
Faktat:
Valmistui 2009
Pituus 2 km
Keskustan pysäköinti- ja jakeluliikenteen vähentäminen
Haaste
Helsingin keskustan tavara- ja pysäköintiliikenne aiheuttaa ruuhkia ja päästöjä. Alueen tavara-, huolto- ja pysäköintiliikennettä päätettiin siirtää uuteen maanalaiseen tunneliin. Ainutlaatuisen laaja kalliorakennushanke vaati liikenteen tarkkaa suunnittelua ja ympäristövaikutusten hallintaa. Hankkeessa oli mukana suuri määrä toimijoita sekä julkiselta että yksityiseltä puolelta.
Ratkaisu
Laaja hanke toteutettiin Helsingin kaupungin ja keskustan kiinteistöjen tiiviissä yhteistyössä. Tunnelin rakentamisessa syntyneet 50 000 rekkalastillista louhetta päätettiin viedä Vuosaareen ja Jätkäsaareen, jossa tarvittiin täytemaata tulevia hankkeita varten. Tunnelin seurataan jatkuvasti useilla teleteknisillä laitteilla ja täten taataan turvallinen että sujuva liikenne maan alle.
Tulokset
Keskustan liikenteestä poistuu 500 paketti- ja kuorma-autoa päivässä ja keskustan pysäköintilaitoksiin pääsee ajamaan vaivattomammin. Keskuskadusta tulee kävelykatu ja alueen liikkeiden toimintaedellytykset paranevat. Louheen hyväksikäyttö Vuosaaren ja Jätkäsaaren täytemaana säästi edestakaiselta liikenteeltä ja päästöiltä. Jatkossa tavoitteena on laajentaa tunnelin käyttöä myös muiden Aleksanterinkadun kortteleiden huoltoliikenteeseen.
Lataa keskustan huoltotunnelin esite