|
Helsinki kaikille -projektin käsikirjasto sijaitsee rakennusviraston arkkitehtuuriosastolla. Kokoelma sisältää julkaisuja, oppaita ja tutkimuksia esteettömyydestä sekä rakennustapaohjeita.
Kirjasto tukee erityisesti suunnittelun ja rakentamisen ammattilaisia, mutta palvelee kaikkia esteettömyydestä kiinnostuneita. Käsikirjaston kirjoja ei lainata. Julkaisut ovat luettavissa kirjastossa. Jos julkaisu löytyy sähköisessä muodossa, on se linkitetty luetteloon pdf- ja tekstimuodossa.
Käsikirjaston kokoelma on luetteloitu julkaisijan mukaisessa aakkosjärjestyksessä yleensä uusimmasta vanhimpaan. Luettelon alussa ovat Helsinki kaikille -projektiin liittyvät julkaisut.
Käsikirjaston yhteyshenkilö: Kirsti Aaltonen rakennusvirasto, Kasarmikatu 21, puh. (09) 310 38279
Alueelliset esteettömyyssuunnitelmat löytyvät täältä (pdf- ja tekstiversiona)
KOTIMAISET JULKAISUT
Helsinki kaikille -projekti
- Helsinki kaikille -projektin loppuraportti (pdf, 10 Mt), myös raportin kuvaton tekstiversio. Helsinki kaikille -projekti. 2011.
- Esteettömyyden liittäminen nykyistä kiinteämmäksi osaksi kaavaprosessia (pdf 1,6 Mt), (kuvaton html-versio). Luotola, Heini-Sofia.Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, Geotieteiden ja maantieteen laitos, maantieteen osasto. 2011. 115 s + 7 liitesisvua.
- Pasilan esteettömyyssuunnitelma. Helsinki kaikille -projekti, Ramboll Finland Oy. 2009.
- Mellunmäen esteettömyyssuunnitelma. Helsinki kaikille -projekti, Ramboll Finland Oy. 2009.
- Esteetön uimahalliympäristö - opas suunnittelijoille ja henkilökunnalle. Helsinki kaikille -projekti, Kynnys ry. 2009.
- Esteettömyys päiväkodeissa ja niiden lähiympäristössä - opas suunnittelijoille ja henkilökunnalle. Helsinki kaikille -projekti, Kynnys ry. 2009.
- Esteettömyys terveysasemilla - opas suunnittelijoille ja henkilökunnalle. Helsinki kaikille -projekti, Kynnys ry. 2009.
- Esteettömyys vanhusten palvelukeskuksissa - opas suunnittelijoille ja henkilökunnalle. Helsinki kaikille -projekti, Kynnys ry. 2009
- Esteettömyys kouluissa - opas suunnittelijoille ja henkilökunnalle. Helsinki kaikille -projekti, Kynnys ry. 2008.
- Herttoniemen, Herttoniemenrannan ja Roihuvuoren esteettömyyssuunnitelma. Helsinki kaikille -projekti, Ramboll Finland Oy. 2008.
- Kohokarttojen ja koho-opasteiden suunnittelu ulkokäyttöön. Suunnitteluohje. Helsinki kaikille -projekti, Sito Oy. 2008. (pdf, 2,9 Mt), (doc, kuvaton)
- Jakomäen uimahallin esteettömyyskartoitus. Kartoitusraportti. Helsinki kaikille -projekti, Kynnys ry. 2008. (pdf, 0,8 Mt)
- Päiväkoti Sakaran esteettömyyskartoitus. Kartoitusraportti. Helsinki kaikille -projekti, Kynnys ry. 2008. (pdf, 0,5 Mt)
- Kinaporin palvelukeskuksen ja palvelutalon esteettömyyskartoitus. Kartoitusraportti. Kilpelä, Niina. Kynnys ry. 2007. (pdf, 1,6 Mt) (doc)
- Käpylän peruskoulun esteettömyyskartoitus. Kartoitusraportti. Kilpelä, Niina. Kynnys ry. 2007. (pdf, 1 Mt) (doc)
- Maunulan terveysaseman esteettömyyskartoitus. Kartoitusraportti. Kilpelä, Niina. Kynnys ry. 2007. (pdf, 1,3 Mt) (doc)
- Itäkeskuksen esteettömyyssuunnitelma. Helsinki kaikille -projekti. Sito Oy. 2007.
- Munkkiniemen ja Munkkivuoren esteettömyyssuunnitelma. Helsinki kaikille -projekti. Sito Oy. 2007.
- Kinaporin palvelukeskuksen lähiympäristön esteettömyyssuunnitelma. Helsinki kaikille -projekti. 2007. (pdf 4,4 Mt), (html).
- Lauttasaaren esteettömyyssuunnitelma. Helsinki kaikille -projekti. Sito Oy. 2006.
- Liike-keskustan esteettömyyssuunnitelma. Helsinki kaikille -projekti. Sito Oy. 2006
- Malmin alueen esteettömyyssuunnitelma. Helsinki kaikille -projekti. Sito Oy. 2006.
- Myllypuron esteettömyyssuunnitelma. Helsinki kaikille -projekti. 2006.
- Esteettömiä ratkaisuja – kuvitettu opas rakennusten suunnitteluun ja korjausrakentamiseen. Hissit (pdf 1,6 Mt) (html), hygieniatilat (pdf 2 Mt) (html), kokoustilat (pdf 1,2 Mt) (html), luiskat (pdf 1,6 Mt) (html), materiaalit ja värit (pdf 1,3 Mt) (html), opasteet (pdf 1,8 Mt) (html), ovet ja tuulikaapit (pdf 1,2 Mt) (html), palvelutiskit (pdf 1,1 Mt) (html), portaat ja käsijohteet (pdf 1,5 Mt) (html), pyörätuolihissit (pdf 1 Mt) (html), sisäänkäynnit ja pihajärjestelyt (pdf 2 Mt) (html), valaistus (pdf 0,9 Mt) (html).
© Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu ja Jyrki Heinonen 2006.
- Esteettömyys tilapäisissä liikennejärjestelyissä
(pdf 2 Mt) (html). Juutilainen, Anni. Opinnäytetyö. Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia. Rakennustekniikan koulutusohjelma. Helsinki. 2006. 47 s. + liitteet 5 s.
- Suursuon vanhustenpolku, käyttäjäkokemuksia (pdf 2,7 Mt) (html). Lasarov-Minni, Paula. Opinnäytetyö. Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia. Apuvälinetekniikan koulutusohjelma. Helsinki. 2006. 37 s. + liitteet 2 s
- Helsingin kaupungin esteettömyyssuunnitelma 2005-2010. Rakennusviraston julkaisut 2005:7. (Saatavilla myös ruotsiksi: "Helsingfors stads tillgänglighetsplan för perioden 2005-2010" ja englanniksi: The City of Helsinki Accessibility Plan.)
- SuRaKu, Esteettömien julkisten alueiden suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon ohjeistaminen katu-, viher- ja piha-alueilla. Loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki, Espoo, Joensuu, Tampere, Turku, Vantaa; Invalidiliitto, Kuulonhuoltoliitto, Näkövammaisten keskusliitto, Vanhustyön keskusliitto. 2005.
- Ulkotilojen esteettömyyden kartoitus- ja arviointiopas. SuRaKu, HKR, SOTERA. Helsinki. 2005. (Saatavilla myös ruotsiksi: "Handbok för kartläggning och evaluering av hinderfria uterum".)
- Eteläisten kaupunginosien esteettömyyssuunnitelma. Sito-Konsultit Oy. 2005.
- Haagan alueen esteettömyyssuunnitelma. Sito-Konsultit Oy. 2005.
- Kannelmäki-Kaarela alueen esteettömyyssuunnitelma. Sito-Konsultit Oy. 2005.
- Keski-Vuosaaren esteettömyyssuunnitelma. Sito-Konsultit Oy. 2005.
- SuRaKu -esteettömyyskriteeritaulukot. SuRaKu-projekti. 2004. Päivitetty 2008. (Saatavilla myös ruotsiksi: "SuRaKu Tillgänglighetskriterier" ja englanniksi: "SuRaKu Instruction Cards")
- SuRaKu Esteetön ympäristö -ohjekortit. SuRaKu-projekti. 2004. Päivitetty 2008. (Saatavilla myös ruotsiksi: "SuRaKu Tillgänglig utemiljö -korten" ja englanniksi: "SuRaKu Accessibility Criteria")
- Esteetön Vuosaari. Vuosaaren keskustan yleisten alueitten esteettömyysselvitys. Kehityshanke 2002. Rakennusviraston julkaisut 2002 :12. 56 s.
- Esteetön Töölönlahden puistoreitti. Kehityshanke 2002. Rakennusviraston julkaisut 2002:11. 63 s.
- Esteetön Aleksi. Kauppakadun sisäänkäyntien esteettömyysselvitys. Kehityshanke 2002. Rakennusviraston julkaisut 2002:10. 56 s.
