Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |  
 
kuva: Pertti Nisonen
Hae sivuiltamme:

Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
19.05.2013
Opetusvirasto >  Päätöksenteko > 
 Päätöksenteko
Kuuntele

Opetuslautakunnan toiminnasta kertovilta sivuilta löytyy tietoa opetuslautakunnan tekemistä päätöksistä sekä lautakunnan ja sen jaostojen kokousten esityslistat.

Kokouspöytäkirjat ovat nähtävissä Helsingin kaupungin kirjaamossa kahden viikon kuluttua kokouksesta.
 

Päätöksenteon kulku opetustoimessa

Kaupungin hallinnossa vireille tulleen asian käsittely alkaa siinä kaupungin virastossa tai liikelaitoksessa, jonka toimialaan asia kuuluu.

Opetusviraston organisaation muodostavat perusopetuslinja, ruotsinkielinen päivähoito- ja koulutuslinja, nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja sekä hallinto- ja kehittämiskeskus.

Opetusvirasto vastaa toimialaansa kuuluvien asioiden valmistelusta. Valmisteltu asia siirtyy ratkaistavaksi opetuslautakuntaan tai sen jaostoihin, jotka ovat suomen- ja ruotsinkielinen jaosto. Joidenkin asioiden kohdalla päätösvalta on annettu yksittäisten viranhaltijoiden ratkaistavaksi.

Kouluissa ja oppilaitoksissa asiat valmistelee ja esittelee rehtori. Päätökset tehdään johtokunnissa.

Opetuslautakunta, jaostot ja johtokunnat päättävät asioista opetustoimen johtosäännön mukaisesti. Päätöksentekoa koskevia määräyksiä on johtosäännön lisäksi kuntalaissa ja hallintosäännössä.

Katso myös Päätöksenteon kulku Helsingin kaupungin hallinnossa.


18.04.2013




 Lisätietoa

Suomenkielinen ja ruotsinkielinen jaosto

Koulujen ja oppilaitosten johtokunnat

 
   
Sivun ylläpito: Opetusvirasto | Palaute | | Alkuun |

Helsingin kaupunki - Opetusvirasto