen kokonaisrahoitus, investointien rahoitus mukaan lukien, tulisi sopia valtion ja alueen kuntien välisellä riittävän pitkän aikavälin puitesopimuksella.

Ryj toteaa, että työryhmän esitykset koskevat pääasiassa pieniä ja keskisuuria kaupunkeja, joissa linja-autoliikenteen järjestämistapa poikkeaa Helsingin ja muiden suurten kaupunkien käytännöstä. Helsingin kannalta esityksen rahoitusta koskevat asiat ovat keskeisimmät. Ryj viittaa saatuihin lausuntoihin ja toteaa, että joukkoliikenteen merkitys pääkaupunkiseudulla edellyttäisi valtion panostuksen saamista nykyistä paremmalle tasolle.

RYJ Kaupunginhallitus päättänee antaa linja-autoliikenteen rahoituksen uudistamista koskevasta työryhmän mietinnöstä liikenne- ja viestintäministeriölle seuraavan lausunnon:

Helsingin ja pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmän kannalta toimiva ja kilpailukykyinen joukkoliikenne on ensiarvoisen tärkeä. Helsinki pitääkin erityisen myönteisenä, että työryhmän mietintö ja toimenpide-ehdotukset on laajennettu koskemaan myös Helsingin, Tampereen ja Turun seutujen joukkoliikenteen rahoitus- ja järjestämistapoja.

Erityisesti Helsingin seudulla, missä raideliikenteen osuus on keskeinen, olisi kuitenkin tärkeätä tarkastella koko joukkoliikennejärjestelmää, eikä yksinomaan linja-autoliikennettä erillisenä asiana. Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen järjestäminen seudullisesti toimivaksi kokonaisuudeksi sisältyy Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien 22.5.2006 hyväksymän yhteistyösopimuksen kehittämishankkeisiin. Joukkoliikennejärjestelmän toimivuudesta on tarkoitus tehdä kokonaisarviointi, jonka perusteella käynnistetään uudistamisjärjestelyt vuoden 2007 loppuun mennessä. Kehittämistavoitteet ovat yhdensuuntaiset työryhmän mietinnön liikenteen seudullista järjestämistä koskevien tavoitteiden kanssa.

Mietinnössä joukkoliikenteen valtion rahoitukselle asetetaan tavoitteeksi mahdollisimman suuri tehokkuus, mikä onkin hyvä tavoite. Myös tavoite valtion ja kuntien rahoituksen kytkemisestä toisiinsa on oikea. Valtio ei kuitenkaan nykyisellään osallistu lainkaan joukkoliikenteen liikennöintikustannuksiin Helsingin, Tampereen ja Turun kaupunkiseuduilla, vaan julkinen rahoitus on kokonaan kuntien vastuulla. Helsingin kaupungin tariffituki joukkoliikenteelle vuonna 2006 on noin 96,5 milj. euroa. Tarve joukkoliikenteen käytön lisäämiseen ja haasteet sen edellyttämän infrastruktuurin kehittämiseen ovat kaikkein kovimmat Helsingin kaltaisissa suurissa kaupungeissa.

Työryhmä ilmoittaa, että rahoituksen järjestäminen ongelmien ratkaisemiseksi ei ole mahdollinen. Työryhmän kanta ei edistä valtion rahoituksen tasapuolista toteutumista eikä myöskään tältä osin mahdollista valtion rahoituksen tehokasta käyttöä. Rahalla saatavat myönteiset vaikutukset olisivat pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa niin suhteellisesti kuin absoluuttisestikin suuremmat kuin vastaavalla rahalla muualla saavutettavat vaikutukset. Joukkoliikenteeseen sijoitetulla eurolla saadaan Helsingissä ja muissa suurissa kaupungeissa yhteiskunnan kannalta selvästi suuremmat hyödyt kuin muualla Suomessa.

Mietinnössäkin todettu esitys määrärahan varaamisesta valtion vuoden 2007 talousarvioon Helsingin, Tampereen ja Turun kaupunkiseutujen joukkoliikenteen tukemiseen on työryhmän valtion rahoitukselle asettamien tavoitteiden mukainen ja erittäin perusteltu. Joukkoliikenteen rahoituksen lisäämistavoite sisältyy hallitusohjelmaan. Mikäli esitetty 25 milj. euron rahoitus suurten kaupunkien joukkoliikenteelle on valtiontalouden kannalta kertamuutoksena epärealistinen toteuttaa, tulisi tähän tasoon edetä vaiheittaisin ratkaisuin.

Työryhmä esittää valtion osallistumista pääkaupunkiseudun, Tampereen ja Turun seutujen joukkoliikenteen edistämiseen kehittämällä joukkoliikenteen infrastruktuuria ja avustamalla kehityshankkeissa, joilla mm. pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen palvelutasoa voidaan nostaa. Työryhmän esitys on tältä osin erittäin kannatettava. Joukkoliikenteen infrastruktuuriin panostamalla sujuvoitetaan joukkoliikennettä ja lisätään joukkoliikenteen houkuttelevuutta. Joukkoliikenteen kehittämisen kannalta tarkoituksenmukainen investointitaso pääkaupunkiseudun joukkoliikenneinfrastruktuurihankkeisiin on 75 milj. euroa/vuosi.

Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen julkinen kokonaisrahoitus, investointien rahoitus mukaan lukien, tulisi sopia valtion ja alueen kuntien välisellä riittävän pitkän aikavälin puitesopimuksella.

Lopuksi kaupunginhallitus toteaa, että mietintöön ei sisälly joukkoliikenteen markkinaosuuden nostamiseen tähtääviä keinoja tai ehdotuksia, joilla joukkoliikenteen ja henkilöautoliikenteen välistä hintasuhdetta voitaisiin parantaa, vaikka niillä on merkittävä vaikutus matkustuskäyttäytymiseen ja joukkoliikenteen kilpailukykyyn. Autoverotuksen alentaminen heikensi vuonna 2003 huomattavasti joukkoliikenteen hintakilpailukykyä, kun taas polttoaineen hinnankorotukset ovat viime aikoina lisänneet joukkoliikenteen kysyntää.

