Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |  
 
Ympäristökeskus etusivun kuva
Hae sivuiltamme:

Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
25.05.2012
Ympäristökeskus >  Uutiset > 
 Rakennustyömaiden pölyhaittoja voidaan vähentää tehokkaasti
Kuuntele

Rakennustyömaiden vaikutukset paikalliseen ilmanlaatuun voivat olla hyvinkin merkittäviä. Kaupunkialueilla on jatkuvasti erilaisia työmaita käynnissä, joten pölyä syntyy ympäri vuoden. Helsingin kaupungin ympäristökeskus ja rakennusvirasto ovat julkaisseet esitteen, johon on koottu rakennustyömaiden pölyhaittojen vähentämiskeinoja. Esitettä jaetaan luvan hakijoille ja valvonnan yhteydessä.

Hengitettävän pölyn määrän vähentäminen on tärkeää pölyn aiheuttamien terveyshaittojen takia. Hiukkaspitoisuuden nousun on todettu olevan yhteydessä sairastuvuuteen, oireiluun ja jopa kuolleisuuteen. Erityisen herkkiä pölylle ovat lapset, vanhukset sekä sydän- ja keuhkosairauksista kärsivät. Erityisesti työmailla, joiden läheisyydessä on herkkiä kohteita, kuten sairaaloita, kouluja, päivä- tai vanhainkoteja, tulee kiinnittää huomiota siihen miten estetään pölyn ja muiden päästöjen leviäminen tontin rajojen yli.

Tehokkain keino vähentää ihmisten altistumista pölylle rakennustyömailla sekä niiden ympäristössä on töiden ja pölyntorjunnan huolellinen suunnittelu etukäteen. Hyvä tapa on esimerkiksi sijoittaa työmaan koneet, polttoaine- ja kemikaalivarastot sekä pölyä tuottavat työt mahdollisimman kauas herkistä kohteista. Varastoajan minimoimiseksi pölyävien tuotteiden toimitukset työmaalle kannattaisi ajoittaa niin, että ne tulevat vasta kun tuotetta tarvitaan.

Pölyn leviäminen ilmaan voidaan estää kostuttamalla pölyävät pinnat. Esimerkiksi hiottaessa tai leikattaessa tiiliä tai betonilaattoja voi toinen työntekijä kaataa vettä työstettävälle pinnalle. Kuivalla säällä ajoreitit ja niiden reunat kostutetaan puhdistuksen yhteydessä ja tarvittaessa käytetään suolaa pölyntorjuntaan.

Pölyn leviäminen työmaan ulkopuolelle voidaan estää pesemällä ajoneuvojen likaiset renkaat ja alustat ennen kuin ne lähtevät työmaalta. Suurilla työmailla voidaan käyttää uloskäyntien yhteydessä renkaiden- ja alustanpesulaitteita. Kaikki työmaalle tulevat tai lähtevät pölyävät kuormat pitää aina peittää huolellisesti eikä ajoneuvoista saa antaa valua vettä tai mutaa ulkopuolelle.

Pölyntorjuntamääräyksiä on annettu Helsingin kaupungin ympäristönsuojelumääräyksissä. Niissä käsitellään rakennusten julkisivujen ja muiden rakenteiden kunnostamista, kulkuväylien ja pihojen kunnossapito- ja puhtaanapitotöitä, tilapäistä murskausta ja louhintaa sekä rakennus- ja purkutöitä.

Lisäksi Helsingin kaupungin rakennusjärjestyksen luku 8 käsittelee työmaita.

Esite on luettavissa ja ladattavissa ympäristökeskuksen www-sivulla. Esitettä saa myös Helsingin ympäristökeskuksen asiakaspalvelusta.



30.08.2010




 Lisätietoja

Ympäristötarkastaja 
Taiju Virtanen
puh. (09) 310 32 051
etunimi.sukunimi@hel.fi

Ympäristönsuojelumääräykset

www.rakvv.hel.fi > Säädökset ja määräykset > (rakennusjärjestys)

 
   
Sivun ylläpito: Ympäristökeskus | Palaute sivusta | | Alkuun |

Helsingin kaupunki - Ympäristökeskus