Kaupunginmuseon tutkijat vastaavat mielellään kysymyksiin Helsingin historiasta. Tälle sivulle kootaan tavallisimpia kysymyksiä vastauksineen. Uuden kysymyksen voit lähettää tästä.

Mistä tulee Eläintarhan kentän nimi?
Kolera-altaan nimi?
Vanha kirkkopuisto vai Vanhankirkon puisto?
Viimeinen teloitus Helsingissä?
"Sipoon kirkko"?
Mannerheimintie?
Keisarilliset kadunnimet?
Lauttasaaren "tuntemattoman sotilaan hauta"?
Sörkka vai Sörkkä?
Kumpi on vanhempi, Vanha kirkko vai Pyhän Kolminaisuuden kirkko?
Kuka on Hermanni, jonka mukaan Hermannin kaupunginosa on nimetty?
Munkkiniemi, Munkkivuori, Munkkisaari?
Helsingin historiaa tiiviisti

Nykyisen Eläintarhan tienoilla toimi terveyslähde ja vaatimaton puisto jo 1770-luvulta alkaen. Aluetta alettiin kehittää työväestölle tarkoitetuksi kansanpuistoksi 1850-luvulta alkaen, jolloin sitä nimitettiin Töölön puistoksi. Suunnittelun esikuvana oli Tukholman Djurgårdenin puisto, jonka mukaan myös helsinkiläistä puistoa alettiin 1870–80-luvulle mennessä yleisesti kutsua nimellä Djurgården eli Eläintarha. Oikeaa eläintarhaa ei sinne kaavailtu kuin ohimennen vuonna 1889, jolloin Alppila oli Korkeasaaren rinnalla toisena sijoitusvaihtoehtona Helsingin Anniskeluyhtiön eläintarhalle. Kuten tiedetään, eläintarha perustettiin Korkeasaareen, jossa se on vieläkin. Eläintarha on kuitenkin säilynyt sitkeästi Töölönlahden pohjukan puistoalueen nimenä.

Kysymyksiin

Eräs kippari kuoli koleraan Helsingin syysmarkkinoilla vuonna 1893. Läntistä satama-allasta on tämän jälkeen kutsuttu Kolera-altaaksi, koska kuolleen kipparin laiva oli ollut siinä karanteenissa. Allasta vartioitiin jonkin aikaa sen takia, että pelättiin koleralaivan saastuttaneen altaan veden.

Kysymyksiin

Helsingin hautausmaakysymys oli ajankohtainen koko 1700-luvun loppupuolen. Kirkolliskokouksessa 1786 päätettiin perustaa hautausmaa rakennetun kaupungin ulkopuolelle Kamppiin. Siellä oli vanhastaan jo 1690-luvulla perustettu Kampin hautausmaa. Kampissa oli toiminut myös ruotsalaisen tykistön hautausmaa jo 1740-luvulta asti.

Suuret katovuodet 1695, 1696 ja 1697 koskettivat myös Helsinkiä. Koska kaupungin hautausmaa oli niin pieni, etteivät maaseudulta kaupunkiin vaeltaneet nälkään kuolleet mahtuneet sinne, vihittiin Kampinmalmiksi kutsutulle alueelle toinen hautauspaikka. Helsinki menetti tuolloin väestöstään 25% eli 540 henkeä.

Elokuun alusta joulukuuhun 1710 raivosi Helsingissä rutto. Kampin hautausmaahan haudattiin 1185 ruttoon kuollutta kaupunkilaista ja pakolaista. Vakituisia asukkaita kaupungissa oli tuohon aikaan alle kolme tuhatta. Jälkipolvet alkoivat 1970-luvulla nimittää Vanhaa kirkkopuistoa "Ruttopuistoksi".

Sotilashautausmaan ja Kampin hautausmaan alueet vihittiin 1790 kaupungin uudeksi hautausmaaksi. Kirkkopuistoon rakennettiin 1826 väliaikaiseksi tarkoitettu puukirkko, jota alettiin myöhemmin kutsua Vanhaksi kirkoksi. Kirkkopuisto toimi hautausmaana vuoteen 1830. Kirkkopuisto on ollut julkinen puisto 1900-luvun alusta lähtien.

