Helsinki alkoi kasvaa 20-luvulla huimaa vauhtia ja se houkutteli uusia bussiyrittäjiä. Vuosikymmenen puolivälissä lukuisat yhtiöt anoivat maistraatilta lupaa liikennöintiin. Reitit ulottuivat Helsingin keskustasta kaupungin laitaosiin.

Vain harvat reitit kilpailivat raitioliikenteen kanssa, jota hoiti kaupungin omistama Raitiotie- ja Omnibusosakeyhtiö. Bussiliikenteestä raitiotieyhtiö ei 20-luvulla ollut kiinnostunut. Kahta erilaista kulkuneuvoa ei yhtiön katsannon mukaan kannattanut liikennöidä rinnakkain.

Erik von Frenckellin kausi

Suunta muuttui, kun Erik von Frenckellistä vuonna 1935 tuli raitiotieyhtiön johtokunnan puheenjohtaja. Frenckell suosi busseja. Ensimmäinen raitiotieyhtiön bussilinja aloitti liikennöinnin jo seuraavana vuonna.

Keskikaupunkilinja 12 lähti Topeliuksenkadulta, ajoi pitkin Arkadian- ja Annankadun kautta Erottajalle ja Etelä-Esplanadia Kruunuhakaan. Liikenne reitillä aloitettiin 29.3.1936 kuudella vaunulla kuuden minuutin vuorovälein. Bussiliikenne Kulosaareen käynnistyi samana vuonna 15.5..

Kaupunki lujittaa otettaan ratista

Kiinteä yhteistoiminta raitiotie- ja bussiliikenteen välillä oli välttämätöntä, jotta joukkoliikenne toimisi moitteettomasti. Kaupunginjohtaja Arthur Castren oli jo vuonna 1928 esittänyt, että koko bussiliikenne tulisi saada kaupungin haltuun.

Vuosien 1937 ja 1938 aikana neljä Suur-Helsingin alueella liikennöinyttä bussiyhtiötä sulautettiin Raitiotie- ja Omnibusosakeyhtiöön, jolloin siitä tuli pääkaupunkiseudun suurin bussiliikenneyritys.

Vuonna 1936 raitiotieyhtiön bussilinjoilla matkusti noin 2000 henkilöä ja linjojen pituus oli 10,8 kilometriä. Kolme vuotta myöhemmin matkustajia oli kymmenkertaisesti ja linjoja 132 kilometriä. Kaikki eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä. Huomattava osa raitiotieyhtiön busseista kulki raakaöljyllä. Terveysviranomaiset saivat runsaasti valituksia, että musta ja raskas pakokaasu tunkeutui myymälöihin ja asuntoihin. Todelliset polttoaineongelmat olivat kuitenkin vasta ovella, sillä sota syttyi syksyllä 1939.