Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |  
 
Hae sivuiltamme:

Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
19.05.2013
 Sosiaali- ja terveysvirasto
 Terveyttä helsinkiläisille
 Neuvontaa
Sosiaali- ja terveysvirasto  > Hankkeet > Tsemppari - Nuorten Aikalisä Helsingin ammatillisissa oppilaitoksissa > 
 Nuorten Aikalisä Helsingin ammatillisissa oppilaitoksissa
Kuuntele

Lyhyt kuvaus

Tsemppari - Nuorten Aikalisä Helsingin ammatillisissa oppilaitoksissa -hankkeen lähtökohtana on ollut suuri keskeyttäneiden opiskelijoiden määrä ammatillisissa oppilaitoksissa. Hankkeessa painottuu varhainen puuttuminen keskeyttämisiä ennakoiviin indikaatioihin ja nuorten ja koko työyhteisön voimavarojen vahvistamiseen. Siinä korostuvat yhteisöllinen työote ja laaja-alainen monien eri toimijoiden välinen yhteistyö nuorten arkielämässä.

Tausta

Koulupudokashankkeen suunnittelun käynnisti Helsingin kaupungin Aikalisä-ohjausryhmä. Ohjausryhmä perustettiin keväällä 2008 Aikalisä-ryhmää täydentämällä. 

Aikataulu ja kesto

Hanke on käynnistynyt syyskuussa 2008, ja se kestää vuoden 2012 loppuun.

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on 

  • kehittää toimintamalleja, joiden avulla tuetaan nuorta suorittamaan oppilaitosmuotoinen ammatillinen perustutkinto tai tutkinnon osia ja
  • tukea niitä nuoria, jotka keskeyttävät oppilaitosmuotoisen ammatillisen perustutkinnon suorittamisen.

Sidosryhmät ja yhteistyökumppanit

Kyseessä on neljän hallintokunnan - terveyskeskuksen, sosiaaliviraston, opetusviraston ja henkilöstökeskuksen -  yhteistyöhanke. Hanke on toiminut opetusviraston pilottioppilaitokseksi valitsemassa Heltechin Vallilan koulutusyksikössä syksystä 2008 lähtien. Syksyllä 2010 se laajeni Heltechin Haagan ja Käpylän koulutusyksikköön, Hesoten Malmin koulutusyksikköön ja Helpan Roihuvuoren koulutusyksikköön. 

Lisätiedot

Projektikoordinaattori Marjukka Kolehmainen
marjukka.kolehmainen(at)hel.fi
http://www.hel2.fi/tsemppari


15.03.2012




 Lisätietoja

http://www.hel2.fi/tsemppari

 
   
| Tietoa sivustosta | | Palaute | | Alkuun |
| Sivun ylläpito: Sosiaali- ja terveysvirasto, puh. 09 310 5015 (vaihde) |

Helsingin kaupunki - Sosiaali- ja terveysvirasto