 Avustukset ja apurahat Vuonna 2006 taidelaitosten ja taiteen tekijöiden avustamiseen varattiin 19 372 651 euroa. Suurin osa lautakunnan myöntämistä tuista jaettiin toiminta-avustuksina taidelaitoksille: taidekouluille ja -opistoille, ammattiteattereille, museoille sekä sivistys- ja taidejärjestöille. Taideyhteisöjen toiminta-avustuksia, taidekasvatusprojekteihin tarkoitettuja avustuksia, taideapurahoja ja vuoden 2007 taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustuksia valmisteli viisijäseninen avustusjaosto. Siihen kuuluivat kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsenet Jörn Donner (pj), Anni Sinnemäki, Tiia Aarnipuu, Ilari Iivonen ja Henrika Zilliacus-Tikkanen. Avustustyössä erityisinä kohdealueina vuonna 2006 olivat lasten ja nuorten taideopetus, helsinkiläiset festivaalit, kulttuuritoimen kehittämishankkeet ja uusi sirkus. Tammikuussa valmistui laaja tutkimus tavoitteellisesta taideopetuksesta ja taiteen perusopetuksesta Helsingissä (Reetta Sariola: Lasten ja nuorten tavoitteellinen taideopetus Helsingissä 2006). Tutkimustulosten pohjalta lautakunta käsitteli ehdotusta uudeksi avustusmalliksi ja teki kaupunginkanslialle sitä koskevan määrärahaesityksen. Yhteistyötä jatkettiin Espoon ja Vantaan kanssa. Joulukuussa lautakunta käsitteli festivaalikartoitusta sekä toimenpide-ehdotuksia festivaalistrategian luomiseksi (Sodapop Oy/Mikko Leisti: Helsingissä tapahtuu). Uuden sirkuksen ja sirkuskoulujen toimintaan suunnattiin aiempaa enemmän avustuksia. Kulttuuritoimen kehittämishankkeiksi valittiin muun muassa: • Pasilan konepajatilat, jotka muutettiin Helsinki Circus Assosiationin opetustilaksi ja sirkuksen ammattilaisten harjoitustiloiksi • Helsinki Design Week • Flow uuden musiikin festivaali • Umon suomalaisen jazzin vientitapahtuma Helsingissä • Teatterikeskuksen pienten teattereiden verkkotiedotushanke. Produktioavustuksin elvytettiin ulkotapahtumia kuten Kaivopuiston kesäkonsertteja ja Kontufestivaalia. Vuoden 2006 kulttuuripalkinto, 8 000 euroa, myönnettiin käsikirjoittaja Tove Idströmille. Taideapurahat jaettiin kirjallisuuden, taideteollisuuden ja kuvataiteen ammattilaisille. Taideapurahan sai kaikkiaan 29 taiteilijaa. Kirjallisuus: Armas Alvari, kirjailija, vapaa kustannustoimittaja Tarja Härkönen, suomentaja Anna Kortelainen, tietokirjailija Juuli Niemi, kirjailija Eino Santanen, vapaa kirjailija Olli Sinivaara, kirjailija Taideteollisuus: Paula Aalto, muotoilija Bondestam Linda, illustratör Renata Jakowleff, lasitaiteilija Mikko Laakkonen, muotoilija Nithikul Nimkulrat, tekstiilitaiteilija Kuvataide: Niran Baibulat, kuvataiteilija, tekstiilitaiteilija Tatjana Bergelt, kuvataitelija Maria Duncker, kuvataiteilija Ritva Harle, kuvataiteilija Jiri Holopainen (Geller), kuvataiteilija Kaarina Kaila, taidemaalari, kuvittaja Antero Kare, taiteilija Olli Keränen, kuvataiteilija Nella Keskisarja, ympäristötaiteilija Karri Kuoppala, kuvataiteilija Jarmo Mäkilä, taidemaalari Veikko Nuutinen, kuvanveistäjä Juri Saarikoski, taidemaalari Miina Savolainen, taiteen maisteri Dwi Setianto, kuvataiteilija Sari Tenni, taidemaalari Marjukka Paunila, muotokuvamaalari Ilona Valkonen, kuvataiteilija
Kuva: Vilhelm Sjöström
|