Helsingin kaupungin opetusvirasto tiedottaa
1.6.2012
Helsingin opetuslautakunta ja lautakunnan suomenkielinen jaosto kokoontuvat tiistaina 5.6. klo 16.00 alkaen.
Opetuslautakunnan kokousasiat
Opetusviraston vuoden 2013 talousarvioehdotus
Lautakunta käsittelee kokouksessaan opetusviraston vuoden 2013 talousarvioehdotusta. Opetusvirasto on valmistellut talousarvioehdotuksen kaupunginhallituksen antamaan taloudelliseen raamiin. Viraston arvion mukaan tulevalle vuodelle annetut raamit edellyttävät säästötoimenpiteitä
Säästöjä joudutaan kohdentamaan myös tuntikehyskaavoilla laskettaviin opetustuntiresursseihin. Tavoitteena on ollut, että perusopetuksen alimmilla luokilla säästöt olisivat pienimmät. Ehdotuksen mukaan:
- Yleisopetuksen tuntikehyskaavan kouluille tuomaa laskennallista opetuksen tuntiresurssia vähennetään 1.-6. luokilla syksystä 2013 kahdella ja 7.-10. luokilla neljällä prosentilla. Tästä kertyisi säästöä yhteensä noin 1,6 miljoonaa euroa.
- Ammatillisissa oppilaitoksissa ja lukioissa laskennallisia tuntiresursseja vähennettäisiin vuoden 2013 alusta kuudella prosentilla. Säästöä kertyisi yhteensä noin 4,6 miljoonaa euroa.
- Perusopetuksessa ns. integraatiotuen jakoperiaatteita uudistamalla saataisiin säästöä noin 1,0 miljoonan euron verran. Tätä tukea jaetaan, jotta erityistä tukea saavat oppilaat voisivat opiskella yleisopetuksessa.
- Opetusviraston keskitetyssä käytössä olevista peruskoulujen harkinnanvaraisten opetus- ja avustajatuntiresurssien säästöistä kertyisi noin 1,4 miljoonaa euroa.
- Ammatillisessa koulutuksessa säästettäisiin työnantajan päätettävistä työ- ja tehtävätunneista yhteensä noin 0,7 miljoonaa euroa.
- Peruskouluille jaettavasta ns. positiivisen diskriminaation tuesta säästetään 2,0 miljoonaa euroa ja työpajatoiminnasta noin 0,4 miljoonaa euroa.
Tuntikehyksiin ja muihin opetus- avustajatunteihin sekä positiiviseen diskriminaatioon ja työpajatoimintaan tehtävistä säästöistä kertyisi yhteensä n. 11,7 miljoonaa euroa. Talousarvioehdotukseen sisältyy myös muita säästöjä erityisesti eri palvelujen hankinnoissa.
Talousarvioehdotuksessa ei ole pystytty ottamaan huomioon mm. kaupunginhallituksen linjaamia luomu- ja lähiruoan käytön lisäämistarpeita päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa. Myöskään ammatillisen peruskoulutuksen tarjonnan lisääminen kaupungin mahdollisesti saaman koulutuksen järjestämisluvan laajennuksen ja tätä vastaavan valtionosuuksien kasvun mukaisesti ei sisälly talousarvioehdotukseen.
Talousarvioehdotuksessa ei ole myöskään otettu huomioon ruotsinkielisen jaoston esittämää 0,5 miljoonan euron lisämäärärahaa ruotsinkieliseen lasten päivähoitoon.
Opetusvirasto pitää tärkeänä, että helsinkiläiset lapset eivät joutuisi eriarvoiseen asemaan sen perusteella, käyvätkö he kaupungin koulua vai yksityistä koulua. Vuonna 2012 toteutetut valtion peruspalvelujen rahoitusjärjestelmän säästöt toteutettiin alentamalla valtionosuusprosenttia. Säästöt kohdistuivat vain kuntien ylläpitämään perus- ja esiopetukseen. Sama menettely on jatkumassa myös vuonna 2013. Valtionosuusjärjestelmään sisältyvät valtiovarainministeriön päättämät, kuntien maksettavat esi- ja perusopetuksen kotikuntakorvaukset jäävät säästöjen ulkopuolelle. Tämä tarkoittaa sitä, että Helsingissä yksityisten koulujen perusopetukseen saama rahoitus vuonna 2012 kasvaa oppilasta kohden laskettuna 9 % edelliseen vuoteen verrattuna. Yksityisten lukioiden yksikköhintarahoitus kasvaa opiskelijaa kohden 9,3 %.
