Ylipormestari Jussi Pajusen asukasillat 2008–
Asukasilloissa puhutaan alueen ajankohtaisista asioista ja tulevaisuudesta. Mukana on asiantuntijoita eri hallinnonaloilta. Kutsu asukasiltoihin jaetaan postitse alueen asukkaille. Kaupunginosayhdistykset voivat pyytää asukasillan pitämistä alueellaan lähettämällä kirjeen kaupunginjohtajalle.
Asukasiltoja voi seurata suorana myös verkossa Helsinki-kanavalla kaapelitelevision Stadi.TV-kanavalta (kanavapaikka 93). Asukasillat ovat katsottavissa myöhemmin videotallenteina Helsinki-kanavalla. Katso myös Ylipormestarin asukasiltojen Facebook-sivu.
Asukasillat 2013
9.4. Suutarila
Suutarilan palvelukeskus

Ylipormestarin asukasilta pidettiin Suutarilan palvelukeskuksessa 9. huhtikuuta.
Osallistujia oli arvioiden mukaan noin 550 henkilöä. Kysymykset koskivat Siltamäen, Suutarilan, Tapaninkylän, Tapaninvainion ja Töyrynummen alueita.
Illan puheenaiheita olivat muun muassa julkinen liikenne, Siltamäen ostoskeskuksen kehittäminen, Siltamäen korttelitupa, Suutarilan kirjaston ja terveyskeskuksen tulevaisuus, Suutarilaan suunniteltu siirtolapuutarha-alue, Tapaninvainion julkisten palveluiden vähyys, päivähoito, puistojen sekä viheralueiden säilyttäminen ja siistiminen.
Helsinki-kanavan video asukasillasta
24.1. Herttoniemi
Herttoniemen yhteiskoulu

Ylipormestarin asukasilta Herttoniemessä kokosi paikalle noin neljänsadan ihmisen joukon Herttoniemen ja Herttoniemenrannan asukkaita. Ilta oli vilkas ja hengeltään lämmin. Kysymyksiä esitettiin ahkerasti. Keskustelu kulki vanhan Herttoniemen säilyttämisen hengessä – toivottiin lempeää täydennysrakentamista, joka huomioisi luonnon ja 1950-luvun suunnittelun. Herttoniemenrannan asukkaat miettivät, missä ovat alueen julkiset palvelut? Ja toisaalta, jos tulevaisuudessa palvelut keskittyvät metroaseman tuntumaan, niin voidaanko silloin saada enemmän, koska käyttäjiä on enemmän? Kruunuvuorenrannan tulevat asukkaat käyttäisivät esimerkiksi samaa uimahallia. Illan muita aiheita olivat muun muassa: kaavoittaminen, julkisen liikenteen yhteydet ja liikennöintireitit, lumen-kaatopaikan siirtäminen pois alueelta, Kivinokan tulevaisuuden kohtalo, päiväkoti- ja kouluasiat, nuoriso-talo, kirjasto, koulukiusaaminen ja liikenneturvallisuus.
Ennen varsinaisen tilaisuuden alkamista esiintyi Impronautit-duo, kaksi koululuokkaa hoiti kahvitusta, Herttoniemi-seura piti infopistettään, ja muutamia paikallisia yhdistyksiä esittäytyi kiinnostuneille Herttoniemen yhteiskoulun aulassa.
Helsinki-kanavan video asukasillasta
Asukasillat 2012
6.11. Pakila
Pakilan ala-aste

