Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |  
 
Kuva: Mari Hohtari
Hae sivuiltamme:

Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
kalenteri 21.05.2013
Talous- ja suunnittelukeskus >  Aluerakentaminen >  Kruunuvuorenranta > 
 Kruunuvuorenrannan aluerakentamisprojekti
Kuuntele

Seuraa rakentamista osoitteessa www.uuttahelsinkia.fi


Kruunuvuorenrannan aluerakentamisprojekti käsittää Laajasalon öljysataman, Kruunuvuoren, Kaitalahden, Tullisaaren, Stansvikin kartanoalueen sekä Henrik Borgströmintien ja Gunillantien länsipuoliset metsäalueet. Aluerakentamisprojektiin kuuluu myös Pitkäluoto ja Varisluoto. Aluerakentamisprojekti koordinoi myös Herttoniemen liikenneympyrän liikennejärjestelyjen uudistamista.

 

Asuntorakentaminen Kruunuvuorenrannassa alkaa noin vuonna 2013. Tavoitteena on, että Kruunuvuorenranta on 2020-luvun puolivälissä alueen valmistuttua yli 10 000 asukkaan miellyttävä, uusi kaupunginosa ja että siellä olisi myös työpaikkoja noin tuhannelle hengelle enimmäkseen erilaisilla palvelualoilla.

 

Asuntorakentamisen aloitusten määräksi on ohjelmoitu 45 000–50 000 asuntokerrosneliötä vuodessa eli yli 500 asuntoa vuodessa. Kaikkiaan Kruunuvuorenrantaan tulee noin 5 000–6 000 asuntoa.

 

Kruunuvuorenrantaan suunnitellut palvelut

Kruunuvuorenrannassa asuu alueen valmistuttua yli 10 000 helsinkiläistä. Kruunuvuorenrannan asuinalue tukeutuu julkisten ja kaupallisten palveluiden osalta osittain Laajasalon ja Itä-Helsingin olemassa oleviin palveluihin, mutta Kruunuvuorenrantaan rakennetaan myös omat alueelliset peruspalvelut.

 

Alueen peruspalveluita ovat leikki- ja asukaspuistot, lasten päiväkodit ja ryhmäperhepäiväkodit sekä yhtenäinen peruskoulu luokka-astein 1-9. Alueelle sijoittuu myös päivittäistavaramyymälöitä, kahviloita, ravintoloita ja muita kaupallisia palveluja. Suunniteltuja virkistyspalveluja ovat mm. liikuntakentät, uimaranta palveluineen ja venesatamat.

 

Lisäksi Kruunuvuorenrannan asukkaiden käytössä ovat Tullisaaren ja Stansvikin kartanopuistot sekä Kruunuvuorenselän rantapuisto. Terveyskeskus, kirjasto, nuorisotalo ja enemmän kaupallisia palveluja sijaitsee Laajasalon keskuksessa.

 

Julkisen liikenteen yhteydet sujuvat kahdella bussilinjalla Herttoniemen metroasemalle. Kruunuvuorenrannan suunnittelussa tutkitaan myös pysyvää raideliikenneyhteyttä Korkeasaaren, Sompasaaren ja Kruunuhaan kautta keskustaan. Lisäksi tutkitaan mahdollisuutta luoda säännöllinen, sujuva vesiliikenneyhteys Kauppatorille.

 

Projektin koordinointi

Kruunuvuorenrannan aluerakentamisprojekti koordinoi projektialueen suunnittelua ja rakentamista yhteistyössä kaupungin hallintokuntien, Laajasalon öljysataman maanomistajien sekä rakennuttajien kanssa. Projektin sidosryhmiä ovat lisäksi tulevat asukkaat ja muut alueella toimivat yksityiset ja yhteisölliset tahot.

 

Kruunuvuorenrannan aluerakentamisprojektin yhteystiedot

 

Katso myös:

Lisätietoja kaavoituksesta

Työkohteet Kruunuvuorenrannassa

Suunnitelmat kartalla


04.09.2012




Seuraa Kruunuvuorenrannan videoblogia

Seuraa Kruunuvuorenrannan videoblogia

Klikkaa nähdäksesi kuvan suurempana
Projektialueen sijainti 

 
   
| Tietoa sivustosta | | Sivun ylläpito: Talous- ja suunnittelukeskus | Palaute sivusta | | Alkuun |
| © Talous- ja suunnittelukeskus, p. (09) 310 2505 |

Helsingin kaupunki - Talous- ja suunnittelukeskus