Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |  
 
HKL-Raitioliikenne
Hae sivuiltamme:

Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
21.05.2013
 HKL
HKL >  HKL-Raitioliikenne >  Raitioliikenteen kehittämishankkeita > 
 Raitioliikenteen ajankohtaisia kehittämishankkeita
Kuuntele

Helsingin raitiotieliikennettä lisätään voimakkaasti seuraavan 20 vuoden aikana. Vireillä on lukuisia raitioliikennehankkeita.

 

Jätkäsaari ja Kruunuvuorenranta

Liikenne Jätkäsaaren Saukonpaateen aloitettiin raitiolinjan 8 jatkeena tammikuussa 2012. Tämän jälkeen raitioliikenne on laajentunut Kampista Tyynenmerenkadun (Länsilinkin) kautta Jätkäsaaren matkustajaterminaaliin elokuussa 2012 injalla 9. Linja 9 on myöhemmin laajenemassa myös pohjoisessa Ilmalaan noin vuonna 2016. 

Kruunuvuorenrannan raideliikennesuunnitelmien toteutuksen ajankohta on tällä hetkellä epävarma mm. Laajasalon sillan toteutukseen liittyen. Linjaston laajeneminen Kruununhaasta Yliskylään olisi tämän hetkisen arvion mukaan mahdollista aikaisintaan 2018.

Uutta kalustoa kiskoille

Uutta kalustoa on jo päätetty hankkia 40 vaunua korvaamaan poistuvia vanhimpia nivelvaunuja. Vuoteen 2020 mennessä tarvitaan lisäksi vielä noin 30 lisävaunua, jos suunnitellut hankkeet toteutuvat aiotusti. Uusien vaunujen toimittajaksi on valittu Transtech. >Lue uutinen

Raitioliikenteen lisääminen edellyttää lisäksi huomattavia raide- ja varikkoinvestointeja.

Raitioliikenteen kilpailukykyä ja toimintavarmuutta parannetaan myös liikennöintiä nopeuttamalla ja liikennöinnin luotettavuutta lisäämällä. Tässä keinoina ovat muun muassa liikennevaloetuuksien sekä muusta liikenteestä erillisten raitioliikenneratojen lisääminen.

Lisätietoa raideliikenteen kehittämisestä HSL:n sivuilla


04.12.2012




 Matkustaminen
 Turvallisuusohjeita
 Pysäkit
 Radat
 Kalusto
 Tilausajot
 Henkilöstö
 Varikot
 Usein kysyttyä
 Raitioliikenteen kehittämishankkeita

Lue Raitioliikenteen kokonaiskehittämisselvitys (2009) julkaisut-sivulta

Lisätietoa raideliikenteen kehittämisestä HSL:n sivuilla

 
   
Sivun ylläpito: HKL | Palaute sivusta | | Alkuun |

Helsingin kaupunki - HKL