Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |  
 
Kuva: Suomen Ilmakuva Oy
Hae sivuiltamme:

Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
kalenteri 25.05.2012
Talous- ja suunnittelukeskus >  Aluerakentaminen > 
 Kalasatama - merellinen portti itään
Kuuntele

Itäisen kantakaupungin Kalasatama tarjoaa 2030-luvun alkuun mennessä kodin noin 20 000 helsinkiläiselle ja 8 000 työpaikkaa.

 

Kalasataman alue levittäytyy noin 175 hehtaarin rantakaistaleena Kulosaaren sillan molemmin puolin. Kaupungin omistama maa-alue on lähes kokonaan ollut satama- ja teollisuusaluetta. Teollisuutta löytyy yhä, mutta satama siirtyi loppuvuonna 2008 Vuosaareen. Nyt alueella on alkanut rakennustyö, joka on volyymiltaan kaupungin aluerakentamisprojekteista suurimpia. Kaupungin investoinnit nousevat noin 850 miljoonaan euroon.

Rakentaminen alkaa vauhdilla
"Kaupungin paras sijainti," projektinjohtaja Hannu Asikainen tiivistää. ”Ollaan kantakaupungin itäisessä osassa, erinomaisten joukkoliikenneyhteyksien äärellä.” Kalasatamalla on jo oma metroasema ja sinne ollaan laajentamassa myös raitiovaunulinjastoa.

 

 

Kuva: Tuulikki Holopainen

Hannu Asikaisen työpareina kehittämisosastolla ovat projekti-insinöörit Anni Bäckman ja Petri Hoppula.
 

Rakentaminen on hyvässä vauhdissa Sörnäistenniemellä. Vuoden 2011 aikana työt käynnistyivät 7 tontilla. Ensimmäiset asukkaat muuttavat Kalasatamaan kesällä 2012.
 
Rakentamisessa suositaan monimuotoisuutta
Korttelit ovat pääasiassa kantakaupunkimaisia umpikortteleita, joihin rakennetaan myös kolmi-kerroksisia kaupunkipientaloja. Hanasaareen on kaavoitettu terassitaloja, pohjoisosaan suunnitellaan kerrostaloja, joilla on omat laiturit ja venepaikat. Vielä erikoisempaa asumista suosiville kaavaillaan Verkkosaareen rantavedessä ponttonien päällä "kelluvia" taloja.

Kalasataman keskus kohoaa korkealle
Kalasataman keskuksen rakentaminen käynnistyi elokuussa 2011. Keskus muodostuu kuu-desta asuintornista sekä hotelli- ja toimistotornista. Torneissa on 20–33 kerrosta ja korkein niistä nousee 126 metriin.
Kalasataman keskuksen kohdalla Itäväylä ja metro katetaan laajalla viherkannella, jolla sijaitsevat myös asuinrakennusten piha-alueet.
Keskuksen toteuttaa SRV, joka rakentaa kaupallisen keskuksen ja siihen liittyvät kuusi asuintornia, hotellitornin ja toimistotornin. SRV rakentaa keskukseen myös kaupungin omistukseen tulevia julkisia tiloja ja kunnallistekniikkaan kuuluvia rakenteita. Helsingin kaupunki vuokraa keskuksesta sosiaali- ja terveysaseman tilat.  

Puistojen ja siltojen Kalasatama
Kalasatamaan on tulossa uusia siltoja, kaksi isoa puistoa ja rantoja kiertävä rantapromenadi aina Arabianrantaan saakka. Noin kolmen ja puolen hehtaarin laajuinen Kalasataman puisto rakennetaan 2010-luvun puolivälissä. Kalasataman pohjoisosaan on tarkoitus rakentaa 2020-luvun loppupuolella Hermannin rantapuisto.
Tulevaisuuden siltahankkeista suurin on Kruununhaasta Sompasaaren kautta Laajasaloon ulottuva raitioliikenteen ja kevyen liikenteen siltayhteys. Sompasaaren ja Kruunuvuoren välisen sillan suunnittelukilpailun tuloksia hyödynnetään jatkosuunnittelussa. Lue lisää siltayhteydestä Kruunuvuorenrannan sivuilta.
Sörnäistenniemestä rakennetaan kevyen liikenteen silta Mustikkamaan ulkoilualueelle. Isoisänsillaksi nimetty silta valmistuu vuonna 2014. Siltaa voivat hyödyntää myös Korkeasaaren asiakkaat.

Jätteiden putkikeräysjärjestelmä helpottaa arkea
Kalasatamaan rakennetaan jätteiden putkikuljetusjärjestelmä. Jätteet kulkevat maanalaisia put-kia pitkin jäteasemalle, jossa jätekontit tyhjennetään.

Työmaat pidetään siistinä rakennuslogistiikan avulla
Työmaiden toimintaa, niiden liikennejärjestelyjä ja ympäristön siisteyttä valvoo Kalasatamassa rakennuslogistiikkaoperaattori. Logistiikkaoperaattori toimii yhteistyössä alueen rakentajien kanssa.

Ympäristötaide piristää
Asikaisen mukaan Kalasataman ”omana juttuna” ovat ympäristötaidehankkeet. Ympäristötaide-työtä ohjaa Helsingin kaupungin talous- ja suunnittelukeskus yhdessä taidemuseon, kaupunkisuunnitteluviraston ja rakennusviraston kanssa. Työ rahoitetaan alueen rakennuttajilta perittävällä kerrosneliökohtaisella maksulla. Helsingissä on aiemmin etenkin Arabianrannassa lisätty alueen vetovoimaa koordinoidun taiteellisen yhteistyön avulla.

