Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |  
 
 Varhaisnuorten toiminta 9-12-vuotiaille
Kuuntele

Malmin nuorisotalo on avoinna iltapäivisin 3.-6.luokkalaisille
maanantaista-perjantaihin klo 14.00-16.30.

Nutalla voit tavata kavereita, pelata pleikkaria, käydä netissä, pelailla salissa, askarrella, lueskella lehtiä, tehdä läksyjä ja jutella ohjaajien kanssa. 

 

Torstaisin on ohjattua askartelua ja kädentaitoja. Teemme esimerkiksi koruja, kankaanpainantaa ja helppoja käsitöitä.

 

Iltapäivätoimintaan kuuluvat myös säännölliset talokokoukset, joissa joissa jokainen pääsee 
suunnittelemaan toimintaa ja vaikuttamaan nutan hankintoihin. 
Syksyn talokokoukset ovat joka kuun ensimmäinen keskiviikko klo 15.30!

 

Karkkipäivä on torstai, muina päivinä ei syödä namia eikä juoda limsoja.

 

 

Kevään 2013 kerhotoiminta:

 

* Keskiviikkoisin talolla kokoontuu kokkikerho klo 14.30-16:30. Kerhoa ohjaa Satu Koskinen. (Kerho on täynnä) Kokkikerhoissa harjoitellaan perus kokkaustaitoja ja nautitaan kokaillujen tuloksista. Jokaisella kerralla valmistamme lämpimän ruuan ja jälkiruuan. Kerholaiset suunnittelevat ruokalistan yhdessä ohjaajan kanssa.

 

* Kaikista jäljellä olevista kerhopaikoista löydät tietoa etusivulta.

 

 


10.01.2013





Yhteystiedot:
Malmin nuorisotalo

Malmi-Pukinmäen nuorisotyöyksikkö

Nuorisotilojen yhteystiedot

 

Harrastehaku


 
   
| Tietoa sivustosta | | Sivun ylläpito: Nuorisoasiainkeskus | Palaute | HOK-elanto logo | Alkuun |

Helsingin kaupunki - Nuorisoasiainkeskus