Työpaikka Helsingin kaupungilla on nuorille ja opiskelijoille hyvä mahdollisuus tutustua kaupungin ammatteihin ja työpaikkoihin. Se voi olla myös ponnahduslauta tulevaisuuteen.
Kaikkia kesätyöpaikkoja haetaan sähköisesti kaupungin työpaikkasivuston kautta. Kesätyöpaikkaa ei voi hakea avoimella hakemuksella.
Työpaikkailmoituksessa mainitaan yhteyshenkilöt, joilta saa tarvittaessa lisätietoja. Yhteyshenkilön nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite sekä haettu työpaikka kannattaa kirjata itselleen muistiin. Näin saa oikean ihmisen helposti kiinni myös hakuajan päätyttyä.
Hyvä työhakemus
- Varaa aikaa työhakemuksen tekemiseen ja täytä hakemus huolella
- Suunnittele hakemus juuri sitä tehtävää varten, jota olet hakemassa
- Perustele hyvin, miksi juuri sinä olisit sopiva tähän työpaikkaan
- Tuo esiin aiempi työkokemuksesi ja muu osaamisesi. Jos sinulla ei ole aiempaa työkokemusta, kerro esimerkiksi harrastustesi kautta saamastasi osaamisesta
- Voit myös kertoa luonteestasi ja tuoda esiin hyviä piirteitäsi
- Muista merkitä hakemukseen toimiva sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi sekä milloin voit työskennellä.
Työhaastattelu
Työhaastatteluun kannattaa valmistautua huolella etukäteen. Ota selvää tehtävästä ja työpaikasta, johon olet hakemassa. Mieti, miten tuot parhaalla mahdollisella tavalla esiin hyviä puoliasi. Työhaastattelussa sinulla on myös mahdollisuus kysyä työtehtävästä ja työpaikasta tarkemmin.
Muista varmistaa osoite ja reitti, ja saavu ajoissa paikalle.
|