Kirje liikenne- ja viestintäministeriölle ja pöytäkirjanote liikennelaitokselle.

Lisätiedot:
Matikainen Kristiina, kaupunginsihteeri, puhelin 169 2262

LIITE

Työryhmän mietintö 19.4.2006/LVM julkaisu 24/2006

19.6.2006 pöydälle pantu asia

LAUSUNTO MAALIIKENTEEN RUNKOVERKKOSUUNNITELMAN VAIKUTUSARVIOINNISTA

Khs 2006-1344

Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää 23.5.2006 saapuneella kirjeellä lausuntoa maaliikenteen runkoverkkosuunnitelman vaikutusarvioinnista 22.6.2006 mennessä.

Liikenne- ja viestintäministeriö mainitsee mm., että ministeriössä on valmisteltavana maaliikenteen runkoverkkosuunnitelma. Luonnos runkoverkoksi esitettiin työryhmän väliraportissa ”Valtakunnallisesti merkittävät liikenteen runkoverkot” (LVM julkaisuja 48/2005). Tämän runkoverkkosuunnitelman ympäristövaikutuksia on nyt arvioitu SOVA-lain (Laki viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista) mukaisesti. Samalla on arvioitu myös muita vaikutuksia, kuten vaikutuksia liikenteeseen, talouteen, aluekehitykseen ja liikenneturvallisuuteen.

Lausuntokierroksen perusteella laaditaan lopullinen ehdotus maaliikenteen runkoverkoiksi, jonka jälkeen ministerin on tarkoitus päättää suunnitelmasta.

./. Arviointiraportti on liitteenä 1. Raportti on luettavissa osoitteessa www.mintc.fi/runkoverkot.

Ryj toteaa, että lausunnon antamiselle on saatu lisäaikaa 29.6.2006 saakka.

SOVA-laki (Laki viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista) tuli voimaan 1.6.2005. Lain tavoitteena on edistää ympäristövaikutusten arviointia ja huomioon ottamista suunnitelmien ja ohjelmien valmistelussa ja hyväksymisessä, parantaa yleisön tiedonsaantia ja osallistumismahdollisuuksia sekä edistää kestävää kehitystä.

Suunnitelmasta tai ohjelmasta vastaavan viranomaisen on huolehdittava siitä, että suunnitelman tai ohjelman ympäristövaikutukset selvitetään ja arvioidaan riittävässä määrin valmistelun kuluessa, jos suunnitelman tai ohjelman toteuttamisella saattaa olla merkittäviä ympäristövaikutuksia. SOVA- laissa ja asetuksessa on mainittu ympäristöarviointia edellyttävät suunnitelmat ja ohjelmat sekä annettu säännökset arvioinnin soveltamisesta harkinnan perusteella muihin suunnitelmiin ja ohjelmiin.

Arvioinnin tuloksena syntyy ympäristöselostus, jossa kuvataan suunnitelman tai ohjelman merkittävät ympäristövaikutukset.

Ympäristöselostuksessa esitetään mm. suunnitelman tai ohjelman sisältö, päätavoitteet, ympäristövaikutukset, ympäristön nykytila ja sen todennäköinen kehitys, jos suunnitelmaa ei toteuteta, ympäristön ominaispiirteet sellaisilla alueilla, joihin todennäköisesti kohdistuu merkittäviä vaikutuksia, suunnitelman tai ohjelman kannalta merkitykselliset ympäristöongelmat sekä suunnitellut toimenpiteet haittavaikutusten ehkäisemiseksi.

Suunnitelmasta tai ohjelmasta sekä ympäristöselostuksesta yhteysviranomaisen on pyydettävä lausunnot alueelliselta ympäristökeskukselta ja tarpeen mukaan kunnan terveys- ja ympäristöviranomaisilta sekä muilta vaikutusalueella toimivilta viranomaisilta. Suunnitelman tai ohjelman hyväksymispäätöksessä on käytävä ilmi, miten ympäristöselostus ja saadut mielipiteet ja lausunnot on otettu huomioon ja miten ne ovat vaikuttaneet suunnitelman tai ohjelman sisältöön ja vaihtoehtojen valintaan.

Kaupunkisuunnitteluvirasto toteaa (6.6.2006), että arviointi täyttää ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain ja asetuksen tarkoituksen, mikä on hankkeen ympäristövaikutusten selvittäminen ja arvioiminen, tiedon tuottaminen suunnittelun ja päätöksenteon tueksi sekä osallisten tiedonsaanti- ja osallistumismahdollisuuksien lisääminen.

Arviointiselostus antaa riittävän tietopohjan eri vaihtoehtojen vaikutuksista liikenteeseen ja liikkumiseen sekä varsinaisista ympäristövaikutuksista. Arviointiselostus mahdollistaa osaltaan Pääkaupunkiseudun kehittämisen koko maan taloudellisena veturina.

Liikennelaitos toteaa (6.6.2006), että arvioinnin kohteena oleva runkoverkko käsittää teiden ja ratojen runkoverkot. Teiden runkoverkko yhdistää pääkaupunkiseudun ja valtakunnan suurimmat kaupunkiseudut, pääkaupunkiseudun ja valtakunnan osat sekä useimmat suurista kaupunkiseuduista toisiinsa. Runkoverkko parantaa yhteyksiä Suomen pisimmillä ja toiminnallisesti tärkeimmillä suunnilla. Rautateiden runkoverkko käsittää nopean henkilöliikenteen ja tavaraliikenteen radat.

Runkoverkkosuunnitelman tarkkuustason ja luonteen vuoksi suunnitelmassa ei käsitellä paikallisia, esimerkiksi Helsingin ja pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen järjestämisen kannalta tärkeää sisäistä runkoverkkoa. Yhtymäkohdat rajoittuvat Helsingin keskustaan päättyviin runkoverkon osiin pääkaupunkiseudulla. Näiden osalta järjestelyistä päättäminen ja suunnittelu tehdään pääkaupunkiseudun kaupunkien ja ao. viranomaisten (tiehallinto ja ratahallintokeskus) yhteistyönä.