Pakilan ala-asteen koulun juhlasali täyttyi ääriään myöten huonosta säästä huolimatta. Arviot läsnäolijoiden määrästä vaihtelivat noin 350-400 hengen tuntumassa. Kutsuja oli jaettu Itä- ja Länsi-Pakilan, Paloheinän, Torpparinmäen, Haltialan ja Tuomarinkylän alueille.
Pakilan Pelimannit soittivat aulatiloissa, joissa oli myös 5 c luokan kahvio. Kahvion tuotto meni kyseisen luokan leirikoulun hyväksi.
Keskustelu oli vilkasta koko illan ajan. Tilaisuutta jatkettiin vielä noin puolella tunnilla yli määräajan. Yleisökysymykset liittyivät muun muassa liikenteeseen (turvallisuus, katujen kunnossapito, julkinen liikenne ja uudet linjaukset jne.). Itä-Pakilan siirtolapuutarha-alueiden laajennus herätti keskustelua, kuten myös uusien asuntotonttien kaavoittamiseen liittyvät ajatukset. Palveluista: päiväkoti- ja koulupaikkojen riittävä määrä myös tulevaisuudessa kirvoitti tunteita väestöennustamisen luotettavuudesta. Vinkkejä lumen auraukseen annettiin joissakin puheenvuoroissa myös.
Pakila-Seuran puheenjohtajaa Matti Enrothia onniteltiin tilaisuudessa, koska seura täytti kuluvana vuonna 50 vuotta.
Helsinki-kanavan video asukasillasta
20.9. Lauttasaari
Lauttasaaren Yhteiskoulu

Ylipormestarin asukasilta järjestettiin Lauttasaaren yhteiskoululla. Sali oli täynnä, kun lauttasaarelaiset esittivät illan aikana kysymyksiä kaupunginjohtaja Jussi Pajuselle ja kymmenille eri hallinnonalojen asiantuntijoille.
Helsinki-kanavan video asukasillasta
Kuvia ja tietoa Lauttasaaresta
26.4. Pasila
Helsingin palvelualojen oppilaitos Helpa

Pasilassa ensimmäiseen ylipormestarin asukasiltaan kokoonnuttiin Helsingin palvelualojen oppilaitoksen, Helpan tiloihin. Samalla tehtiin uusi avaus, kun otettiin kokeiluna käyttöön chat.
Keskustelu kulki peruspalvelujen ja erilaisten kunnostustoiveiden kautta kohti alueen tulevia muutoksia. Esimerkiksi terveyskeskuspalveluiden keskittäminen Kalasatamaan herätti useampia kysymyksiä.
Chatin kautta tilaisuuteen osallistui seitsemän henkilöä, joista useilla oli monta kommenttia tai kysymystä. Yhteensä viestejä tuli chatin kautta noin 22 kappaletta.
Tuoleja oli asetettu 300 kappaletta juhlasaliin. Ne olivat lähes viimeistä paikkaa myöten käytössä koko illan ajan.
Juhlasaliin oli pystytetty pienoisnäyttely, jossa oli esillä Pasilaan liittyviä ajankohtaisia rakennussuunnitelmia, jotka herättivät kävijöissä kiinnostusta.
Tilaisuutta ennen paikalla oli Pasilasta kiinnostuneita toimijoita esimerkiksi Dodo ry:stä, Itä-Pasila Iskuun! -ryhmästä ja Haaga-Heliasta.
Helpan opiskelijat kertoivat koulustaan ja tekivät pieniä maksuttomia kauneus- ja hiushoitoja.
Palmia myi kahvia ja pullaa.
Helsinki-kanavan video asukasillasta
Pasila Seuran näkemyksiä, tilastoja ja kuvagalleria
Vastauksia kysymyksiin, joihin ei ehditty vastataamaan asukasillassa
Verkon kautta tulleet kysymykset
8.3. Pitäjänmäki
Pitäjänmäen peruskoulu

Pitäjänmäen Kulttuurikirkko
Turkismiehenpolku 2 osoitteessa sijaitsevan peruskoulun juhlasaliin kokoonnuttiin keväisenä iltana isolla joukolla.
Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen lisäksi kaupungin virastopäälliköitä oli paikalla parisenkymmentä. Muita kaupungin asiantuntijoita oli reilut kaksikymmentä.
Juhlasaliin oli saatu mahtumaan 350 tuolia, jotka olivat lähes kaikki käytössä. Illan aiheita olivat muun muassa toive asukastalosta, Helsingin kaupungin tekemän lumen aurauksen nopeus ja laatu, päivähoidon saatavuus mahdollisimman läheltä kotia, pätevän päivähoidon henkilöstön saatavuus, julkisen liikenteen lippu-uudistus, bussireitit muun muassa linjoilla 51 ja 39 ja Raidejokeri.
Tietoa, tilastoja ja kuvagalleria Pitäjänmäestä
Asukasillat 2011
22.11. Hermanni, Kalasatama, Sörnäinen, Vallila
Suvilahden kattilahalli