Opinnäytetöitä
- Kulttuuria kaikille! Selkokielinen opas pääkaupunkiseudun kulttuuri palveluista. Opinnäytetyö, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kuusi, Onerva - Laiho, Aino.5.1.2011
Abloy Oy
- Ovet esteettömiksi. Abloy Oy. 2001. 24 s.
Asuntohallitus
- Ikäihmisten arkiympäristö. Levön, Bengt-Vilhelm. Asuntohallitus, tutkimus- ja suunnitteluosaston asuntotutkimuksia 6: 1992. 78 s.
Eduskunnan esteettömyystyöryhmä
- Demokratiaa kaikille - Demokrati för alla. Eduskunnan esteettömyys- ja saavutettavuusselvitys. Eduskunnan esteettömyystyöryhmä. 2006.
Espoon kaupunki
- Esteetön terminaali Tapiolaan (pdf 1,7 Mt) (html), myös käsikirjastossa. Elsa-hanke. Espoon kaupunki. Ramboll Finland Oy. 2006.
- Esteettömien bussipysäkkien testaus ja kuljettajakoulutuksen kehittäminen (pdf, 4,7 Mt). Espoon kaupunki, tekninen keskus. Elsa-hanke. Espoo. 2006.
- Espoon esteetön esimerkkilinja 19 (pdf 4,6 Mt) (html). Espoon kaupunki, tekninen keskus. Elsa-hanke. 2005.
- Leppävaaran keskustan esteettömyysselvitys ja kevyen liikenteen viitoituksen yleissuunnitelma. Espoon kaupungin tekninen keskus 4 /2004. 40 s.+ liitteet
- Leppävaaran liikekeskuksen katualueiden ohjaavuuden yleissuunnitelma. Espoon kaupungin tekninen keskus 3 / 2004. 38 s.
- Toimintamalli esteettömän ja turvallisen keskusta-alueen kehittämiseksi. Espoon keskuksen esteettömyysselvitys. Espoon kaupungin tekninen keskus 1/2004. 45 s. + liitteet.
Etelä-Pohjanmaan Kuulonhuoltoyhdistys
- Kuuntelemiseenkin voi kompastua. Kuunteluolosuhteiden kartoitus ja kehittäminen Etelä- Pohjanmaalla. Loppuraportti 2001. Etelä- Pohjanmaan Kuulonhuoltoyhdistys ry.
Forssan kaupunki
- Forssan keskustan esteettömyysselvitys ja joukkoliikenteen esteettömyyskartoitus, (pdf), myös käsikirjastossa. Elsa-hanke. Forssan kaupunki. 2006.
Helsingin kaupunki
Hallintokeskus
- Vanhuspalveluohjelma 2006-2009. Helsingin kaupungin hallintokeskuksen julkaisuja 4/2006. Helsinki. 2006.
Liikennelaitos (HKL)
- Matkustajainformaation käytettävyyden toimenpideohjelma. Mustonen, Eeva (HKL) - Siikonen Mari (WSP). Helsingin kaupungin liikennelaitos. HKL:n julkaisusarja D:11/2006. Helsinki. 2007. 48 + 15 s.+ liitteet.
Hissi-projekti
- Hissiprojektin ekskursio. Helsingin kaupungin hissiprojektin ohjausryhmän ekskursio Berliiniin 6.4. - 9.4.2005 - matkakertomus. Rontu, Kirsi ym. Helsinki. 26.9.2005. 50 s.
- Hissit stadin kerrostaloihin. Hissi nostaa asumisen ja palvelun tasoa. Kautto, Jussi -Salmi, Juha - Holappa, Erkki. Helsingin kaupunki, talous - ja suunnittelukeskus 6 / 2004. ISBN 952-473-345-5. 14 s.
Kaupunginkanslia
- Vammaisten liikkumismahdollisuudet ja opastus Helsingin kulttuurilaitoksissa. Kaupunginkanslia. Julkaisusarja A, kirja 4 / 1998
Kaupunkisuunnitteluvirasto
- Esteetön Helsinki/Liikkumisesteisen opas. Det tillgängliga Helsingfors/Guide för funktionshindrade. Accessible Helsinki/Guide for disabled people. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaisuja 2000:7. Helsinki 2000. ISSN 0787-9024. ISBN 951-718-430-1. 266s.
- Jätkäsaari osayleiskaava. Osayleiskaavaehdotuksen selostus nro 11350. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosasto. 18.11.2004. 65 s. + liitteet.
Rakennusvalvontavirasto
- Siirrettävät mainostelineet eli standit, sijoittamisperiaatteet. Rakentamistapaohje huhtikuu 2001. Helsingin kaupunki, rakennusvalvontavirasto. 2001. 2 s.
Rakennusvirasto
- Helsingin katutila - ohjeita ja esimerkkejä. HKR / katuosasto. Rakennusviraston julkaisut 2004: 7. 54 s. + liitteet.
- Helsingin merenrantojen hoito ja tulevaisuus. Kehittämisohjelma rakennusviraston hallinnassa oleville rannoille vuosiksi 2004-2013. HKR / arkkitehtuurios., katuos., viheros. Rakennusviraston julkaisut 2003:3. 46 s.
- Keskeneräisyyden vähentäminen katukuvasta. Asiakaslähtöinen laatuanalyysi ruoholahdesta 5.1.2002. Henttu, Jarmo. HKR / katuosasto. 83 s.
- Elinkaaritalouden käyttöönotto Helsingissä. Päättäjien ja johtavien asiantuntijoiden näkemyksiä, odotuksia ja ehdotuksia. Kymmenen ehdotusta. Turja, Lauri HKR 5. 11. 2001. 49 s. + liitteet.
- Esteetön Helsinki. Lausuntojen yhteenveto 02.05.2001. HKR / katuosasto.
- Esteetön Helsinki. Esitys yleisten töiden lautakunnalle 09.11.2000. HKR / katuosasto.
- Maunulanpolun hankesuunnitelma. Viherosaston selvityksiä 2000:7.
- Esteetön katuympäristö. Esteettömän ja turvallisen jalankulun edistäminen Helsingin katuympäristössä. Katuosaston selvityksiä 1999:7. Loppuraportti. 91 s + liitteet.
- Sokos- Forum- Stockmann- kävelytunnelit. Käyttäjähaastattelut. Rönkä, Kimmo. LT- Konsultit Oy. Katuosaston selvityksiä 1998:9. 41 s. + liitteet.
- Katutyömaa kaupunkikuvassa. Kopomaa, Timo. Rakennusviraston julkaisuja 1996 / 1. 21 s.
- Julkisten ulkotilojen suunnitelma. Vuosaari, Kallahden alue. HKR / taloussuunnitteluosasto. 6/1994.
Talous- ja suunnittelukeskus
- Helsingin pyöräilyn kaksinkertaistamisohjelma. Ohjelman tarkistus 2003. Helsingin kaupungin talous - ja suunnittelukeskuksen julkaisuja 1 / 2004. ISBN 952-473-205-x, ISSN 1459-8779. 34 s.
Hyvinkään kaupunki
- Hyvinkään esteetön liikkumisympäristö (pdf 10 Mt) (html). Elsa-hanke. Sito Oy. 2005.
Ikäinstituutti
- Ulkoilu ja asiointi osaksi iäkkään arkea. Liikkeessä-projekti 2002-2005, loppuraportti. Ponsi, Vuokko - Karvinen, Elina - Simonen, Mika. Ikäinstituutti. Raportteja 3/2005. Helsinki. 2005. ISBN 952-5292-43-6. ISSN 1456-3355. 77 s.+ liitteet.
- Paimion keskusta-alueen esteettömyyskartoitus. Forsberg, Kristina. Ikäinstituutti. Raportteja 2/2004. 69 s.
- Iäkkäät ja ulkona liikkuminen. Karvinen, Elina - Syrén, Ilkka (toim.). Ikäinstituutti. Seminaariesityksiä 14.10.2003. Oraita 2/2004. 37 s.
Invalidiliitto
- Rakennetun ympäristön esteettömyyskartoitus. Opas kartoituksen tilaajalle ja toteuttajalle. Toim. Ruskovaara, Anna, Invalidiliitto ry, ESKEH-projekti. Invalidiliiton julkaisuja O.38. 2009. ISBN 978-952-5548-23-5.
- Katse kotiin - tietoa toimivasta asumisesta. Toim. Nordlund, Marika, Invalidiliitto ry, Esteettömyysprojekti. Invalidiliiton julkaisuja O.36. 2008. ISBN 978-9525548-21-1.
- Ota minut mukaan. Erityistukea tarvitseva lapsi leikissä ja liikunnassa. Alanko, Rea - Remahl, Virpi - Saari, Aija. Invalidiliitto, SIU, Näkövammaisten keskusliitto. 2004. ISBN 951-98491-6-5.
- Esteetön asuinrakennus. Könkkölä, Maija. Invalidiliitto ry, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP). Invalidiliiton julkaisuja O.16. Helsinki. 2003. ISBN 952-9615-87-6, ISSN 1457-1471. 135 s.