Kysymyksiin

Kirjallisten lähteiden mukaan viimeinen Helsingissä teloitettu henkilö oli rengin vaimo Lena Greta Nystedt, joka oli 3.1.1817 murhannut laivurinleski Anna Lena Laxströmin. Nystedt teloitettiin 20.4.1819 "kaupungin teloituspaikalla" Kampilla, suunnilleen nykyisen Fredrikinkatu 54:n luona.

Kysymyksiin

Raitiotie- ja Omnibus Osakeyhtiön henkilökunta meni lakkoon helmikuussa 1904. Lakko päättyi työläisten murskaavaan häviöön, koska yhtiö irtisanoi henkilökunnan ja värväsi rikkurityövoimaa Sipoosta ja lähipitäjistä lakonmurtajiksi. Kielipoliittisista syistä lakonmurtajiksi värvättiin tarkoituksellisesti ruotsinkielistä väkeä. Yhtiö halusi kiinnittää uuden henkilökunnan tiukasti itseensä ja antoi arkkitehti Valdemar Aspelinille tehtäväksi suunnitella heille asuintalon Töölöön. Koska 1905 valmistunut talo oli komea kuin kirkko torneineen, helsinkiläiset pilkkasivat sitä "Sipoon kirkoksi". Ruotsinvoittoisesti suomea puhuvia rikkurirahastajia nimiteltiin "sipoolaisiksi". Mannerheimintie 76:n jugendtalo purettiin 1978.

Kysymyksiin

Nykyisen Mannerheimintien kohdalle hahmottui jo 1600-luvulla Helsingistä länteen Espooseen ja Turkuun johtava maantie, jota sanottiin Töölöntieksi (Tölövägen), Espoon maantieksi ja Turun maantieksi (Landsvägen till Åbo /Esbo)

Katuosuus Erottajalta Arkadiaan asti, sittemmin 1928 lähtien Kansallismuseolle, oli vuodesta 1836 virallisesti virallisesti Västra Henriksgatan ja Östra Henriksgatan. Suomeksi käyttöön vakiintuivat vähitellen nimet Henrikin Läntiskatu ja Henrikin Itäkatu. Vuonna 1909 vahvistetut suomenkieliset kadunnimet olivat Länsi- ja Itä - Henrikinkatu. Keskellä oli Henrikin puistikko, Henriksalleén.
Vuonna 1928 vahvistettiin nimet Heikinkatu - Henriksgatan ja Heikinpuisto - Henriksallén.

Katuosuus Kansallismuseosta pohjoiseen oli 1860-luvulta lähtien Läntinen Viertotie (Västra Chaussén). Nimi muutettiin 1928 Turuntieksi.

Vuonna 1942 katu ulotettiin Ruskeasuolle asti Mannerheimintie-nimisenä. Katu nimettiin 4.6.1942 marsalkka Mannerheimin mukaan hänen 75-vuotispäivänään.

Kysymyksiin

Keisarillinen perhe iskostui helsinkiläisten mieliin 1800-luvun alussa uusien kadunnimien kautta. Aleksanteri I:n puoliso Elisabet sai ensimmäisenä oman nimikkokadun, Liisankadun. Aleksanteri I kieltäytyi nimikkokadusta ja antoi itse tälle Pietarista päin tulevalle pääväylälle nimeksi Unioninkatu muistoksi Suomen ja Venäjän valtioliitosta. Aleksanterin kuoleman jälkeen entisen Suurkadun nimeksi vahvistettiin Aleksanterinkatu, koska sen varrelle rakennettiin keisarin mukaan nimensä saanut Keisarillinen Aleksanterin yliopisto. Yliopiston nimi on nykyisin Helsingin yliopisto.

Aleksanteri I:n äidillä, leskikeisarinna Maria Feodorovnalla on edelleen nimissään sekä Sofiankatu että Mariankatu. Hän oli syntyisin Württembergin prinsessa Sofia. Keisarin veljet Mikael, Nikolai ja Konstantin sekä sisaret Katarina ja Helena antoivat nimensä keskeisimmille poikkikaduille. Nikolainkadun ja Konstantininkadun nimet vaihdettiin 1900-luvulla Snellmaninkaduksi ja Meritullinkaduksi.

