Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |  
 
Hae sivuiltamme:

Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
 19.05.2013
Elinkeinopalvelu > Kehittämishankkeita > Helsinki yliopisto- ja opiskelijakaupunkina > 
 Elinkeinopalvelu
 Helsinki yliopisto- ja opiskelijakaupunkina
Kuuntele

Kuva: Seppo Laakso / Helsingin kaupunki

Helsinki opiskelijakaupunkina

Helsingin juuret opiskelijakaupunkina ulottuvat pitkälle. Helsingin yliopisto perustettiin jo vuonna 1640 ja opinahjo rankataan edelleen toistuvasti Euroopan 20 parhaan yliopiston joukkoon. Vuonna 2012 Helsinki sijoittui sijalle 33 yliopistovertailuja tekevän koulutusverkosto QS:n vertailussa, missä etsittiin maailman parasta opiskelukaupunkia.

Helsingin yliopiston lisäksi pääkaupungissa voi suorittaa opintoja muun muassa ammattikorkeakouluissa, Sibelius-akatemiassa ja Aalto-yliopistossa.

Helsingin korkeakouluissa ja yliopistoissa opiskeli vuonna 2010  67 284 opiskelijaa. Viime vuosina myös ulkomaalaisten opiskelijoiden ja vaihto-oppilaiden määrä on hieman lisääntynyt. Lukukautena 2009-2010 koko Suomessa oli yhteensä 6 580 vaihto-opiskelijaa, jotka olivat tulleet tänne Erasmus-ohjelman kautta (www.cimo.fi).

Näiden sivujen tarkoitus on kertoa lyhyesti Helsingistä opiskelijakaupunkina niin suomalaisen kuin useamman ulkomaalaisen opiskelijan silmin. Lisäksi sivuilta löydät opiskelijalle hyödyllisiä linkkejä mm. eri yliopistojen ja korkeakoulujen kotisivuille.


14.05.2012




Bernardo Clementino. Kuva: Päivi Arvonen / Helsingin kaupunki

Lue Bernardo Clementinon (kuvassa) sekä Cao Qianin, Ana Martins Keräsen ja Noora Vuorelaisen tarinat opiskelusta Helsingissä. Tarinoihin »

 
   
| Tietoa sivustosta | | Ylläpito | Palaute sivusta | | Alkuun |

Helsingin Kaupunki