Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |  
 
 Tietoa meistä
Kuuntele

Hyppää skeittilaudalle tai eksy virtuaalinuorisotaloon
- meillä kaikki on mahdollista!


Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus tuottaa yhdessä nuorten kanssa monipuolisia kulttuuri- ja harrastepalveluja, edistää nuorten yhteiskunnallista osallistumista sekä tarjoaa nuorille tukea ja neuvontaa. Toimintamme kohderyhmänä ovat 10-18-vuotiaat nuoret. Meillä on yli 400 työntekijää, joista yli puolet on nuoriso-ohjaajia. Toimimme noin 90 tilassa eri puolilla Helsinkiä. 

Nuorisotyötä tehdään nuorisotaloissa, erityistoimipaikoissa ja projekteissa. Lisäksi virasto tukee nuorisojärjestöjä ja nuorten ryhmiä. 

Nuorisoasiainkeskuksen toimintamuodot ovat

Helsingin kaupungin organisaatiossa nuorisoasiainkeskus kuuluu sivistystoimen alaisuuteen. Toimintaa ohjaa poliittisesti valittu nuorisolautakunta. Nuorisoasiainkeskusta johtaa nuorisotoimenjohtaja. Hänen alaisuudessaan toimii kolme osastoa: alueellisten palvelujen osasto, keskitettyjen palvelujen osasto ja hallintopalvelujen osasto.

Nuorisoasiainkeskuksen vuosibudjetti on noin 28 milj. euroa. Nuorisoasiainkeskus tekee aktiivisesti sekä suomalaista että eurooppalaista nuorisotyötä. Virasto on ollut uranuurtajana esimerkiksi nuorisotiedotuksen ja -neuvonnan, nuorten työpajatoiminnan ja verkossa tehtävän nuorisotyön kehittämisessä.


25.11.2011




Yhteystiedot

Nuorisoasiainkeskuksen henkilö- ja 
toimipaikkahaku


Katso myös

Nuorisolaki

 
   
| Tietoa sivustosta | | Sivun ylläpito: Nuorisoasiainkeskus | Palaute sivusta | HOK-elanto logo | Alkuun |

Helsingin kaupunki - Nuorisoasiainkeskus