Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |  
 
Hae sivuiltamme:

Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
Kaupunginorkesteri >  Emeritus ylikapellimestarin esittely > 
 Emeritus ylikapellimestarin esittely
Kuuntele

LEIF SEGERSTAM

Leif Segerstam (s.1944), kapellimestari, säveltäjä, viulisti ja pianisti, on yksi Skandinavian monipuolisimmista säveltaiteilijoista. Opiskeltuaan Sibelius-Akatemiassa vuosina 1952-63 hän suoritti diplomit viulunsoitossa ja orkesterinjohdossa. Suoritettuaan vuonna 1965 kapellimestaritutkinnon myös Juilliardin musiikkikorkeakoulussa New Yorkissa Segerstam työskenteli kolme vuotta Suomen Kansallisoopperan kapellimestarina.

Tukholman Kuninkaalliseen oopperaan Leif Segerstam siirtyi vuonna 1968, ensin kapellimestariksi ja parin vuoden kuluttua musiikilliseksi johtajaksi. 1970-luvun alkupuolelle ajoittui myös tiivis työskentely Berliinin Deutsche Operissa ja Suomen Kansallisoopperassa. Johtajavierailuja hän teki mm. Metropolitaniin, Covent Gardeniin, La Scalaan sekä Münchenin, Hampurin ja Kölnin oopperataloihin ja Salzburgin musiikkijuhlille. Wienin Valtionooppera ja Kööpenhaminan Kuninkaallinen ooppera olivat vuorossa 1980-luvulla. Savonlinnan Oopperajuhlilla Segerstam on johtanut vuosien ajan ja Tukholman Kuninkaallisen Oopperan ylikapellimestarina hän toimi 1995-2000.

Leif Segerstam vierailee säännöllisesti johtamassa sinfoniaorkestereita ympäri maailmaa. Vuodet 1975-82 Segerstam oli Itävallan radion ja 1977-87 Suomen radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari ja 1983-89 Rheinland-Pfalzin valtionfilharmonian Generalmusikdirektor ja sittemmin orkesterin elinikäinen "Ehren Gastdirigent". Vuosina 1988-95 Segerstam toimi Tanskan radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina ja on nykyään orkesterin kunniakapellimestari. Helsingin kaupunginorkesterin 11. ylikapellimestarina hän työskenteli 1995-2007, ja jatkaa yhteistyötä orkesterin kanssa sen emeritus ylikapellimestarina. Leif Segerstam nimitettiin Turun filharmonisen orkesterin taiteelliseksi johtajaksi ja ylikapellimestariksi vuoden 2012 alusta lähtien. Vuonna 2012 Segerstam aloitti myös Malmön oopperan ylikapellimestarina.
    
Segerstam on saavuttanut laajaa kansainvälistä mainetta levytyksillään, joista mainittakoon Mahler- ja Sibelius-sarjat Tanskan radio-orkesterin kanssa sekä huomattava määrä tanskalaista musiikkia, mm. Nielsenin, Langgaardin, Rudersin ja Norgaardin teoksia. Tukholman filharmonikkojen kanssa hän on levyttänyt Skrjabinin ja Schnittken musiikkia, Rheinland-Pfalzin valtionfilharmonian kanssa Brahmsia ja Ruotsin radio-orkesterin kanssa kaikki Blomdahlin sinfoniat. Helsingin kaupunginorkesterin diskografia on täydentynyt Rautavaara- ja Sibelius-levytyksillä, jotka ovat olleet kansainvälisiä arvostelumenestyksiä.

Ondine ja Segerstamin johtama HKO ovat jatkaneet monivuotista yhteistyötään Sibeliuksen sinfonioiden kokonaislevytyksellä, joka valmistui 2005 saaden erinomaisen vastaanoton kansainvälisessä lehdistössä. Vuoden 2007 meriittejä olivat arvostettu MIDEM-levypalkinto ja BBC Music Magazinen Vuoden levy -palkinto, jotka molemmat myönnettiin Segerstamin johtamalle Sibeliuksen Luonnotar-levylle yhteistyössä Soile Isokosken ja HKO:n kanssa.

Leif Segerstamin mittava sävellystuotanto sisältää 255 sinfoniaa, 30 jousikvartettoa, 11 viulukonserttoa, 4 pianokonserttoa ja lukuisia muita instrumentaalikonserttoja sekä runsaasti kamari- ja vokaalimusiikkia.  

Syksystä 1997 Leif Segerstam on toiminut Sibelius-Akatemian orkesterinjohdon professorina. Pohjoismainen musiikkineuvosto Nomus myönsi Segerstamille Pohjoismaiden neuvoston vuoden 1999 musiikkipalkinnon hänen ansioistaan ‘pohjoismaisen musiikin väsymättömänä esille tuojana’. Keväällä 2003 Segerstam sai Svenska Kulturfondenin palkinnon tunnustuksena ansiokkaasta toiminnastaan musiikin alalla. Säveltaiteen valtionpalkinto hänelle myönnettiin vuonna 2004 ja Sibelius-mitali syksyllä 2005. 

 

17.04.2013





 
   
| Tietoa sivustosta | | Sivun ylläpito: Kaupunginorkesteri | Palaute sivusta | | Alkuun |

Helsingin kaupunki - Kaupunginorkesteri