Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |  
 
kuva: Pertti Nisonen
Hae sivuiltamme:

Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
20.05.2013
 Opetustoimi
Opetusvirasto >  Opetustoimen esittely >  Työpaikat >  Opettajat ammatillisissa oppilaitoksissa > 
 Opettajat ammatillisissa oppilaitoksissa
Kuuntele

Helsingin opetusvirastossa työskentelee yhteensä noin 4 300 opettajaa. Opettajia tarvitaan niin peruskouluissa, lukioissa ja aikuislukioissa kuin ammatillisissa oppilaitoksissakin. Lisää tietoa tehtävistä, kelpoisuusvaatimuksista ja palkkauksesta viereisessä valikossa.

Ammatillisten oppilaitosten opettajat suunnittelevat opetustyön ja oppilaiden itsenäisen ohjaamisen lisäksi opetuksen sisällön opetussuunnitelman pohjalta. He valmistavat oppimateriaaleja, laativat ja korjaavat kokeita sekä tarkastavat ja arvioivat opinnäytetöitä. Opettajan tehtäviin kuuluu yhteistyö oppilaiden vanhempien ja huoltajien sekä työelämän kanssa. Opettajat neuvovat ja ohjaavat opiskelijaryhmiä. Lisäksi opettajan työhön kuuluvat kehittämistehtävät omassa oppilaitoksessa ja omalla alueella. Ammatillisen oppilaitoksen opettajat täydennyskouluttavat itseään säännöllisesti. Ammatillisen oppilaitoksen opettajalla tulee olla hyvin hallussaan sekä teoreettinen että käytännön tieto sekä oman alan työelämän tuntemus.

Kelpoisuus

Nykyinen kelpoisuusvaatimus on ylempi korkeakoulututkinto tai soveltuva ammattikorkeakoulututkinto ja sen jälkeen vähintään kolmen vuoden työkokemus tehtävä vastaavalla alalla. Tämän jälkeen opettaja voi hakeutua opettajankoulutukseen, joka tarkoittaa vähintään 35 opintoviikon pituisia opettajan pedagogisia opintoja. Yhteisten opintojen opettaja suorittaa ensi ylemmän korkeakoulututkinnon, johon sisältyy 35 opintoviikon laajuiset opinnot yhdessä opetettavassa aineessa ja vähintään 35 opintoviikon pituiset opinnot muissa opetettavissa aineissa. Tutkinnon jälkeen voi hakeutua suorittamaan opettajan pedagogiset opinnot.

Opettajan kelpoisuusvaatimukset on säädetty asetuksessa opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 968/1998. Aiemmin opettajan kelpoisuuden saavuttaneet ovat säilyttäneet kelpoisuutensa.

Palkkaus

Opettajan palkka vaihtelee opetuksen määrästä, kelpoisuudesta ja kokemuksesta riippuen. Lisäksi palkka voi olla korkeampi ylituntien, lisäpalkkioiden ja erilaisten erityistehtävien vuoksi. Palkka on opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukainen.


20.04.2012




www.helsinkirekry.fi
 

 
   
Sivun ylläpito: Opetusvirasto | Palaute | | Alkuun |

Helsingin kaupunki - Opetusvirasto