Pyhän Wladimirin, Pyhän Annan, Pyhän Yrjön ja Pyhän Andreaksen ritarikuntien mukaan nimettiin Vladimirinkatu, Annankatu, Yrjönkatu ja Antinkatu. Vladimirinkadun ja Antinkadun nimet muutettiin Suomen itsenäistyttyä Kalevankaduksi ja Lönnrotinkaduksi.

Lisätietoa Helsingin kadunnimistä saa kolmiosaisesta teoksesta "Helsingin kadunnimet", joka on saatavissa useimmista kaupunginkirjaston toimipisteistä.

Kysymyksiin

Suomalaisen krenatööritarkkampujapataljoonan tarkkampuja Josef Johan Israelinpoika Back (s. 4.7.1826) Närpiön Pirttikylästä kaatui Särkiniemen taistelussa 9.8.1855 Englannin ja Ranskan yhdistyneiden laivasto-osastojen pommittaessa Viaporia ja yrittäessä maihinnousua Lauttasaareen Särkiniemessä. Hänen hautansa on Gyldenintien päässä Länsiväylän vieressä.

Kysymyksiin

Molemmat ovat oikein.

Kysymyksiin

Vanha kirkko vihittiin 1826, Pyhän Kolminaisuuden kirkko 1827. C. L. Engel on suunnitellut molemmat kirkot.

Kysymyksiin

Vapaaherra Herman Sigfrid Standertskjöld-Nordenstam (1854-1934) vuokrasi 1892 asuintontteja omistamansa Kumpulan kartanon mailta. Kaupunki osti kartanon 1893 ja alue liitettiin Helsinkiin 1906.

Kysymyksiin

Munkkiniemi ja Munkkisaari ovat suomenkielisiä käännösnimiä vanhoista ruotsinkielisistä paikannimistä Munksnäs ja Munkholmen, jotka tunnetaan jo 1500-1600-luvun lähteistä. Munkkivuori on saanut nimensä 1900-luvulla Munkkiniemen mukaan. Munkki-nimet saattavat liittyä Virossa 1300-1500-luvuilla toimineeseen Paadisten sistersiläisluostariin, joka omisti maa-alueita Uudenmaan rannikolla 1300-1400-luvuilla. Vuonna 1351 Ruotsin kuningas Maunu Eerikinpoika antoi poliittisista syistä luostarille Vantaanjoen lohenkalastusoikeudet, mikä oli aiheena toistuviin kiistoihin joenvarren talonpoikien kanssa. Lopulta luostari myi oikeutensa Turun piispalle 1428. Koska sistersiläismunkit eivät juuri poistuneet luostaristaan eikä Helsingin seudulla ollut keskiajalla luostaria, munkkeja on tuskin täällä oleskellut. Munkkisaari ja Munkkiniemi ovat siksi mahdollisesti paikkoja, joita munkkien kalastusrengit käyttivät sataminaan ja varastopaikkoinaan lohenpyyntimatkoillaan.

Kysymyksiin

Helsingin historiasta on kaupunginkirjastosta saatavissa useita yleisesityksiä. Moniosaiset "Helsingin kaupungin historia" (1950-67) ja "Helsingin historia vuodesta 1945" (1997-) ovat kaikkein kattavimmat. Tiiviitä ja yleistajuisia ovat Eino E. Suolahden "Helsingin neljä vuosisataa" (1949, 1972), Bo Lönnqvistin ja Marja-Liisa Rönkön "Helsinki kuninkaankartanosta Suomen suurkaupungiksi" (1988) sekä kaupunginmuseon "Aika, trilogia Helsingistä" (1996). Runsaasti vanhoja valokuvia on Asmo Alhon teoksessa "Helsinki ennen meitä" (1947, 1962), vanhoja Helsinki-aiheisia taideteoksia taas kaupunginmuseon julkaisussa "Rakas Helsinki" (1986). Selkeän johdatuksen Helsingin historiaan tarjoaa myös "Horisontissa Helsinki" -näyttely kaupunginmuseon päärakennuksessa Sofiankatu 4:ssä.

Kysymyksiin