Perusopetuslain mukaista ryhmämuotoista iltapäivätoimintaa järjestävät koulut, erilaiset järjestöt, seurakunnat ja yksityiset tahot.
Toimintaa järjestetään kouluissa tai koulun lähellä olevissa toimintaan soveltuvissa tiloissa. Iltapäivätoiminnan toimintapaikkoja on Helsingissä noin 180.
Ryhmissä on riittävä määrä kelpoisuuden omaavia ammattitaitoisia ohjaajia. Iltapäivätoiminnassa lapset leikkivät ja toimivat päivittäin sisä- ja ulkotiloissa. Ohjatun ryhmätoiminnan lisäksi lapsella on mahdollisuus keskittyä omaan tekemiseensä ja esimerkiksi rentoutumiseen ja levähtämiseen. Iltapäivätoiminnan sisältöä rikastuttaa lisäksi kaupungin laaja kulttuuri-, taide- ja liikuntapalvelujen tarjonta.
Toimintaan valitaan lapset hakemusten perusteella keväällä. Ryhmiä muodostettaessa ja lapsia sijoitettaessa toimintaan tehdään moniammatillista yhteistyötä. Varhaiskasvatusvirasto vastaa kehitysvammaisten ja autististen lasten toiminnan järjestämisestä.
Toiminta on päivittäistä ja alkaa heti koulun jälkeen ja päättyy viimeistään klo 17.00. Suomenkielisissä opetustoimen ja seurakunnan ryhmissä toiminta päättyy klo 16.00. Iltapäivään kuuluu välipala. Kaikki toimintaan osallistuvat lapset ovat vakuutettuja.
Toimintaa ei järjestetä koulujen loma-aikana.
|