Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |  
 
Ympäristökeskus ympäristön tila -sivuston etusivun kuva
Hae sivuiltamme:

Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
19.06.2013
Ympäristökeskus >  Ympäristön tila >  Luonto >  Nisäkkäät > 
 Nisäkkäät
Kuuntele

Helsingissä tavatut nisäkkäät

Ympäristökeskuksen vuosina 1995-1998 tekemän Helsingin eläinatlas -tutkimuksen mukaan Helsinki osoittautui eläinlajistoltaan varsin monimuotoiseksi. Se osoittaa, että kaupungin kasvusta huolimatta monia eliöille tärkeitä elinympäristöjä on säilynyt.

Tutkimuksen aikana Helsingissä havaittiin yhteensä 36 nisäkäslajia. Runsaslukuisimpia olivat rusakko, orava, siili ja kettu. Havaintoja tehtiin myös näädästä, saukosta ja jopa ilveksestä. Kaupunkilaisilta saatujen eläinhavaintojen runsas määrä viestii helsinkiläisten kiinnostuksesta ja vuorovaikutussuhteesta luontoon.

Kun eläinatlastietoihin yhdistetään muut havainnot ja kartoitukset (lajimäärän lisäyksen kannalta merkittävin on vuoden 2003 lepakkokartoitus), Helsingin nykyiseksi nisäkäslajien lukumääräksi saadaan peräti 46.

Taulukko: Helsingin luonnonvaraiset nisäkäslajit sekä arvio niiden yleisyydestä ja kaupunkilaisuudesta (Lähde: Liukko 1997, täydennetty 2004).

Merkkien selitys:
**** = kaupungistunut laji
*** = yleinen keskustassa
** = vakituinen viheralueilla
* = harvoin tavattu asukas
+ = satunnainen vierailija

 

Halli + Norppa +
Hilleri * Näätä *
Hirvi ** Orava ****
Idänkenttämyyrä *** Peltohiiri +
Ilves + Peltomyyrä ***
Isolepakko + Piisami **
Isoviiksisiippa ** Pikkulepakko *
Kaniini ** Pohjanlepakko ***
Kettu ** Pyöriäinen +
Kimolepakko + Rotta ****
Koivuhiiri * Rusakko ****
Korvayökkö ** Saukko *
Kotihiiri **** Siili ****
Kärppä *** Supikoira **
Lumikko ** Vaivaishiiri *
Maamyyrä (kontiainen) ** Vaivaislepakko +
Metsähiiri **** Vaivaispäästäinen *
Metsäjänis ** Valkohäntäpeura *
Metsäkauris * Vesimyyrä **
Metsämyyrä ** Vesipäästäinen *
Metsäpäästäinen ** Vesisiippa **
Minkki ** Viiksisiippa *
Mäyrä ** Villisika *

 

  • Liukko, Ulla-Maija 1997: Helsingin nisäkkäät. Teoksessa: Heikkonen, Kaarina (toim.) Luonto Helsingissä - lähiluonto kaupungissa s. 40-43. Helsingin kaupungin ympäristökeskus.
  • Pietilä, Helena 1999: Helsingin eläinatlas. Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 8/99. 46 s.(yhteenveto)

Menneisyyden eläimiä

Osana edellä mainittua Helsingin eläinatlas -projektia selvitettiin myös Helsingin menneisyyden eläimistöä. Selvitykseen etsittiin vuosina 1850- 1980 painettujen ja painamattomien arkistolähteiden sisältämiä esiintymistietoja nisäkkäistä, matelijoista ja sammakkoeläimistä Helsingin alueella.

Selvityksen mukaan Helsingin nykyisellä alueella tehtiin havaintoja kyseisenä ajanjaksona 44 nisäkkäästä. Vuosina 1850-1980 Helsingistä hävisivät vesikko, joka kuoli koko maasta sukupuuttoon muutamia vuosikymmeniä sitten, ja mustarotta, jonka isorotta syrjäytti vuosisatojen vaihteessa, sekä liito-orava, joka hävisi metsien pirstoutumisen vuoksi. Suden, karhun, näädän ja ilveksen katoamiseen koko Etelä-Suomesta oli suurimpana syynä metsästys. Uusia eläinlajeja Helsinkiin kotiutui yhteensä yhdeksän. Jotkut lajit istutusten tai tarhakarkulaisten myötä, jotkut tahattomasti ihmisen mukana tai olosuhteiden muututtua lajille suotuisaksi. Uusia lajeja tutkittuna ajanjaksona olivat siili, piisami, minkki, hirvi, rusakko, supikoira, idänkenttämyyrä ja valkohäntäpeura.

  • Haapanen E. 1999: Menneisyyden Helsingin eläimet. Pääkaupungin nisäkkäät, matelijat ja sammakkoeläimet arkistolähteissä vuosina 1850-1980. Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 4/99. (yhteenveto)

Linkkejä ja muita julkaisuja

 


13.07.2012




 Lisätietoja

ympäristötarkastaja
Raimo Pakarinen
puh. (09) 310 31534
Helsingin ympäristökeskus
etunimi.sukunimi@hel.fi

Luontotietojärjestelmä
 

 
   
Sivun ylläpito: Ympäristökeskus | Palaute sivusta | | Alkuun |

Helsingin kaupunki - Ympäristökeskus