Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |
 
Malminkartanon täyttömäki
Hae sivuiltamme:

Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
Rakennusvirasto - kalenteri 24.05.2012
 Rakennusvirasto - kello
Rakennusvirasto >  Viheralueet > Suunnittelu > 
 Yliskylän aluesuunnitelma
Kuuntele

Rakennusviraston katu- ja puisto-osasto aloittaa syksyllä 2011 aluesuunnitelman laadinnan Yliskylän alueelle. Suunnittelualueeseen kuuluvat Yliskylän osa-alueesta Laajasalontien itäisen puolen alueet sekä pohjoisosa länsipuolisista Yliskylänlahden ympäristössä olevista alueista.

Suunnittelualueen kartta >>


Mikä on aluesuunnitelma?
Aluesuunnitelmaa laadittaessa selvitetään alueen katujen, puistojen ja muiden viheralueiden kunto sekä asukkaiden toiveet niiden hoidosta ja kehittämisestä. Valmiissa aluesuunnitelmassa esitetään muun muassa,

  • miten alueen katuja, puistoja, metsiä ja muita viheralueita pitäisi hoitaa 
  • mitkä alueen kaduista ja viheralueista tarvitsevat kunnostusta
  • mitä uusia palveluja (leikkipaikkoja, koira-aitauksia ym.) alueelle pitäisi rakentaa. 


Suunnittelun eteneminen
Suunnittelualueella tehtiin syyskuussa 2010 käyttäjäkysely, jonka tuloksia hyödynnetään suunnitelman laadinnassa. Kysely lähetettiin tuhannelle satunnaisesti valitulle alueen asukkaalle. Kyselyn tuloksiin voi tutustua sivun alaosan linkeistä.

Suunnittelun lähtöaineistoksi kartoitamme syksyn aikana alueen katu- ja puistoalueiden puutteita ja ongelmia, mutta myös alueen vahvuuksia. Otamme mielellämme vastaan kehittämisehdotuksia sekä muuta palautetta alueen katu- ja viheralueista. Palautetta voi antaa suoraan katu- ja puisto-osaston asiantuntijoille sekä käyttämällä Kerrokartalla -palvelua. Avaamme karttapalvelun syys-lokakuussa 2011.

Suunnittelun aikana järjestämme suunnitelmaluonnosta esittelevän asukastilaisuuden, keskustelemme asukkaiden kanssa ja otamme palautetta vastaan. Tilaisuudesta tiedotamme näillä sivuilla, paikallislehdessä ja alueella toimivia asukasyhdistyksiä ja -seuroja. 

Tavoitteenamme on, että yleisten töiden lautakunta hyväksyy suunnitelman ohjeellisesti noudatettavaksi vuoden 2012 loppuun mennessä.

 

 

Lisätietoja:
Viheralueet ja puistot: Birgitta Rossing, aluesuunnittelija, p. 09 310 38640
Kadut, torit ja aukiot: Taru Sihvonen, suunnitteluinsinööri, p. 09 310 38939
Kaupunkimetsät ja niityt: Antti Siuruainen, metsäsuunnittelija, p. 09 310 75252

sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@hel.fi
Postiosoite: PL 1515, 00099 Helsingin kaupunki
Käyntiosoite: Kasarmikatu 21, 00130 Helsinki



Käyttäjäkyselyn tuloksia:

 

 

(HKR/KPO/TLahin 4.8.2011)                                                                                      Takaisin >>


03.04.2012




 
   
Sivun ylläpito: Rakennusvirasto | Palaute sivusta | | Alkuun |

Helsingin kaupunki - Rakennusvirasto