Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |  
 
Ympäristökeskus ympäristön tila -sivuston etusivun kuva
Hae sivuiltamme:

Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
21.05.2013
Ympäristökeskus >  Ympäristön tila >  Maaperä >  Kunnostukset Helsingissä > 
 Maaperäkunnostukset
Kuuntele

Pilaantuneen maaperän kunnostaminen
Helsingissä vuonna 2012

Helsingissä kunnostettiin vuonna 2012 pilaantunutta maaperää 40 eri kohteessa. Näistä kaivettiin pilaantunutta maata muualla käsiteltäväksi tai hyötykäytettäväksi yhteensä 198 980 tonnia. Eräissä kunnostuskohteissa pilaantuneita maita on riskien arvioinnin jälkeen jätetty alueelle puhtaan täyttömaakerroksen tai muun eristerakenteen alle. Yhdellä kunnostusalueella jatkettiin maaperän puhdistamista biologisella käsittelyllä.

Pilaantuneita kaivumaita on yleisimmin käytetty hyödyksi kaatopaikkojen peittorakenteissa ja puistojen maisemamuotoiluun.

Helsingin alueella kaivettiin pilaantunutta maata yhteensä 198 980 tonnia. Näistä 92 475 tonnia oli öljyillä pilaantuneita, 42 550 tonnia raskasmetalleilla pilaantuneita ja 580 tonnia syanideilla pilaantuneita. Öljyillä ja raskasmetalleilla sekapilaantuneita maita oli 63 375 tonnia. Lukuihin sisältyy voimakkaasti pilaantunutta sedimenttiä 13 638 tonnia.

Helsingin kaupunki toimitti pilaantuneita maita käsittelyyn tai loppusijoitukseen 111 377 tonnia ja yksityiset maanomistajat tai muut toiminnanharjoittajat 87 603 tonnia. Maat toimitettiin 14 eri luvalliseen käsittely- tai loppusijoituspaikkaan, joille kuljetusmatkat olivat noin 1–130 kilometriä.

Taulukko 1: Poiskaivetut pilaantuneet maat Helsingissä 1994-2011, maiden määrät tonneina.

1994 8 000
1995 103 000
1996 363 000
1997 83 745
1998 140 661
1999 93 162
2000 102 580
2001 133 859
2002 199 230
2003 347 668
2004 199 101
2005 607 784
2006 304 508
2007 311 006
2008 195 011
2009 280 191
2010 316 762
2011 265 110
2012 198 980

 

Kuva: Sini-Pilvi Saarnio

Linkkejä:


20.02.2013




 Lisätietoja

Johtava ympäristötarkastaja
Merja Kurki-Suonio
puh. (09) 310 32007 

Ympäristötarkastaja
Eija-Leena Ranta
puh. (09) 310 32004

etunimi.sukunimi@hel.fi

 
   
Sivun ylläpito: Ympäristökeskus | Palaute sivusta | | Alkuun |

Helsingin kaupunki - Ympäristökeskus