|
Rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut Helsingin kaupungissa.
Rakennusvalvontataksa
Vuonna 2013 peritään rakennustyön toteuttamiseksi tarpeellisista tarkastus- ja valvontatehtävistä maksuja kaupunginhallituksen hyväksymän rakennusvalvontataksan 2013 mukaisesti.
Vuonna 2012 perittiin rakennustyön toteuttamiseksi tarpeellisista tarkastus- ja valvontatehtävistä maksuja kaupunginhallituksen hyväksymän rakennusvalvontataksan 2012 mukaisesti.
Tämän taksan perusteella määrätyt maksut eivät ole arvonlisäverollisia.
Palvelutaksa
Erikseen on vahvistettu taksa, jonka mukaan määrätään maksut sellaisista toimenpiteistä, joihin määräykset eivät velvoita, mutta joita rakennusvalvontaviranomainen toimialansa puitteissa suorittaa asiakkaan tilauksesta (palvelutaksa).
Arkistotaksa (voimassa 1.3.2007 alkaen)
Arkistomateriaalista annettavien kopioiden tuottamispalveluista perittävät maksut ja itsekopiointikortin hinta.
|