Sedimenttien haitta-ainekartoitus Helsingin vesialueella vuonna 2005 Vatanen, S.
Yhteenveto
Helsingin vesialueen sedimenttien pintakerroksen (0–5 cm ja 10–20 cm) haitta-ainepitoisuuksia kartoitettiin kolmen lahtialueilta ulkomerelle ulottuvan näytelinjaston avulla. Linja 1: Laajalahden pohjukasta Seurasaarenselän kautta Kataja-luodon lounaispuolelle, linja 2: Vanhankaupunginlahdelta Sörnäisten sataman ja Laajasalon öljysataman ohi Kuivasaareen sekä linja 3: Vartiokylänlahdelta Jollak-sen ja Villingin välistä Isosaaren itäpuolelle. Yhteensä sedimenttinäytteitä otettiin 31:stä havaintopaikasta elokuun 2005 aikana. Kaikista näytteistä (n=43) määritettiin orgaaniset tinayhdisteet (tributyylitina, TBT, ja trifenyylitina, TPT). Lisäksi 12:sta erikseen valitusta pisteestä määritettiin PCB-yhdisteet ja raskasmetallit. Haitta-ainepitoisuuksia tarkasteltiin sekä absoluuttisina, määritettyinä pitoisuuksina että standardisedimentiksi normalisoituina. Tulosten perusteella orgaaniset tinayhdisteet (TBT ja TPT) aiheuttavat haitta-aineista suurimman ongelman. Kohonneita pitoisuuksia esiintyi koko Helsingin vesialueella ulkomerialueita lukuun ottamatta. Erityisen korkeita pitoisuuksia havaittiin mm. Länsisataman edustalla (TBT-pitoisuus normalisoituna 580 µg/kg), Kruunuvuorenselällä (TBT-pitoisuus normalisoituna 223 µg/kg) ja Vartiokylänlahden edustalla (TBT-pitoisuus normalisoituna 220 µg/kg). Laajoilla alueilla Helsingin saaristossa normalisoidut TBT-pitoisuudet olivat tasolla 20–100 µg/kg. Linjan Melkki -Vallisaari-Santahamina ulkopuolella TBT-pitoisuudet olivat pääosin alle määritysrajan. TPT-pitoisuudet olivat erittäin korkeat Sörnäisten sataman vierellä sekä Vartiokylänlahden edustalla. PCB:n osalta pitoisuudet olivat laajoilla alueilla melko korkeita. Raskasmetalleja esiintyi eniten Laajalahden perukassa, Vantaanjoen suulla sekä Länsisataman ja Sörnäisten sataman vieressä. Orgaanisten tinayhdisteiden pääasiallinen lähde on veneiden ja alusten pohjissa käytetyt eliöiden estomaalit. Päästölähteet ovat vähentyneet vuodesta 1991 lähtien, ja TBT-maalien täyskielto tulee voimaan vuonna 2008. Koko julkaisu pdf 1 396 kB
|