Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |  
 
Hae sivuiltamme:

Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
22.05.2012
Henkilöstökeskus >  Työllisyyden edistäminen >  Helsinki-lisä > 
 Työllisyyden edistäminen
Kuuntele

Helsinki-lisä palkkatuella työllistämiseen vuonna 2012

Helsingin kaupunki voi maksaa helsinkiläiselle rekisteröidylle yhdistykselle, säätiölle tai yritykselle Helsinki-lisää. Helsinki-lisää myönnetään helsinkiläisen pitkäaikaistyöttömän tai vajaakuntoisen henkilön palkkauskustannuksiin, mikäli Helsingin TE-toimisto on myöntänyt tätä varten työnantajalle palkkatukea. Helsinki-lisää myönnetään harkinnanvaraisesti ja sitä voidaan myöntää kahdeksi vuodeksi. Helsinki-lisää ei makseta oppisopimuskoulutukseen työllistetystä.

Helsinki-lisä on osa Helsingin kaupungin työllisyyden hoitoa.

Henkilöstökeskus käyttää Helsinki-lisä-päätöstä tehdessään kaupungin myöntämien avustusten yleisohjeita (.pdf, 32 kt).

Helsinki-lisän myöntämisen edellytykset työnantajalle

Helsinki-lisää myönnettäessä kiinnitetään erityistä huomiota Helsinki-lisää hakevan yhdistyksen, säätiön tai yrityksen mahdollisuuteen toimia laadukkaana työnantajana. Työnantajalta edellytetään esimerkiksi toiminnan vakiintuneisuutta (toiminut vähintään vuoden) ja että sillä on palveluksessaan työnjohdollisissa tehtävissä työntekijä/työntekijöitä muutoinkin kuin palkkatuella. Tämä tulee osoittaa hakemuksen liitteenä toimitettavalla todistuksella. Todistuksen antaa työnantajan palkanmaksusta huolehtiva henkilö, tilitoimisto tms. Myös työtilojen tulee olla asianmukaiset.

Helsinki-lisän maksuperusteet

Työllistettävälle henkilölle edellytetään maksettavan kyseiseen työsuhteeseen sovellettavaa työehtosopimuksen mukaista palkkaa, tai jollei sovellettavaa työehtosopimusta ole, tavanomaista ja kohtuullista palkkaa kyseisestä työstä kuitenkin vähintään Helsinki-lisä-maksuperusteisiin merkittyä alinta palkkaa.

Työaika on vähintään 85 prosenttia alalla noudatettavasta täydestä työajasta. Hakemuksen liitteenä pyydetään toimittamaan työllistettävän henkilön kanssa tehty työsopimus.

Helsinki-lisän maksuperusteet yhdistyksille ja säätiöille
  
Yli 500 päivää työttömyysetuutta (korkein korotettu palkkatuki 59,58 euroa/pvä) saaneen helsinkiläisen pitkäaikaistyöttömän henkilön palkkauskustannuksiin Helsinki-lisää maksetaan 1. vuotena 250–500 euroa/kk riippuen työsopimuksen mukaisesta palkasta seuraavassa taulukossa olevan porrastuksen mukaan.

Helsinki-lisä-taulukko
(palkkatuki 59,58 euroa/pvä)
Palkka euroa/kk
Helsinki-lisä euroa/kk
1 2001 229
250
1 2301 259
300
1 2601 299
350
1 3001 349
400
1 3501 399
450
1 400–yli
500

Palkkatuen laskettua 2. vuotena 31,36 euroon/pvä Helsinki-lisää maksetaan 600 euroa/kk riippumatta palkan suuruudesta.

Vajaakuntoisen henkilön palkkatuen ollessa 59,58 euroa/pvä Helsinki-lisää maksetaan 250–500 euroa/kk riippuen työsopimuksen mukaisesta palkasta yllä olevan taulukon mukaisesti.

Vajaakuntoisen henkilön palkkatuen ollessa 50,18 euroa/pvä Helsinki-lisää maksetaan 500–600 euroa/kk riippuen työsopimuksen mukaisesta palkasta seuraavassa taulukossa olevan porrastuksen mukaan.

Helsinki-lisä-taulukko
(palkkatuki 50,18 euroa/pvä)
Palkka euroa/kk
Helsinki-lisä euroa/kk
1 2001 249
500
1 2501 299
550
1 3001 400–yli
600

Alle 500 päivää, mutta yli vuoden työttömyysetuutta saaneen (palkkatuki 50,18 euroa/pvä) helsinkiläisen pitkäaikaistyöttömän palkkauskustannuksiin Helsinki-lisää maksetaan 300 euroa/kk riippumatta työsopimuksen mukaisen palkan suuruudesta.

