Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
  |     På svenska   |   In English   |  
 
Kulttuurikeskus >  Ajankohtaista > 
The Original Elvis Tribute 2012 -kiertue Savoy-teatteriin
Kuuntele
13.3.2012

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 35 vuotta Elvis Presleyn kuolemasta. Savoy-teatterissa on 9.4. ja 12.4. mahdollisuus kuulla Elviksen yhtyeen alkuperäismuusikoita, kun The Original Elvis Tribute 2012 -kiertue saapuu Helsinkiin. 

Show sisältää mm. sellaisia klassikkobiisejä kuin Suspicious Minds ja In The Ghetto samojen muusikoiden ja laulajien esittäminä, jotka aikoinaan levyttivät ne yhdessä Elviksen kanssa.

Kosketinsoittaja Bobby Wood on työskennellyt Johnny Cashin, Willie Nelsonin ja Neil Diamondin kanssa. Presleyn kanssa Wood on tehnyt From Elvis in Memphis -albumin, jolla oli mukana mm. Suspicious Minds ja In The Ghetto.

Basisti Duke Bardwell on myös erinomainen laulaja/lauluntekijä. Elviksen basistina hän on tehnyt yli 180 showta, ja vuonna 1975 hän työskenteli Elviksen kanssa myös studiossa.

Taustalaulajat Mary & Ginger Hollady ovat tehneet Elviksen kanssa monia hittejä kuten Suspicious Minds, In The Ghetto, The Wonder Of You ja You Don’t Have To Say You Love Me. Elvis rakasti heidän ääntään ja he lauloivat kaikkiaan neljällätoista alkuperäisalbumilla. Ginger Holliday on yksi harvoista, jotka ovat laulaneet duettona Elviksen kanssa hänen studiollaan.  Tämä on Hollidayn sisarille ensimmäinen Euroopan kiertue.

Rumpali Jerome “Stump” Monroe oli mukana Elvis Presley -showssa 1969-1977. Hän soitti rumpuja show'n lämppärissä, mutta pääsi soittamaan itse showwssa kun Elviksen vakituinen rumpali oli estynyt. Näin tapahtui vuosina -71, -75 ja -77.

Laulaja Robert Washington on upealla äänellään ja lavakarismallaan ihastuttanut kuulijoita USA:ssa, Euroopassa ja Japanissa. Hänen äänensä on hämmästyttävän samanlainen kuin Elviksen. Washington on voittanut ”The World’s Best Elvis” -tittelin Memphisissä useita kertoja.

The Original Elvis Tribute 2012 (USA) – Special 35th Anniversary Tour
Savoy-teatterissa 9.4.2012 klo 18 ja 12.4. klo 19
Lue lisää Savoy-teatterin sivuilta


 

The Original Elvis Tribute 2012 (USA) – Special 35th Anniversary Tour


   
   
| Tietoa sivustosta | Sivun ylläpito: Kulttuurikeskus | Palaute sivusta |

Helsingin kaupunki - Kulttuurikeskus