Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |
 
Katutyö meneillään – tähänkin on tarvittu lupa rakennusvirastosta
Hae sivuiltamme:

Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
Rakennusvirasto - kalenteri 23.05.2012
 Rakennusvirasto - kello
Rakennusvirasto >  Luvat ja maanvuokraus > Koulutus > 
 Koulutus
Kuuntele

Rakennusvirasto järjestää koulutuksia lupa-asioissa yksin tai yhteistyössä muiden pääkaupunkiseudun lupaviranomaisten kanssa. 

Lupakoulutukset on tarkoitettu yrityksille, joiden toimintaan liittyy työskentelyä kaduilla, puistoissa tai muilla yleisillä alueilla. Ne sopivat myös rakennuttajille ja tilaajatahoille.

Tiedotamme uusista, alkavista koulutuksista suoraan koulutusten kohderyhmille sekä tällä verkkosivulla.

Vuoden 2009 alusta lähtien kaivutyöstä vastaavalta henkilöltä on edellytetty kurssin suorittamista. Kurssille osallistuja saa kortin, jolla suorituksen voi osoittaa. Pätevyys on voimassa viisi vuotta. Pätevyyden kaivutöihin saa myös suorittamalla Katuturvakurssin, Tieturvakurssin tai jonkin muun Tiehallinnon hyväksymän Tieturva-kurssia vastaavan koulutuksen.


03.04.2012




 
   
Sivun ylläpito: Rakennusvirasto | Palaute sivusta | | Alkuun |

Helsingin kaupunki - Rakennusvirasto