Helsinki-lisän maksuperusteet yrityksille (TE-toimisto myöntänyt palkkauskustannuksiin ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisen tuen)

Yli 500 päivää työttömyysetuutta saaneen helsinkiläisen pitkäaikaistyöttömän tai vajaakuntoisen henkilön palkkauskustannuksiin Helsinki-lisää maksetaan 600 euroa/kk palkan suuruudesta riippumatta. Helsinki-lisän edellyttämä alin palkka on kuitenkin vähintään 1 300 euroa/kk.

Alle 500 päivää, mutta yli vuoden työttömyysetuutta saaneen helsinkiläisen pitkäaikaistyöttömän palkkauskustannuksiin Helsinki-lisää maksetaan 300 euroa/kk riippumatta työsopimuksen mukaisen palkan suuruudesta.

Helsinki-lisän maksaminen

Helsinki-lisä maksetaan etukäteen puolivuosittain 1–2 erässä anomuksessa ilmoitetulle pankkitilille. Erien lukumäärään vaikuttavat työsuhteen kesto ja ajankohta. Ensimmäinen erä maksetaan 2 viikon kuluttua päätöksestä. Maksukausi vaihtuu 15.6. Mikäli työllistämisjakso jatkuu toiselle kaudelle, tätä koskeva osuus maksetaan 11.6.

Esim.: Työllistettävästä henkilöstä on tehty myönteinen päätös ajalle 19.3.–31.10.2012. Helsinki-lisä maksetaan ajalta 19.3.–15.6. kahden viikon kuluttua päätöksestä. Ajalta 16.6.–31.10. Helsinki-lisä on maksussa 11.6.2012.

Palkkaselvitykset

Työllistettävälle henkilölle maksetuista palkoista ja lomarahasta tulee lähettää henkilöstökeskukseen selvitys palkkaselvityslomakkeella (.doc, 36 kt), jonka liitteenä toimitetaan kopiot kuukausittaisista palkkakuiteista tai palkkalaskelmista.

Työllistämisjakson kokonaispituudesta riippuen palkkaselvitykset toimitetaan 1–3 kertaa vuodessa seuraavan aikataulun mukaisesti:

  • 1.1.–30.4. välisenä aikana maksetuista palkoista
    selvitys toimitettava viimeistään 10.5.
  • 1.5.–31.8. välisenä aikana maksetuista palkoista
    selvitys toimitettava viimeistään 10.9.
  • 1.9.–31.12. välisenä aikana maksetuista palkoista
    selvitys toimitettava viimeistään 10.1.

Palkkaselvitys tulee lähettää aina myös kesken selvityskautta, mikäli työsuhde päättyy.  

Mikäli palkkaselvityksiä ei toimiteta tai toimitetuista palkkaselvityksistä ilmenee, että palkkauskustannuksia on ollut vähemmän kuin hakemuksessa ilmoitetun palkan mukaan laskettu, etukäteen maksettu Helsinki-lisä edellyttää, peritään liikaa maksettu Helsinki-lisä laskulla takaisin.

Työsuhteen keskeytyminen

Jos työllistetty henkilö ei aloita työtä, keskeyttää työn tai hänet irtisanotaan, on siitä ilmoitettava välittömästi suunnittelija Kaarina Pettaylle, puh. 050 366 9191 tai sähköpostilla kaarina.pettayät-merkkihel.fi. Etukäteen maksettu Helsinki-lisä peritään takaisin ajalta, jolloin henkilöstä ei ole aiheutunut palkkakustannuksia.

Helsinki-lisän hakeminen

Helsinki-lisää haetaan tällä lomakkeella (.doc, 78 kt). Päätöksen saaminen kestää 2–4 viikkoa.

Hakemukset ja palkkaselvitykset lähetetään osoitteella

Henkilöstökeskus
Henkilöstövoimavara
suunnittelija Kaarina Pettay
PL 4502
00099 Helsingin kaupunki

Lisätietoja

  • Lisätietoja Helsinki-lisästä antaa suunnittelija Kaarina Pettay, puh. 050 366 9191 tai sähköposti kaarina.pettayät-merkkihel.fi
  • Helsinki-lisä-info, lomakkeet sekä kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavat yleisohjeet ovat osoitteessa: www.hel.fi/heke > Työllisyyden edistäminen > Helsinki-lisä
  • Lisätietoa palkkatuen hakemisesta työllistettävälle on osoitteessa: www.mol.fi  > Työnantajan palvelut > Palkkatuki ja muut tuet
  • Lisätietoa palkanmaksusta, työehtosopimuksista, lomaoikeuksista, lomarahasta yms. on osoitteissa: www.tyosuojelu.fi tai www.yrittajat.fi (> Työnantajan ABC).

 


20.12.2011




 Tulevaisuustiski
 Palkkatuettu työ
 Työharjoittelupaikat työttömille
 Avustukset
 Helsinki-lisä
 Työllistämistoimikunta
 Linkkejä
 
   
Sivun ylläpito: Henkilöstökeskus | Palaute sivusta | | Alkuun |

Helsingin kaupunki - Henkilöstökeskus