|
Kodin ja koulun yhteistyö on opetussuunnitelman perusteissa määriteltyä koulun toimintaa, jonka käytännöt koulut sopivat vanhempien kanssa.
Jokaisessa Helsingin koulussa toimii johtokunta, johon kuuluvat vanhempien keskuudestaan valitsemat edustajat. Johtokunnan valitsee Helsingin opetuslautakunta neljäksi vuodeksi. Johtokunta päättää koulun toimintasuunnitelmasta, valitsee vakituiset opettajat, hyväksyy talousarvion ja esittää koulun opetussuunnitelman opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston hyväksyttäväksi.
Vanhemmilla on mahdollisuus tutustua toisiinsa koulun järjestämissä tilaisuuksissa tai vanhempien perustaman luokkatoimikunnan tapahtumissa. Useissa kouluissa toimii myös vanhempainyhdistys, joka tukee koko koulun toimintaa.
Kodin ja koulun yhteistyötä varten on luotu sähköinen Wilma-järjestelmä, joka toimii vanhempien ja koulujen välisenä tiedotuskanavana. Wilmasta vanhemmat saavat ajankohtaista tietoa lapsensa koulunkäynnistä.
Koulu tiedottaa oppilaan ja koulun asioista kotiin. Vastaavasti odotetaan, että vanhemmat kertovat koululle lapsen asioista, esimerkiksi poissaoloista. Oppilaan arviointi on osa kodin ja koulun välistä yhteistyötä.
Maunulan ala-asteella käytössä olevat kodin ja koulun yhteistyötavat ovat koko koulua koskevat sekä luokkakohtaiset vanhempainillat, yhteydenotot puhelimitse ja erilaisin kirjallisin tiedottein, reissuvihkon käyttö, vanhempaintapaamiset, HOJKS -palaverit erityistä tukea tarvitsevien lasten kohdalla, teemapäivät, retket, leirikoulut ja juhlat.
Rehtori tiedottaa koteihin kerran kuussa Maunulan koulun kuulumisia -lehtisellä, joka käännetään englanniksi ja somaliksi. Kuulumisia -lehtinen ilmestyy myös koulun nettisivuilla. Opettajat tiedottavat vanhemmille omilla tiedotteillaan luokan toiminnasta ja tapahtumista.
23.04.2013
|