Suvilahden kattilahallin sisäänkäynti.
Suvilahden kattilahallissa pidetty asukasilta keräsi paikalle kolmisensataa kaupunkilaista. Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen toi mukanaan 21 virastopäällikköä tai muuta johtavaa päällikköä illan panelisteiksi sekä 27 muuta kaupungin asiantuntijaa.
Kahden tunnin aikana vastattiin yli 30 yleisökysymykseen. Ja muutamiin kysymyksiin päätettiin vastata vielä tilaisuuden jälkeen.
Kysymykset vaihtelivat pienistä arkisista suurempiin ja laajempiin. Ympäristö, rakentaminen, liikenne, liikenteen poikkeusjärjestely Kalasataman keskuksen rakentamisen aikana, terveyskeskuksen siirtäminen, Tukkutorin avautuminen suurelle yleisölle, valaistus, turvallisuus, siisteys ja palvelut olivat suosituimpia aiheita. Kalasataman alueelle aiotun kivimurskaamon lupahakemuksen poisvetäminen kirvoitti spontaanit aplodit.
13.9. Kulosaari
Kulosaaren yhteiskoulu

Yhteiskoulun sali oli täynnä väkeä, yhteensä noin 300 henkeä.
Illan keskustelunaiheita olivat muun muassa toive saada kirjasto takaisin, Shellin tontin tuleva käyttö, Itäväylän kattaminen, suomenkielisen ala-asteen paviljonkien tilanne ja mahdollinen siirtäminen yhteiskoulun kentälle. Myös ala-asteen iltapäivätoiminnan puute puhututti, Mustikkamaan rauhattomuus ja Itäväylän melu kirvoitti monia puheenvuoroja. Sosiaalisista kysymyksistä pinnalla olivat esimerkiksi tukikoti ja Pilvilinna. Ilta päättyi runsaan kahden tunnin keskustelun jälkeen.
Video asukasillasta
Kuvia ja tietoa Kulosaaresta
10.5. Vuosaari
Vuotalo

Paikalla Vuosaaren asukasillassa oli yli 300 ihmistä, Vuotalon Vuosali tuli siis täyteen.
Käsiteltäviä aiheita olivat muun muassa nuorten syrjäytyminen, palveluiden tarjonta, uusien asutusalueiden paikat ja terveyskeskuksen heikoksi koettu palvelu.
Katso video
Lisää Vuosaaresta
Vuosaaren kaupunginosasivut
1.3.2011 Oulunkylä
Oulunkylän ala-aste

Oulunkylän ala-asteen juhlasali oli täynnä ihmisiä, noin 250.
Asukasillassa puhuttiin muun muassa Oulunkylän keskustan kehittämisestä, viheralueiden vaalimisesta ja asukkaiden osallistumisesta asuinalueensa kehittämiseen.
Katso video
Lisää Oulunkylän historiasta
Oulunkylän kaupunginosasivut
Asukasillat 2010
30.11.2010 Pihlajamäki
Pihlajamäen ala-aste

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen isännöi asukasiltaa, jossa käsiteltiin Pihlajamäen, Pihlajiston, Savelan ja Viikinmäen ajankohtaisia asioita ja tulevaisuutta. Pihlajamäen ala-asteelle oli saapunut noin 150 asukasta.
Keskustelun aiheet liikkuivat liikenteen, rakentamisen, korjausrakentamisen, turvallisuuden ja kunnossapidon ympärillä. Muutamissa puheenvuoroissa nousivat esiin kysymykset taloyhtiön hisseistä, joita vanhemmat asukkaat kaipasivat. Palvelujen säilyttämistä ja lisäämistä toivottiin myös.
Katso video
Katso kuvaesitys Pihlajamäestä
Pihlajamäen kaupunginosasivut
21.9.2010 Asukasilta maahanmuuttajataustaisille helsinkiläisille
Kaupungintalo

