|
Rakennusvirasto huolehtii Helsingin katujen rakentamisesta ja peruskorjauksesta. Kadunrakentajina voivat olla rakennusviraston omat yksiköt tai yksityiset urakoitsijat, mutta lopputuloksesta ja hankkeen etenemisestä aikataulun mukaan vastaa aina rakennusvirasto.
Varsin usein katutyössä on kyse jostain muusta kuin varsinaisesta kadun rakentamisesta tai parantamisesta. Katujen alla kulkee paljon vesi-, viemäri-, kaukolämpö- ja kaukojäähdytysputkia sekä sähkö- ja telekaapeleita. Putki- ja kaapelitöitä teettävät esimerkiksi Helsingin Energia, Helsingin Vesi sekä yksityiset kiinteistöt ja teleoperaattorit.
Kaikille katualueella tehtäville töille tarvitaan aina lupa. Luvan myöntää rakennusvirasto. Lupakäytännön ja siihen liittyvän valvonnan tavoitteena on varmistaa, että kadun käyttäminen on työn aikanakin turvallista ja että työmaan ympäristö pysyy riittävän siistinä. Työn jälkeen tarkastetaan, että katu on alkuperäistä vastaavassa kunnossa. Lisää aiheesta Luvat-sivulla.
Kohteiden valinta
Kaupunginvaltuusto päättää vuosittain talousarviossa, paljonko rahaa katujen rakentamiseen ja peruskorjauksiin on käytettävissä. Tämän pohjalta rakennusviraston katu- ja puisto-osasto valitsee rakennettavat ja peruskorjattavat kadut. Rakentamisohjelman hyväksyy yleisten töiden lautakunta.
Eniten uusia katuja rakennetaan uusille tai kasvaville asuinalueille. Vanha katu korjataan, kun sen kunto ei enää ole riittävä toimivuuden, turvallisuuden tai viihtyisyyden kannalta.
Ajankohtaista:
|