|
Nuorten järjestöt ja muut ryhmät antavat nuorille mahdollisuuden yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja samalla monenlaisia toimintakokemuksia.
Nuorisojärjestöt ovat yksi keskeinen kanava nuorille toimia tasavertaisina aikuisväestön rinnalla. Nuori haluaa osallistua ja tuntea osallisuutta. Toiminnassa oppii, saa ystäviä ja voi kokea olevansa varteen otettu toimija.
Nuorten toiminnalliset ryhmät tarjoavat edullisesti, jopa ilmaiseksi, mielekkäitä ja virkistäviä toiminta-, harrastus- ja ajanvietemahdollisuuksia. Vapaaehtoinen toiminta on myös syrjäytymistä ehkäisevää.
Helsingissä nuorisotyöstä huolehtivat rinnakkain kunnallisen nuorisotyön yksiköt ja nuorten järjestöt ja ryhmät.
Helsingissä toimivien nuorisojärjestöjen lukumäärää on vaikea arvioida tarkasti, mutta nuorisoasiainkeskuksen järjestöpalveluita käyttää vuosittain yli 400 paikallista tai alueellista nuorisojärjestöä tai ryhmää.
Seuraavassa joukko Helsingissä toimivia järjestöjä, joihin sinun kannattaa ottaa yhteyttä, jos haluat mennä mukaan toimintaan. Näissä järjestöissä ja niihin kuuluvissa lippukunnissa, osastoissa tai ryhmissä toimii yli 30 000 nuorta.
Elävän musiikin yhdistys ELMU ry
Etelä-Suomen Vasemmistonuoret ry
Helsingfors Svenska Scouter rf
Helsingin 4H-yhdistys ry
Helsingin Nuoret Kotkat piirijärjestö ry
Helsingin Nuorisoyhteistyö Helsinki-Team ry (sivusto ei tällä hetkellä toiminnassa)
Helsingin Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys NMKY ry
Helsingin Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys NNKY ry
Helsingin Pelastusliitto ry / palokuntanuoret
Helsingin Sosialidemokraattinen Nuorisopiiri ry
Helsingin Vihreät nuoret ry
Kalevan Nuorten Uudenmaan piiri ry
Kalliolan Nuoret ry
Kansallinen Lastenliitto - Helsingin piirijärjestö ry.
Kokoomusnuorten Helsingin Piiri ry
Luonto-Liiton Uudenmaan piiri ry
Monikulttuurisuusyhdistys Familia Club ry
Keskustanuorten Helsingin piiri ry
Oranssi ry
Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry
SDPL:n Helsingin ja Uudenmaan piiri ry
Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piiri
Svensk Ungdom i Helsingfors rf
Vesaisten Helsingin piiri ry
|