Asukasillan tarkoituksena oli palvella maahanmuuttajia ja tarjota vastauksia heitä askarruttaviin kysymyksiin. Kaupungintalon juhlasali oli täynnä ihmisiä. Myös ala-aulassa, jossa tilaisuutta pystyi seuraamaan erillisiltä näytöiltä, oli runsaasti ihmisiä. Illan aiheita olivat muun muassa maahanmuuttajien asumisen ongelmat, suomen kielen opetus ja suomalaiset työmarkkinat. Vilkkaan keskustelun vuoksi tilaisuutta pidennettiin ainakin puolella tunnilla, jonka jälkeen asiantuntijat jäivät vielä keskustelemaan asukkaiden kanssa.
Katso video
13.4.2010 Pikku Huopalahti
Pikku Huopalahden ala-aste

Tilaisuudessa käsiteltiin mm. seuraavia asioita: läpiajoliikennettä Korppaanmäentie-Tilkankatu-Paciuksenkaari, nuorison tarpeiden huomioimista, korkeita tontinvuokria, maapohjan vajoamisesta aiheutuvia jatkuvia korjaustarpeita.
Katso video
Pikku Huopalahden kaupunginosasivut
9.2.2010 Arabianranta - Vanhakaupunki - Toukola
Taideteollisen korkeakoulun Mediakeskus Lumeen Sampo-sali

Vuoden ensimmäisessä ylipormestarin asukasillassa käsiteltiin kaupunginjohtaja Jussi Pajusen johdolla Arabianrannan, Toukolan ja Vanhankaupungin ajankohtaisia asioita. Taideteollisen korkeakoulun Sampo-sali oli täynnä ihmisiä.
Tilaisuuden puheenaiheina olivat mm. Taideteollisen korkeakoulun säilyminen Arabianrannassa myös tulevaisuudessa, kaupungin suunnitelmat edistää asukkaiden osallisuutta kaupungin päätöksenteossa viiden vuoden sisällä, Art and Design City Helsinki Oy:n rooli alueen kehitysyhtiönä, Helsinki Design Capital 2012 ja Arabianrannan rantapuiston aktivointi.
Katso video
Arabianranta, Toukola, Vanhakaupunki -kaupunginosasivut
Asukasillat 2009
10.11.2009 Kannelmäki
Kannelmäen peruskoulu

Tilaisuudessa oli paikalla noin 200 asukasta, Kannelmäen peruskoulun jumppasali oli täynnä. Asukasillassa keskusteltiin Hakuninmaan, Maununnevan ja Kannelmäen ajankohtaisista asioista kaupunginjohtaja Jussi Pajusen johdolla. Tilaisuudessa käsiteltiin mm. seuraavia aiheita: vanhuspalvelut ja päivähoitopaikat, terveysasemajärjestelyt tulevaisuudessa, alueen julkinen liikenne ja liikenteen yleinen sujuvuus, Kannelmäen ostoskeskuksen tulevaisuus.
Katso video
Kannelmäen kaupunginosasivut
22.9.2009 Munkinseutu
Munkkiniemi, Munkkivuori, Niemenmäki, Tali sekä Kuusisaari ja Lehtisaari
Munkkiniemen yhteiskoulu, Laajalahdentie 21

