Päänavigaatio Alanavigaatio Sisältö
Pienennä tekstiä Suurenna tekstiä  | 
|   På svenska   |   In English   |  
 
Helsingin itsehoito - terveyttä verkosta helsinkiläisille
Hae sivuiltamme:

Sivukartta
Hae palveluja
Hae puhelinnumeroita
21.05.2013
Sosiaali- ja terveysvirasto >  Itsehoito >  Muisti > 

 Muisti
Kuuntele

Muisti

Muisti on meille kaikille välttämätön, jotta selviäisimme päivittäisistä tehtävistämme. Siksi siitä on hyvä huolehtia ja näin ehkäistä mahdollisen muistipulmien tai -sairauksien syntyä. Muistin muutoksia esiintyy kaikenikäisillä eri tekijöistä johtuen. Ikääntymisen myötä niiden esiintyvyys lisääntyy, ja selvitysten mukaan joka kolmas yli 65-vuotias ilmoittaa kärsivänsä muistioireista. Suurimmalla osalla heistä ei kuitenkaan ole varsinaista etenevää muistisairautta.

Kiire, stressi, väsymys ja masentuneisuus voivat lisätä keskittymisen ongelmia ja aiheuttaa ohimeneviä muistivaikeuksia. Jos muistioireet kuitenkin pitkittyvät tai lisääntyvät, on syytä selvittää niiden syy ja hakea oireeseen asianmukaista apua. Helsingissä muistioireiden ja –häiriöiden tutkiminen ja muistisairaan potilaan palvelut on kuvattu oheisessa muistisairaan potilaan hoitoketjussa:

Miten muistihäiriöitä voi ehkäistä ennalta?

Noudattamalla yleisiä terveellisiä elämäntapoja.

Viimeaikaisten suomalaisten tutkimusten mukaan keski-iän terveet elämäntavat ennustavat selvästi terveempää vanhuutta. Nykykäsityksen mukaan vaikuttamalla nuorten, aikuisten ja keski-ikäisten liikunta- ja ruokailutottumuksiin, sosiaaliseen aktiivisuuteen ja henkisiin toimintoihin voidaan muistisairauksien mm. Alzheimerin taudin oireiden syntyä mahdollisesti hidastaa jopa useilla vuosilla. Iäkkäidenkin kannattaa noudattaa samoja terveellisiä elämän tapoja, erityisesti liikkua, syödä hyvin ja vaalia ystävyyssuhteita säännöllisesti.

Käytä aivojasi, elä terveellisesti

Muistin käyttäminen aktivoi aivoja. Aivoja kannattaa siis vaivata. Myös tunnetut terveyttä vaalivat keinot ovat hyväksi Alzheimerin taudin ja muiden muistihäiriöiden ehkäisyssä:

  • monipuolinen ja terveellinen ravinto (kalorien rajoittaminen, kasvikset, kalarasvat)
  • liikunta - säännöllinen sykettä nostava liikunta vähentää muistisairauksien riskiä
  • alkoholin liikakäytön välttäminen
  • älä tupakoi – tupakointi lisää valtimotautien ja muistisairauksien syntyä
  • käytä kypärää – kallovamma altistavat muistisairauksille
  • nuku tarpeeksi – jatkuva unenpuute voi aiheuttaa muistisairauksia
  • virkistävät harrastukset
  • pidä yllä ystävyyssuhteitasi

Alzheimerin taudin riskiä kasvattavat monet ns. elämäntapasairaudet, joita ovat mm. verenpainetauti, korkea kolesteroli, sokeriaineenvaihdunnan häiriöt sekä aivoverenkiertohäiriöt. Näiden sairauksien hyvällä hoidolla vähennetään samalla myös Alzheimerin taudin riskiä.

Lisätietoja

Pidä huolta muististasi: 

Liikunta ja iän tuomat muutokset 
[ UKK-instituutti ]

Muistihäiriöt 
[ Terveyskirjasto ]

Muistisairauksien hoitaminen

Muistisairaudet, Käyvän hoidon potilasversio
[ Terveyskirjasto ]

Lääkkeetön hoito 
[ Muistiliitto ]

Lääkehoito 
[ Muistiliitto ]

Kuntoutus 
[ Muistiliitto ]

Ikääntyneiden ravitsemus
[ Suomen Muistiasiantuntijat ry ]

Kotivoimisteluohjelma 
[ Ikäinstituutti ]

Kävely kevyemmäksi 
[ Ikäinstituutti ]

Vuodevoimisteluohjelma ikääntyville
[ Ikäinstituutti ]

Muistisairaan tukeminen – ohjeita läheisille 
[ Terveyskirjasto ]

Muistiliiton Muistiopas (.pdf)
[ Muistiliitto ]

Muistiliiton kuntoutusopas sairastuneille (.pdf)
[ Muistiliitto ]

Kyselyt

Terveysneuvonta

(09) 10023 terveysneuvonta vastaa joka päivä 24 h.

Sairauksien hoito-ohjeita ja tietoa terveyspalveluista 24 h/vrk.

Terveyskirjasto

Luotettavaa tietoa terveydestä ja sairauksien hoidosta.

Muualla itsehoitosivuilla

Muualla verkossa

Terveyspalvelut ikääntyneille

Järjestöt

Ajankohtaista

Yleisöluento muistista "Muistava Helsinki – Skarpit stadilaiset" Kinaporin palvelukeskuksessa 29.5.2013 klo 16–18
Lisätiedot

 

16.05.2013





 
   
| Tietoa sivustosta | | Palaute | | Alkuun |
| Sivun ylläpito: Sosiaali- ja terveysvirasto, puh. 09 310 5015 (vaihde) |

Helsingin itsehoitosivut