Ympäristökeskus toteaa (6.6.2006) seuraavaa:

Tehty arviointi on laaja-alainen ja suunnittelutasosta johtuen hyvin yleispiirteinen. Arviointi antaa hyvän pohjan tieliikenteen ja raideliikenteen runkoverkon jatkosuunnittelulle ja kehittämiselle.

Moottoriajoneuvoliikenteen haitat ovat ympäristön kannalta vaikea ongelma Helsingissä. Liikenteen haittoihin vaikuttaa koko Helsingin seudun kehitys. Väestömäärän kasvaessa ja maankäytön levitessä entistä laajemmalle matkat pitenevät ja ajoneuvoliikenteen kilometrisuorite kasvaa. Pääkaupunkiseudulle suuntautuvan työmatkapendelöinnin arvioidaan jopa kaksinkertaistuvan nykyisestä vuoteen 2025 mennessä.

Valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa on päämääräksi asetettu liikennetarvetta vähentävä alue- ja yhdyskuntarakenteen kehitys. Erityisesti kasvavilla kaupunkiseuduilla ensisijainen tavoite runkoverkon kehittämisessä tulisikin olla nykyisen liikenneinfrastruktuurin laadun parantaminen ja käytön tehostaminen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Tämä edesauttaa pitkällä aikavälillä liikenteen haittojen hallintaa.

Helsingin kannalta on myönteistä, jos henkilöjunaliikenne nopeutuu ja kapasiteetti lisääntyy runkosuunnitelman toteutuksen myötä. Tämä luo edellytyksiä yhdyskuntarakenteen tiivistämiseen ja eheyttämiseen liikennepaikkojen ympäristössä. Toimiva raideliikennejärjestelmä tukee yhdyskuntarakenteen koossa pitämistä pitkällä aikavälillä. Se vähentää liikenteen päästöjä välillisesti edistämällä energiatehokasta, tiivistä maankäyttöä, jossa joukkoliikenteen käytön edellytykset ovat hyvät.

Arvioinnin tulosten mukaan runkoverkon toteutus lisää liikennemelua, vaikka uusia meluesteitä on tarkoitus toteuttaa. Runkoverkon arvioidaan laajentavan työssäkäyntialueita, mikä osaltaan lisää yhdyskuntarakenteen hajautumista. Siellä missä nopeustaso nousee, melualueet kasvavat.

Helsingin tiivistyvässä yhdyskuntarakenteessa suurena haasteena on moottoriteiden ja moottoriliikenneteiden ja ympäröivän yhdyskunnan vaatimusten ja tavoitteiden yhteensovittaminen. Sisääntuloväylien varrella liikennemelu on monin paikoin vaikea ongelma, jonka lieventämistä vaikeuttaa liikenteen jatkuva kasvu. Meluntorjuntaan tarvitaan uusia keinoja, esimerkiksi nopeusrajoitusten laskun käyttöä. Meluesteet ovat monin paikoin välttämättömiä, mutta ne eivät yksin ratkaise ongelmaa.

Meluntorjuntaan tulee kiinnittää runkoverkon jatkosuunnittelussa erityistä huomiota. Valtioneuvosto teki toukokuussa 2006 periaatepäätöksen, jonka tavoitteena on alentaa ympäristön melutasoja ja vähentää altistumista melulle. Tavoite edellyttää valtion ja kuntien eri viranomaisten tiivistä yhteistyötä meluntorjunnassa.

Arvioinnissa todetaan, että liikenneväylien rakentamisella on paikoin kielteisiä vaikutuksia luonnonympäristöön. Jatkosuunnittelun kannalta olisi ollut tarpeen, että arvioinnissa olisi esitetty kartalla luonnonsuojelun ja pohjavesiensuojelun kannalta tiedossa olevat kriittiset alueet, jotka vaativat tarkempia selvityksiä.

Ryj toteaa, että ministeriössä laadittu ehdotus perustuu aikaisempiin selvityksiin. Khs on 24.11.2003 antanut lausuntonsa ’Valtakunnallisesti merkittävät liikenneverkot ja terminaalit’ –raportista.

Arviointiselostus kuvaa suunnitelman tai ohjelman merkittävät ympäristövaikutukset riittävästi.

RYJ Kaupunginhallitus päättänee antaa maaliikenteen runkoverkkosuunnitelman vaikutusarvioinnista liikenne- ja viestintäministeriölle seuraavan lausunnon:

Arviointi täyttää viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain ja asetuksen tarkoituksen, mikä on hankkeen ympäristövaikutusten selvittäminen ja arvioiminen, tiedon tuottaminen suunnittelun ja päätöksenteon tueksi sekä osallisten tiedonsaanti- ja osallistumismahdollisuuksien lisääminen.

Arviointiselostus antaa riittävän tietopohjan eri vaihtoehtojen vaikutuksista liikenteeseen ja liikkumiseen sekä varsinaisista ympäristövaikutuksista.

Arviointiselostus mahdollistaa osaltaan Pääkaupunkiseudun kehittämisen koko maan taloudellisena veturina, vaikka suunnitelman tarkkuustason ja luonteen vuoksi suunnitelmassa ei käsitellä paikallisia, esimerkiksi Helsingin ja pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen järjestämisen kannalta tärkeää sisäistä runkoverkkoa. Yhtymäkohdat rajoittuvat Helsingin keskustaan päättyviin runkoverkon osiin pääkaupunkiseudulla. Näiden osalta järjestelyistä päättäminen ja suunnittelu tehdään pääkaupunkiseudun kaupunkien ja ao. viranomaisten (tiehallinto ja ratahallintokeskus) yhteistyönä.

Kirje liikenne- ja viestintäministeriölle ja pöytäkirjanote kaupunkisuunnitteluvirastolle, liikennelaitokselle ja ympäristökeskukselle.