- Liikun ja kuntoilen -palvelut ja tukimuodot tutuiksi. Invalidiliitto ry, Suomen Invalidien Urheiluliitto ry. 2002.
- Ongelma vai haaste. Julkisten rakennusten liikkumisesteiden poistaminen. Könkkölä, Maija. Invalidiliitto ry. Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP). Helsinki. 1994. 154s.
- Liikuntaesteiset rakennetussa ympäristössä suunnitteluohjeet. Häkkinen, Auri. Invalidiliitto ry. Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu ( VYP ). Julkaisu 2 / 1983. 14 s.
- Liikkumisesteetön sauna. Könkkölä, Maija. Kuvittanut Koivu, Heli. Invalidiliitto ry. 2000. Rakennuskirjakauppa.
- Oikeus asumiseen. Invalidiliitto ry:n asumispoliittinen ohjelma. Invalidiliitto ry. 18 s.
Joensuun kaupunki
- JOLLA, Joensuun seudun joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen laatukäytävät. Joensuun kaupunki , Tekninen virasto. Tiehallinto. Joensuu 2005. ISBN 951-803-544-x, TIEH 1000095-05.62 s. + liitteet.
- Esteettömyysarviointi 19.2. ja 24.2.2003 raportti. Niemelä - Hytönen, Mervi. Joensuun kaupunki Tekninen virasto / Kanslia. Joensuu - älykkäästi esteetön liike- ja palvelukeskus - projekti. 50 s. + liitteet.
Järvenpään kaupunki
- Järvenpään esteettömyyden toimenpideohjelma ja joukkoliikenteen kehittämissuunnitelma (pdf) (html). Elsa-hanke. Järvenpään kaupunki. Ramboll Finland Oy. 2005.
Kirkkonummen kaupunki
- Vireä ikääntyminen (pdf). Kirkkonummen ikäihmisten palvelujen strategia ja kehittämissuunnitelma vuoteen 2012. Kirkkonummen kaupunki. 2005.
Kiuruveden kaupunki
Kotkan kaupunki
Kouvolan kaupunki
Kuuloliitto (ent. Kuulonhuoltoliitto)
- Koulussa on kuulovammainen oppilas (pdf) (html). Kuulonhuoltoliitto ry. 2006.
- Induktiosilmukka kuulolaiteen käyttäjän apuvälineenä. Virtanen, Jussi. Opinnäytetyö. Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia. Sähkötekniikan koulutusohjelma. Helsinki. 2006. 48 s. + liitteet 2 s.
- Onnistuva ikääntyminen. Yli 70-vuotiaidensuomalaisten kuulo, kuulemisen apuvälineet sekä tiedon- ja palvelujensaanti - kyselytutkimuksen tulokset. Kuulonhuoltoliitto ry. 2005.
- Kaikenkuuloisille! Kuulovammaisten huomioonottaminen tilojen ja toimintojen suunnittelussa. Koivu, Heli. Kuulonhuoltoliitto ry. 2000. 56 s.
- Kuinka kuulovammaiset otetaan huomioon julkisessa rakentamisessa. Havas, Hannu - Nissinen, Marja. Kuulonhuoltoliitto ry. Selvitys 1994. 22 s. + liitteet.
Kynnys ry
- Ideaalibussi – Kaikille sopiva kaupunkiliikenteen bussi. Kynnys ry. 2007. (pdf 4 Mt), (html), myös käsikirjastossa.
Lastensuojelun keskusliitto
- Sairaan ja vammaisen lapsen hyvä elämä. Toimittanut Erja Saarinen. Lastensuojelun keskusliitto Helsinki. 1998.- 200 s.
Lift Care Group
- Hissimies, numero 1. " Vanhojen hissien nykyaikaistamisesta tulossa kaikkien aikojen suurin urakka".Lift Care Group 2006. 4 s.
Liikenne- ja viestintäministeriö
- Elsa-esteettömyysohjelma, arviointi. Kilappa, Janne - Koskela, Tuomas - Wiik, Maarit. Net Effect Oy. Liikenne- ja viestintäministeriö, Julkaisuja 7/2007. Helsinki. 2007. ISBN 978-952-201-843-4.
- Esteettömän liikkumisen tutkimus- ja kehittämisohjelma ELSA. Ohjausryhmän loppuraportti. Liikenne- ja viestintäministeriö, Julkaisuja 54/2006. (pdf, 3,2 Mt), myös käsikirjastossa. s. 124. ISBN 952-201-823-6.
- Esteetön valaistus ja selkeät kontrastit asema-alueilla. Elsa-hanke. Liikenne- ja viestintäministeriö, Julkaisuja 39/2006. (pdf, 7,8 Mt), myös käsikirjastossa. Helsinki. 2006.
- Jalankulun turvallisuuden kehittäminen (pdf). Työryhmän mietintö. Liikenne- ja viestintäministeriö, Julkaisuja 38/2006. Helsinki. 2006.
- Jalankulun turvallisuuden parantaminen (pdf). Kunnossapidon kehittämisohjelma 2006-2010. Liikenne- ja viestintäministeriö, Julkaisuja 25/2006. Helsinki. 2006.
- Kohti esteetöntä viestintää (pdf). Toimenpideohjelma seurantaraportti. Liikenne- ja viestintäministeriö, Julkaisuja 10/2006. Helsinki. 2006.
- EVELIINA - Esteettömyyttä vesiliikenteessä ja matkailupalveluissa. Elsa-hanke. Liikenne- ja viestintäministeriö. 2006. (pdf), myös käsikirjastossa.
- Tulevaisuuden kaukoliikennebussi (pdf 3,6 Mt). Ehdotusten arviointi ja jatkokehittäminen. Elsa-Hanke. Liikenne- ja viestintäministeriö. 2006.
- Asenne ratkaisee, Liikenne - ja viestintäministeriön esteettömyyskoulutusryhmän loppuraportti. Vesanen-Nikitin, Irja, LVM. Kunnas, Jouko, Linea Konsultit Oy. Liikenneministeriön julkaisuja 90/2005. Helsinki 2005. ISBN 952-201-477-x, 952-201-478-8 (verkkojulkaisu), ISSN 1457-7488, 1795-4045 (verkkojulkaisu). 40 s.
- Turvallisuuden merkitys pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä. Forsblom, Marko - Happonen, Hannele, JP - Transplan Oy. Liikenneministeriön julkaisuja 87/2005. Helsinki 2005. ISBN 952-201-472-9, 952-201-473-7 (verkkojulkaisu). ISSN 1457-7488, 1795-4045 (verkkojulkaisu). 124 s.
- Matkustajien siirtyminen lentokoneeseen (pdf). Elsa-hanke. Liikenne- ja viestintäministeriö, Julkaisuja 69/2005. Helsinki. 2005.
- Esteettömyys laatukäytävähankkeessa, Laatuketju - projektin raportti. Vesanen-Nikitin, Irja - Rintamäki, Heimo, JP - Transplan Oy. Aarnikko, Heljä, Tieliikennelaitos. Liikenneministeriön julkaisuja 62/2005. Helsinki 2005. ISBN 952-201-424-9, 952-201-425-7 (verkkojulkaisu), ISSN 1457-7488, 1795-4045 (verkkojulkaisu). 84 s.
- Matkapalvelukeskusten asiakasprofilointien ja tietokantojen arviointi. Sihvola ym. WSP LT-Konsultit Oy. Liikenneministeriöm julkaisuja 43 / 2005. Helsinki 2005. ISBN 952-201-368-2952-201-387-0 (verkkojulkaisu), ISSN 1457-7488, 1795-4045 (verkkojulkaisu).64 s.
- Esteettömän liikkumisen sujuvuuden, ohjaavuuden ja turvallisuuden parantaminen valaistuksen avulla (pdf). Elsa-hanke. Liikenne- ja viestintäministeriö, Julkaisuja 39/2005. Helsinki. 2005.
- Toimintamalli esteettömän ja turvallisen kävely-ympäristön kehittämiseksi. Case Espoon keskus. Wiik, Maarit - Mäkynen, Jari, Sito - konsultit Oy. Liikenneministeriön julkaisuja 77/2004. Helsinki 2004. ISBN 952-201-238-6, 952-201-239-4 (verkkojulkaisu), ISSN 1457-7488, 1795-4045 (verkkojulkaisu). 70 s.
- Esteetön esimerkkilinja. Ramboll Finland Oy. Liikenne- ja viestintäministeriö. Tampere. 2003. 80 s.
- Joukkoliikenteen tiedotuspalvelujen käytettävyys. Ohje käyttäjäystävällisyyden parantamiseksi. Vilkman- Vartia, Armi - Wallin, Tero - Granberg, Mette. Liikenne- ja viestintäministeriö, mietintöjä ja muistioita B 2 / 2003. 70 s.
- Kadulla tehtävät työt. Lupamenettelyn kehittäminen. Kallio, Riikka - Regårdh, Elina. Liikenne- ja viestintäministeriö, mietintöjä ja muistioita B 28 / 2002. 96 s.
