|
Helsingissä on alkanut kaikkien aikojen risteilykesä. Ennakkoarvion mukaan kaupunkiin saapuu noin 400 000 kansainvälistä risteilymatkustajaa, mikä on suurin luku kautta aikojen. Viime kaudella vierailijoita oli 385 000. Vilkkain risteilykausi päättyy 1. lokakuuta, mutta tänä vuonna vielä marraskuussakin odotetaan saapuvan kaksi alusta.
Helsingin Sataman teettämän tutkimuksen mukaan risteilyvieraat jättivät viime vuonna kaupunkiin yhteensä noin 28 miljoonaa euroa. Pääosa kulutuksesta, noin 22 miljoonaa euroa, kohdentui kiertoajeluihin ja retkiin. Lisäksi vieraat käyttivät rahaa ostoksiin, kuten matkamuistoihin, vaatteisiin sekä ruokaan ja juomaan. Sama tutkimus on tehtiin viime vuonna Tukholmassa, Kööpenhaminassa ja Århusissa Itämeren maista, Helsingin Sataman viestintäpäällikkö Eeva Hietanen kertoo.
Suurin osa risteilymatkustajista tulee Yhdysvalloista, Isosta-Britanniasta, Saksasta, Espanjasta ja Italiasta. Risteilymatkailijat nuortuvat vuosi vuodelta ja tyypillinen risteilymatkailija ei ole enää eläkeläinen. Hän on ensimmäistä kertaa Helsingissä, iältään 45-64-vuotias ja matkustaa perheen tai ystävien kanssa, matkailu- ja kongressitoimiston risteilykoordinaattori Noora Heino kuvailee.
Risteilyvieraat näkyvät katukuvassa
Vilkkaimmat, yli 8 000 vieraan, risteilypäivät ovat 31. toukokuuta, 15. ja 29. kesäkuuta, 25. heinäkuuta sekä 5., 8., 22. ja 24. elokuuta. Heinäkuun 25. päivänä kuusi satamaan saapuvaa alusta tuovat mukanaan peräti 12 000 vierasta.
Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimisto opastaa risteilymatkailijoita Infokontissa Hernesaaren satamassa, muissa matkailuneuvontapisteissään sekä 12.6. alkaen myös kaduilla kiertelevien Helsinki Help -turistineuvojien toimesta. Risteilyvieraille on lisäksi tuotettu oma esite, joka palvelee englannin ohella ensimmäistä kertaa myös espanjaksi ja saksaksi.
Laivayhteys Hernesaaresta Kauppatorille avautui
Hernesaaren palveluita on kehitetty edelleen viime vuodesta. Torialueen myyntipisteet on siirretty lähemmäksi bussi- ja porttialuetta, ja myyntikonteissa on kioski-kahvilan lisäksi tarjolla muun muassa taidetta, kotimaisia käsitöitä, nahkatuotteita ja matkamuistoja. Lisäksi viime kesänä valmistunut vesibussilaituri on otettu käyttöön. Yksityisen yrittäjän, Xmaren, hoitama reittiliikenne kulkee Hernesaaresta Kauppatorille päivinä, jolloin risteilyaluksia saapuu.
Alus lähtee Hernesaaresta Kauppatorille tunti risteilyaluksen saapumiseen jälkeen. Paluumatka Kauppatorilta starttaa kahdessa erässä: ensimmäinen kolme tuntia ja toinen kahta tuntia ennen risteilyaluksen lähtöä. Matka kestää puolisen tuntia ja muutkin kuin risteilyvieraat voivat hypätä kyytiin.
Jalkaisin satamasta keskustaa kohden suuntaavien vieraiden käytössä on viime kesänä valmistunut opastejärjestelmä sekä mobiilisovellus. Lisäksi koululaiset ovat toukokuun puolivälissä maalanneet satama-alueen asfalttiin tervetulotoivotuksia risteilyvieraille. Kadussa on myös vihreä opasteviiva, joka opastaa risteilymatkustajia kohti keskustaa. |