Lisätiedot:
Matikainen Kristiina, kaupunginsihteeri, puhelin 169 2262

LIITE

Runkoverkkosuunnitelman vaikutusten arviointi

LAUSUNTO SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖLLE LASTENSUOJELULAIN KOKONAISUUDISTUSTYÖRYHMÄN MUISTIOSTA

Khs 2006-1530

Asia tulisi käsitellä 26.6.2006

./. Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää 15.5.2006 sosiaalivirastolle lähettämässään lausuntopyynnössä lausuntoa lastensuojelulain kokonaisuudistustyöryhmän ehdotuksista. Lausuntopyyntö ja lastensuojelulain kokonaisuudistustyöryhmän muistio ovat esityslistan tämän asian liitteinä 1 ja 2. Muistio on saatavissa sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuilla osoitteessa http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/documents/7044/index.htx

Lastensuojelulaki on tarkoitus uudistaa osana sosiaali- ja terveysministeriön vuosina 2004 – 2007 toteuttamaa lastensuojelun kehittämisohjelmaa. Työryhmä päätyi mietinnössään ehdottamaan kokonaan uuden lastensuojelulain säätämistä. Työryhmän ehdotuksissa ei ole kuitenkaan puututtu lastensuojelulain ns. pakkoa koskeviin säännöksiin sen johdosta, että eduskunta on osittaisuudistuksena hyväksynyt 5.5.2006 mainitut säännökset lastensuojelulakiin (HE 225/2004 vp). Työryhmä on ottanut mainitut uudistetut pakkoa koskevat säännökset käytännössä sellaisenaan mietintöönsä (ehdotuksen 11 luku).

Työryhmän ehdotusten keskeisenä tavoitteena on turvata lapsen ja hänen perheensä tarvitsemat tukitoimet ja palvelut sekä lapsen edun huomioon ottaminen entistä laajemmin lastensuojelua toteutettaessa. Tavoitteena on lisäksi ongelmiin puuttuminen entistä varhaisemmassa vaiheessa sekä sosiaalityön suunnitelmallisuuden korostaminen. Yhtenä kantavana tavoitteena on ollut lisäksi parantaa lapsen ja hänen vanhempiensa oikeusturvaa lastensuojeluun liittyvässä päätöksenteossa.

Työryhmän ehdotuksen mukaisesti lapsen tahdonvastaisesta

huostaanotosta päättäisi sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen asemasta hallinto-oikeus. Huostaanottoasia tulisi vireille hallinto-oikeudessa laissa erikseen määritellyn viranhaltijan hakemuksesta.

Kunnassa päätösvaltaa käyttäisi kunnan johtosäännön mukaan määräytyvä sosiaalihuollon johtava viranhaltija tai hänen määräämänsä viranhaltija (13 §).

Tämän lisäksi lapsen kiireellistä sijoitusta koskevassa asiassa käyttäisi päätösvaltaa toimielimen määräämä sosiaalityöntekijän ammatillisen kelpoisuuden omaava viranhaltija.

Laissa on korostettu lastensuojelun suunnitelmallisuutta lastensuojeluasian vireille tulosta lukien (26 – 28 §). Esityksen mukaan lapselle tulisi lastensuojeluasiakkuuden alkaessa määritellä aina lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä, jolle syntyy velvollisuus esityksen mukaisessa määräajassa (3 kuukautta) laatia lapsen ja perheen lastensuojelutarpeesta erillinen selvitys (27 §).

Esityksessä korostetaan kunnan velvollisuutta turvata sosiaalityössä sosiaalityöntekijän tarvitsema moniammatillinen asiantuntemus.

Esityksessä on huomioitu myös lapselle läheisten henkilöiden asema, joiden mahdollisuudet vastata esimerkiksi lapsen hoidosta ja kasvatuksesta tulee selvittää (31 § ja 32 §).

Työryhmän esityksessä on otettu huomioon esimerkiksi ilmoitusvelvollisuuden osalta eduskunnan oikeusasiamiehen esittämät käsitykset säännöksen uusimisesta (25 §) sekä avohuollon sijoituksen osalta puhevaltaa käyttävän lapsen (15 v) ja hänen huoltajansa väliset ristiriitatilanteet (37 §).

Esityksessä ehdotetaan osittain lapsen puhevallan käytön osalta ikärajan nostamista 12 vuodesta 15 vuoteen. Kaksitoista vuotta täyttäneellä lapsella olisi puhevalta yhteydenpidon rajoittamispäätösten osalta sekä osittain päätettäessä lapsen huostaanotosta, jolloin 12 vuotta täyttäneen lapsen vastustus aiheuttaisi asian siirtymisen hallinto-oikeuden käsiteltäväksi.

Kiireellistä sijoitusta, huostaanottoa, sijaishuoltoa ja jälkihuoltoa koskevia säännöksiä on täsmennetty. Sijaishuoltomuotoja ja sijaishuoltopaikkojen nimikkeitä on selkiytetty, niitä koskevia paikka- ja henkilöstömitoituksia on lisäksi muutettu ja täsmennetty. Esitykseen on otettu myös sijaishuollon valvontaa koskevia täsmentäviä säännöksiä.

./. Sosiaalilautakunta toteaa (6.6.2006), että sosiaalijohtosäännön mukaan lausunnot kaupungin ulkopuolisille antaa Khs, jos kyseessä ei ole merkitykseltään vähäinen asia. Asian merkittävyyden takia lautakunta on lähettänyt lausuntonsa Khlle. Terveyskeskus on antanut sosiaalivirastolle lausunnon terveydenhuoltoa koskevista kohdista. Sosiaalilautakunnan lausunto ja terveyskeskuksen lausunto ovat tämän asian liitteinä 3 ja 4.

Stj toteaa, että päätösehdotus perustuu pääasiassa sosiaalilautakunnan lausuntoon. Lausuntoihin verrattuna päätösehdotuksessa on korostettu kustannusten arvioinnin tärkeyttä uudistuksia valmisteltaessa. Päätösehdotuksessa on myös kielteinen kanta työryhmän esitykseen viedä lastensuojelun suunnitelma Kvston käsiteltäväksi.