- Helsingin kaupungin kuljetuspalveluiden tehostaminen kuljetuspalvelukeskusta hyödyntäen - esiselvitys. Liikenne- ja viestintäministeriö, HKL, Helsingin Sosiaalivirasto, Helsingin Opetusvirasto, Helsingin Terveysvirasto, Helsingin kaupungin Hankintakeskus, Helsingin Kaupunkisuunnitteluvirasto, LT - Konsultit Oy. Helsinki. 2002. 58 s.
- Esteittä eteenpäin. Joukkoliikenteen esteettömyyttä ja helppokäyttöisyyttä käsitelleen työryhmän ehdotukset. Somerpalo, Sakari, Linea Konsultit Oy. Soininen, Minna - Mannola, Max - Kangas, Esko, JP- Transplan Oy. Liikenne- ja viestintäministeriö, julkaisuja 23 / 2001. 114 s.
- Kulkumuotojen yhteen toimivuus ja esteettömyys. Vaarala, Reijo - Mannola, Max, JP- Transplan Oy, Insinööritoimisto Liidea Oy. Liikenne- ja viestintäministeriö, julkaisuja 22 / 2001. 50 s.
- Visuaalinen ohje - esteetön matkakeskus. Vesanen-Nikitin, Irja. Liikenne- ja viestintäministeriö, Matkakeskus. Helsinki 2001. 12s.
- Joukkoliikenteen palvelutaso iäkkäiden ja liikkumisesteisten henkilöiden kannalta. Informaation kartoitus. Viatek Oy, Oy Viisikko- Femman Ab. Liikenneministeriö, julkaisuja 11 / 2000. 82 s.
- Joukkoliikenteen palvelutaso iäkkäiden ja liikkumisesteisten henkilöiden kannalta. Nykytilan kartoitus. Kangas, Esko - Viitasaari, Henriika, Suunnittelukolmio Oy. Liikenneministeriö, julkaisuja 10 / 2000. 76 s.
- Esteetön matkakeskus. Vesanen- Nikitin, Irja - Sivenius, Jouni, Ins.tsto A- tie Oy. Liikenneministeriö, julkaisuja 9 / 2000. Helsinki 2000. 104 s.
- Joukkoliikenteen palvelutaso liikkumisesteisten ja iäkkäiden henkilöiden kannalta. Arviointiryhmän tulokset. Sosiaali- ja terveydenhuollon tekniikan ja rakentamisen instituutti SOTERA. Liikenneministeriö, mietintöjä ja muistioita B 9 / 2000. 157 s.
- Esteetöntä palvelua joukkoliikenteessä. Elsa, esteettömän liikkumisen tutkimus - ja kehittämisohjelma 2003-2006. Liikenne- ja viestintäministeriö. ISBN 952-201-298-x. ISBN 952-201-299-8 (verkkojulkaisu). 31 s.
- Esteetön liikenne ja liikenneympäristö - Kokemuksia kuntien esteettömyystyöstä. Elsa, esteettömän liikkumisen tutkimus - ja kehittämisohjelma 2003 - 2006. Liikenneministeriö. 77 s.
Museovirasto
- Kättä pidempää - opas asiakaspalvelun saavutettavuuteen. Museovirasto. 2007. ISBN 978-951-616-170-2.
Näkövammaisten keskusliitto
- Selkeä ympäristö. Näkövammaiselle soveltuvan toimintaympäristön suunnittelu. Verhe, Irma. Näkövammaisten keskusliitto ry. Helsinki. 1996. 128 s.
Opaskoirayhdistys
- Opaskoira- vuosikirjat 1985, 1988, 1989, 1990, 1991, 1992, 1994, 2006. Julkaisija Opaskoirayhdistys ry.
- Opaskoirat. Herttuainen, Juha. Opaskoirayhdistys ry. Jyväskylä. 1998.
Opetushallitus
Opetusministeriö
- Iäkkäiden ihmisten liikuntapaikkojen suunnittelu. Arki- ja terveysliikunnan tilat palvelu- ja hoivaympäristössä. Lehmuspuisto, Vuokko - Åkerblom, Satu. Opetusministeriö, Liikuntapaikkajulkaisu 94. Rakennustieto Oy. Helsinki. 2007. ISBN 978-951-682-853-7.
- Esteetön luontoliikunta. Verhe, Irma - Ruti, Marko - Suomen Invalidien Urheiluliitto. Opetusministeriö, Liikuntapaikkajulkaisu 93. Rakennustieto Oy. Tampere. 2007. ISBN 978-951-682-840-7.
- Uimarantaopas. Opetusministeriö, Liikuntapaikkajulkaisu 90. Rakennustieto Oy. Tampere. 2006.
- Esteetön opiskelu yliopistossa (pdf). Laaksonen, Elina. Opetusministeriö, Julkaisuja 2005:6. Helsinki. 2005.
- Esteetön perhepuisto ja liikuntapaikkajulkaisu. Opetusministeriö, julkaisu 85. 2003.
- Kulttuuria kaikille; Esitys vammaiskulttuurin ja kulttuurin saavutettavuuden edistämiseksi. Könkkölä, Kalle ym. Opetusministeriö, kulttuuria kaikille työryhmä. Helsinki. 2002. 67 s.
- Lasten liikuntapaikkojen suunnittelu. Opas suunnittelun ammattilaisille, liikuntapaikkojen rakentajille, viherrakentajille ja kaikille lasten kanssa toimiville. Horelli, Liisa ym. Opetusministeriö, Liikuntapaikkajulkaisu 83. ISBN 951-682-702-2.ISSN 1236-0694. Rakennustieto. 2002. 95 s.
- Esteettömät liikuntatilat. Opetusministeriö Liikuntapaikkajulkaisu 63. Verhe, Irma. Invalidiliitto/Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu VYP/Suomen Invalidien Urheiluliitto SIU. Rakennustieto Oy. Tampere. 1997. 133 s.
Oulun kaupunki
- Oulu - Passeli kaupunki kaikille. Rakennetun ympäristön esteettömyysstrategia ja toimintaohjelma 2020. Oulun kaupunki, Tekninen keskus. 2009.
- Kaukovainio-Höyhtyä - Esteetöntä elämää (pdf). Lähiöuudistushanke 2001-2003, loppuraportti. Oulun kaupunki. 2004.
- Esteetön Oulunseutu. Oulu, Hailuoto, Haukipudas, Kempele, Kiiminki, Liminka,Lumijoki, Muhos, Oulunsalo, Tyrnävä. Sankilampi, Pertti - Ehrola, Pirjo. Esteetön Oulunseutu-projekti. Oulu 2002. ISBN952-91-4661-2. 238 s.
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu
- Iloa ja hyötyä esteettömyydestä. Opas luontomatkailuyrittäjälle. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu, Matkailusta hyvinvointia - esteettömän matkailun kehittämishanke. Julkaisun sisällön kokoaminen: Ekroos, Timo - Mantsinen, Kaisa - Örn, Seija, PKAMK/ISAK. 2010.
Rakennustietosäätiö
- Esteetön rakennus ja ympäristö. Turvallinen toimia ja liikkua. Suunnitteluopas. Rakennustietosäätiö. Rakennustieto Oy. Tampere. 2007. ISBN 978-951-682-816-2.
- Esteetön rakennus ja ympäristö. Kaikille soveltuva liikkumis- ja toimimisympäristö. Suunnitteluopas 1998. Rakennustietosäätiö. ISBN 951-682-517-6.
RT-kortit
- RT 07-10564 Rakennuksen sisäilmasto. 1995. 12 s.
- RT 07-10741 Sisäilmastoluokitus 2000. 2001. 19 s.
- RT 07-10805 Terveen talon toteutuksen kriteerit. Kriteerit ja ohjeet toimitilarakentamiselle. 20 s.
- RT 09-10047 Liikuntaesteisen opaste. 1979. 2 s.
- RT 09-10409 Ihmisen mitat ja ulottuvuudet. 1989. 12 s.
- RT 09-10720 Perustietoja liikunta- ja toimintaesteisistä. 2000. 12 s.
- RT 09-10884 Esteetön liikkumis- ja toimimisympäristö. 2006. 24 s.
- RT 73-10616 Asunnon sähköasennukset. 1996. 12 s.
- ST 21.31 Perustietoa vammaiset huomioonottavasta sähköasennusten suunnittelusta.
- RT 73-10621 Sähköasennusten sijoitus. 1996. 4 s.
- RT 75-10569 Sisätilojen sähkövalaistus. 1995. 8 s.
- RT 75-10573 Lamput. 1995. 8 s.
- RT 750.60 Asuntoalueiden pihavalaistus. 1973. 3 s.
- RT 84-10489 Alakatot ja sisäkattoverhoukset. 1992. 16 s.
- RT 84-10759 Asunnon kosteiden tilojen rakenteet. 2001. 15 s.
- RT 86-10563 Parvekerakenteet. 1995. 16 s.
