Kunnan järjestämä kerhotoiminta
Kerhotoiminta on vaihtoehto kunnalliselle päivähoidolle ja yksityisen hoidon tuella järjestetylle hoidolle.
Kerhojen toiminta on suunnattu kotihoidossa oleville 2,5-vuotiaasta maksuttoman esiopetuksen alkamiseen saakka. Kerhossa on enintään 13 lasta ja sitä ohjaa leikkipuiston tai päiväkodin työntekijä.
Kerhossa syödään kotoa tuodut pikkueväät. |
| Tavoitteena on tukea lapsen kasvua ja kehitystä. Kerhoissa on suunniteltua ja ohjattua leikkiä ja toimintaa (mm. lauluja, kädentaitoja, jumppaa) yhdessä toisten lasten kanssa. |
| Kerhojen toimintakausi alkaa koulujen alkaessa tai viimeistään 1.9. ja päättyy 31.5. Kerhoissa noudatetaan koulujen loma-aikoja. Kerhot toimivat alle 60 tuntia kuukaudessa. |
| Toimintaan voi osallistua 2-3 päivänä viikossa 2,5-3 tuntia päivässä, yleensä aamupäivisin klo 9-12 välillä. Perheen kanssa sovitaan kauden alussa lapsen kerhoon osallistumisen tuntimäärä kuukaudessa. |
Lasten kunnallinen kerhotoiminta on perheille maksutonta ajalla 1.8.2011 - 31.7.2013.
Kerhoon osallistuminen ei vaikuta kunnalliseen kotihoidon tukeen.
Jos perhe saa yksityisen kotihoidon tukea, lapsi ei voi samanaikaisesti osallistua leikkitoiminnan kerhoon. |
| Kerhot päiväkodeissa ja leikkipuistoissa |
| |
Palvelusetelillä tuetut yksityiset kerhot
Palvelusetelillä tuettu kerhotoiminta on yksityisten palveluntuottajien järjestämää kerhotoimintaa, jota kaupunki valvoo. Toiminta tarjoaa vaihtoehdon kunnalliselle päivähoidolle ja kerhotoiminnalle sekä yksityisen hoidon tuelle.
Palvelusetelin suuruus on 100 euroa/kk.
Lue lisää |
| Palvelusetelillä tuetut kerhot |
| |
Hakeminen lomakkeella
Kunnan kerhoon ja palvelusetelillä tuettuun kerhoon haetaan samalla hakemuksella.
Hakemuslomake |
Hakeminen sähköisesti
Leikkipuistojen ja päiväkotien kerhoon voi hakea sähköisesti pankkitunnuksilla ja lapsen suomalaisella henkilötunnuksella osoitteessa https://asiointi.hel.fi/wps/portal/vetumastart
(Palvelusetelillä tuettuun kerhoon ei voi hakea sähköisesti) |
Sähköisellä hakemuslomakkeella valitaan palvelu-valikosta "Leikkitoiminnan kerho".
Alue-valikosta valitaan haluttu alue.
Aluetarkennus-valikosta voidaan haluttaessa valita tarkempi alue/kaupunginosa.
Toimipiste-valikosta valitaan haluttu leikkipuisto tai päiväkoti. |
| |
Muut kerhot
Seurakunnat, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja eri urheilujärjestöt ylläpitävät myös kerhoja leikki-ikäisille. Erilaisia kerhoja voi Internetin lisäksi tiedustella alueen leikkipuistosta, päiväkodista, lastenneuvolasta, kirjastosta tai koululta. |