Koulun juhlasali lähes täynnä, paikalla oli noin 550-600 ihmistä. Käsiteltäviä aiheita olivat muun muassa: päivähoitopaikkojen lisääminen, vuonna 2020 toteutettavaksi suunniteltu raitiovaunulinjauudistus, liikenteen sujuvuus erityisesti ruuhka-aikoina, puistoalueiden huolto ja yleisen viihtyvyyden lisääminen, laboratoriopalvelujen lopettaminen, musiikkiopiston joutuminen pois tiloistaan.
Tilaisuudessa julkistettiin myös vuoden munkinseutulainen, näyttelijä Seela Sella.
Katso video
Kaupunkisuunnitteluviraston sivut Lehtisaaren alueesta
Lehti-, kuusi- ja kaskisaarelaisten omat sivut
12.5.2009 Myllypuro
Myllypuron ala-asteen koulu

Paikalla oli noin pari sataa kaupunkilaista. Saapuneiden lisäksi suoraa nettilähetystä tilaisuudesta seurasi 95 katsojaa. Keskustelua käytiin mm. alueen liikennejärjestelyistä ja pysäköintiongelmista, uuden ostarin aikataulusta ja maahanmuuttajien palvelupisteen siirron vaikutuksista monikulttuurisen alueen maahanmuuttajaväestön palveluihin. Myllypuron ala-asteen rehtori Anna Hirvonen kertoi suunnitelmista aloittaa maahanmuuttajaäitien suomen kielen opetus koulun tiloissa.
Katso video
Myllypuron kaupunginosasivut
Kaupunkisuunnitteluviraston sivut Myllypuron alueesta
17.2.2009 Kallio, Merihaka, Siltasaari
Paasitornin juhlasali

Paikalla oli noin 400 ihmistä. Puheenaiheina mm. asuntolaivat, teiden kunnossapito, sosiaaliset ongelmat johtuen mm. Fennosta, Vinkistä ja muista syrjäytyneitä avustavista paikoista, Kinaporin kohtalo, bussilinjat ja –aikataulut.
Katso video
Kallion kaupunginosasivut
Asukasillat 2008
4.11.2008 Sipoon liitosalue
Sakarinmäen koulu

Sakarainmäen koulun juhlasali oli täynnä. Kiinnostuksen kohteina erityisesti kaikki alueliitokseen liittyvät asiat, kaavoitus, rakentaminen, bussilinjat, terveydenhoito jne. Asukasilta lähetettiin ensimmäisen kerran suorana lähetyksenä verkossa ja Dina-kaapelikanavalla
Katso video
23.9.2008 Töölö
Kauppakorkean juhlasali

Paikalla oli n. 350-400 ihmistä. Puhuttiin erityisesti Töölöön suunnitelluista asunnoista syrjäytyneille, Hietaranta - Taivallahden ranta-alueen kehittämisestä (kylpylä tms.), Töölön puistojen kunnostuksesta ja aikataulutuksesta.
Töölön kaupunginosasivut
13.5.2008 Malminkartanon seutu
Apollon koulu

Paikalla oli n. 250 ihmistä. Asukasyhdistys kysyi mm. ”Kuninkaankulman” ja Malminkartanon kehitysnäkymistä. Puhuttiin myös Mätäjoen ja -ojan kehittämisestä virkistyskeitaaksi, turvallisuusvajeesta, ilkivallasta, nuorten oireilusta, syrjäytymisestä, Malminkartanon puuttuvien liikuntapalvelujen ongelman ratkaisemisesta.
Malminkartanon kaupunginosasivut
15.1.2008 Katajanokka
Katajanokan ala-aste

Paikalla oli n. 100-150 ihmistä. Puheenaiheina olivat erityisesti alueen liikennejärjestelyt ja ruuhkaisuus, risteilyalusten lieveilmiöt kuten saasteet ja alusten maasähkön käyttötarve. Asukasyhdistys kysyi mahdollisuudesta saada korttelitupaa tai muunlaista kokoontumistilaa mm. vankilan vanhasta huoltorakennuksesta, siitä miten kaupunki seuraa Katajanokan lisääntyvää liikennetilannetta ja vankilan ympärillä olevien puistoalueiden saamisesta oikeasti asukkaiden käyttöön
Katajanokan kaupunginosasivut
|