- RT 86-10618 Parvekerakenteet. Korjausrakentaminen. 1996. 12 s.
- RT 88-10559 Hissin rakentaminen vanhaan asuinrakennukseen. 1994. 8 s.
- RT 88-10666 Hissien kuilun ja konehuoneen mitat. Yläkonehissit. 1998. 12 s.
- RT 88-10674 Hissitilat. 1998. 10 s.
- RT 88-10682 Asuintalojen hissit, valintaohje. 1998. 4 s.
- RT 88-10752 Liukuportaat ja käytävät. 2001. 4 s.
- RT 88-10777 Portaat ja luiskat. 2002. 12 s.
- RT 88-10778 Suojakaiteet ja käsijohteet. 2002. 12 s.
- RT 89-10241 Kestopuiset pihalaatat. 1984. 4 s.
- RT 89-10556 Pihojen pohja- ja päällysrakenteet. 1994. 12 s.
- RT 89-10637 Aidat. 1997. 8 s.
- RT 89-10638 Piha-alueiden päällysrakenteet. 1997. 16 s.
- RT 89-10684 Pyykinkuivaus- ja tomutuspaikat. 1998. 7 s.
- RT 89-10749 Ulkoleikkipaikat. 2001. 23 s.
- RT 91-10440 Sauna 2. Saunan tilojen suunnittelu. 1990. 16 s.
- RT 91-10469 Sauna 4. Saunan lauteet ja kalusteet. 1991. 8 s.
- RT 91-10498 Paarikuljetuksen tilantarve. 1993. 2 s.
- RT 93-10531 Asunnon irtokalusteiden tilantarve. 1994. 4 s.
- RT 93-10532 Asunnon makuuhuoneet. 1994. 7 s.
- RT 93-10533 Asunnon oleskelutilat. 1994. 4 s.
- RT 93-10534 Vanhusten palvelutalot ja asunnot. 1994. 16 s.
- RT 93-10535 Asunnon ruokailutilat. 1994. 2 s.
- RT 93-10536 Asunnon keittiö. 1994. 12 s.
- RT 93-10537 Asunnon peseytymis- ja wc-tilat. 1994. 8 s.
- RT 93-10540 Asunnon vaatehuolto- ja säilytystilat. 1994. 7 s.
- RT 93-10543 Asunnon eteis- ja kulkutilat. 1994. 4 s.
- RT 93-10544 Asunnon ulkotilat. 1994. 4 s.
- RT 93-10552 Asuntojen yhteiset piha- ja leikkialueet. 1994. 12 s.
- RT 93-10555 Asuinrakennusten yhteistilat. 1994. 8 s.
- RT 93-10751 Asuinrakennusten porrashuoneet ja kulkutilat. 2001. 12 s.
- RT 94-10442 Ravintolat ja kahvilat. 1991. 20 s.
- RT 94-10554 Hotellit ja motellit. 1994. 16 s.
- RT 95-10716 Toimistotilat, yleissuunnittelu ja mitoitus. 2000. 14 s.
- RT 95-10717 Toimistotilat, tilasuunnittelu ja mitoitus. 2000. 16 s.
- RT 95-10718 Toimistotilat, työpistesuunnittelu ja mitoitus. 2000. 8 s.
- RT 96-10503 Esiintymistilat. 1993. 4 s.
- RT 96-10504 Tanssin harjoitustilat. 1993. 4 s.
- RT 96-10509 Näyttelytilat. 1993. 4 s.
- RT 96-10519 Videopajat ja äänitysstudiot. 1993. 4 s.
- RT 96-10520 Kuvankäsittelytilat. 1993.4 s.
- RT 96-10594 Terveyskeskukset ja terveysasemat. 1996. 20 s.
- RT 96-10656 Esitys- ja informaatiotilat. 1998. 16 s.
- RT 97-10046 Sisäliikuntatilat, palloilu ja voimistelu. 1979. 6 s.
- RT 97-10091 Sisäliikuntatilat, kuntoilu ja voimailu. 1980. 8 s.
- RT 97-10107 Rantauimapaikan suunnittelu. 1980. 6 s.
- RT 97-10197 Sisäliikuntatilat, keilailu. 1983. 6 s.
- RT 97-10243 Sisäliikuntatilat, squash. 1984. 4 s.
- RT 97-10261 Ulkoliikuntapaikat, huoltotilat. 1985. 4 s.
- RT 97-10263 Maavalli- ja rinnekatsomot. 1985. 6 s.
- RT 97-10405 Kuntoreitit. 1989. 12 s.
- RT 97-10450 Tenniskentät. 1991. 12 s.
- RT 97-10454 Melonta- ja soutukeskukset. 1991. 12 s.
- RT 97-10474 Uimahallit ja virkistyskylpylät. 1992. 20 s.
- RT 98-10481 Ajoväylät, hitaasti liikennöitävät. 1992. 8 s.
- RT 98-10494 Pysäköintialueet. 1993. 8 s.
- RT 98-10538 Pysäköintilaitokset. 1994. 10 s.
- RT 98-10565 Liikennemerkit ja opasteet kiinteistön liikennöitävällä alueelle. 1995. 8 s.
- RT 98-10607 Kevytliikenteen väylät. 1996. 8 s.
- RT STM-21223 Valtioneuvoston asetus työpaikkojen turvallisuus- ja terveysvaatimuksista. 2 s.
Ratahallintokeskus
- Henkilöliikenneasemien esteettömyyskartoituksen tuloksia. Kallio, Riikka. Ratahallintokeskuksen julkaisuja A 4 / 2003. Helsinki. 2003.
Riihimäen kaupunki
- Esteetön Riihimäki raportti. Esteettömyystarkastelu Riihimäellä 2001. Kurkela, Reijo. Riihimäen kaupunki, Tekninen virasto, kaavoituspalvelut. 45 s.
Rullaten
- Esteetöntä matkapalvelua Suomessa 2006. Rullaten ry. ISSN 1455-237X.
- Majoittuminen ja matkailu liikuntaesteisille Suomessa 2003. Rullaten ry, Matkailun edistämiskeskus. 156 s.
Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes
- Keskeneräistä yhdenvertaisuutta (pdf). Vammaisten henkilöiden hyvinvointi ja elinolot Suomessa tutkimustiedon valossa. Haarni, Ilka. Stakes, Raportteja 6/2006. Helsinki. 2006.
- Esteetöntä elämää vai korkeita kynnyksiä? Näkökulmia liikuntavammaisten koululaisten arkeen. Jokinen, Kristiina - Kiviranta, Tuula. Stakes. Raportteja 277/2003. Saarijärvi. 2003.
- Ikäihmisen asuinympäristö turvalliseksi: Hyvien käytäntöjen opas kaatumisten ehkäisyyn. Lehtola, Sari. Stakes, oppaita 50. Helsinki. 2002. 36 s.
- Ikääntyvät kuluttajat markkinoilla. Suosituksia- kysyntää ja tarjontaa? Manderbacka, Christina. Stakes, aiheita 6 / 2001. Helsinki. 2001. 62 s.
- Esteettömyyden toteutuminen tulevaisuudessa. Asiantuntija- argumentointiin perustuva Delfoi- tutkimus. Savela, Annamari - Hakulinen, Tuovi. Stakes, aiheita 4 / 2001. Helsinki. 2001. 75 s.
- Näkövammarekisterin vuosikirja 2000. Ojamo, Matti. Stakes, Näkövammaisten keskusliitto ry. Helsinki. 2001. 132 s.
- Sosiaalinen ulottuvuus kaavoituksessa. Manninen, Mariikka. Stakes, aiheita 32 / 2000. Helsinki. 2000. 58 s.
- Marjalan monipalveluhanke. Asukastoimintaa ja tietoyhteiskunnan palveluja. Karjalainen, Pekka. Stakes, aiheita 22 / 2000. Helsinki. 2000. 55 s.
- Käyttäjät- tuotesuunnittelun rasite vai resurssi? Käsityksiä modernin teknologian erilaisista käyttäjistä, heidän tarpeistaan ja teknologian esteettömästä käyttäjälähtöisestä suunnittelusta. Hyppönen, Hannele - Ojala, Matti - Utriainen, Eija (toim.). Stakes, aiheita 13 / 2000. Helsinki. 80 s.
Sosiaalikehitys
- Kaikille soveltuva asunto korjaamalla: Kuinka asuttavuutta ja asuntojen soveltuvuutta kaikille voidaan edistää asuinrakennuksia ja asuntoja korjaamalla ja parantamalla. Levön, Bengt-Vilhelm, Sosiaalikehitys Oy. Helsinki. 1996.- 63 s.
Sosiaali- ja terveysministeriö
- Esteettömyys ja ikääntyneiden palveluntarve. Ruonakoski, Annamari ym. Sosiaali- - ja terveysministeriön selvityksiä 2005:11. Helsinki. 2005. ISSN 1236-2115; 2005:11. ISBN 952-00-1750-x, ISBN 952-00-1751-8 (PDF). 85 s.
