Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |  
 
Talous- ja suunnittelukeskuksen tiloja sijaitsee kaupungin empirekeskustassa. Kuva: Mari Hohtari
Hae sivuiltamme:

Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
kalenteri 25.05.2012
Talous- ja suunnittelukeskus >  Viraston esittely >  Kehittämisosasto >  Kehittämishankkeet > 
 Kehittämishankkeet
Kuuntele

Kehittämisosasto ohjelmoi yhdessä eri virastojen ja tahojen kanssa kaupungin alueella toteutettavia kehittämisprojekteja. Osasto huolehtii hankkeiden toteuttamisedellytyksistä. Rakennus- ja kiinteistöalan eri tahojen tutkimustoiminnasta kasvavat kehittämishankkeet ohjelmoidaan konkreettisiksi hankkeiksi. Hankkeita synnytetään mm. Innovatiivinen kaupunki -ohjelmasta, Asumisen osaamiskeskustoiminnasta sekä Kehittyvä kerrostalo -ohjelmasta.
 

Keto osallistuu tutkimus- ja kehittämistoimintaan

Suurilla uusilla rakentamisprojektialueilla on käynnissä useita kehittämiseen liittyviä hankkeita, joilla on toisinaan merkittäviäkin vaikutuksia myös yksittäisen rakentamisprojektin sisältöön. Seuraavassa on avattu alue- ja asuntorakentamiseen liittyviä tutkimus- ja kehittämishankkeita, jotka sijoittuvat Helsingin kaupungin alueelle tai joita Helsingin kaupunki osaltaan rahoittaa.
 

Käynnissä olevat tutkimus- ja kehittämishankkeet

Kaupunki-innovaatiot – piloteista levitykseen -hanke

Alma: Asumisen ja hyvinvoinnin uudet palvelumallit – Verkostomaiset toimintamallit asuinalueiden palvelurakenteen kehittämisessä

Kestävä asuminen ja ympäristö, K-Easy -hanke

Urbaani arki - Avara, sujuva, hyvinvointia tuottava arki urbaanin elämisen tilojen kehittämisen lähtökohtana

Uudistava korjausrakentaminen asunto-osakeyhtiöissä ja vuokra-taloyhtiöissä – ApRemodel

Kaveri – Kestävät kauppapaikat verkostokaupungissa

Houkutteleva ja ohjelmallinen täydennysrakentaminen – kaupunki-tuottamisen menetelmäosaamista Hot-R

Lapanen – Lähiöiden asumispalveluiden kehittäminen

Tulevaisuuden elinvoimaiset lähiöt

Elävä esikaupunki Eloisa

UrbanZone2

Aida - Innovatiivinen ja mukautuva aluerakentaminen

Ryhmärakennuttamisen portaalin rakentaminen
 

Valmistuneet tutkimus- ja kehittämishankkeet

Ekotehokkaasti uudistuva yhdyskunta – EcoDrive

Energiatehokkuuden mittarit ja potentiaalit - Epo

Ekotehokkuuden arviointityökalujen konseptointi ja kehittäminen Helsingin kaavoituksessa

 


04.04.2012




 Tutustu

www.hel.fi/kerrostalo

www.kerrostalo.hel.fi

Julkaisuja löytyy viraston julkaisuista, kohdasta Ohjelmat ja selvitykset

 
   
| Tietoa sivustosta | | Sivun ylläpito: Talous- ja suunnittelukeskus | Palaute sivusta | | Alkuun |
| © Talous- ja suunnittelukeskus, p. (09) 310 2505 |

Helsingin kaupunki - Talous- ja suunnittelukeskus