STJ Kaupunginhallitus päättänee antaa sosiaali- ja terveysministeriölle seuraavan lausunnon lastensuojelulain kokonaisuudistustyöryhmän muistiosta:

Lastensuojelulain kokonaisuudistus on perusteltu. Työryhmä on esittänyt monia parannuksia ja selvennyksiä nykyiseen lakiin verrattuna.

Kaupunginhallitus toteaa, että uudistuksia valmisteltaessa on aina arvioitava ehdotusten taloudelliset vaikutukset. Kunnat järjestävät ja rahoittavat lastensuojelupalvelut lähes kokonaan. Uudistuksen kunnille aiheuttamia kustannuksia ei ole lainkaan arvioitu, ei edes karkeasti. Sen sijaan lääninhallitusten ja hallinto-oikeuksien osalta on arvioitu tarvittava lisähenkilökunta. Esitetyt muutokset henkilöstö- ja paikkamitoituksiin merkitsevät väistämättä kunnille aivan eri suuruusluokkaa olevia kustannuksia kuin valtiolle noin 20 työntekijän lisäyksestä aiheutuvat kustannukset.

Työryhmä ehdottaa, että laissa säädettäisiin koko kunnan tasolla hyväksyttävästä lastensuojelun suunnitelmasta, jonka hyväksyisi kunnanvaltuusto. Helsingin kaupungin kokemuksen mukaan erilliset, kaupunginvaltuuston hyväksymät sektorisuunnitelmat ovat osoittautuneet päätöksenteon kannalta ongelmallisiksi. Ohjelmat ovat jääneet irrallisiksi ja periaatteellisiksi. Kaupunginhallitus ei tämän vuoksi pidä työryhmän esitystä perusteltuna.

Päätöksenteko huostaanottoasiassa

Yksi työryhmän keskeisistä ehdotuksista on lastensuojelun päätöksenteon uudistaminen siten, että päätöksentekijänä ei enää olisi kunnan monijäseninen toimielin, vaan viranhaltijataso kunnassa ja tahdonvastaista huostaanottoa koskevan päätöksen tekisi hallinto-oikeus.

Kaupunginhallitus pitää ehdotusta hyvin perusteltuna.

Lastensuojelulakiin ehdotetut muutokset edellyttävät hallinto-oikeuksiin riittäviä voimavaroja varsinkin, kun hallinto-oikeudet joutuvat varautumaan hyvin nopeisiin käsittelyaikoihin. Ilman tarvittavaa henkilökuntaa uudistusta ei voida toteuttaa.

Lapsen puhevallan ja kuulemisen ikärajat

Työryhmä ehdottaa, että alle 15 vuotta täyttänyttä lasta kuultaisiin hallintolain 34 §:n mukaisesti ainoastaan ennen päätöstä huostaanotosta ja yhteydenpidon rajoittamisesta. Työryhmän esitys merkitsee voimassaolevaan lastensuojelulakiin nähden asianosaisena pidettävän lapsen osalta ”asianosaisuusikärajan” nostamista 12 vuodesta 15 vuoteen.

Muutosesitys on perusteltu.

Voimassa olevan lain mukainen 12 vuotiaalle lapselle kuuluva, asianosaisen virallinen, todisteellinen kuuleminen ja valitusoikeus ovat enemmänkin muodollisen oikeusturvan ulkoisia merkkejä, kuin todellisia tämänikäisen lapsen oikeusturvan huomioon ottamisen takeita. Alle 15-vuotias lapsi on liian nuori toimimaan em. osin asianosaisena niin raskaassa ja usein ahdistavassa menettelyssä kuin huostaanottoa koskeva päätöksenteko on. Huomattavaa on, että asianosaisena ovat lapsen ohella hänelle läheiset ihmiset, lapsen vanhemmat. Lasta koskevissa, päätöksentekoon liittyvissä asiakirjoissa on lähes poikkeuksetta arkaluontoisia tietoja asianosaisista. Nämä tiedot voivat järkyttää syvästi lasta, jos hänelle ne joudutaan asianosaisaseman perusteella luovuttamaan.

Ehdotuksen 20 §:n 1 momentissa on säädetty lapsen toivomusten ja mielipiteen selvittämisestä toteutettaessa lastensuojelua. Lapsen mielipiteen selvittämisvelvollisuuden korostamista kaikissa tilanteissa ja sen huomioonottamista lasta koskevassa päätöksenteossa on pidettävä tärkeänä.

Ennaltaehkäisevä lastensuojelu (3 §) ja suunnitelma lastensuojelun

järjestämisestä (12 §)

Työryhmä ehdottaa laissa täsmennettäväksi, mitä lastensuojelulla tarkoitetaan. Lastensuojelun toimintamuotona ehdotetaan mainittavaksi myös ennaltaehkäisevä lastensuojelu, jolla tarkoitettaisiin lapsen ja hänen perheensä erityistä tukemista kunnan peruspalveluissa. Tavoitteet ongelmiin puuttumisesta entistä varhaisemmassa vaiheessa ja lastensuojelun painopisteen siirtämisestä korjaavasta työstä ennaltaehkäisevään työhön ovat erittäin perusteltuja ja yhdenmukaisia myös Helsingissä tehtyjen strategisten linjausten kanssa.

Työryhmän ehdotuksilla pyritään edistämään viranomaisten välistä yhteistyötä lasten kasvuolosuhteiden ja palvelujen kehittämisessä sekä yksittäistä lasta ja hänen perhettään koskevan lastensuojelun toteuttamisessa.

Lastensuojeluilmoitus (25 §)

Voimassa olevan lastensuojelulain 40 §:n 1 momentti velvoittaa siinä mainittuja tahoja tekemään lastensuojeluilmoituksen, kun he ovat saaneet tietää ilmeisestä perhe- ja yksilökohtaisen lastensuojelun tarpeessa olevasta lapsesta. Säännös on nykyisellään vaikeaselkoinen sekä ilmoitusvelvollisten osalta puutteellinen. Se on asettanut käytännössä ilmoituksenteolle kynnyksen, jota työryhmän ehdotus alentaa. Lisäksi ilmoituksen teon kriteerit:” ... saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet, tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä.” ovat selkeitä.