- Kaikille löytyy kieli. Valtakunnallisen vammaisneuvoston kommunikaation esteettömyystyöryhmän muistio. Sosiaali- ja terveysministeriö. Työryhmämuistioita 2001:23. ISBN 952-00-1049-1. 44 s.
- Ikäihmisten tapaturmat ja asuinympäristö. Levön, Bengt- Vilhelm. Sosiaali- ja terveysministeriö, selvityksiä 1998: I fin. 136 s.
Suomalaisen kirjallisuuden seura
- Tori- marginaali- haastava kaupunki. Tilatapauksia julkisten ulkotilojen käytöstä ja reunimmaisista käytännöistä. Kopomaa, Timo. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 1997. 247 s.
Suomen Invalidien Urheiluliitto
- SIU Sportti 2 / 2002. Päätoimittaja Nina Jakonen. Suomen Invalidien Urheiluliitto ry.
- Sovelletusti palloillen - pelejä liikuntavammaisille. Tekijä Björklund, Ilona. Suomen Invalidien Urheiluliitto ry. Painopaikka I- Print Oy. Painovuosi 2001. ISBN 951- 98491- 3- 0. 50 s.
- Palloiluopas. Toimittaja Johanna Hytönen. Suomen Invalidien Urheiluliitto ry. SLU- paino, Helsinki. 2000. ISBN 951- 98491-1- 4. 16 s.
- Esteettä luontoon liikkumaan. Ulko- ja luontoliikuntapaikkojen soveltuvuus liikkumisesteisille.Verhe, Irma. Suomen Invalidien Urheiluliitto ry. Helsinki. 1994. 251 s.
- Vammaiset vesille. Ohjeita pienten matkustaja-alusten, huviveneiden sekä venesatamien soveltamisesta vammaiskäyttöön. SIU julkaisuja 1/93. Suomen Invalidien Urheiluliitto ry. Helsinki. 1993. 28 s.
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra
- Kohti esteetöntä tietoyhteiskuntaa. Rauhala-Hayes, Marjo - Topo, Päivi - Salminen, Anna-Liisa. Sitra. Helsinki. 1998. 97 s.
Suomen Kuntaliitto
- Esteettömyys talvihoidossa (pdf). Elsa-hanke. Suomen Kuntaliitto. 2005.
- Kaduilla ja muilla yleisillä alueilla tehtävien töiden ohjaaminen. Suomen Kuntaliitto. Helsinki. 2006.
- Alueurakointi. Alueurakan yleiset sopimusehdot 2003. Suomen Kuntaliitto. Helsinki. 2003. ISBN 951-755-770-1. 26 s.
- Alueurakointi. Kilpailuttaminen ja asiakirjamallit 2003. Suomen Kuntaliitto. Helsinki. 2003. ISBN 951-755-682-9.
- Alueurakointi. Yleinen tehtäväluettelo 2003. Suomen Kuntaliitto. Helsinki. 2003. ISBN 951-755-771-x. 161 s. + liitteet.
- Kunnan ja kiinteistön työnjako kadun talvikunnossa- ja puhtaanapidossa. Kauppi, Jussi - Kivimäki, Jaakko. Suomen Kuntaliitto. 2001. ISBN 951-755-565-2.
- Ulkoilureitti. Opas ulkoilureittien suunnittelijoille, rakentajille ja hoitajille. Karjalainen, Eeva - Verhe, Irma, Suomen latu ry. Opetusministeriö, ympäristöministeriö. Suomen Kuntaliitto. Rakennusalan kustantajat RAK Helsinki. 1995. 208 s.
Taideteollinen korkeakoulu
- Ikääntymisen ihmemaa, vertailututkimus vanhusten kokemuksista standardikotikeittiössä, koekeittiössä ja käyttäjälähtöisesti suunnitelluissa kotikeittiöissä. Keiski, Sirkka-Liisa. Taideteollisen korkeakoulun julkaisusarja A 22. Taideteollinen korkeakoulu ja Keiski Arkkitehdit Oy. Helsinki. 1998. 327 s.
Tampereen kaupunki
- TKL 25 Esteetön esimerkkilinja (pdf). Elsa-hanke. Tampereen kaupunki, Ramboll Finland Oy. 2005.
- Esteettömien reittien suunnittelu ja toteutus uusilla asuinalueilla. Case Vuores. ELSA-hanke. Tampereen kaupunki, Ympäristöninisteriö, Tieliikelaitos.
- Talvikunnossapito 2004. Tampereen kaupunki, Katu- ja vihertuotanto, Ramboll Finland Oy. Tampere. 2004. 20 s.
- Esteettömyyskartoitus ja toimenpidesuunnittelu 2001. Tampere. 2002. 53 + 50 s.
- Liikuntaesteetön Pyynikki. Teinilä, Erkki. Tampereen kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi. Tampere. 1998.- 13 s + liitteet.
Teknillinen korkeakoulu
- Kaupunki kaikille aisteille. Moniaistisuus ja saavutettavuus rakennetussa ympäristössä. Väitöskirja. Jokiniemi, Jukka. Teknillinen korkeakoulu. Arkkitehtuuriosasto. Espoo. 2007.
- Palvelutalojen valaistus. Vilpponen, Mikael. Diplomityö. Teknillinen korkeakoulu. Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osasto. Espoo. 2006.
- 2002 /85 Kotihoito ja apuvälineet: Kotihoitoa hankaloittavia tekijöitä asunnoissa apuvälineitä käytettäessä. Sipiläinen, Pirjo. SOTERA. ISBN 951- 22- 6060- 3. ISSN 1456- 6281.
- 2002/82 Vanhusten asumisen mahdollistava peruskorjaus: ARVI Asunnon arvioimismenetelmä tutkimuksen osaraportti 1. Saari, Arto - Åkerblom, Satu - Sipiläinen, Pirjo. SOTERA. ISSN 1456-6281. ISBN 951-22-5836-6.
- 2001/81 Sisärakennusjärjestelmä avoimeen asuntorakentamiseen. Suositus suomalaisen sisärakennusjärjestelmän konseptiksi. Tarpio, Jyrki - Tiuri, Ulpu. Arkkitehtuuri II. ISSN 1456-6281. ISBN 951-22-57771-8.
- 2001/80 Lasnamäen lähiöparannus ikkunoita tulevaisuuteen. Lasnamäen lähiörakennusprojektin töitä 1998-2000. Lehmuspuisto, Vuokko (toim.). Yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelun laitos. ISSN 1456-6281. ISBN 951-22-5526-X.
- 2001/76 Menetelmä asunnonostajan tarpeiden määrittämiseen elämäntapoja kartoittamalla Asukaslähtöisyyden toteuttaminen asuntorakentamisessa avoimen rakentamisen avulla. Prunnila, Jani. Arkkitehtuuri II. ISSN 1456-6281. ISBN 951-22-5357-7.
- 2000/63 Sisärakennusjärjestelmä avoimeen asuntorakentamiseen Eri maiden järjestelmien vertailua. Tarpio, Jyrki - Tiuri, Ulpu. Arkkitehtuuri II. ISSN 1456-6281. ISBN 951-22-5287-2.
- 1998/54 Paikallinen omavaraisuus urbaanissa yhdyskuntarakenteessa -johdatus 2000-luvun kaupunkisuunnitteluun. Toiviainen, Pasi. Yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelun laboratorio YKS. ISSN 1236-6021. ISBN 951-22-4345-8.
- 1998/53 Asukkaat verkossa vaan ei satimessa. Raportti Kotikatu-projektista. Staffans, Aija - Rantanen, Heli - Zielinski, Jorma. Yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelun laboratorio YKS. ISSN 1236-6021. ISBN 951-22-4288-5.
- 1998/48 Toimiva ympäristö jokaiselle heikkonäköiset ihmiset arvioimassa rakennettua ympäristöä. Jokiniemi, Jukka. Sosiaali- ja terveydenhuollon tekniikan ja rakentamisen instituutti SOTERA. ISSN 1236-6021. ISBN 951-22-4101-3. 140 s.
- 1997/43 Vanhusten palvelutalon ja keskukset Uudellamaalla 1990-luvulla. Löyskä, Pekka ym. Sosiaali- ja terveydenhuollon tekniikan ja rakentamisen instituutti SOTERA. ISSN 1236-6021. ISBN 951-22-3674-5.
- 1997/39 Vanhusten vuokratalosta palvelutalo, osaraportti 1. Isola, Marketta - Kainu-Arra, Rita - Kukkonen,Heikki. Rakennetun ympäristön tutkimuslaitos RYT. ISSN 1236-6021. ISBN 951-22-3530-7.
- 1997/12 Asunnon muunneltavuus ja avoin rakentaminen. Tiuri, Ulpu. Arkkitehtuuri II Lisensiaattityö. ISBN 951-22-3738-5. ISSN 1236-6013.
