Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |  
 
Talous- ja suunnittelukeskus
Hae sivuiltamme:

Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
kalenteri 25.05.2012
Talous- ja suunnittelukeskus >  Kaupungin talous > 
 Kaupunki talouden yksikkönä
Kuuntele

Helsingin kaupungin taloudellinen kokonaisuus muodostuu virastoista ja liikelaitoksista sekä Helsingin kaupunkikonserniin kuuluvista yhtiöistä, säätiöistä yms. Kaupungin taloutta ohjaavat kaupunginvaltuusto ja kaupunginhallitus sekä niiden alaiset luottamuselimet ja viranomaiset. Kaupunginjohtaja vastaa ylimpänä viranhaltijana talouden suunnittelusta ja ohjaamisesta. Tässä tehtävässä kaupunginjohtajaa avustaa talous- ja suunnittelukeskus.

Kaupungin vuosittaiset toimintamenot vuonna 2011 olivat ilman kaupungin liiketoimintaa tarkasteltuna hieman yli 4,2 miljardia euroa Menojen kattamiseksi kaupunki saa verotuloja, maksuja ja muita tuottoja. Kattamatta jääneille menoille on jouduttu ottamaan lainaa, jonka määrä on kasvanut talouden taantuma-aikana. Vuoden 2011 lopussa lainaa oli 2 157 euroa asukasta kohden (vuonna 2010 1 989 euroa, vuonna 2009 1 544 euroa).


20.03.2012




Talouden vuosikello kuvana

 
   
| Tietoa sivustosta | | Sivun ylläpito: Talous- ja suunnittelukeskus | Palaute sivusta | | Alkuun |
| © Talous- ja suunnittelukeskus, p. (09) 310 2505 |

Helsingin kaupunki - Talous- ja suunnittelukeskus