Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |  
 
kuva: Pertti Nisonen
Hae sivuiltamme:

Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
19.05.2013
 Opetustoimi
Opetusvirasto >  Perusopetus >  Kuudesluokkalaisen opas >  Osallisuutta ja kestävää kehitystä > 
 Osallisuutta ja kestävää kehitystä
Kuuntele

Helsingin kaupungin opetussuunnitelma kannustaa oppilaita osallisuuteen ja itsenäiseen ajatteluun. Osallisuus on toimintaa, jossa oppilaat osallistuvat päätöksentekoon ja oppivat kantamaan vastuun tekemisistään. Osallisuutta lisätään esimerkiksi oppilaiden välisten ristiriitatilanteiden vertaissovittelulla, ympäristöstä huolehtimisella ja oppilaskuntatoiminnalla. Kaikissa peruskouluissa toimii oppilaskunta, jolle valitaan vuosittain oppilaskunnan hallitus.

Kaikki peruskoulut ovat mukana Helsingin kaupungin Ruuti-vaikuttamisjärjestelmässä, jonka tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten osallisuutta.

Kouluissa lajitellaan jätteet

Helsingin peruskouluissa painotetaan kestävää kehitystä. Koulussa käytetään säästeliäästi energiaa, vettä ja materiaaleja ja lajitellaan jätteet. Kaikki Helsingin peruskoulut ovat liittäneet ympäristöohjelman osaksi toimintasuunnitelmaansa. Puolessa kaupungin peruskouluista toimii oppilaiden ympäristöryhmä, joka kehittää koulun ympäristötyötä yhdessä oppilaiden ja opettajien kanssa.


29.10.2012




 Lue lisää

www.ruuti.net

Kiva koulu - kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma

Kestävä tulevaisuus

 
   
Sivun ylläpito: Opetusvirasto | Palaute | | Alkuun |

Helsingin kaupunki - Opetusvirasto