- 1997/11 Yhdenmukaisuus ja ainutlaatuisuus. Paikan identiteetti lähiöparannuksen lähtökohtana. Wegelius, Sirkka. Arkkitehtuuri II Lisensiaattityö. ISBN 951-22-3737-7. ISSN 1236-6013.
- 1995/30 Lintujen musiikkia. Arkkitehtonisen ympäristön vaikutus kehitysvammaisten kuntoutustyössä. Kyttä, Marketta. Sosiaali- ja terveydenhuollon tekniikan ja rakentamisen instituutti SOTERA. ISSN 1236-6021. ISBN 951-22-2888-2.
- 1995/29 Ekologinen kylä kaupungissa. Ekologinen suunnittelu, 1992-93 harjoitustyöt. Hynynen, Marja-Liisa (toim.) - Kivioja, Matti (toim.). ISSN 1236-6021. ISBN 951-22-2849-1.
- 1995/25 Kokonaispalveluauto. Viherlehto, Reijo. Sosiaali- ja terveydenhuollon tekniikan ja rakentamisen instituutti SOTERA. ISSN 1236-6021. ISBN 951-22-2698-7.
- 1994/16 Vanhuksille tarkoitettujen wc-hygieniatilojen mitoitustarve. Pesola, Kirsti - Laherma, Heikki. Sosiaali- ja terveydenhuollon tekniikan ja rakentamisen instituutti SOTERA. ISSN 1236-6021. ISBN 951-22-2410-0.
- 1994/11 Kestävän kehityksen periaatteita asuntosuunnittelussa. Lähtökohdat suunnitteluprosessi koesuunnitelma. Lyytikkä, Anneli. Rakennetun ympäristön tutkimuslaitos RYT. ISBN 951-22-2190-X. ISSN 1236-6021.
- Asumisen laadun arviointi ja tutkiminen. Kokoava tutkimus asumisen laatuun vaikuttavista tekijöistä. Nevalainen, Risto - Staffans, Aija - Vuorela, Pertti. Yhdyskuntasuunnittelun täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja B 60. Teknillinen korkeakoulu. Espoo 1990.
Tiehallinto
- Nurmeksen esteettömyyskartoitus (pdf), kantatie 75 välillä Pitkämäentie-Jaakkolantie. Tiehallinto, Savo-Karjalan tiepiiri. Kuopio. 2006.
- Valtimon taajaman esteettömyyskartoitus (pdf). Tiehallinto, Savo-Karjalan tiepiiri. Kuopio. 2006.
- Esteettömyys kuntien liikenneturvallisuussuunnittelussa. Esiselvitys. Katajisto, Petteri - Vesanen, Lauri. Tiehallinnon selvityksiä 2/2005. ISSN 145-9871, ISBN 951-803-409-5, TIEH 3200912. 49 s. + liitteet 6 s.
- Esteettömyyden tila. Perniön taajaman esteettömyyskartoitus 2003. Somerpalo, Sakari - Korhonen, Annu. Tiehallinnon sisäisiä julkaisuja 37/2003. ISSN 1457-991X, TIEH 4000392. 37 s. + liitteet 19 s.
- Esteettömyyden tila. Piikkiön taajaman esteettömyyskartoitus 2003 (pdf). Tiehallinto, Sisäisiä julkaisuja 37/2003. Helsinki. 2003.
- Lasten näkökulma tienpidossa. Esiselvitys. Aarnikko, Heljä - Kyttä, Marketta - Myllymäki, Tiina. Tiehallinnon selvityksiä 53/2002. ISSN 1457-9871, ISBN 951-726-954-4, TIEH 3200784. 64 s. + liitteet 19 s.
- Esteettömyyden tila. Ohje esteettömyyskartoituksen tekemiseen tiepiireissä. Korhonen, Annu - Somerpalo, Sakari. Tiehallinnon sisäisiä julkaisuja 38/2002. ISSN 1457-991x, TIEH 4000349. 32 s. + liiteet 55 s.
- Ikääntyneiden liikkuminen ja tienpito. Lehmuskoski, Ville ym. Tiehallinnon selvityksiä 14/2002. ISSN 1457-9871, ISBN 951-726-875-0, TIEH 3200746. 65 s. + liitteet 15 s.
- Esteetön ympäristö kaikille. Miten huomioimme ikääntyneet sekä liikkumis- ja toimimisesteiset tienpidossa. Tiehallinto. Edita Prima Oy. Helsinki. 2002. 30 s.
- Liikkumisen sosiaalinen tasa- arvo. Esiselvitys. Tiehallinnon selvityksiä 24/2001. Edita Oyj. Helsinki. 2001.
Turun kaupunki / yliopisto
- Kohti esteettömämpää Turun yliopistoa. Vammaisasiamiehen loppuraportti. Pietilä, Paula. Turun yliopisto, Rehtorinviraston julkaisusarja 1/2008. ISBN 978-951-29-3509-3.
- Tarttis päästä... Turun esteettömyysohjelma 2005-2012. Turku. 2005. 18 s.+ liitteet.
Työtehoseura
- Elämänkaariasunto. Kerrostaloasumisen ja asukkaiden muuttuvat tarpeet. Osa I. Malin, Anne - Liski-Markkanen, Sari. Työtehoseuran julkaisuja 337/1994. Työtehoseura ry. Helsinki. 1994. 125 s.
Työterveyslaitos
- Kelimallin kehittäminen talvijalankulun turvallisuuden parantamiseksi. Ruuhela, Reija - Ruotsalainen, Johanna - Kangas, Markku, Ilmatieteen laitos. Aschan, Carita, Työterveyslaitos. Raportteja 2005:1. Helsinki. 2005. 47 s.
- Esteetön työympäristö liikuntavammaisille. Opas työterveyshuolto- ja työsuojeluhenkilöstölle. Nevala-Puranen, Nina ym. Työterveyslaitos. Helsinki. 2001.
Valtion asuntorahasto ARA
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VTT
- Esteetön asuinkortteli. Koukkari, Heli ym. VTT tiedotteita 2090. Espoo. 2001. 112 + 68 s.
Vanhustyön keskusliitto
- Vanhusten palvelutalojen pihan suunnitteluohje. Nuotio, Aino-Kaisa, Ramboll Finland Oy. Vanhustyön keskusliitto ry, Viherympäristöliitto ry. Helsinki. 2004. 46 s.
- Ryhmäkoteja fyysisesti huonokuntoisille vanhuksille. Ituja vanhustyöhön, Vanhustyön keskusliiton raportti nro 2/2003. Pesola, Kirsti. Vanhustyön keskusliitto. Helsinki. 2003.
- Rakennuksen suunnitteluttaminen -opas järjestöille. Ituja vanhustyöhön, Vanhustyön keskusliiton raportti nro 1/2001. Pesola, Kirsti. Vanhustyön keskusliitto. Helsinki. 2001.
- Ryhmäkodeissa asuvat vanhukset. Ituja vanhustyöhön, Vanhustyön keskusliiton raportti nro 2/2000. Karjalainen, Elisa. Vanhustyön keskusliitto. Helsinki. 2000.
- Tanskan vanhustenhuolto. Matkaraportti 3.- 7. 5. 2000. Häkkinen, Hannele - Kukkola, Hannele - Tuomi, Jaakko (toim.). Vanhustyön keskusliitto. 39 s. + liitteet
- Ryhmäkoti; Koti fyysisesti huonokuntoisille vanhuksille. Fyysisesti huonokuntoisten vanhusten ryhmäasumisprojekti. Raportti projektin 1. vaiheesta. Pesola, Kirsti - Karjalainen, Elisa. Vanhustyön keskusliitto. Helsinki. 1999. 130 s.
Vantaan kaupunki
- Vantaan joukkoliikenteen kehittämissuunnitelma 2003-2007. Vantaan kaupunki, Joukkoliikenneyksikkö. A 8:2003. 36 s. + liitteet
Viherympäristöliitto
- Pihan yleinen rakentamistapaohje 2009. Toim. Nuotio, Aino-Kaisa. Viherympäristöliitto ry, julkaisu 43. Helsinki. 2009. ISBN 978-952-5225-46-4.
- Vanhusten palvelutalojen pihan suunnitteluohje. Nuotio, Aino-Kaisa, Ramboll Finland Oy. Vanhustyön keskusliitto ry, Viherympäristöliitto ry. Helsinki. 2004. 46 s.
- Puisto, puutarha ja hyvinvointi. Kirja on kirjoitettu oppaaksi kaikille, jotka haluavat tietää miksi ja miten kasvit ja kasvien parissa toimiminen vaikuttavat ihmiseen. Rappe, Erja - Lindên, Leena - Koivunen, Taina. Viherympäristöliiton julkaisu 28, 2003. 160 s.
- Katuympäristön suunnitteluopas. Junttila, Ulla-Kirsti - Koivistoinen, Mikko. Viherympäristöliitto. 2002.
Ympäristöministeriö
Lait ja asetukset
- RT YM1-21189 Valtioneuvoston päätös asuntojen korjausavustusten jakoperusteista 2001. 3 s.