Kaupunginhallitus pitää erittäin kannatettavana lakiehdotuksen 25 §:ssä olevan ilmoitusvelvollisuutta koskevan sananmuodon lievennystä, jonka mukaan ilmoituksen voi tehdä havaittuaan seikkoja, joiden perusteella lastensuojelun tarve on syytä selvittää. Näin ei ainakaan pelko ”turhan” lastensuojeluilmoituksen tekemisestä estä ilmoituksen tekemistä ja siten suojelua tarvitsevan lapsen avun saantia.

Myös ilmoitusvelvollisten piirin laajentaminen kattavaksi on sopusoinnussa lapsen huolenpidon turvaamisen ensisijaisuuden kanssa.

Lastensuojelun asiakkuuden alkaminen (26 §), lastensuojelutarpeen

selvitys (27§) ja asiakassuunnitelma (30§)

Lastensuojelun asiakkuuden alkamisen täsmentäminen on lastensuojelussa välttämätöntä erityisesti lapsen ja perheen oikeusturvan kannalta. Asiakkuuden alkamisen määrittely säädöspohjalta tuo toivottua yhdenmukaisuutta niin paikallisella tasolla kuin koko maassa. Työryhmän ehdotus lastensuojelutarpeen selvittämisestä kolmen kuukauden määräajassa antaa lainsäädännöllisen pohjan toiminnan kehittämiselle. Lapsen ja perheen tilanteen huolellinen selvittäminen viivytyksettä on erityisesti lastensuojelussa tärkeää. Helsingissä on jo muutaman vuoden ajan ollut tavoitteena, että lastensuojelun alkuvaiheen tilannearvio tehdään kolmessa kuukaudessa ensimmäisestä yhteydenotosta tai ilmoituksesta lukien. Kokemus on osoittanut, että uuden työkäytännön omaksuminen edellyttää runsaasti henkilöstön koulutusta ja työyhteisöjen tukea.

Asiakassuunnitelma on lastensuojelun toteuttamisessa keskeinen työväline ja lapsen sekä hänen perheensä oikeusturvan kannalta merkittävä asiakirja. Laissa korostetaan vanhempien vastuuta lapsen kasvatuksesta ja hyvinvoinnista. Huostaanotto ja sijaishuolto eivät poista vanhemmuuden velvoitteita, joissa vanhempia tulee pyrkiä tukemaan. Lakiehdotuksessa ei edellytetä vanhemmille erikseen tehtävää asiakassuunnitelmaa, vaan todetaan, että ko. suunnitelma voidaan tehdä. Vanhemmille tehtävä oma, heidän kuntoutumistaan tukeva asiakassuunnitelma on melkein aina välttämätön.

Edellä mainitut säädökset korostavat lastensuojelun suunnitelmallisuutta, mikä puolestaan myötävaikuttaa siihen, että lapsi ja perhe saavat oikea-aikaista ja vaikuttavaa tukea. Samalla kun em. säännökset jäntevöittävät lastensuojelun avohuollon työskentelyä.

Lastensuojelun asiakasasiakirjojen laatimisesta tulisi saada yhtenäiset ja selkeät valtakunnalliset ohjeet. Tällä hetkellä niitä ei ole. Asiakirjat ovat keskeisessä asemassa lastensuojelutyötä tehtäessä ja etenkin työntekijöiden vaihtuessa. Lisäksi ne ovat sekä asiakkaan että lastensuojelun sosiaalityöntekijän oikeusturvan kannalta tärkeitä.

Huostassapidon kesto ja lakkaaminen (47 §)

Työryhmän ehdotus, jonka mukaan huostaanotto on voimassa toistaiseksi, on perusteltu. Säännösehdotuksen perusteluissa on pohdittu ns. määräaikaista huostaanottoa sekä vanhempien tahdon vastaista adoptiota vaihtoehtona huostaanotolle.

Määräaikainen huostaanotto, jolla ”rauhoitettaisiin” tilanne esim. huoltajien toistuvilta huostassapidon lopettamisvaatimuksilta ja valituksilta olisi asianosaisten oikeusturvan kannalta erittäin kyseenalainen. Lastensuojelun perusperiaatteena on lievin riittävä viranomaisten puuttuminen perheen autonomiaan ja yksityisyyteen sekä lapsen huolenpidon turvaamisen ensisijaisuus. Näistä lähtökohdista tarkastellen lähtökohtana tulee olla lastensuojelun viranomaisten velvollisuus ottaa lapsi huostaan, kun huostaanoton edellytykset täyttyvät ja vastaavasti velvollisuus lopettaa huostassapito, kun sen edellytykset lakkaavat eikä lopettaminen ole selvästi vastoin lapsen etua.

Adoptio Muistiossa on pohdittu tahdonvastaista adoptiota vaihtoehtona huostaanotolle. Lapseksiottamisesta annetun lain 9 §:n 1 momentin mukaan alaikäisen lapseksiottamista ei voida vahvistaa ilman vanhempien suostumusta. Poikkeuksellisesti adoptio voidaan vahvistaa ilman vanhemman suostumusta, jos se on ilmeisen ratkaisevasti lapsen edun mukaista ja vanhemman suostumuksen antamatta jättämiseen ei ole riittävää aihetta ottaen huomioon lapsen etu sekä lapsen ja vanhemman välinen kanssakäyminen ja heidän välisensä suhteen laatu (9 § 2 mom.).

Edellä mainittuja poikkeussäännöksiä adoption vahvistamisen edellytyksistä ilman vanhemman suostumusta tulee kaupunginhallituksen mielestä edelleen soveltaa myös silloin, kun vaihtoehtoina ovat lapsen ottaminen sosiaalilautakunnan huostaan ja tahdon vastainen adoptio.

