Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
  |     På svenska   |   In English   |  
 
Hae sivuiltamme


Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
 Hel.fi kotisivu
Kulttuurikeskus >  Toimintakertomus 2006 >  Toimipaikat >  Savoy-teatteri > 
 Savoy-teatteri
Kuuntele

Savoy-yksikkö toteuttaa osaltaan kulttuuriasiankeskuksen toiminta-ajatusta luomalla suotuisaa ilmapiiriä ja edellytyksiä kulttuurin tekemiselle ja kokemiselle Helsingin ydinkeskustassa.

Nettobudjetoituna vierailuteatterina Savoy kykenee joustavasti huomioimaan yleisön, tapahtumien tuottajien ja taiteilijoiden asettamia odotuksia ja toivomuksia esittävälle taiteelle. Vuosien varrella Savoy on luonut laajan koti- ja ulkomaisen kontaktiverkoston, jonka kautta ohjelmistoa on pystytty jatkuvasti kehittämään.

Savoy-teatterin kansainvälisessä ohjelmistossa keskeinen asema on maailmanmusiikilla. Alaan laskettavia konsertteja pidettiin kertomusvuonna 25. Lisäksi useista maailmanmusiikkiesityksistä järjestettiin yleisökonsertin lisäksi ilmaiskonsertti koululaisille.                                                                     

Kevään musikaalivierailu oli amerikkalainen The Rat Pack direct from Las Vegas –show. Esitys oli toteutettu Frank Sinatran, Dean Martinin ja Sammy Davis Jr:n 1960–70 lukujen shown mukaan ja sitä esitettiin 21 kertaa. Syksyn 2006 uutuutena käynnistettiin Helsingin juhlaviikkojen kanssa konserttisarja Encore - Huvila goes Savoy. 

Kulttuuriasiainkeskus teki kertomusvuonna Savoy-teatterista kolmannen 10-vuotisen vuokrasopimuksen. Yhteistyö tilat omistavan A. Ahlström Osakeyhtiön kanssa on toiminut erinomaisesti, ja teatterin tiloja ja teknistä varustusta on kehitetty jatkuvasti.  Kesällä 2006 uusittiin teatterisalin lattia ja loput katsomotuoleista. Samassa yhteydessä toteutettiin ääni- ja valotarkkaamojen siirto parvekkeelta permannolle.

Savoy-teatteri on vastannut myös Esplanadin lavan toiminnasta jo 1980-luvun lopulta lähtien.  Alkuvuosiin verrattuna lavan ohjelmisto on olennaisesti kehittynyt sekä määrällisesti että laadullisesti.  Suurimmat ohjelmakokonaisuudet Espan lavalla olivat heinäkuun arkipäivinä vuosittain järjestettävä Jazz-Espa sekä elokuun arkipäivinä toista kertaa järjestetty Etno-Espa.

Kuva: Iiris Illukka



20.04.2012





   
   
| Tietoa sivustosta | Sivun ylläpito: Kulttuurikeskus | Palaute sivusta |

Helsingin kaupunki - Kulttuurikeskus