Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |  
 
kuva: Pertti Nisonen
Hae sivuiltamme:

Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
20.05.2013
Opetusvirasto >  Perusopetus >  Koulumatkat > 
 Koulumatkat
Kuuntele

Helsingin kaupungin peruskoulujen oppilaiden koulumatkoja tuetaan opetuslautakunnan päättämien kriteerien mukaisesti. Oppilaalle voidaan myöntää koulumatka-avustuksena HSL:n lippu, mikäli koulumatka on luokilla 1–6 vähintään 2 kilometriä ja luokilla 7–10 vähintään 3 kilometriä yhteen suuntaan. Koulumatkalla tarkoitetaan lyhintä yleisesti jalankulkijoiden käytössä olevaa reittiä, joka mitataan koulun piha-alueen portilta oppilaan asunnon piha-alueen rajalle HSL:n kevyen liikenteen reittiopasta käyttäen.

Koulumatka-avustus myönnetään pääsääntöisesti vain oman oppilaaksiottoalueen kouluun. Koulumatka-avustus koskee myös niitä oppilaita, jotka opiskelevat erityisopetuksessa tai osallistuvat kielikylpyopetukseen tai painotettuun opetukseen, johon oppilaat on valittu soveltuvuuskokeella. Koulumatka-avustusta voi saada myös harvinaisen A-kielen tai seitsemänneltä luokalta alkavan B-englannin opiskelun perusteella. Oman uskonnon ja oman äidinkielen opetukseen voidaan myöntää haltijamatkakortti (arvolippu).

HSL:n koululaislippu on ensisijainen avustusmuoto. Erityiskuljetus voidaan myöntää erillisestä huoltajan hakemuksesta psykologin, koulukuraattorin tai lääkärin lausunnon perusteella. Kuljetukset ovat yleensä yhteistaksikuljetuksia. Erityiskuljetuksista on erillinen palvelukuvaus.

Yksityiset sopimuskoulut vastaavat kaupunginvaltuuston 12.12.2007 hyväksymän sopimuksen mukaan itse oppilaskuljetuksista. Helsinki ei avusta oppilaita sellaisissa yksityiskouluissa, joiden kanssa kaupunki ei ole tehnyt perusopetuslain tarkoittamaa opetuspalvelujen hankintasopimusta.

Koulumatkoihin liittyvät kysymykset voi lähettää osoitteella koulukuljetukset(at)edu.hel.fi.


27.03.2013




Koulumatka-
avustuslomakkeet

Reklamaatiolomake

Koulumatkatuki

HSL

 
   
Sivun ylläpito: Opetusvirasto | Palaute | | Alkuun |

Helsingin kaupunki - Opetusvirasto