- RT YM1-21103 Laki asuntojen korjausavustuksista 1999. 2 s.
- RT YM1-21107 lisälehti. Laki maankäyttö- ja rakennuslain 134§ ja 153§ muuttamisesta
- RT YM1-21110 Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 1999. 3 s.
- RT YM1-21111 Asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 1999. 4 s.
- RT YM1-21124 Maankäyttö- ja rakennusasetus 1999. 12 s.
- RT YM1-21128 Rakennussuojelulaki 1999. 3 s.
- RT YM1-21129 Aravalaki 1999. 7 s.
- RT YM1-21222 Maankäyttö ja rakennuslaki. 26 s.
- RT YM- 20756 Asetus valtion omistamien rakennusten suojelusta 1988. 1 s.
- RT YM1-21012 Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista 1996. 1 s.
Ohjeet ja yleiskirjeet
- OH 1/2006 Liikenneturvallisuus kaavoituksessa. Ympäristöministeriö, Ympäristöhallinnon ohjeita 1/2006. Helsinki. 2006.
- Rakennusalan tyyppihyväksyntäluettelo 2002. Ympäristöministeriö. Edita 2001. 238 s.
- RT YM2-21182 Rakennusalan tyyppihyväksyntäluettelo 2001. 24 s.
- RT YM2-20839 Ohjeita rakenteellisen paloturvallisuuden määräysten soveltamisesta vanhojen hoito- ja huoltolaitosten peruskorjaukseen 1990. 4 s.
- RT YM2-20395 Ympäristön parantaminen kaavoja uudistamalla 1981. 6 s.
- RT YM2-20447 Pihakaduille asetettavia erityisvaatimuksia.
- RT YM2-20582 Autopaikkojen järjestäminen asuntoalueilla.
- RT ARA-21196 Valtion tukemien uudis- ja perusparannushankkeiden suunnitelmien ja kustannusten käsittely asuntorahastossa.
Rakentamismääräyskokoelma
- Rak MK F1 Liikkumisesteetön rakentaminen, Määräykset ja ohjeet 2005. Ympäristöministeriö, asunto- ja rakennusosasto. Suomen rakentamismääräyskokoelma. 4 s.
- Rak MK G1 Asuntosuunnittelu, Määräykset 2005. Ympäristöministeriö, asunto- ja rakennusosasto. Suomen rakentamismääräyskokoelma. 2 s.
- RT 21240 Rakentamismääräysten muistilista, maaliskuu 2004. 8 s.
- RT RakMK 21239 Suomen rakentamismääräyskokoelman sisällysluettelo, maaliskuu 2004. 1 s.
- RakMK A2 Rakennussuunnitelmat, Määräykset ja ohjeet 2002. Ympäristöministeriö, asunto- ja rakennusosasto. Suomen rakentamismääräyskokoelma. 7 s.
- RakMK E1 Rakennusten paloturvallisuus, Määräykset ja ohjeet 2002. Ympäristöministeriö, asunto- ja rakennusosasto. Suomen rakentamismääräyskokoelma. 29 s.
- RakMK F2 Rakennuksen käyttöturvallisuus, Määräykset ja ohjeet 2001. Ympäristöministeriö, Asunto- ja rakennusosasto. Suomen rakentamismääräyskokoelma. 20 s.
Muut
- Rakennetun ympäristön esteettömyyden tila Suomessa - esiselvitys. Kynnys ry, Helsinki kaikille -projekti, Ympäristöministeriö. 2010. (pdf 0,5 Mt), (doc 0,5 Mt).
- SY 794 Hissi tuli taloon. Kokemuksia hissin rakentamisesta. Rahtola, Riikka - Rönkä, Kimmo - Tervaskanto, Kristiina. Ympäristöministeriö. Helsinki. 2005.
- Hissi meidän taloon ? Kyselytutkimus vanhan kerrostalon asukkaille ja taloyhtiöille. Rönkä, Kimmo - Kallio, Riikka. Ympäristöministeriö 555. Helsinki. 2002. ISBN 952-11-1136-4. ISSN 1238-7312. 73 s.
- Esteettömyys asuntorakentamisessa. Suomen rakentamismääräyskokoelman osan G1 suunnitteluperiaatteiden toteutuminen. Suomen ympäristö, rakentaminen 481. Sipiläinen, Pirjo - Åkerblom, Satu - Koivu, Heli. Ympäristöministeriö. Rakennuskirjakauppa. Helsinki. 2001.
- Esteettömyys Joensuun Marjalassa. Suomen ympäristö, asuminen 370. Töyrylä Jouni - Ropponen Jukka. Ympäristöministeriö. Helsinki. 1999. ISBN 952-11-0623-9.
- Housing of older people in the EU-countries. The finnish environment 354. Ministry of the environment. Helsinki. 1999. 104 s.
- Asukasbarometri 1998. Asukaskysely suomalaisista asuinympäristöistä. Strandell, Anna. Ympäristöministeriö / Suomen ympäristö 343. Vantaa. 1999. 108 s.
- Hissit ja poistumistiet vanhoissa kerrostaloissa. Osa I, Poistumistien kaventamisen vaikutus. Turtiainen, Jukka - Saarinen, Ulla - Vienamo, Jarmo. Osa II, Kavennetun porraskäytävän toiminta poistumistienä tulipalossa. Kauriala, Markku - Jokinen, Teppo - Saarinen, Petteri. Ympäristöministeriö. Helsinki. 1998. 63 s.
- Hissi vanhaan kerrostaloon; Taloudellinen kannattavuus, sosiaalinen tarpeellisuus sekä hallinnolliset ja taloudelliset edellytykset. Rönkä, Kimmo ym. Suomen ympäristö 157. Ympäristöministeriö. Helsinki. 1997. 171 s.
- Parempaan kaupunginosaan. Aluefoorumi kehittämisen menetelmänä. Päivänen, Jani - Kurki, Hannu - Virrankoski, Lauri. Ympäristöministeriön alueidenkäytön osasto / Suomen ympäristö 589. 102 s.
KANSAINVÄLISET JULKAISUT
Info-Handicap
Nordiska Handikappolitska Rådet
- Staden för alla. Nordiska Handikappolitiska Rådet 2004. Stockholm i september 2004. ISBN 91-86954-70-9. 55 s.
- Handikapperspektivets synlighet inom fem politikområden. Byggd miljö, kollektivtrafik, kultur, utbildning och arbetsmarknad. Petren, Finn - Oderstedt, Ingemar - Wiklund, Lena. Nordiska Handikappolitiska Rådet 2004. ISBN 91-86954-72-5. Stockholm. 2004.
Stockholms stad
- Utvärdering av lekplatser i Stockholm. Gatu - och fastighetskontoret Stockholm. Januari 2005. Thuresson, Catarina - Cedergrund, Lars. 85s.
- Tillgänglighetsplan för Bromma stadsdelsområde. Gatu - och fastighetskontoret Stockholm. Johnni, Pernilla - Forss, Ingegerd. Mars 2004. 46 s.
- Tillgänglighetsplan för Stockholms stadsdelsområden. Metodik. Cedergrund, Lars Gatu - och fastighetskontoret Stockholm 040219. Januari 2004. 24 s.
- Stockholm - en stad för alla. Riktlinjer för att skapa en tillgänglig och användbar utemiljö. "Utemiljöprogrammet". Gatu-och fastighetskontoret Stockholm. Johnni, Pernilla - Thuresson, Catarina, Gfk. Beslut av gatu - och fastighetsnämnden 2001-05-29. 74 s.
- Stockholms stad. Stockholm - a City for Everyone. Guidelines for creating an accessible and usable external environment. "External Environment Programme". The real estate and traffic administration. Johnni, Pernilla - Thuresson, Catarina. Resolution of the Real Estate and Traffic Committee 2001-05-29.73 s
- Bygg ikapp hand ikapp. Att bygga för ökad tillgänglighet och användbarhet för personer med funktionshinder. Kommentarer till boverkets byggregler, BBR. Svensson, Elisabet. Stockholm. 2001. 304 s.
- Tillgänglighets - Guide. Bibliotek, biografer, konsertsalar, konsthallar, museer, teatrar. Stockholms stad.
Svensk byggtjänst
- Varsam tillgänglighet vid ändring av byggnader och byggd miljö. Considerate accessibility in the reneval of building environments. Sirén, Elena. Svensk byggtjänst. Stockholm. 2001.
Boverkets byggregler
- Enklare utan hinder. Boverket. Karlskrona. 2005. ISBN 91-7147-857-4. 244 s.
Schweizerische Fachstelle für behindertengerechtes Bauen
- Strassen - Wege - Plätze. Schmidt, Eva - Manser, Joe A. Richtlinien "Behindertengerechte Fusswegnetze". 2003. 31 s. Saatavilla myös suomennos: "Jalkakäytävän reunatukien testi, testihenkilöinä näkövammaiset ja pyörätuolilla liikkuvat henkilöt".
Norjalaisia julkaisuja, ei käsikirjastossa
|