|
Tausta: Helsingin kaupungin päiväkotien organisaatioissa tapahtui elokuussa vuonna 2007 suuri muutos. Tämän myötä osalla päiväkotien johtajista työkenttä säilyi lähes ennallaan, toisille tuli johdettavaksi uutta henkilöstöä ja osa siirtyi kokonaan muihin tehtäviin.
Tavoite: Tutkimus seuraa Helsingin kaupungin päivähoidon johtamismuutoksen etenemistä sekä arkityössä että johtajien mielissä. Tutkimus tarjoaa osallistujille mahdollisuuden ja foorumin tarkastella omia tuntemuksia ja ajatuksia muutoksen eri vaiheissa.
Tutkimuksessa pyritään seuraamaan autenttisesti organisaatiomuutoksen etenemistä, muutoksen toteutusta ja tukijärjestelmien onnistumista.
Tutkimus tehdään yhteistyössä Työterveyslaitoksen kanssa.
Aikataulu: 2007 – 2010
|