Ehdotuksen 32 §:n 1 momentin mukaan ennen, kuin lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle, on selvitettävä lapsen sukulaisten ja muiden läheisten henkilöiden mahdollisuudet ottaa lapsi asumaan luokseen. Lisäksi

sosiaalilautakunnan tulee lapsen edun sitä vaatiessa ryhtyä toimenpiteisiin lapsen huollon järjestämiseksi. (32 § 2 mom.) Näitä säännöksiä voidaan pitää riittävinä turvaamaan lapsen hoidon järjestäminen mahdollisuuksien mukaan ilman viimesijaista huostaanottoa.

Ehdotuksen kustannusvaikutukset Helsingissä

Lakiehdotuksen suurimmat kustannusvaikutukset koskevat koulutetun lisähenkilöstön palkkaamista avohuollon työhön sekä laitoksissa laitosrakenteiden (osastojen) muutosta ja siitä aiheutuvaa lisähenkilöstön tarvetta. Oleellisia lisäkustannuksia tulee aiheutumaan myös jälkihuoltovelvoitteen laajeneminen.

Erityisenä ongelmana on koulutetun työvoiman saatavuus niin Helsingissä kuin muissakin Suomen kunnissa. Esityksessä on useassa kohdassa painotettu sosiaalityöntekijän ammatillisen kelpoisuuden omaavan työntekijän roolia. Uudistus ei ole tältä osin realistinen. Tulisikin harkita tarkasti, missä tilanteissa perhe- ja yksilökohtaista lastensuojelua järjestettäessä on ehdottoman välttämätöntä käyttää sosiaalityöntekijän koulutuksen omaavia työntekijöitä.

Helsinkiä koskevissa kustannusvaikutuksissa ei ole voitu arvioida niitä todennäköisiä kustannuksia, jotka aiheutuvat em. koulutetun henkilökunnan rekrytoinnissa ”kilpailutilanteessa”. Kustannusarviossa ei ole myöskään otettu huomioon ATK- järjestelmien muutoskustannuksia eikä välttämättömiä henkilökunnan uudelleen koulutuskustannuksia.

Yhteensä kustannusten lisäys olisi Helsingissä noin 5 miljoonaa euroa vuodessa, mikä on 5,7 % vuoden 2006 lastensuojelun budjetista.

Kuntien lastensuojelutarpeet ovat erilaisia ja menot tästä syystä vaihtelevat voimakkaasti kuntien välillä. Kustannusten kattamiseen jaettava valtionosuus tulisi jyvittää kunnille lastensuojelutarpeen mukaisessa suhteessa.

Sosiaalityön kustannukset

Ehdotukset edellyttävät nykyistä intensiivisempää työskentelyä, mikä ei onnistu nykyisillä henkilöstömäärillä. Työryhmän esitykset alkuarvioinnista, selvityksen laatimisesta ja lisääntyneistä sosiaalityöntekijän tehtävistä merkitsevät käytännössä sitä, että on välttämätöntä mitoittaa suhdeluku asiakkaat / sosiaalityöntekijä siten, että yhdellä sosiaalityöntekijällä on asiakkaina enintään 35 tai 40 lasta tai nuorta.

Helsingissä oli perhekeskuksissa kuluvan vuoden tammi-maaliskuun lopussa lastensuojelun asiakkaina keskimäärin 5 900 lasta tai nuorta ja 131 sosiaalityöntekijän vakanssia. Tällöin sosiaalityöntekijällä oli asiakkaanaan keskimäärin 45 lasta tai nuorta. 40 asiakkaan mitoituksella tarvitaan noin 17 uutta sosiaalityöntekijää ja 35 asiakkaan mitoituksella noin 38 sosiaalityöntekijää. Sosiaalityön osalta lisäkustannukset olisivat 800 000 – 1 600 000 euroa/vuodessa.

Perhehoito (55-56 §)

Ammatillisessa perhekodissa annetussa lastensuojeluhoidossa kustannuspaineita aiheuttaa hoidosta vastuussa olevien määrän lisääminen suhteessa lasten määrään ja ikään ehdotuksen 56 §:n 3 momentissa mainituissa tilanteissa.

Kun Helsinkiläisiä lapsia oli sijoitettuna 2005 esityksen 56 §:n 3 momentin tilanteissa ammatillisiin perhekoteihin arviolta vajaat 30 lasta, merkitsee ostopalvelumäärärahoissa tämä vuositasolla ainakin

150 000 euron vuosittaisia lisäkustannuksia.

Laitoshuolto (57-60 §)

Kaupunginhallitus katsoo, ettei laitoshuollon henkilöstömitoitusta ole tarkoituksenmukaista määritellä ehdotuksessa esitetyllä kategorisella tavalla (60 § 2.mom. ). Kuntien tulisi voida itse määrittää henkilöstömitoitus laitoshuollon toimintamuodon mukaan suhteuttaen henkilöstömäärä hoidon luonteeseen sekä hoidettavien lasten tarvitsemaan hoitoon ja huolenpitoon.

Laitoshuollon mitoitusesitys ja kelpoisuusvaatimukset merkitsevät Helsingin omissa laitoksissa ainakin (lapsiryhmien pienentäminen ja yhden hoitajan lisäresurssi) 50 lisävakanssin tarvetta. Vuositasolla kustannusvaikutus on 1 700 000 euroa.

Laitoshuollon ostopalveluissa henkilöstömitoituksen muutoksesta ja osastoryhmien pienentämisestä aiheutuvat lisäkustannukset ovat noin 1 100 000 euroa/vuosi.

Yhteensä laitoshuollon osalta kustannusvaikutus on vähintään 2 800 000 euroa vuodessa.

Jälkihuolto (75 §)

Jälkihuoltovelvoitteen laajentaminen subjektiivisena oikeutena myös avohuollon sijoituksiin esityksen 75 §:ssä tarkoitetuin tavoin merkitsee kustannusten lisäystä. Kustannusvaikutuksia on vaikea arvioida. Kun avohuollon sijoituksissa Helsingissä vuonna 2005 oli noin 130 yli16-vuotiasta nuorta, merkitsisi tämä, että jälkihuollon piiriin näistä nuorista tulisi arviolta puolet ja heistä vuositasolla nuorten tukiasumisen tarpeessa olisi kolmisenkymmentä nuorta. Tällöin lisäkustannukset tukiasumisesta ja siihen liittyvistä muista kustannuksista olisivat noin 330 000 euroa vuodessa. Kun lisäksi muiden jälkihuollon tarpeessa olevien nuorten avohuollollisen tuen kustannukset olisivat arviolta 195 000 euroa vuodessa, olisivat jälkihuollosta aiheutuvat lisäkustannukset yhteensä vähintään 525 000 euroa vuodessa.