Kulttuurikeskus Suvilahti toimii jo
Suvilahti muotoutuu kaupunkikulttuuria tarjoavaksi kokonaisuudeksi. 100 vuotta täyttäneen entisen voimalaitoksen alueelle on tulossa työ-, ateljee- ja esitystiloja taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja muille kulttuuritoimijoille. Tällä hetkellä Suvilahdessa voi järjestää mm. klubeja ja keikkoja, kuvauksia ja näyttelyitä. Myös sirkuskoulu Cirko toimii Suvilahden tiloissa.

Tukkutorilta eväitä ja makuelämyksiä
Tulevaisuudessa vähittäisasiakkaatkin pääsevät nauttimaan Helsingin Tukkutorin tarjonnasta:. Vanhat varasto- ja teollisuusrakennukset muuttuvat viihtyisäksi hyvän ruuan keskukseksi, joka herää eloon lounasaikaan ja on auki iltamyöhään. Samalla pääosa tukkutorista rauhoitetaan vain tukkukauppaa varten. Tutustu Helsingin tukkutoriin.

Projekti valmistuu yhteistyöllä
Uuden alueen rakentaminen vaatii valtavan määrän yhteistyökumppaneita. Jokseenkin kaikki kaupungin hallintokunnat ovat hankkeessa mukana. Kaupunkisuunnitteluvirasto laatii kaavat, rakennusvirasto rakentaa kadut ja puistot, kiinteistövirasto myy tai vuokraa tontit ja hoitaa maan puhdistusta. Lisäksi monet kaupungin virastot tuovat alueelle jossain vaiheessa omat palvelunsa.

”Aluerakentamisprojektin tehtävä on koordinoida, että palvelut saadaan alueelle oikeaan aikaan, työt etenevät oikeassa järjestyksessä ja rahoitus on kunnossa. Suunnitteluvaiheesta lähtien on pidetty lukuisia kokouksia ja pidetään jatkossakin, jotta kaikki tietävät missä mennään.”

Asikaisen ryhmä pitää lisäksi tiivistä yhteyttä muun muassa Länsisataman aluerakentamispro-jektiin. ”Sielläkin rakennetaan satamalta vapautuvalle ranta-alueelle, joten meillä on paljon samantyyppisiä haasteita ja näköaloja.”

Syksystä 2007 Kalasataman aluerakentamisprojektia vetäneen Hannu Asikaisen tiimiin kuuluu lisäksi kaksi projekti-insinööriä. Petri Hoppula on ollut mukana projektin perustamisesta 2003 lähtien, ja hänelle kuuluvat myös Arabia-Hermannin projekti-insinöörin työt. Anni Bäckman liittyi tiimiin elokuussa 2008.

Kolmikko kokoontuu pari kertaa kuussa vetämään yhteen eri kokouksissa esiin tulleet projek-tiasiat. ”Asioita viedään paljolti eteenpäin kokouksissa. Kaupungin eri yksiköillä on vahva alansa osaaminen, joten projektinjohtajan ei tarvitse osata itse kaikkea. Koordinointikykyä ja sosiaalisia taitoja tässä sen sijaan kysytään”, Asikainen tuumaa.

Vuonna 2012
- Sörnäistenniemen katurakentaminen ja asuntorakentaminen on käynnissä.
- ensimmäiset asunnot valmistuvat ja asukkaat muuttavat alueelle
- Kalasataman keskuksen rakentaminen on käynnissä.Kyläsaaren pohjoisosassa ensim-mäiset opiskelija-asunnot valmistuvat 2012
- Jäteputkijärjestelmän rakentaminen on käynnissä ja järjestelmä otetaan käyttöön vuo-den 2013 lopussa.
- Väliaikaiskäyttö jatkuu, mm. avattu rantareitti ja erilaiset tapahtumat.

Faktaa
- Kalasatama on Kulosaaren sillan etelä- ja pohjoispuolella sijaitseva noin 175 hehtaarin ranta-alue, jonka rajoina ovat lännessä Sörnäisten rantatie ja Hermannin rantatie, pohjoisessa Arabianranta.
- Alueelle suunnitellaan asuntorakentamista 1 000 000 kerrosneliötä, toimitilaa 390 000 kerros-m2 ja palvelutiloja 45 000 kerros-m2. Päiväkoti ja ala-asteen koulu (ensimmäinen ja toinen luokka) valmistuvat vuonna 2015.
- Projektin päättyessä noin 2030 Kalasatamassa on noin 20 000 asukasta ja 8 000 työpaikkaa.
- Eteläosaan rakennetaan puisto, joka avautuu kiilamaisesti metrokorttelista merenrantaan.
- Rantaan rakennetaan kevyen liikenteen väylä, joka jatkuu Vantaanjoen suulta Arabianrannan ja Kalasataman kautta Merihakaan.

www.uuttahelsinkia.fi/kalasatama

www.hel.fi/kalasatama

Takaisin  hel.fi/aluerakentaminen


06.02.2012




 
   
| Tietoa sivustosta | | Sivun ylläpito: Talous- ja suunnittelukeskus | Palaute sivusta | | Alkuun |
| © Talous- ja suunnittelukeskus, p. (09) 310 2505 |

Helsingin kaupunki - Talous- ja suunnittelukeskus