Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |  
 
Sosiaali- ja terveysvirasto etukuva
Hae sivuiltamme:

Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
Sosiaali- ja terveysvirasto  > Vammaisten palvelut > Palvelut > 
 Vammaispalvelut
Kuuntele
YLIMÄÄRÄINEN VAATEKUSTANNUS
  Tukitoimi on tarkoitettu henkilölle, jonka vamma tai sairaus edellyttää vaatteiden teettämistä, isoja muutostöitä tai aiheuttaa vaatteiden normaalia suurempaa kulutusta.
  Tavoitteena on, että vammainen henkilö voi hankkia itselleen sopivan vaatetuksen samoin kustannuksin kuin muut kuntalaiset.
  Kustannukset korvataan kun asiakas teettää itselleen vaatteita, korjaa valmiita tai kovan kulutuksen vuoksi tarvitsee runsaasti vaatteita tai esim. eriparikengät.
  Hakeminen Palvelua haetaan oman asuinalueen vammaisten sosiaalityön toimipisteestä, vammaispalvelun sosiaalityöntekijältä Vammaispalveluhakemus -lomakkeella.
  Palvelun tuottaja Yksityinen vaatetusliike tai ompelija.
  Hinta Kyseessä on harkinnanvarainen taloudellinen tukitoimi varattujen määrärahojen puitteissa.
  Palvelutarve Tarve arvioidaan lääkärintodistuksen perusteella. Sosiaalityöntekijä tekee yhdessä asiakkaan kanssa kohtuullisuusarvion, joka suhteutetaan keskivertokulutukseen.
  Palvelun suunnittelu Asiakas toimittaa itse kustannusarvion tarvittavan taloudellisen tuen arvioimiseksi tai tositteet syntyneistä kustannuksista.
02.01.2013





 
   
| Tietoa sivustosta | | Palaute | | Alkuun |
| Sivun ylläpito: Sosiaali- ja terveysvirasto, puh. 09 310 5015 (vaihde) |

Helsingin kaupunki - Sosiaali- ja terveysvirasto