Edunvalvojan kustannukset (23 §)

Ehdotuksen 22 §:ssä tarkoitettuja tilanteita, joissa lapselle tulisi hakea lastensuojeluasiassa edunvalvojan sijainen, tulisi vuodessa arviolta enintään kymmenen. Kustannuksia tästä aiheutuisi, mikäli edunvalvojaksi määrättäisiin asianajaja siltä osin, kuin maksuton oikeusapu ei kattaisi edunvalvojan sijaisen palkkiota ja kuluja, arviolta n. 30 000 euroa vuodessa.

Itsenäistymisvarat (77 §)

Jos lapsen tai nuoren asiakasmaksulain 14 §:ssä tarkoitetuista jatkuvista tuloista ja korvauksista varattavien itsenäistymisvarojen määrää korotetaan 30 prosentista 40 prosenttiin, aiheutuu siitä Helsingissä arviolta 50 000 euron suuruinen vuotuinen tulojen vähennys. Korotus koskisi

noin 200 lasta tai nuorta.

Terveydenhuollon palvelut

Lakiehdotuksen 10 §:ssä säädetään lapsen huomioon ottamisesta järjestettäessä aikuisille suunnattuja sosiaalihuollon ja terveydenhuollon palveluja, erityisesti päihde- ja mielenterveyspalveluja. Annettaessa palveluja tai sijoitettaessa aikuinen laitokseen lapsen hoidon ja tuen tarve on selvitettävä ja otettava huomioon.

Aikuisväestön psykiatrian palvelujen piirissä hoidettavan henkilön perheen ja lähiyhteisön huomioon ottaminen on vähitellen vahvistunut osana hoitoa 1980-luvulta alkaen. Hoidettavan henkilön huollossa olevien lasten tilanteen selvittäminen kuuluu nykyisin osana psykiatristen sairauksien hoitosuosituksiin ja hyvään hoitokäytäntöön. Julkisessa terveydenhuollossa on käytössä erilaisia perheterapeuttisia interventiomalleja ja henkilökuntaa on Helsingin terveyskeskuksessa koulutettu menetelmien käytössä yhteistyössä mm. järjestöjen kanssa.

Raskaana olevien naisten ja pienten lasten äitien päihteiden käyttö on vakava ongelma, johon puututaan äitiys- ja lastenneuvolatyössä neuvonnalla ja tuella sekä tarvittaessa ohjaamalla hoitoon. Alkoholia ja lääkkeitä väärinkäyttävät sekä huumeita käyttävät raskaana olevat naiset pyritään tunnistamaan jo alkuraskauden aikana. Voimassa olevien ohjeiden mukaisesti heidät voidaan lähettää yliopistoklinikan äitiyspoliklinikalle missä raskauden vaiheessa tahansa. Ongelmallisia ovat ne raskaana olevat naiset, jotka eläessään päihdehakuista elämää eivät hakeudu äitiyshuollon piiriin.

Ongelma ovat myös ne päihdeongelmaiset raskaana olevat, jotka eivät anna suostumustaan välttämättömään hoitoon. Kaupunginhallitus pitää erittäin tärkeänä, että lakia uudistettaessa kaikin tavoin pyritään syntymättömän lapsen terveyden suojelemiseen.

Kirje sosiaali- ja terveysministeriölle sekä pöytäkirjanote sosiaalilautakunnalle ja terveyslautakunnalle.

Lisätiedot:
Hari Olli, kaupunginsihteeri, puhelin 169 2285

LIITTEET	Liite 1	Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö 15.5.2006
	Liite 2	Lastensuojelulain kokonaisuudistustyöryhmän muistio
	Liite 3	Sosiaalilautakunnan lausunto 6.6.2006
	Liite 4	Terveyskeskuksen lausunto 24.5.2006



Kokousaika	26.6.2006 klo 16
Kokouspaikka	Kaupungintalo, Khn istuntosali

Vuosi	Yhteensä	HKR:n käyttöön	Helsingin Sataman käyttöön
2006	5,67	0,54	5,13
2007	3,68	0,14	3,54
2008	0,42	-	0,42
Yhteensä	9,77	0,68	9,09

LIITTEET	Liite 1	Vuosaaren sataman yritysalue, esirakentamiskohteet 9.6.2006
	Liite 2	Yritysalueen esirakentaminen vuosina 2003 - 2008

LIITTEET	Liite 1	Viikin esirakentaminen 2006, Taske/Keto 24.5.2006
	Liite 2	Esirakentaminen, arvio 2006 töistä Viikki-Latokartano-Viikinmäki

LIITTEET	Liite 1	Kiinteistönluovutusilmoitus
	Liite 2	Kauppakirja
	Liite 3	Sijaintikartta (Sörnäisten tontti 10289/12)
	Liite 4	Kartta kaupan kohteena olevasta tontista (Sörnäisten tontti 10289/12)

LIITTEET	Liite 1	Toimintakertomus 2005
	Liite 2	Toimintakertomus, liiteosa 2 (Laatijat)
	Liite 3	Tietoja Helsingin kaupungin energiankäytöstä vuodelta 2005
	Liite 4	Tietoja Helsingin kaupungin energiankäytöstä vuodelta 2005, liite 1
	Liite 5	Tietoja Helsingin kaupungin energiankäytöstä vuodelta 2005, liite 2
	Liite 6	Tietoja Helsingin kaupungin energiankäytöstä vuodelta 2005, liite 3
	Liite 7	Tietoja Helsingin kaupungin energiankäytöstä vuodelta 2005, liite 4