|
Talvipuutarha on ollut yli sata vuotta kaupunkilaisten virkistys- ja kohtauspaikka. Hienostunut eksoottisten kasvien keidas kutsuu viherretkelle kaikkina vuodenaikoina. Kasvien lisäksi kävijöitä ilahduttavat altaassa uiskentelevat karpit. Kesäisin ja vielä syksylläkin ohikulkija voi ihastella Talvipuutarhan edustan ruusutarhaa.
Talvipuutarhaan tutustuu matkailijoiden ja kuntalaisten lisäksi päiväkoti- ja eläkeläisryhmiä, koululuokkia, opiskelijoita, yhteisöjä ja yrityksiä. Opastuksista on sovittava etukäteen. Talvipuutarhassa voi myös järjestää yksityistilaisuuksia.
Talvipuutarhan takana on kaupunginpuutarha, jossa kasvatetaan muun muassa kesäkukkia kaupungin puistoihin. Kaupunginpuutarha on yleisöltä suljettu alue.
Kukoistusta kolmessa huoneessa
Talvipuutarhassa on yli 200 erilaista kasvia. Palmuhuoneessa viihtyvät palmujen lisäksi huonekuuset ja puutarhan vanhimmat kasvit, yli satavuotiaat kameliapuut. Länsisiivessä on muun muassa kääpiöpalmuja, käpypalmu ja uljas kuningasmagnolia sekä vanhan ajan huonekasveja. Kaktushuone on puolestaan kaktusten ja mehikasvien valtakuntaa.
Joulun kukkijoita ovat joulutähdet, atsaleat, tulppaanit, amaryllikset, hyasintit ja kielot. Pääsiäisenä kukoistavat pääsiäisliljat ja tulppaanit.
Tutustu päivitettyyn esitteeseen >> (pdf, 900 kt)
|