Kaupungin opetusvirastolle antama vuoden 2013 käyttömenojen raami on 622,6 miljoonaa euroa. Käyttötuloja lasketaan kertyvän n. 18,7 miljoonaa euroa. Irtaimen omaisuuden perushankintoihin on varattu 11 miljoonaa euroa.
Lisätietoja: Taloussuunnittelupäällikkö Keijo Lax, puh. 09 310 86339, kehittämispäällikkö Tero Vuontisjärvi, puh. 09 310 80295
Kaupungin ruotsinkielisen päivähoidon ja kouluverkon tarkistaminen
Opetusvirasto esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle muutoksia ruotsinkielisen päivähoidon ja opetuspalvelujen verkkoon. Esityksen mukaan:
- Sairaalakoulu Ulfåskolan ja Zacharias Topeliusskolan yhdistetään lukuvuodesta 2013-2014 alkaen hallinnolliseksi yksiköksi.
- Högstadieskolan Svenska Normallyceym ja Högstadieskolan Lönkan yhdistetään lukuvuodesta 2014-2015 alkaen hallinnolliseksi yksiköksi. Koulu tulee toimimaan Norsenin tiloissa Unioninkadulla. Koulun oppilaaksiottoalue tulee olemaan uusi eteläinen oppilaaksiottoalue, jonka perustamisesta opetuslautakunnan ruotsinkielinen jaosto päätti kokouksessaan 10.5.2012.
- Tölö specialiseringsgymnasium ja Gymnasiet Svenska normallyceum yhdistetään lukuvuodesta 2014-2015 alkaen noin 400 opiskelijan hallinnolliseksi yksiköksi, jossa on sekä erikoislinjoja että yleislinja. Gymnasiet Svenska normallyceum muuttaa koulurakennukseen Töölön torin laidalle. Aikuiskoulutus säilyy osana yksikköä.
Opetusvirasto esittää myös, että yksi 63-paikkainen päivähoitoyksikkö aloittaa toimintansa Minervaskolanin tiloissa vuosina 2014-2015 tehtävän perusparannuksen jälkeen.
Ruotsinkielinen jaosto päätti kokouksessaan 10.5.2012 oppilaaksiottoalueiden tarkistuksesta. Lukuvuodesta 2014-2015 oppilaaksiottoalueita on viiden sijasta neljä. Jaosto päätti myös tarkistuksista erityisluokkien verkkoon lukuvuodesta 2015-2016 alkaen sekä tarkistuksista joustavan perusopetuksen, musiikinopetuksen ja esiopetuksen järjestämiseen. Jaoston linjauksen mukaan Gymnasiet Lärkania ja Brändö gymnasiumia laajennetaan vähintään 400 opiskelijan yksiköiksi.
Lisätietoja: Linjanjohtaja Niclas Grönholm, puh. 09 310 86225
Opetuslautakunnan asialistalla on lisäksi useita lausuntoja kaupunginhallitukselle valtuutettujen talousarvioaloitteisiin, valtion erityisavustus ryhmäkokojen pienentämiseen lukuvuonna 2012-2013, lausunto Munksnäs högstadieskolan hankesuunnitelmasta sekä ruotsinkielisen päivähoidon vuoden 2012 kesän toiminta-ajat. Lisäksi asialistalla on viime kokouksessa pöydälle jätetyt lainahakemukset Herttoniemen yhteiskoulun kiinteistöosakeyhtiön sekä Lauttasaaren yksityiskoulujen kannatusyhdistys ry:n lainahakemuksista.
Suomenkielisen jaoston kokousasiat
Opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston asialistalla on Alppilan lukion, Helsingin medialukion ja Itäkeskuksen lukioiden Helsingin palvelualojen oppilaitoksen elintarvikealan perustutkinnon koulutuksen opetussuunnitelman päivitysesitys.
Opetuslautakunnan ja sen jaostojen esityslistat löytyvät opetusviraston www-sivuilta osoitteesta www.edu.hel.fi > Päätöksenteko > Opetuslautakunta.
Lisätietoja opetuslautakunnan ja suomenkielisen jaoston kokouksista:
Viestintäpäällikkö Liisa Suoninen, puh. 09 310 86365 tai 050 320 3897 |