|
Ratikalla, bussilla ja metrolla pääset kätevästi ja edullisesti tutustumaan kotikaupunkisi lukemattomiin kiinnostaviin paikkoihin. Nouse kyytiin lähimmältä pysäkiltä ja kierrä myötäpäivään. Tulosta reittiopas Komisario Palmun jalanjäljillä (pdf) Komisario Frans J. Palmu on Mika Waltarin romaanien "Kuka murhasi Rouva Skrofin?" (1939), "Komisario Palmun erehdys" (1940) ja "Tähdet kertovat, komisario Palmu" (1962) päähenkilö. Hänen lähimmät työtoverinsa ovat ylietsivä Väinö Kokki ja teosten minä-kertojana toimiva Toivo Virta (joka elokuvien aikana valmistuu tuomariksi). Matti Kassila ohjasi Waltarin kolme Palmu-romaania elokuviksi 1960-luvun alussa. Elokuvissa Palmua esitti näyttelijä Joel Rinne. Matti Kassila kirjoitti "Komisario Palmun erehdyksen" käsikirjoituksen ja elokuvan ensi-ilta oli syksyllä 1960. Heti sen jälkeen Suomen Filmiteollisuuden kilpailijaksi kohonnut Fennada-Filmi osti palkitun romaanin "Kuka murhasi Rouva Skrofin?" filmausoikeudet. Kassila houkuteltiin elokuvan ohjaajaksi ja hän teki käsikirjoituksen yhdessä Kaarlo Nuorvalan kanssa. Romaanin alkuperäinen nimi muutettiin ja "Kaasua, komisario Palmu!" valmistui seuraavana syksynä.
Kahden Palmu-elokuvan menestyksen vuoksi tuotantoyhtiö halusi tehdä aiheesta kolmannenkin elokuvan. Ohjaaja ja tuottaja pyysivät Waltaria tekemään käsikirjoituksen uutta elokuvaa varten. Waltari myöntyi pyyntöön ja tarina ilmestyi sekä romaanina että elokuvana. "Tähdet kertovat, komisario Palmu" valmistui vuonna 1962.
Neljäskin Palmu-elokuva oli lähellä toteutumistaan vuonna 1963, käsikirjoitus "Lepäisit jo rauhassa, komisario Palmu" valmistui, mutta kariutui näyttelijälakkoon. Waltarin henkilöhahmojen pariin palattiin vielä vuonna 1969, tällöin aivan uuden tarinan puitteissa. Elokuvan "Vodkaa, komisario Palmu" käsikirjoitus oli Matti Kassilan ja Georg Korkmanin, Waltarilla ei ollut enää mitään tekemistä tämän viimeisen elokuvan kanssa.
Palmu-elokuville on tyypillistä draaman ja komedian onnistunut yhdistäminen. Ne ovat myös suomalaisen elokuvan ansioituneimpia Helsinki-kuvauksia; kaupunkia esitellään monipuolisesti ja jopa kantaaottavasti. Mm. Alvar Aallon funktionalistista tyyliä kritisoidaan.
Tässä esitteessä kerromme elokuvien tapahtumapaikoista. Tervetuloa komisario Palmun jalanjäljille!
BRUNO RYGSECKIN HUVILA Elokuva ”Komisario Palmun erehdys” (1960). Jussi Jurkka esitti elokuvassa äläluokkalaista renttua Bruno Rygseckiä, jonka kivihuvilassa pidettiin rikosaiheisia iltamia. Osoite: Engelinaukio 8 ROUVA SKROFIN TALO Ensinmainitussa osoitteessa asui murhatuksi joutunut vanha känkkäränkkä Alma Skrof (Henny Valjus). Jälkimmäisestä porttikongista murhaaja livahti sisään. Osoite: Merikatu 7 ja Laivanvarustajankatu 10 TÄHTITORNINMÄKI Elokuvassa ”Tähdet kertovat, komisario Palmu” (1962) Fredrik Nordberg pystyttää kaukoputkensa Haaksirikkoiset-patsaalle ja näkee Katajanokalle, suoraan majuri Vadenblickin ikkunasta sisään... HOTELLI PALACE Alli Pelkonen hälyttää poliisit löydettyään Nordbergin ruumiin. Osoite: Eteläranta 10 NATSA, RAVINTOLA METROPOLIN NAULAKKO Kurt Kuurnan ja Karlo Lankelan kantapaikkoja.
Osoite: Kasarmikatu 42 RAVINTOLA METROPOLIN JULKISIVU Osoite: Eteläesplanadi 16 SENAATINTORI, POLIISIN PÄÄMAJA Kolmessa ensimmäisessä Palmu-elokuvassa ikkunasta näkyvä Tuomiokirkko kertoi katsojille, että poliisilaitos oli Senaatintorin laidalla.
Osoite: Aleksanterinkatu 22 – 24 PALMUN KOTITALO Pitkään poikamiehenä asuneen Palmun kotitalo on Kruununhaassa sijaitseva rakennus vuodelta 1898.
Osoite: Rauhankatu 13 MAJURI VADENBLICKIN KOTITALO Elokuva ”Tähdet kertovat, komisario Palmu”. Katajanokalla asuva Majuri Vadenblick (Helge Herala) pahoinpitelee vaimoaan ja kaukoputkimies Fredrik Nordberg näkee pahoinpitelyn – kohtalokkain seurauksin.
Osoite: Rahapajankatu 1 RAVINTOLA KÄMPPI Elokuvassa ”Komisario Palmun erehdys” ylietsivä Kokki (Leo Jokela) kajauttaa pitkällä lounaalla humpan ”Silmät tummat”. Yksi Palmu-elokuvien tunnetuimpia kohtauksia kuvattiin alkuperäisen hotelli Kämpin kabinetissa.
Osoite: Pohjoisesplanadi 29 RYKÄMÖ-KONSERNIN PÄÄKONTTORI Mahtisuvun pääkonttori elokuvassa ”Komisario Palmun erehdys”.
Osoite: Lönnrotinkatu 5 KIRJAILIJA LAIHOSEN JA NEITI VANNEN KOTITALO Kirjailija Laihosen koti ”Komisario Palmun erehdyksessä”. Neiti Vanne keplottelee itsensä sisään varastaakseen kirjailijan uusimman käsikirjoituksen ”Linna Espanjassa”.
Osoite: Vänrikki Stoolinkatu 8 KUURNAN JA LANKELAN ATELJEEKOTI Taiteilija Kurt Kuurnan (Pentti Siimes) ateljee ”Kaasua komisario Palmu”-elokuvassa oli Perho-ravintolan talossa. Kierreportaikko, josta Kuurna yritti itsemurhahyppyä, näkyy lasin takaa, leikkikentän puolelta.
Osoite: Mechelininkatu 7 PARATIISISEURAKUNNAN TEMPPELI Elokuvassa ”Kaasua komisario Palmu” oltiin poikkeuksellisesti Alppilassa, jossa vaikutti velmu saarnamies Mustapää (Risto Mäkelä). Rakennuksessa on nykyään mm. Kallion rukoushuone.
Osoite: Alppikatu 19
Stadilainen tapa liikkua
|