Helsingin talousveden laatu oli viime vuonna hyvä, kuten aiempinakin vuosina. Vesi täytti erinomaisesti sosiaali- ja terveysministeriön talousveden laadulle asettamat laatuvaatimukset. Myös laatusuositukset täyttyivät lähes kaikissa näytteissä.
Raakavesi Päijänteestä
HSY Vesihuolto toimittaa juoma- ja käyttöveden helsinkiläisille. Vesi kulkee noin 120 kilometrin pituisen matkan Päijänteeltä Helsinkiin tunnelia pitkin puhdistettavaksi Pitkäkosken ja Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitoksiin.
Veden laadun valvonta
Helsingin kaupungin ympäristökeskus valvoo talousveden laatua terveydensuojelulain sekä sosiaali- ja terveysministeriön talousvesiasetuksen mukaisesti. Veden laatua seurataan ympäristökeskuksen ja HSY Vesihuollon yhteistyössä laatiman valvontatutkimusohjelman mukaisesti.
Vesinäytteistä määritetään mikrobiologisia muuttujia, kuten bakteereja, ja kemiallisia muuttujia, kuten esimerkiksi veden pH-luku, sähkönjohtavuus sekä rauta- ja mangaani-, ammonium- ja nitriittipitoisuudet. Lisäksi seurataan veden aistinvaraista laatua eli makua, hajua, väriä ja sameutta.
Vuodessa 454 näytettä
Keskimäärin Päijänteestä virtaa vettä Helsinkiin 147 000 m3 vuorokaudessa. Tämä vesimäärä edellyttää otettavan vähintään 445 näytettä vuodessa.
Vuonna 2011 Helsingin talousvedestä otettiin 454 valvontanäytettä, joista 14:sta tehtiin laajoja analyyseja ja tutkittiin mm. raskasmetalleja ja torjunta-aineita. Lisäksi otettiin 13 uusintanäytettä tutkimustuloksien varmentamiseksi laatusuositusarvojen ylitysten takia.
Valvontanäytteet otettiin Helsingin ympäristökeskuksen laatiman näytteenottosuunnitelman mukaisesti etenkin suurtalouksien, kuten koulujen, päiväkotien, sairaaloiden ja ravintoloiden keittiöiden hanoista eri puolilta jakeluverkostoa.
HSY Vesihuolto ottaa myös itse näytteitä laitoksilta lähtevästä vedestä ja verkostosta.

© Helsingin ympäristökeskuksen kuvapankki
Juotavan hyvää
Talousveden laatu oli vuonna 2011 hyvä. Kaikki näytteet täyttivät talousveden mikrobiologiset ja kemialliset laatuvaatimukset. Myös laatusuositukset täyttyivät lähes kaikissa näytteissä.
Talousveden mikrobiologiset laatuvaatimukset täyttyivät (valvontanäytteistä ei todettu suolistoperäisiä Escherichia coli -bakteereja eikä enterokokkibakteereja). Mikrobiologiset laatusuositukset täyttyivät lukuun ottamatta neljää näytettä, joista kolmessa todettiin koliformisia bakteereja ja yhdessä Clostridium perfringens-bakteeria. Uusintanäytteissä ei näitä bakteereja enää todettu.
Laatuvaatimuksiin sisältyvä veden nitriittipitoisuuden enimmäismäärä ei ylittynyt yhdessäkään näytteessä. Myös laatusuositukset täyttyivät kaikissa näytteissä mangaanin, ammoniumin, pH-luvun ja sähkönjohtavuuden osalta.
Veden rautapitoisuudet ylittivät muutamassa näytteessä jonkin verran kemialliset laatusuositukset. Vähäiset virtaamat ja saostumat putkistoissa todennäköisesti lisäsivät hetkellisesti rautapitoisuutta.
Liian korkeita väri- ja sameusarvoja todettiin myös muutamassa näytteessä. Yleensä korkeat väri- ja sameusarvot johtuvat veden korkeasta rautapitoisuudesta. Nämäkin ylitykset olivat yhteydessä vedessä todettuun korkeaan rautapitoisuuteen.
Näytteissä oli myös muutamia hajuvirheitä, jotka poikkeavat Helsingin talousveden tyypillisestä laadusta. Virheet olivat yksittäisiä eikä samalla alueella tehty muita vastaavia havaintoja. Näytteissä ei havaittu makuvirheitä.
|