Erityisluokanopettajan ja erityisopettajan tehtävänä on opettaa oppilaita, jotka psyykkisestä, fyysisestä tai muusta syystä tarvitsevat yleisopetuksen lisäksi tai sijasta erityisopetusta. Erityisopettajia on kaikilla kouluasteilla, myös ammatillisessa koulutuksessa.
Erityisopetuksessa opettaja voi toimia erityisluokanopettajana luokkamuotoisessa opetuksessa tai laaja-alaisena erityisopettajana, jolloin hän työskentelee yksilöllisemmin yhden oppilaan tai pienen ryhmän kanssa. Hän voi toimia myös samanaikaisopettajana. Erityistä tukea tarvitseville oppilaille rakennetaan oma opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma moniammatillisena yhteistyönä. Erityisluokanopettajan/erityisopettajan viikoittainen opetusvelvollisuus on 22 - 24 tuntia.
Kelpoisuus
Opettajan työ edellyttää nykyään ylempää korkeakoulututkintoa, soveltuvia opetettavan aineen opintoja (lukiossa vähintään 55 opintoviikon opinnot yhdessä aineessa ja peruskoulussa vähintään 35 opintoviikon opinnot) ja vähintään 35 opintoviikon pituisia opettajan pedagogisia opintoja. Luokanopettajan ja erityisopetuksen kelpoisuus määrittyy hiukan eri tavalla, muta taso on sama. Aiemmin opettajan kelpoisuuden saavuttaneet ovat säilyttäneet kelpoisuutensa.
Opettajan kelpoisuusvaatimukset on säädetty asetuksessa opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 968/1998. Opetusalan kelpoisuuslainsäädäntö on vaihdellut vuosien mittaan. Aiemmin opettajan kelpoisuuden saavuttaneet ovat säilyttäneet kelpoisuutensa.
Palkkaus
Palkkaus vaihtelee opetuksen määrästä, kouluasteesta, kelpoisuudesta ja kokemuksesta riippuen. Lisäksi loppupalkka voi olla korkeampi ylituntien, lisäpalkkioiden ja erilaisten erityistehtävien vuoksi.
Palkka on opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukainen.
|