Tuija – kotihoidon ohjaaja
”Minua motivoi kun saan olla mukana kehittämässä kotihoitoa”
Toimin lähipalvelualueen kotihoidon tiimien ohjaajana. Kotihoito on yhdistettyä kotisairaanhoitoa ja kotipalvelua. Olen kahden tiimin lähiesimies ja tiimeissä toimii yhteensä 21 työntekijää. Olen toiminut esimiehenä viisi vuotta, ensin vastaavana hoitajana ja sitten kotihoidon ohjaajana. Esimiehenä olen vastuussa rekrytoinnista aina tiimin jäsenten osaamisen kehittämiseen.
Koulutukseltani olen terveydenhoitaja. Ennen nykyistä tehtävääni toimin perushoitajana vanhustenkeskuksessa ja terveydenhoitajana terveysasemalla ja kotisairaan-hoidossa. Etenin siitä kotisairaanhoidon vastaavaksi hoitajaksi. Ruotsinkielentaitoni ansiosta siirryin sitten kaupungin sisällä kotihoidon ohjaajaksi alueelle, missä on paljon ruotsinkielisiä asiakkaita.
Työssäni minua motivoi hyvä esimies ja ammattitaitoiset kollegat, joiden kanssa yhteistyö sujuu loistavasti. Esimiehenä minua erityisesti ilahduttaa se, että tiimini työntekijät haluavat ylläpitää osaamistaan erilaisilla koulutuksilla. Näin he pystyvät antamaan kotihoidossa oleville asiakkaillemme laadukasta ja kuntouttavaa hoitoa. Lisämotivaatiota tuo mahdollisuus olla mukana erilaisissa työryhmissä ja projekteissa kehittämässä kotihoitoa.
Kaupunki tukee hienosti työssä oppimista ja täällä ovat hyvät kehitys- ja etenemismahdollisuudet. Työnantajana kaupunki on turvallinen ja joustava sekä tarjoaa hyvät työsuhde-edut.
|