Tulevaisuustiski
Suunnitteluapua nuorille
Tulevaisuustiski palvelee opintonsa keskeyttäneitä tai ilman koulutuspaikkaa jääneitä alle 18-vuotiaita helsinkiläisiä. Meiltä saa tukea henkilökohtaisen jatkosuunnitelman tekemiseen.
Yhdessä nuoren kanssa
- kartoitamme koulutusvaihtoehtoja ja työhön tutustumispaikkoja
- autamme tarpeellisten hakemusten, ansioluetteloiden ja lomakkeiden täyttämisessä
- opettelemme asioimaan tarvittavissa työnhakuun tai koulutuspaikkojen etsintään liittyvissä palveluissa.
Ohjaamme nuoria opintojen lisäksi muun muassa työpajoihin, työkokeiluihin ja TE-toimiston palveluihin. Autamme tarvittaessa myös jatkopaikan löytymisen jälkeen.
Vastuullista nuorisotyötä
Oppilaitokset ovat nuorisolain perusteella velvollisia ilmoittamaan Tulevaisuustiskille tuen tarpeessa olevien nuorten yhteystiedot. Myös muut yhteistyökumppanimme, kuten lastensuojelu ja nuorisopsykiatriset poliklinikat ohjaavat nuoria palveluidemme äärelle.
Otamme yhteyttä nuoriin ja tarjoamme apua tulevaisuuden suunnitteluun. Teemme tarvittaessa yhteistyötä huoltajien ja muun lähiverkoston kanssa. Käytännössä toteutamme osaltamme nuorten yhteiskuntavastuun tehtävää.
Tulevaisuustiskillä asiointi
- Tulevaisuustiski sijaitsee Kampissa Narinkkatorilla.
- Ensisijaisesti varaamme nuorille tapaamisajat puhelimitse. Meidät tavoittaa arkisin klo 9–16 numerosta 050 402 5525.
- Voit tulla käymään myös ilman ajanvarausta tiistaisin ja torstaisin klo 13–16.
- Palvelumme ovat vapaaehtoisia ja maksuttomia.

Ajankohtaista
Kesä- ja heinäkuun ajan Tulevaisuustiskille voi tulla ilman ajanvarausta maanantaista torstaihin klo 12.00-16.00 välisenä aikana. Muina aikoina ajanvarauksella.
Simonkatu 3 C, 00100 Helsinki,
Kampin Narinkkatori, vanha linja-autoasema 2. krs.
Postiosoite: Tulevaisuustiski, PL 4502, 00099 Helsingin kaupunki.
www.hel.fi/tulevaisuustiski
Löydät meidät myös Facebookista.
Tulevaisuustiskillä työskentelevät
Koordinaattori
Minna Flyktman, puh. 040 169 0370, 09 310 37966, minna.flyktman hel.fi
Suunnittelijat
Sarisirkku Ala-Turkia, puh. 040 334 6958, 09 310 37995, sarisirkku.ala-turkia hel.fi
Riikka Kaurela, puh. 040 355 9128, 09 310 70908, riikka.kaurela hel.fi
Jarkko Laaksonen, puh. 040 334 7236, 09 310 37981, jarkko.laaksonen hel.fi
Rekisteriselosteen löydät täältä.
Tulevaisuustiski in English
|