Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |  
 
Ympäristökeskus ympäristön tila -sivuston etusivun kuva
Hae sivuiltamme:

Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
25.05.2013
Ympäristökeskus >  Ympäristön tila >  Vesi >  Lammet > 
 Helsingin lammet
Kuuntele

Helsingin kaupungin ympäristökeskus teki selvityksen Helsingin lammista vuonna 2007. Kaikista Helsingin lammista tehtiin lyhyt kuvaus. Lisäksi tarkemman tutkimuksen kohteeksi otettiin 12 lampea. Tulokset on julkaistu Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisussa 2/2007.

Helsingissä voidaan laskea olevan noin 40 lampea. Luku ei ole aivan tarkka, koska lammen määritteleminen ei ole aivan yksiselitteistä. Tässä laskennan ulkopuolelle on jätetty selvästi keinotekoiset lammet, joissa on esimerkiksi vedenpitäväksi tehty pohja tai joiden reunat ovat keinotekoiset. Ylärajaa lammen koolle ei ole määritetty, koska Helsingin kaupungin alueella ei ole järveksi luokiteltavan kokoisia vesialueita. Tässä tutkimuksessa lampeen liitettyjä oletuksia ovat lisäksi olleet vesistölle tyypillisen kasvilajiston esiintyminen sekä lammen säilyminen veden täyttämänä ympäri vuoden.

 


 

Karttaan on merkitty keltaisilla pisteillä tarkemman tutkimuksen alla olevat 12 lampea. Lisätietoja näistä näkee klikkaamalla lammen nimeä kartalla. Muut lammet on merkitty mustilla pisteillä. 

 

Lisätietoja

Jari-Pekka Pääkkönen, johtava ympäristötutkija
puh. (09) 310 31536
etunimi.sukunimi@hel.fi

16.07.2012





 
   
Sivun ylläpito: Ympäristökeskus | Palaute sivusta | | Alkuun |

Helsingin kaupunki - Ympäristökeskus